Annastiina_

Omasta mielestäni hymyilin, koska olo oli ihan valtavan onnellinen siinä kohtaa. Mutta kuvista kun katsoo, näytän siltä että pyörryn millä hetkellä hyvänsä

Hukkasin sormuksen aamulla. Sekin löytyi kyllä hyvissä ajoin, mutta meinasi vähän puskea paniikki siinä etsintävaiheessa!

Oli ja ei ollut. En ikinä ole pitänyt pitkästä sukunimestäni. Mutta kun miehen nimen ottaminen tuli ajankohtaiseksi, alkoi se oma sukunimi tuntumaan ihan hyvältä. Kummankin sukunimet ovat -nen päätteisiä (eli siis pitkiä!) Mutta miehen sukunimi sopisi Autokorjaamon nimeksi Yritin saada miestä suostumaan kokonaan uuteen nimeen, mutta hän ei siitä innostunut. Niimpä nielin pahan oloni ja otin miehen nimen. Nyt ei enää tunnu haikealta; sama se mikä nimi, kunhan on sama nimi molemmilla!

Sama täällä! Monesti olen puvun jo päälleni vetänyt (vaikka häistä on vasta kuukausi aikaa). Ollaan siis otettu Trash The Dress -kuvia ja otetaan vielä ainakin talvella lisää. Ja minä suosittelen myös. Jos ei ole niin suurta tarvetta rahalle, että olisi "pakko" myydä puku... Minusta on ihana tuhota pukuni, koska 1) mitä minä sillä kaapissa/varastossa/ovenpielessä roikkumassa teen? 2) jos myisin puvun, se näkyisi kohta jonkun toisen morsiamen päällä, joka a) kantaisi pukua huonommin kuin minä tai näyttäisi jumalattarelta ja sitten minä tuntisin oloni kamalaksi haaskaksi

Lisään nyt tänne kuvan meidän tienvarsikylteistä. Ai että, ollaan miehen kanssa näistä ylpeitä! Kyltit oli aidon ajokoiran kokoisia. Mallina käytettiin meidän omia koiria. Mies piirsi aidonkokoisen luonnoksen, jonka kanssa marssittiin paikalliseen liikkeeseen, joka työstää vanerista erilaisia kuvioita. Itse maalailtiin nämä ihan spray-maaleilla sitten kotona. Hintaa näille tottakai tuli (150 €). MUTTA ON NE HIENOT! Vieraista löytyi tottakai niitä, jotka jaksoivat väittää: "Arvasin!" Mutta ihan oikeasti hei?! Kuka tämän olisi arvannut? Näistä kylteistä kaksi oli yön aikana hävinnyt. Se, joka nyt tuntee piston sydämesään, voi ottaa yhteyttä. Me nimittäin haluttiin säilyttää nämä!

Tämä nyt ei suoranaisesti liity häiden järjestämiseen, mutta kerron kuitenkin! Äitini, eli mieheni anoppi, oli tuossa jokunen kuukausi sitten käymässä. Istuttiin päiväkahvilla kolmistaan ja keskustelu meni kovinkin syvälliseksi (en nyt muista mistä puhuttiin, mutta joka tapauksessa äitini jakoi "hyviä" elämänviisauksia). Sulho tokaisi äitini puheiden perään: "J******! SUSTA TULIS TOSI HYVÄ PSYKOPAATTI!" Tarkoitti siis sanoa, että äidistäni tulisi hyvä psykologi. Onneksi äitini ei ole siitä tiukkapipoisimmasta päästä...

Voi kamala!! Voin vaan kuvitella miten anopeilla ja muilla häävierailla pomppaisi sydän kurkkuun. Tietävät nimittäin mimmoinen kontrollifriikki minä olen tommoisissa asioissa... Huhhh! Toivottavasti kukaan ei toteuta tätä meiltä salaa... (tosin minäpä tunnistaisin kakun, kun muut eivät tiedä millainen kakku meille tulee )

Hyvin pitkälti samat syyt meilläkin. Meillä kun löytyy "peruslahjoja" jo kaapeista niin paljon ettei tahdo enää mihinkään mahtua (eli pyyhkeet ja astiastot on jo itse hankittuna). Ja me halutaan välttyä mariskooleilta (KAMALIA!). Saatiin yksi jo kihlajaislahjaksi. Muutenkaan meidän vierailla ei tuo lahjan ostaminen ole ihan hallussa: pidettiin siis semmoiset suht. suuret kihlajaiset, joissa tarjottiin ruokaa ja kakkukahvit n. 30-40 henkilölle. Eräs ystäväpariskunta keksi sitten hätävalheen, että lahja unohtui kotiin ja tuovat joskus myöhemmin. Ei ole tullut. En todellakaan tuohtunut tästä siksi, että olisimme kihlajaiset järjestäneet lahjojen vuoksi. Vaan nimenomaan siksi, että piti keksiä niin kamala tekosyy. Ko. pari on kuitenkin meidän ystäviä ja me tiedettiin heidän silloinen elämäntilanteensa (ja oltaisiin ymmärretty täysin jos he olisivat sanoneet ettei nyt ollut mahd. ostaa lahjaa). Meillä ei ollut lahjapyyntöä kihlajaisiin, haluttiin yksinkertaisesti juhlistaa rakkaimpien kanssa kosintaamme. Jos tuo pari olisi edes onnitellut meitä (halannut, sanoneet "onnea" tai tuoneet edes kortin) olisi se ollut ok. Mutta sen sijaan he istuivat suoraan pöytään syömään... Aluksi sitten ajateltiin, että tehdään jonkunlainen suurpiirteinen lahjalista häihin ja saavat itse valita mitä tuovat. Mutta kun häävalmistelut etenivät, päätettiin että tehdään tarkka lahjalista. Näin ei tarvitse kenenkään pähkäillä, että mitä tuo. Ja nyt lahjalistalla on ihan 2 € juttujakin. Mielestäni lahjan tuominen osoittaa, että arvostaa juhlaa ja on onnellinen parin puolesta. Lahjan ei tarvitse olla kallis tai ylellinen vaan jotakin joka muistuttaa lahjan antajasta. Me ollaan sulhasen kanssa aina hankittu jotakin, jos meidät on kutsuttu. Se vain on kohteliasta!

Inhoan kermakakkuja! Siksi häihimme tulee valkosuklaa-vadelma kakku tai valkosuklaa-mustikka kakku. Ei olla vielä päätetty kumpi, mutta ällömakea kuitenkin! Suunnitelmissa on, että teetettäisiin siitä niin makea ettei kukaan muu voi sitä syödä ja mulle jää enemmän.

Meillä on miehen kanssa yhdessä askarreltu vieraskirja. Se on leikekirjatyyppinen, johon ollaan alkuun kerätty meidän tarina tapaamisesta häiden suunnitteluun asti. (Siis lehtileikkeitä, kuvia, piirroksia, tekstiä... semmoinen scrapbook idea). Sen loppupuolelle ollaan osoitettu selvästi että "tästä alkaa vieraskirja". Vieraskirjaosuuteen ollaan jatkettu samaa mallia, mutta jätettiin joka kohtaan aukkoja joita vieraat voi täyttää omilla teksteillä tai piirroksilla. Voi kun on hankala selittää! En uskalla kuviakaan laittaa, kun näillä sivuilla seikkailee tuttujani. Laitan ehkä sitten häiden jälkeen, "ennen ja jälkeen kuvat"

Tottakai pidän kihlasormuksen häissäni. Muuten olen kyllä karsinut koruja pois, että sormukset pääsisivät oikeuksiinsa (ja osittain myös siksi, että olen pienikokoinen enkä halua näyttää joulukuuselta )

Minulle jaksoi äiti paasata perinteistä, kun näki kihlasormukseni. Ei kuulemma kuulu kivet asiaan... PYH ja PAH! Sulhanen oli valinnut kihlasormukseni ja nappiin meni! En olisi itse yhtä ihanaa löytänyt. JA KIVIÄ LÖYTYY! Yhteensä 24 kiveä.

Me kuormitetaan mahdollisimman vähän. Meidän häissä on muutenkin periaatteena, että kenenkään ei tarvitse stressata (paitsi tietty meidän itse) eikä kukaan joudu pitämään leikkejä tai muuta ohjelmaa. Toinen syy sille, miksi ei kuormiteta kaasoa ja bestmania hommilla on se, että me ei haluta paljastaa häistämme mitään! Halutaan yllättää vieraat

Meillä on ilmoitettu tarkka päivä mihin mennessä kutsuun pitää vastata.Meillä on myös nollatoleranssi jahkailussa: jos joku ilmoittaa ettei tule, niin ei sitten myös tule. Meillä on tarpeeksi stressiä kaikesta muusta, en rupea enää nöyristelemään ja hyysäämään ketään vieraista. SaveTheDate korttiemme postituksen jälkeen ihmiset soittelivat, laittoivat sähköpostia ja tekstareita, että tulevat häihimme. Me sitten vastailtiin, että kiitos kiitos mutta vielä ei oteta ilmottautumisia vastaan vaan vasta sen "oikean kutsun" jälkeen. Luulen että ihmiset vastailevat nopeasti myös kutsuihin.

Meillä on yksi kaaso ja yksi bestman. Me tehdään häihin kaikki suunnitelmat ja askartelut itse, joten ei tarvita avustajia enempää. Valitsin kaasokseni ihanan ihmisen, joka on tukena ja turvana hääpäivänä

Meille tulee Sokoksen lahjapalvelun häälahjalista. Tai siis on jo. Tosi kiva systeemi. Ennenkaikkea stressitön ja helppo!

Tällä hetkellä jännittää se, että onkohan mun ihanaakin ihanampi puku pilattu ompelimossa (on siis kavennuksessa laihtumiseni takia). Lupasivat, että on toukokuun puolessa välissä valmis... Odotan tekstaria sieltä, että voi mennä puvun noutamaan. APUVA!

Olin sulhaselle jo seurusteluaikana sanonut, että jos naimisiin mennään tahdon että kosinta tulee hyvissä ajoin. Minimi oli että jää vuosi aikaa häiden järjestelyyn. Sulho kosi sitten toukokuun lopulla ja nyt tämän vuoden heinäkuussa on häät. Ja ihan kosinnasta alkaen on häitä suunniteltu,

valittiin hääpäiväksi minun syntymäpäivä. Ihan sen takia, että minä olen huono muistamaan päivämääriä Ja sattuu sopivasti loppukesälle

Meillä minä olen vielä opiskelijana, mutta mies kyllä käy töissä. Vähän meinaa olla välillä kyllä hankalaa budjetin kokoon saaminen...

Meillä mies oli hankkinut "lemmenlukon" kosintaan. Kosinta tuli tosiaan ihan puun takaa arvaamatta (ei siis oltu asiasta sovittu tai mitenkään en ollut anellut kosintaa). Ihan seurustelun alkuaikoina olin sanonut, että sitten jos/kun minua kositaan, tahdon olla kauniina. En nimittäin todellakaan ole mitään aamukahvipöytäkosinta tai supermarketinparkkipaikkakosinta -tyyppiä. Yhtenä kevätpäivänä sulho sitten sanoi että tahtoo lähteä kaupoille ja biljardia pelaamaan (tiesi etten lähde ulos laittautumatta). Käytiin kyllä kaupoilla ja biljardia pelaamassa, mutta sen jälkee sulho ajoi autolla joen rantaan, josta halusi meidän kävelevän mutaista polkua (minä piikkikoroissani koitin pysyä perässä, enkä edes tajunnut mitään vaikka sulho kantoi mukanaan ?muovipussia?) pitkin ylös rautatiesillalle. Ylhäällä sillalla junaradan vieressä mies polvistui kädessään lukko, johon oli kiinnitetty kaksi sormusta. Mies oli kaiverruttanut lukkoon meidän nimet ja kosintapäivän. Toisessa kädessä oli kaksi avainta. Suostuin tietenkin kosintaan, sormukset laitettiin sormiin ja lukko kiinitettiin siltaan. Kumpikin heitti "oman" avaimen sillalta alas jokeen. Itse pidän nyt kovasti siitä, että meillä on oma lukko (oli muuten ensimmäinen lukko siellä sillalla. pitää käydä joskus katsomassa jos muutkin ovat innostuneet ). Toivon, että voidaan miehen kanssa käydä vaikka hääpäivänämme aina katsomassa onko lukko vielä ehjänä