piitu_

Sama meillä, saatiin häistä seuraavana päivänä kuulla että muutama vieras oli ollut vähän hukassa kirkon ja juhlapaikan välisellä matkalla. Olivat onnistuneet kuitenkin onneksi olemaan hukassa sen verta lähellä toisiaan että olivat ajaneet loppumatkan sitten peräkanaa ja lopulta sitten löysivät kuin löysivätkin ihan ajoissa perille. Tämän perusteella olen siis sitä mieltä että jos juhlapaikka sijaitsee yhtään syrjemmässä, niin itse ainakin kyllä tykkäisin että sinne kutsun mukaan liitettäisiin myös se kartta tai vähintään edes jonkunlainen sanallinen ohjeistus.

Mulla taisi omana hääpäivänä käydä juurikin noin, ja jotenkin se koko päivän läpi jatkunut paikasta toiseen sähellys aiheutti sen ettei sitä vaan missään vaiheessa ehtinyt itkettää. Ainoa väli missä meinasi itku puskea pintaan oli alttarille kävellessä kun erehdyin keskittymään liikaa sisääntulomarssin kuunteluun (saan kylmän väristyksiä kyseisen biisin kuuntelusta vielä nykyäänkin) mutta kyllä sekin tunne siitä sitten ohi meni kun pakotti huomion kiinnittymään hetkeksi jonnekin muualle. Omassa tapauksessani riitti ihan vaan se kun keskityin tuijottamaan sekunnin-pari käytävämattoa. Huomion suuntaaminen hetkellisesti johonkin toisaalle siis saattaa auttaa, mutta ei kukaan varmasti pahalla katso sitäkään jos jompi kumpi hääparista sattuu vähän itkeskelemään alttarilla tai vaikka valssin pyörteissä tai muuten vaan jossain välissä päivää. Kyllähän sen nyt jokainen ymmärtää että omana hääpäivänä on varmasti tunteet pinnassa itse kullakin.

Meillä mies kosi mua Punanaamiosta ostetulla leikkisormuksella, jossa on järkyttävän iso muovinen vihreä kivi. Oli ilmeisestikin jonkin sortin kompromissiratkaisu kun ei halunnut ruveta omin päin arpomaan oikeista sormuksista sitä oikean näköistä, mutta halusi kuitenkin että kosintahetkellä on mukana edes jotain. Varsinaiset sormukset hankittiin vasta kosinnan jälkeen ja hyvä näin, sillä vaikka useimmissa asioissa mieheni makuun luotankin niin kihla- ja vihkisormukset on kuitenkin mulle henkilökohtaisesti niin tärkeät että halusin itse olla mukana valitsemassa niitä ja tällä tavoin varmistaa että saan juuri sellaiset sormukset joista varmasti pidän.

"Joku kesälauantai" oli ainoa mieheltä saatu vaatimus silloin kun alettiin ensimmäisiä kertoja hääpäivän valinnasta puhumaan. Tuosta eteenpäin lähdettiin sitten pohtimaan sitä että jos oletuksena on että suurin osa meidän vieraista pitää kesälomansa kesä- tai heinäkuussa, niin on turvallisinta valita kuukaudeksi elokuu että saadaan mahdollisimman hyvin vältettyä meidän hääpäivän ja ihmisten kesälomasuunnitelmien päällekkäin menemiset. Kuukauden valitsemisen jälkeen mentiinkin sitten ihan vaan sillä periaatteella että "mikä noista lauantaille sattuvista päivämääristä kuulostaa kaikista kivoimmalta" ja loppujen lopuksi päädyttiin sitten lukemaan 03.08.2013 (sattui muuten olemaan miehen mummin syntymäpäivä).

Mä olisin alunperin halunnut häitä vietettävän syksyllä tai talvella, koska päivänvalon vähenemisen myötä olisin päässyt koristelujen osalta panostamaan tunnelmavalaistukseen ihan eri lailla. Mies oli kuitenkin alusta asti enemmän kesähäiden puolella ja tavallaan jonkinlaisena kompromissina päädyttiin sitten lopulta elokuuhun. Ei ihan syksyä muttei kuitenkaan enää ihan mitään pahinta hellekesääkään ja ihan kyllä vallan toimivaksi ratkaisuksi osoittautui. Sattui olemaan niin hyvät kelit tuolloin että ihmiset tykkäsivät rampata paljon pihan puolella ja olihan tuo nyt esimerkiksi hääkuvien kannalta ehkä vähän enemmän varman päälle pelattu valinta, vaikkei Suomen säästä nyt ikinä voikaan ihan varmaksi mennä sanomaan että minkälaiset säät sattuu olemaan päällä aina mihinkin aikaan vuodesta. Ja totta kai pukeutuminen oli myös yksi tekijä mikä tuohon valintaan vaikutti, ei tarvinnut ruveta hankkimaan mitään lämmittäviä vaatekappaleita mekon päälle tai muuta. Tämän perusteella sanoisin siis että loppukesä on ehkä eniten omassa suosiossa.

Onko tämä siis jo painettu ja siten pysyvä muoto? Minusta tässä on kyllä selittelyn makua liiaksi. Ehkä pahemmaksi ongelmaksi muotoilussa koen kuitenkin tuon "mukavan hoitotädin / -sedän". Olen todella allerginen sille, että lapsia hoitavia ihmisiä tai ketä tahansa vieraita ihmisiä täditellään, kun lapsista on kysymys. Tämän olisi tässä voinut kiertää ihan vain puhumalla "mukavasta hoitajasta". Häät on vietetty viime vuoden elokuussa joten joo, on pysyvä muoto. Trust me, mietittiin kyllä todellakin kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi ja toi jotenkin loppujen lopuksi tuntui sitten jotenkin vaan sopivimmalta just siihen meidän kutsuun. Kaikki ei välttämättä tosiaan tykkää mutta meillä tuo nyt tuntui ainakin ajavan asiansa ihan hyvin läpi eikä ainakaan mun korviini ole missään vaiheessa (ei ennen eikä jälkeen häiden) kantautunut mitään sen suuntaista tietoa että joku olisi tuosta huonoa tykännyt. Ja jälkimmäiseen: me koettiin että on ihan ok kirjoittaa "perheen pienimmät" kun meidän kutsuttavien joukossa ei kerta edes ollut muun ikäluokan lapsia kuin ihan vaan niitä oikeasti pikkuisia, eli jokunen tällainen alle 1v. Ei siis esiteinejä eikä teinejä.

Sama täällä, vaikka mun sormus nyt onkin materiaaliltaan keltakultaa mutta mullekin oli sormusvalintaa tehdessä yksi tärkeimpiä kriteerejä tuo kivien upotus. Mäkään en halunnut "ulokkeellista" sormusta. Mulla sormukset saa pysyä sormessa oikeastaan kaikkialla muualla paitsi töissä ja uimassa käydessä.

Multa löytyypi tällainen, keltakultaisena ja kirkkaalla kivellä: Andreasenilta hankittu jotain noin puolisen vuotta ennen häitä, hinta lienee keikkunut jossain 200-300e:n välimaastossa (tarkkaa hintaa en muista). Olin ehtinyt netistä plärätä varmaan jo kaikki muut suomenkieliset korusivustot läpi kunnes sitten onnistuin lopulta eksymään Andreasenin sivuille ja hetkisen siellä valikoimaa läpi selailtuani silmiini sitten osui tämä. Rakastuin heti ensisilmäyksellä ihan täysin. Seuraavalla viikolla mentiin sitten käymään liikkeessä enkä tainnut sillä käynnillä mitään muita malleja sitten enää kokeillakaan, olin tälle jo valmiiksi aivan myyty ja kun sitten sain sormuksen testattavaksi omaan sormeeni, vakuutuin ihan heti saman tien siitä että kyllä tämä on SE. Eipä siinä sitten muuta, rinkula pistettiin tilaukseen enkä päivääkään ole valintaani katunut.

Meidän hääinfoon päädyttiin lopulta raapustamaan lapsia koskevaan kohtaan seuraavanlainen ohjeistus: "Tilaisuuden luonteen ja myöhäisen ajankohdan huomioon ottaen suosittelisimme jättämään perheen pienimmät illan ajaksi kotiin mukavan hoitotädin tai –sedän seuraan". Mietin kyllä silloin infon tekstejä kasaan kyhätessäni että vähänhän tuossa saattaa jonkun mielestä olla sitä kuuluisaa "turhan selittelyn makua", mutta lopulta tultiin sitten kuitenkin siihen tulokseen että kyllä tuo on sanamuodoiltaan meidän kutsuun ihan passeli. Saatiin mielestäni tuolla ihan asiallisesti viestitettyä vieraille se mitä haluttiinkin, ettei lasten tuloa suoranaisesti täysin kielletä mutta suositeltavaa olisi kuitenkin olla ottamatta heitä mukaan.

Eipä näkynyt ryöstelyitä, heittelyitä, tai mitään muutakaan edes etäisesti leikkimiseksi miellettävää meidänkään häissä. Me päätettiin muistaakseni jo aika hyvissä ajoin jättää kaikki leikkimiset ohjelmasta pois ja luottaa sen sijaan ihan vaan siihen että kunhan vaan on musiikkia ja tarpeeksi hyvää ruokaa ja juomaa niin se riittää, loppu sujuu sitten omalla painollaan niin kuin on sujuakseen. Voisi kai siis sanoa että lähdettiin enemmän hakemaan sellaista rentoa, "istutaan porukalla iltaa"-tyyppistä meininkiä kuin jotain oikein järjestelemällä järjesteltyä juhlaa ja meidän kohdalla tämä osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi. Ihmiset tosiaan nauttivat syömisestä, juomisesta ja toistensa kanssa seurustelemisesta eikä kukaan tainnut tajuta kertaakaan koko iltana edes kysellä minkään kimpun heittämisten, kenkäleikkien, tai minkään muunkaan perään... paitsi anoppi, joka ilmeisesti oli toivonut näkevänsä polkaisun kakun leikkaamisen yhteydessä. Ainakin kannusti mua sen aikana varsin kovaäänisesti. En mä toisaalta kyllä niinkään väitä että hääleikit olis aina ihan ehdoton nounou, mutta kaipa se sekin on vaan taas yksi miljoonista asioista maailmalla jotka vaan toimii joillakin ja joillakin toisilla sit taas ei.

Vaikka lähtökohtaisesti en yleensä ymmärräkään että miten kukaan voi loukkaantua siitä että läheisen häät pidetään lähellä omia häitä, niin nyt on kyllä ihan pakko tulla taustalta huutelemaan että tässä tapauksessa loukkaantuminen on todellakin täysin oikeutettua. Miehesi lähipiiriltä on täysin tökeröä ja suorastaan ilkeää ruveta vaatimaan teitä perumaan suunnitelmianne vain ja ainoastaan siksi että toinenkin veli on nyt (paljon teidän jälkeenne) päättänyt pitää omat häänsä samoihin aikoihin teidän kanssanne. Miksi teidän täytyisi elää näiden jälkimmäisenä esille tulleiden suunnitelmien mukaan ja unohtaa kokonaan omat juhlanne? Neuvoisin teitä sulkemaan korvanne muiden ihmisten napinoilta, pitämään rohkeasti kiinni omista suunnitelmistanne ja järjestämään häänne silloin kuin olette ajatelleetkin ne järjestää.

^Niin piti alun perin munkin väkertää kutsut itse, mutta enpäs sitten tehnytkään näin kun armas miehekkeeni saikin yhtäkkiä juuri ennen askartelujen alkua päähänsä että onhan se nyt itse asiassa sittenkin niin paljon helpompaa ja järkevämpää jos tilataan ne suoraan vaan netistä. Netistä ei sitten kuitenkaan löytynyt mitään sellaista kohtuuhintaista korttimallia joka olisi ollut kummallekin mieleinen, joten loppujen lopuksi päädyttiin teettämään kutsut yhdellä mun askartelua harrastavalla ystävällä. Mitäpä tästäkin siis taas opittiin: kaikki asiat saadaan sujumaan ihan huomattavan paljon helpommin jos vaan tajuaa ruveta ottamaan tarpeeksi ajoissa selvää siitä mitä mieltä sulho ihan tosissaan on sellaisista asioista, joiden suuntaan se normaalisti luo hyvin vähän mielenkiintoa.

Meillä avustajat kustansivat pukeutumisensa itse. Mulla oli yksi varsinainen kaaso ja kaksi varakaasoa ja heille alusta alkaen tein selväksi että mulle ei sinänsä ole niin väliä että pukeutuvatko he yhdenmukaisesti vai eivät ja tältä pohjalta he päätyivät sitten lopulta hankkimaan mekot jotka olivat kaikki saman väriset, mutta malliltaan kuitenkin erillaiset. Bestman sitten taas käytti käsittääkseeni jo valmiiksi olemassa olevaa pukuaan, hankki siihen sitten vain teemavärin mukaisen kauluspaidan. Aika lailla samaa kaavaa siis noudatettiin kuin mitä täällä on useaan kertaan aikaisemminkin jo tuotu esille: jos avustajat saavat pukeutumisensa suhteen ns. vapaat kädet, he kustantavat pukunsa itse. Jos taas morsiuspari vaatii kaikkia avustajia pukeutumaan saman kaavan mukaan, olisi heidän kohteliasta osallistua vähintään edes osaan kustannuksista.

Meidän kutsut saatiin laitettua eteenpäin vasta kuukausi ennen häitä. Totta kai oltiin etukäteen kovasti puhuttu ja suunniteltu että joo joo, ajoissa lähetetään (alunperin oli ollut puhe että 2,5-3kk ennen häitä ois luultavasti ihan sopiva), mutta jotenkin se sit vaan jäi kun kutsujen toteuttamisen kanssa tulikin sitten loppujen lopuksi matkaan yllättävän paljon mutkia. Onneksi lähipiiri on sen verta pieni että käytännössä kaikki tiesivät asiasta jo valmiiksi muutenkin, että sen puoleen ei ollut mikään maailman vakavin moka sitten kuitenkaan...

Mua saattaa ehkä ihan semisti harmittaa etten pääse itse tuohon päivään osallistumaan, miehen työssäoppimisjakson takia kun asustellaan nyt väliaikaisesti taas porukoiden luona eikä puku ole täällä vaan 200km:n päässä kotona Tampereella. Onneksi ei kuitenkaan ole mikään maailman virallisin juhlapäivä tuo, pidän sitten vaikka jonkun ihan oman "käytä hääpukuasi-päivän" sitten jos ja kun jossain välissä lähdetään pikaseltaan kotona käväsemään.