Lepinkäinen

Ne muutostyöt, joista tuossa kerroin, onnistuivat hienosti. Sain eilen kultasepältä kauniin, nyt kivettömän kihlani ja vihkin, jonka pintakuviointi on juuri sellainen kuin olin vuosi sitten suunnitellut. Seppä toteutti muutokset aivan pikkurahalla verrattuna siihen, mitä sormukset olivat alun perin maksaneet. Olen niin tyytyväinen sormuksiini . Enkä malta olla pällistelemättä niitä tässä tietokoneen ääressä jatkuvasti...

Mulla ei kihla tai vihki vaihdu, mutta molempiin tehdään muutoksia. Mulla oli alun perin sileä puolipyöreä 4 mmm valkokultakihla, johon istututin (voi mikä sana :) neliskanttisen granaatin hääpäiväksi. Vihki on 7 mm leveä kivetön valkokultaflakka, jossa on puunkuorimaista kuviointia. Nyt olen katsellut yhdistelmää vähän yli puoli vuotta ja todennut, että ei osunut oikeaan. Kivi on tosi kaunis, mutta syö auttamatta huomiota vihkin erikoiselta pintakuvioinnilta. Kuvioinnistakaan ei lopulta tullut ihan haluamanilaista, vaikka sitä kultasepän kanssa pitkällisesti pohdittiin ja katseltiin. Näinpä sitten poistatan kihlasta kiven (käytän sen myöhemmin ehkä johonkin muuhun koruun) ja vihkin kuviointia työstetään uudestaan, jotta se muistuttaisi enemmän alkuperäistä toivettani. Tuntuu aika hölmöltä ja typerältä, kun en osaa tyytyä siihen, mitä itse huolellisesti viime keväänä suunnittelin. Toisaalta en voinut etukäteen varmaksi tietää, miltä lopputulos näyttäisi. Ja parempi se kai on tehdä muutostyöt nyt ajoissa, ettei joudu turhaan joka päivä katselemaan sormuksia, jotka eivät olekaan niin kivat kuin voisivat olla. Tunnen itseni pinnalliseksi ja turhamaiseksi ja vaikka mitä, mutta sormukseni ovat minulle kauhean tärkeät ja haluan, että niiden ulkonäkö miellyttää minua. Kaikkein ikävintä olisi, jos joutuisin vaihtamaan jomman kumman kokonaan uuteen, onneksi selviän noilla muutoksilla.

Meidät vihittiin maistraatin tiloissa, ja koska en pyynnöistä huolimatta saanut vihkijää etukäteen tietoon, suunnittelimme ohjelman hänestä riippumattomaksi. Miehen sisko lauloi ennen vihkiseremoniaa Nousee päivä, laskee päivä-nimisen laulun ja minä lausuin tuoreelle miehelleni vihkikaavan jälkeen hänelle kirjoittamani runon (löytyy Kirjalliset tuotokset-osiosta Sulhaselle luettavista runoista, jos kiinnostaa). Näin saimme vihkimisestä edes vähän enemmän itsemme näköisen, vaikka aikaa ei ollutkaan käytettävissä 15 min enempää. Helsingin maistraatissa oli muuten erikseen kielletty alkoholijuomien nauttiminen, siellä oli oikein kieltokyltti odotushuoneen seinällä ;D.

Meidät vihittiin Helsingin maistraatissa viime keskiviikkona. Yritin tiedustella henkikirjoittajaa etukäteen, mutta heidän työvuoronsa selvisivät vasta myöhään tiistaina, eikä henkilö ollut enää paikalla, kun olisin halunnut sopia vihkimisen yksityiskohdista ja järjestelyistä. Itse vihkiminen meni kuitenkin hyvin. Henkikirjoittaja oli nimeltään Haikarainen (miespuolinen, mutta etunimeä en enää muista) ja aika rento ja mukava tyyppi. Kehotti mm. meitä suutelemaan kunnolla ja näyttävästi vihkimisen jälkeen, jotta perheemme saivat ottaa kuvia... Seremonia oli tietysti hyvin lyhyt ja vihkijä karkasi heti sen jälkeen jo muualle, mutta hänen onnentoivotuksensa tuntuivat vilpittömiltä ja vihkiseremonia oli asiaankuuluvan vakava, ei lainkaan läpihuudetun tuntuinen.

Vain yksi asia ei mennyt suunnitelmien mukaan: Maistraatissa ei saanut juoda shampanjaa (oli erikseen kieltokyltti seinällä), joten vanhempieni mukanaan tuomat juomat ja lasit jäivät käyttämättä. Nostimme sitten maljat ravintolassa ruokailun aluksi. Jos saisin valita uudelleen, olisimme tyynesti avanneet pullon maistraatissa ja sitten hymyilleet närkästyneille virkamiehille ja ehkä tarjonneet heillekin (nyt kysyimme erikseen lupaa, ja totta kai vastaus oli "ei").

Sain etukäteen toivomani Kalevala Korun hopeisen pienen Hattulan lintu-riipuksen. Sen pitäisi luvata hedelmällisyyttä. Miehelleni ostin KK:n Hirvenpää-sarjan kalvosinnapit ja solmioneulan (kun ei omistanut vielä yksiäkään). Yllätys olisi ollut toki juhlavampi ja romanttisempi, mutta noudatimme suosiolla sitä hyväksi havaittua linjaa, että saan toivoa omia lahjojani, että tulee varmasti mieleinen. Olen pitänyt lahjaani nyt muutaman päivän ja hypistellyt koko ajan riipusta onnellinen hymy suupielissä.

Minulle tämä sukukysymys oli yksi syy säilyttää oma sukunimeni. Olen sukurakas ja koen voimakasta yhteenkuuluvuutta sukuuni. Lisäksi sukunimeni on minulle mieluisa (lyhyt, ytimekäs, suomen kielinen sana). Sulhoni suku, vaikka onkin mukavaa väkeä, tuskin tulee minulle koskaan yhtä läheiseksi kuin omani. Halusin säilyttää myös näkyvät siteet omaan sukuuni ja siksi pidän nimeni. Mieheni ja minun yhteenkuuluvuus (tai myöhemmin tulevien lasten) ei ole yhteisestä sukunimestä kiinni. Mietin tosin jonkin aikaa yhdysnimeä, mutta se olisi tarpeeton ja kömpelön kuuloinen kompromissi, kun miehellenikin tämä valinta passaa.

Minulla on hihaton, aika avoin puku, ja vaikka sää olisi aurinkoinenkin, ei se tästä enää ehdi oikein lämmetä. Lisäksi juhlat on meren rannalla, vaikkakin sisätiloissa. Olen varautunut pukuun sopivalla hopeanharmaalla hartiahuivilla (ohut, silkkinen) ja samansävyisellä pellavajakulla. Ja tiedän jo etukäteen vähän palelevani, mutta se on alkukesän juhlien väistämätön reunaehto Etelä-Suomessakin. Hääkuvassa, maistraatissa ja ravintolassa puku pääsee oikeuksiinsa ilman muita vermeitä ja se saa riittää.

Me ei maksettu tullia teetetyistä vaatteistamme... En ole ihan varma, kävikö edes mielessä. Tosin niiden yhteishintakin (1 miesten tumma puku ja 1 kaksiosainen naisten juhlapuku) jäi alle 300 euron. Molemmat kuljetettiin matkalaukussa ilman hermostumista tai tunnontuskia. Toisaalta oli aika ilmeistä, että oltiin teetetty ne nimenomaan matkan aikana eikä tuotu kotimaasta, toisaalta tulli ei mistään olisi sitä voinut tietää eikä pitävästi perustella.

Meikkaan itse. En ole kotonani vahvojen meikkien kanssa, enkä usko meikkaajan saavan niin luonnollista jälkeä aikaan, että olisin siihen tyytyväinen (ja jos saisikin, se olisi sitten todellinen nude-look eli yhtä tyhjän kanssa :). Haluan näyttää kuvassa ja hääpäivänä itseltäni ja melko samanlaiselta kuin normaalistikin, seppele ja kampaus luovat puvun lisäksi hääilmettä. Outo valinta niihin verrattuna, jotka todella panostavat meikkiin, mutta minulle se sopii paremmin kuin tuntien puunaamisella luodut kasvot.

Mitenkä kiilloton? Oma rodinoimaton valkokultavihkini on kyllä ihan kiiltävä. On se tosin vielä uusi ja käyttämätönkin, mutta silti. En halunnut rodinointia, koska sitä saa olla vuosittain uusimassa ja sormukseni metalliseos on sen verran valkoista ja hyvänväristä, ettei sitä ollut syytä peittää rodiumilla.

Aurifaber oli yksi paikka, josta kyselin mahdollisuutta teettää vanhan mallin perusteella vihkisormukseni. Asioin sähköpostitse, ja palvelu oli nopeaa, asiallista ja ystävällistä. Hinta-arviot ja arvio lopputuloksesta kuvan perusteella olivat varsin kohtuullisia. En päätynyt teettämään sormusta heillä mm. sijainnin takia, mutta tämänkin asioinnin perusteella voin kyllä heitä suositella.

Ajattelin antaa tulevalle miehelleni Kalevala Korun kalvosinnapit ja solmioneulan. Hänellä ei ole vielä yksiäkään, ja tänä kesänä on ainakin yksien tuttavien häät, joissa niitä tulee käytettyä. Olisi kyllä kiva, jos hän voisi pitää niitä jo omissa häissämme, mutta sitten se ei tietysti olisi mikään huomenlahja.

Meillä on ollut muutamakin yhteinen biisi, mutta kaikki niistä ovat ehkä vähän menettäneet merkityksensä. Enimmäkseen niitä kuunneltiin silloin ihan alussa kun lojuttiin tuntikausia sylikkäin jomman kumman lapsuudenkotona. Näitä olivat mm. Extremesin More Than Words ja Bryan Adamsin Heaven. Joko ollaan tultu vanhoiksi ja haaveettomiksi : tai sitten se yhteisyys löytyy nykyään muista jutuista. Vähän sääli silti, ettei sellaista ihanomaa biisiä enää ole.

Pidän sileää kihlaani aina paitsi suihkussa / saunassa / uimassa, aikidotreeneissä ja sottaista ruokaa laittaessa. Puutarhatöitä tms. likaista tai raskasta en hirveästi harrasta. Luulen, että kivetön mutta kuvioitu vihkini saa samanlaista kohtelua, vaikka arvatenkin yritän pitää sitä kuin kukkaa kämmenellä ainakin ensimmäiset viikot. Sinänsä vihkin kestävyys on pienoinen huolenaihe, koska sen koristekuviot voivat kulua aika voimakkaasti vuosien varrella, mutta en silti aio ruveta sitä alvariinsa riisumaan. Käyttöön se on tarkoitettu.

Tavallaan se on minusta osittain vähän eri juttu, mutta toisaalta yhtä tyhmää sekin. Ja jos ajatellaan, että morsiamen kuuluu saada vähintään tietää naisstripparista miehensä polttareissa, niin yhtä lailla sulhon pitäisi saada kuulla morsiamen stripparista. Tosin kannatan myös sitä, että kummallakin puolisoista olisi myös sananvaltaa tähän asiaan, mutta se nyt olen vain minä. Vaikka strippari-instituutio on leimallisesti naisten ammatti ja osa isompaa esineellistämisen kulttuuria, samoja elementtejä miestripparienkin palveluista löytyy. En osaa pitää sitä minään viattomana hupina.

Pitkien selvittelyjen jälkeen (kuka tekisi mieleiseni sormuksen ja millä hinnalla) tilasin eilen kultasepältä sormukseni. Tekemiseen menee ehkä kuukausi tai niillä main. Häät on kesän alussa, joten ei olla erityisen ajoissa, jos nyt ei myöhässäkään. Toisaalta en halunnutkaan seisottaa valmista sormusta kaapissa pitkiä aikoja, kävisin sitä muuten hypistelemässä joka päivä, ja haluan että sormus on vielä minulle ihan "uusi" hääpäivänä.

Kyllä se minuakin jännitti silloin kun olin viisi vuotta seurusteltua hinkumassa kihloja. Vaikka nimenomaan minä olin meistä kahdesta se innokkaampi, kihlautuminen tuntui jotenkin hyvin lopulliselta, vakavammalta ja enemmän "aikuisten oikeesti" kuin olin aluksi ajatellutkaan. Oltiinhan me aiemminkin sitoutuneita toisiimme, mutta ne viralliset symbolit tuppaavat silti painamaan aina jotain kuitenkin.

Ollaan nyt kaiverruksista puhuttu jonkin verran, mutta päätöstä ei vielä olla tehty. Tahtoisin joko ytimekkäästi Nyt ja aina tai sitten pidemmän Missä sinä, siellä minä + päivämäärä. Tuo jälkimmäinen miellyttää minua kovasti, se olisi meidän ikioma. Joka tapauksessa haluan muutakin kuin nimet ja päivämäärän, mutta kun tuo sulho on vähän perinteisempi / mielikuvituksettomampi ihminen.

Itse maistraatista on kokemusta vain puhelinkeskustelun osalta. Olisin halunnut varata erään alkukesän arkipäivän, mutta minulle ilmoitettiin ykskantaan, etteivät he silloin vihi. Ihan kohteliaasti meni, kysyivät jos joku toinen päivä sopisi, mutta eivät antaneet syytä sen tietyn päivän mahdottomuudelle (itseksemme arveltiin, että varmaan silloin on joku henkilökunnan kesäretki tms.) Eli vähän jäi vajanainen kuva palvelusta, menemme sitten Helsinkiin kun ei oma kunta onnistu.

(toivottavasti teija ei ole trolli) Kaamea juttu. Ehkä sinun kannattaisi miettiä, miten juttu lähti käsistä ja mitä ajattelit missäkin vaiheessa. Jos pystyt pelkästään toteamaan, että asia tapahtui, voitko olla varma, ettei niin käy joskus uudelleenkin? Minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että sinun kannattaisi puhua miehesi kanssa pohjia myöten ja yhdessä miettiä, miksi kävi niin kuin kävi. Esimerkiksi käydä läpi, tuntuuko sinusta, että suhteestanne puuttuu jotakin, mikä olisi sitten voinut johtaa pettämiseesi. Jos et kerro, asiasta voi tulla melkoinen painolasti myöhemmille vuosille. Voi olla että saat vastaasi aika kovaa tekstiä, mutta ainakin minun näkökulmastani kyse on aika vakavasta asiasta. Toivottavasti saatte jutun selvitettyä.

Me kerrottiin etukäteen yksille kavereille, jotka ovat menossa samana kesänä naimisiin. Ovat meille aika läheisiä, ja ajateltiin, että voisi olla kohteliasta kertoa heille, vaikka muut kaverit pidetäänkin pimennossa yllätysjuhlaan asti (varsinkin kun kyseinen sulhanen on aika helposti närkästyvää sorttia). Meidän vanhemmat ja osa työkavereista kyllä tietää jo, että varsinaisesti ei salaa mennä, mutta kavereille pyritään kovasti olemaan kertomatta, kun ei haluta niihin bileisiin mitään ylimääräistä pönötystä, mikä asian kertomisesta luultavasti seuraisi (tulisi puheita, lahjoja yms., joita ei haluta).

Nyt tämä nimiasia rupesi kriisiintymään minulla :. Olen alkanut miettiä yhdysnimeä ja olen ihan tulisilla hiilillä, kun en kykene päättämään ottaisinko sittenkin sen. Omastani en aio luopua, kuten aiemmin kirjoitin, mutta toisaalta ajatus osittaisesta samannimisyydestä sulhon kanssa miellyttää kovasti. (Ja sitä paitsi ne saattaa lentokoneessa istuttaa meidät jatkossakin erikseen, jos ollaan eri nimisiä, nim. Kiusa se on pienikin kiusa). Yhdysnimi ei nyt tarkemmin ajateltuna ole mitenkään mahdottoman kuuloinen, ainakaan eivät kumpikaan ole nen-päätteisiä nimiä. Olen jo kirjoitellut paperinkulmat täyteen sitä yhdysnimeä ja koittanut maistella, sopisiko se minulle ja oppisinko sitä käyttämään. Tuntuisi typerältä ottaa se ja sitten luopua siitä myöhemmin, jos en kotiudukaan siihen. Toisaalta yhdysnimet ovat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta periaatteessa aika kömpelöitä ja oman sukunimeni "erityismerkitys" vähenisi väliviivan kanssa. Vaikea, vaikea päättää. Pitäisikö uskaltaa muuttaa nimi vai jämptisti pysyä vanhassaan...

Esitit tuon viimeisen kysymyksenä, mutta siihen voit ainoastaan sinä vastata. Jos sinusta tuntuu, että tämänhetkinen tilanne vaatii sinulta enemmän kuin voit antaa tai enemmän kuin itse siitä saat, voi tosiaan olla harkinnan paikka. Onko hankaluuksiisi odotettavissa muutosta, onko tämä vain väliaikainen vaikeus? Omannäköinen elämä on aina hyvästä, mutta ilmeisesti jokin kuitenkin vielä sitoo sinua suhteeseenne.

No jaa. Olen kyllä ikäni asunut pääkaupunkiseudulla, mutta ei tulisi mieleenkään ostaa joka juhlatilaisuuteen uutta vaatekertaa. Kollegoiden väitöskaronkkaankin menin jo kertaalleen käytetyssä sametti-iltapuvussa eikä edes tehnyt pahaa. Jos jotain jakoa frakki-ihmisten ja muiden välille täytyy tehdä, se tuskin menee asuinpaikkakunnan tai edes koulutustason mukaan. Ammatinvalinnan ehkä. Minusta on hassu ajatus, että "kaupunkilaisena" hurvittelisin harva se viikko frakkia tai smokkia vastaavissa koltuissa pitkin fiinejä bileitä .