Meillä kosinta oli ja ei ollut yllätys. Itse rupesin jo vuosi sitten, seurustelun 4-vuotispäivän tienoilla miettimään, että pikkuhiljaa voisi päättää mihin suuntaan ollaan menossa. Kummallakaan kun ei suurin osa kavereista vielä naimisissa ole, sen sijaan miehen kavereilla on monilla jo perhettä. Itse taas haluan virallistaa liiton ennen kuin lapsen saamista aletaan tosissaan toivomaan, olen ehkä vähän vanhanaikainen sen suhteen. No, pienessä päässäni odottelin ja odottelin ja lopulta en enää voinut olla hiljaa vaan sanoin eräänä iltana viime kesänä nukkumaan mennessä että haluan miehen ostavan nätin sormuksen, kosivan, ja meidän menevän naimisiin. Pakko se oli sanoa ääneen, muuten hän ei olisi varmaan vieläkään tajunnut mitä toivoin. No, ei vastannut mitään ja tilanne meni ohi. Itse silloin tällöin asiaa mietin, mutta yritin olla puhumatta. Joulua aavistelin, mutta vähän ennen sitä keskustellessamme minulle tuli vahva tunne, että hän ei ole vielä valmis, joten hautasin haaveet. Aiemmin oli kyllä kysynyt mitä joululahjaksi haluan, ja vastasin vain "kyllä sä tiedät mitä mä haluan, mut sitä kun en saa ni joku yöpaita olis kiva". Olin nimittäin lähdössä vaihtoon nyt kevääksi, ja siirsin haaveita että "ehkä sitten kesällä kun tulen takaisin ja päästään asumaan saman katon alle", kun vaihto tuntui muutenkin olevan miehelle aika kova paikka. Kuitenkin aattona päätettiin omat lahjat avata jo kotona aamulla, ja mun piti sitten sohvalla odottaa silmät kii kun hän haki lahjan, ja avatessani oli polvillaan ja kysyi tulenko hänen vaimokseen Ja juuri olin saanut itseni vakuutettua etten pety kun kosintaa ei seuraavaan puoleen vuoteen tule! Osasi se sit kuitenkin yllättää... Ja kuulemma oli asiaa miettinyt siitä lähtien kun ekan kerran siitä sanoin, eli yli puoli vuotta. Ottaa ne asiat aikansa