-
Viestit
42 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Käyttäjän Vaio kaikki viestit
-
- Ostan puvun käytettynä. - Teen pöytäliinat ja lautasliinat itse. - Kutsut, kiitoskortit, menut, ohjelmat, paikkakortit, häälehti yms. tehdään itse. - Kutsut kakkosluokassa (lukuun ottamatta ulkomaille meneviä) ja lähellä asuville annamme kutsun käteen, kun nähdään. - En tartte kimppua, kun hukkaan sen vaan ja olen muuten kömpelönä sen kanssa. - Sormukset eivät ole "minkään merkkiset" ja kauppiaan laskemasta hinnasta saatiin tingittyä ja sekin vielä pyöristettyä alaspäin. Leveä valkokultainen sormukseni, jossa on seitsemän pientä timanttia, sekä miehen leveä valkokultainen olivat yhteensä 950e. - Emme osta maljakoita, vaan kukat laitetaan esille lasipurkkeihin ja -pulloihin, joita meillä on täällä kotona satoja varastoista löytyneitä. Myös muuta teemaamme sopivaa löytyy navetan vinniltä ja ties mistä ihan ilmaiseksi. - Kukat kasvatetaan itse siemenestä ja nekin valitaan mahdollisuuksien mukaan monivuotisiksi, etteivät mene hukkaan. Kuvauksia varten teen tod.näk. jonkinlaisen kimpun ja sulhasen vieheenkin teen itse. - Emme tarvitse hääautoa/kuljetusta, sillä kirkolta juhlapaikalle on vain lyhyt kävelymatka. Yöpymispaikkaan ajelemme ihan itse. Häitä edeltävän yön olisimme kotona, jos se vaan aikataulullisesti olisi ollut mahdollista. - Häälehdet on ihan turhaa rahanmenoa. Luin uusimman Häät-lehden kirjastossa ja bongasin sieltä useita ideoita, jotka olin jo talven aikana nähnyt suosituimmista blogeista. - Häämatkasta puhuttiin, ettei sille ole pakko heti seuraavana päivänä lähteä, vaan seuraillaan, että koska meitä kiinnostaviin kohteisiin on halvempia lähtöjä (tyypillisesti joulukuussa) ja mennään silloin. Pidetään kuitenkin pitkä viikonloppu hääpäivän molemmin puolin, ettei paluu arkeen tule liian pian ja saa popsia hyviä hääruokia sekä kakkua useita päiviä - Enoni maahantuo viinejä ja ajattelin tässä sopivan tilaisuuden tullen kysellä, että voiko hän suositella meille jotain ja saataisiinko me ne hänen kauttaan edullisemmin. - Sulhasta haluttiin hemmotella uudella puvulla ja löysinkin sitten erään mainoksen kautta liikkeen, josta voi tilata mittatilauspuvun minne tahansa maailmassa. Puku on tästä huolimatta edullisempi, kuin uusi puku liikkeestä Suomessa. - Juhlapaikka on sen verran kaukana isoista asutuskeskuksista, että se näkyy hinnassa. - En varannut sitä kaupungin suosituinta meikkaaja-kampaajaa. - Ei pidetä kaverihäitä vaan sukuhäät. Kavereita kutsutaan vain ystäväpariskunnat. Tämä karsi vieraslistaa aika lailla, mutta toisaalta tiedetään saavamme paikalle juuri niitä ihmisiä, jotka iloitsevat meidän puolestamme ja, joiden kanssa haluamme hääpäivämme viettää. - Ei kakun koristetta, ei hääparin laseja, ei painettuja kahviservettejä, ei sydänriisiä eikä muutakaan häillä rahastamisen vuoksi keksittyä krääsää. - Jotain vanhaa mulla on isoäitini vanha rannekoru ja, mikäli se sopii pukuun, laitan myös isoäitini helmet. Joka tapauksessa laitan puvusta riippuen vain joko kaulakorun tai korvikset, joten kustannus toisesta jää pois. - Ei tule (ainakaan näillä näkymin) erikseen vihkisormuksia, vaan kihlat on alunperin ostettu ajatuksella, että "täyttävät" sormen. - Herkkubuffetin astioita olen ostanut kirppareilta. - Koristeluun käytettävät nauhat sun muut ostan ihan kangaskaupasta enkä askarteluliikkeestä. - Kaiken minkä saa s-kaupasta, ostamme s-kaupasta (esim. alkottomat ruokajuomat, hääkengät, laukku), koska se näkyy takaisin tulevissa bonuksissa. - Vältän verkkokaupoista tilaamista, sillä summaan lisätään aina ne postikulut. Jollei Turusta löydy, niin on se nyt kumma. - Vihkimisen ja puheiden pitämisen videointi tulee häälahjalistalle. Videokuvaaja saa kameran meiltä. - Kihlakuvat otetaan itse etälaukaisimen avulla. - Hääkynnet käyn laitattamassa opiskelijoilla. - Ukko halusi hoitaa huomenlahjakuvauksen ihan itse. Ei tarvinnut paljoa suostutella - Hääkakun osaa pitopalvelukin tehdä. Tästä vaihtoehdosta tosin luovuimme, koska haluttiin tukea paikallista yrittäjää ja tilataan sittenkin konditoriasta kakku. - Hääsviitit maksaa ihan hulluna tavalliseen hotellihuoneeseen verrattuna eikä siitä sen yhden yön aikana ehdi nauttia, joten laskettiin sekin turhaksi rahanmenoksi. Hotellivaraus tehtiin Trivagon kautta ja saatiin nelisenkymppiä alennusta per yö.
-
Mä sulin lätäköksi, kun näytin ukolle Vuoden hääkuva 2013 -kilpailun voittajien kuvia ja hän napsautti sieltä auki tämän, että täähän on mahtava: Kuulemma hän voi ihan kuvitella itsensä "seisomassa tolleen töttöröö ilmapallon kanssa". Kuva täältä ja kaikki kilpailun voittajakuvat täällä.
-
Ennakkovaraus hotelliin vieraita ajatellen
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Yleistä hääkeskustelua
Tässä olikin hyödyllistä tietoa! Olen miettinyt, miten noiden varaamatta jäävien huoneiden käy ja muutenkin tuota varausaikataulua. Meidän hääpaikkakunnalla on käytännössä vain yksi hotelli ja sieltä olisi tarkoitus jonkinlaista alennettua hintaa isommalle porukalle kysellä. Pitääkin tehdä se viikonlopun aikana. Olen itse ollut vieraana tähän mennessä kerran sellaisissa häissä, joissa veraita varten oli varattu "Virtanen-kiintiö" kahteen eri hotelliin. (Sattumoisin hääpari työskenteli kyseisissä hotelleissa.) En muista miten paljon edullisempi hinta olisi ollut, mutta kun vieraita oli reilusti yli sata ja häät pääkaupunkiseudulla, se oli kyllä ihan kiva lisä. Emme hyödyntäneet tarjousta, sillä meitä pyydettiin talovahdeiksi hääparin kotiin. -
Kommentoin tähän sen verran, että Wanha Talli ei ole pelkästään kesäipaikka. Meillä oli juuri ihanat tunnelmalliset talvihäät siellä. Alakerran pikkutilat eivät kyllä ole enää juhlakäytössä, vain yläkerran isommassa tilassa juhlitaan. (Toki alakerrassa on vessat ja esim. bändille taukotilaa, mutta ei varsinaista juhlatilaa.) Meidän juhlissa oli vain viitisenkymmentä vierasta eikä se ollut mitenkään liian vähän tuohon tilaan, vaikka enemmänkin mahtuisi. Ei ollut ahdasta vaan kaikki mahtuivat hyvin ja toisaalta tila ei kuitenkaan huutanut tyhjyyttä tai kaikunut epämääräisesti. Kaikki sujui emännän kanssa hienosti ja joustavasti. Rentoihin ja tunnelmallisiin häihin aika bueno paikka. Voidaan suositella lämpimästi. Tosi kiva kuulla, että teillä on ollut ihanat häät Tallilla Rouva Vee on kyllä tosiaan mukava ihminen - sen huomasin jo siitä vähästä, mitä hänen kanssaan keskustelin Muokkaan nuo tilajutut oikein. Listan tiedot olen ottanut heidän nettisivuillaan, joita ei näköjään olekaan pariin vuoteen päivitetty. Kiitos kiitoksista Kokosin meitä itseämme varten Wordiin kolme sivullista tietoa juhlapaikoista ja, kun se jo kerta oli valmiiksi tehtynä, lisäsin siihen kaikki ne, jotka täältä ja googlettaessani löysin. Noita juhlatilakohtaisia ketjuja on tarkoitus vielä linkitellä, kun inspis iskee...
-
Rautilakeskus Vehmaalla on lopettanut toimintansa. Kaupunki myi tontin ja siihen rempataan asuntoja. Ruissalon kaikki huvilat http://www.ruissaloyhdistys.com/kartta.htm Ruissalon kansanpuiston päärakennus Villa Promenade aka Aurinkoravintola (tanssipaviljonki ei käytössä talvisin) http://www.ruissalonkansanpuisto.fi/paarakennus Tilat ja hinnat: noin 60 henkeä alakertaan tai 100 henkeä yläkertaan Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola. Muuta: Rymättylän VPK-talo http://www.rymattylanvpk.fi/node/10 Tilat ja hinnat: 370e + 70e siivouksesta Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei. Muuta: Ryötin tila Alastaro http://www.ryotintila.fi/juhlatjapidot/ Tilat ja hinnat: 130 henkeä Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, A-oikeudet? Muuta: Saustilan kartano Sauvossa http://www.saustila.com/etusivu.htm Tilat ja hinnat: 1500e sis. pöytäliinat, kukat, kynttilät. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei Muuta: vuodesta 2012 tilaa max. 50 hengelle. Matka: Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13278-saustilan-kartano-sauvo Storfinnhova gård Kemiössä http://www.storfinnhova.com/suomeksi/start.html Tilat ja hinnat: Navetan ylisille 50 henkeä ja muita pienempiä tiloja. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Suomen Joutsen http://www.forum-marinum.fi/fi/kokous-ja-juhlat/vuokrattavat-tilat/suomen-joutsenen-vaelikansi Tilat ja hinnat: Mahtuu 100-250 hlöä. Tilavuokra yli 5 h 600e. Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on Muuta: hintaan sisältyy pääsylippu näyttelyihin. Suviranta Yläneellä http://www.suviranta.fi/ Tilat ja hinnat: max. 50 henkeä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Taattisten tila Merimaskussa http://www.taattistentila.fi/ Tilat ja hinnat: Juhlasali 500e. Vintti 620e. Molemmat yhteensä 690e. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Ruoat tulee heiltä, alk. 25e/hlö, ei A-oikeuksia. Muuta: Tammiluodon viinitila Lielahti Parainen http://www.tammiluoto.fi/ Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/12976-tammiluodon-viinitila-parainen Tammiston tila Naantalissa http://www.tammistontila.net/index.php?page=Juhlapalvelut Tilat ja hinnat: Yhteensä 80 istumapaikkaa, joista samassa tilassa max. 40. Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on Muuta: Toivonniemi Ruissalossa http://toivo1.vuodatus.net/page/Toivonniemi Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: liekö enää toiminnassa? Ei ole päivitetty ties koska. Tuorlan majatalo http://www.tuorlanmajatalo.fi/juhlapalvelut/juhlatilat Tilat ja hinnat: 70 henkeä kolmeen huoneeseen. Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on. Muuta: Turun kaupungin vuokraamat tilat Vanhan Suurtorin alueella http://www.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=11699&culture=fi-FI&contentlan=1 Ravintola Turun Kasarmi http://www.cylex.fi/yritys/ravintola-turun-kasarmi-10441377.html Tilat ja hinnat: mahtuu 120 henkeä, tilavuokra 150e + vahtimestari 110e Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola Muuta: Yliopistoalueen puutaloja Turun Linnan juhlasalit http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=17820&culture=fi-FI&contentlan=1 Tilat ja hinnat: Kuninkaansali 650e max 250 hlö. Kuningattarensali 650e max 180 hlö. Kuningattarenkamari 300e 60 hlö. Juhlakerros 1300e ja Eteläinen Sali mukana 1800e. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Pitopalvelu ja A-oikeudet on? Muuta: riskinä uteliaat turistit, sillä koko linnaa ei voi varata. Turun saaristo http://www.saaristo.org/ ja http://www.turunsaaristo.com/ ja http://www.saaristonrengastie.fi/index.php?sivu=1 Uudenkaupungin työväentalo Tilat ja hinnat: sali 350 hengelle. Hinta 50-300e tilaisuudesta riippuen. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: katso google mapsilla rakennusta (Ylinenkatu 12 Uusikaupunki) Valasrannan tanssilava Yläneellä http://www.valasranta.fi/?page=esittely&subpage=tilat Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Wallila Uudessakaupungissa http://www.wallila.net/ Tilat ja hinnat: juhlasali 120 vierasta. Talon takana terassi ja puisto. Tilavuokra 690 euroa, jos ottaa jonkin heidän yhteistyöpitopalveluistaan, ja 850e, jos ottaa ulkopuolelta. Tilavuokra sisältää tilan, astiat ja siivouksen. Pitopalvelu ja A-oikeudet: voi halutessaan tuoda oman pitopalvelun, ei A-oikeuksia. Muuta: Ukin keskustassa. Kivenheitto vanhalta kirkolta ja neljä korttelia uudelta kirkolta. 1800-luvun puuhuvila. Halutessaan voi tilata kaikki järjestelyt heiltä. Myös ohjelmapalveluita. Tämä on meidän juhlapaikkamme. Wanhapaikka Ihodessa http://www.wanhapaikka.fi/tiedot.html Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Wanha Talli Piikkiö www.wanhatalli.com Tilat ja hinnat: vintti 140 hlöä Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, alkoholit saa viedä. Muuta: tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja seuraavan kesän varauskalenteri oli täynnä lokakuuhun asti. Villa Apollo Parainen http://www.villa-apollo.fi/ Tilat ja hinnat: 10-70 henkeä Pitopalvelu ja A-oikeudet: Pitopalvelu ja A-oikeudet. Muuta:. Villa Rainer Kirjala Parainen http://www.auroria.fi/ Tilat ja hinnat: mahtuu 55-60 hlöä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: A-oikeudet on Muuta: Villa Roma Ruissalossa http://www.meripaviljonki.fi/villa_roma.htm Tilat ja hinnat: Tilavuokra 1000e Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoka heiltä, saa viedä omat juomat. Muuta: Wc-tilat toisessa rakennuksessa. Kiva puutarha. Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13269-villa-roma-ruissalo/page__hl__roma Villa Wolax Kuusistossa http://www.villawolax.fi/ Tilat ja hinnat: Tilavuokra 1300 euroa. Tilaa 100 hengelle? Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Yöpymistilat 20 henkilölle. Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/66091-villa-wolax-kaarina/ Wiurilan kartano Halikko http://www.wiurilankartanoravintola.fi/ Tilat ja hinnat: Tilavuokra 400e. Juhlatila 200 hlö, juhlakabinetit ja ravintola 100:lle. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Hevosvaunumuseo. :-X Huomasin myös tämän ketjun Turun lähiseudun juhlapaikoista: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/79031-kokemuksia-turun-laehiseudun-juhlapaikoista Lisäksi täällä on vanha suljettu ketju Turun juhlapaikoista. LISÄKSI: Seurantalot-haku https://tuotanto.vetokonsultit.fi/Vetobox12/eJQAS8PouW9U Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sivut http://www.kirkkoon.fi/portal/kirkkoon/haat/fi/haajuhla/ Huomioitavaa juhlapaikkoja katsellessa: matka kirkolta / vihkiminen juhlapaikalla, paikoitustila, kaikki vieraat mahtuu ja miten pöydät asetellaan, millainen keittiö, kuinka myöhään saa olla, naulakot, milloin pääsee koristelemaan, siivouspuoli, onko astiat, millaiset vesat ja onko paperit/pyyhkeet, lahjapöytä, tanssitila ja piano, onko kuuma/kylmä (isot ikkunat päästää paljon auringonvaloa, entä miten lämmitys hoituu talvella), äänentoistolaitteet, mihin buffetpöytä, missä kuvaus, missä nostetaan maljat, missä ohjelma, mihin leikkinurkka, missä hääpari istuu, onko inva-vessaa (ison koltun kanssa), miten iäkkäät vieraat pääsevät liikkumaan, missä pitkänmatkalaiset yöpyvät ja mitä emäntä/vuokraaja tekee eli mitä palvelua hintaan kuuluu. Joitain hotellihakuja: www.booking.com/Hotellit www.ebookers.fi/Hotellit www.hotels.com www.trivago.fi/Hotelli http://www.maakuntienparhaat.fi/palvelut/yrittajat.asp?SubCategoryID=18 Lisäksi Lomarengas ja muut mökkihaut sekä kyseisten kaupunkien kotisivuilta matkailu-sivut.
-
Littoisten työväentalo (jostain syystä foorumipohja ei tykkää tästä linkistä vaan tyhjentää viestin, jos mä sen laitan, joten jätän sen tästä pois) Tilat ja hinnat: pe-su 800e ja 150 henkeä mahtuu. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei. Muuta: Iso pihapiiri. Taloa kunnostettu talkootyönä vuosikymmenet. Astiat kuuluu vuokraan. Hääparille on jotkin hienommat kalusteet. Louhenlinna Laitilassa http://www.louhenlinna.com/Palvelut.html Tilat ja hinnat: Vieraita mahtuu 100 tai 150 jos parvet käytössä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: tilausravintola Muuta: kyselyyni vastattiin heti, mutta menuehdotukseen ei sitten tullutkaan enää mitään kommenttia. Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/67386-louhenlinna-laitila/ Louhisaaren kartanossa (Askainen) ei ole vuokrattavia tiloja. Louhisaaren kartanon kahvila Askaisissa http://kotisivu.dnainternet.net/louhisaa/ ja http://www.nba.fi/fi/museot/louhisaaren_kartanolinna/kahvila Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola Muuta: Maarian pappila. http://www.juhlapalvelusiru-maaria.fi/index2.html ja Turun seurakunnan sivuilla Tilat ja hinnat: Tosi kiva pihapiiri ja puutarha. Noin 60-80 hlö (ylä- TAI alakerta), molemmat tilat noin 150 hlö. Vuokra koko tilalta noin 420e, sis pöytäliinat ja emännän 10h. Juhlatila käytössä 02:00 asti. Tanssi onnistuu parhaiten Leivintuvassa (piharakennus). Alakerran tila jaettu kolmeen saliin. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Juomat ok, saa viedä oman pitopalvelun. Muuta: Pihapiirissä oleva navetta/talli on tilavampi, mutta se on keskuksen seurakuntasali, joten siellä ei alkoholi eikä tanssiminen sallittua, kuten sivuiltakin ilmenee. Odotin vastausta sähköpostiviestiin kolme viikkoa ja sekin vastaus oli niin tyly, että oksat pois. Mannerlahti aka Mannerlahden leirikeskus Askaisissa http://www.maskunseurakunta.fi/yhteystiedot/mannerlahti/ Tilat ja hinnat: Sali 200e (sis. astiat), mahtuu 50 henkeä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelun saa viedä, EI alkoholia Muuta: Seurakunnan leirikeskus. Rippileirit pitävät talon varattuna kesä-elokuun. Kulttuurikartano Marjaniemi Ruissalossa http://www.kulttuurikartanomarjaniemi.fi/ Tilat ja hinnat: tilaa130 vieraalle (sivuilla pohjakartta) ja tilavuokra 1500 e Pitopalvelu ja A-oikeudet: saa viedän oman pitopalvelun ja juomat Muuta: vastauksen tulemisessa kesti kuukausi. Kuvista päätellen hienosti kunnostettu ja tosi valoisa paikka. Purjelaiva Mary Ann Uudessakaupungissa Tilat ja hinnat: päiväristeily 4 tuntia 1700 euroa. Max. 70 hlöä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: A-oikeuksin varustettu ravintola. Muuta: Mattelmäen rälssitila Kaarinassa www.mattelmaenkartano.fi/ Tilat ja hinnat: tilavuokra 400 e Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Jakautuu moneksi huoneeksi. Merikoivula Lokalahdella www.merikoivula.fi Tilat ja hinnat: 60 hengelle Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Mietoisten maamiesseurantalo http://www.mietoinen.fi/mms ja http://www.arsnet.fi/index.php?article_id=13400&__from_id__=13399&user_id=10566&char=M&returnToList_id=13369 Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei. Muuta: Mäkiäisten työväentalo Pöytyällä http://seurantalot.fi/talot/makiaisten_tyovaentalo Tilat ja hinnat: 180 hlöä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei. Muuta: Nautelan kartano Lieto as http://www.kolumbus.fi/nautelankartano/ Tilat ja hinnat: tilaa 70 hengelle kolmessa salissa. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Nauvossa sijaitsevia juhlapaikkoja http://www.nauvo.net/ Kahvila Navetta Raunistulassa http://www.kahvilanavetta.fi/juhlatila.htm Tilat ja hinnat: 20-70 henkeä Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola Muuta: Nousiaisten vanha asema. http://www.vanha-asema.info/hinnasto Tilat ja hinnat: juhlatila 300e tai juhlatila+makasiini 450e (pe-su). Astiat sisältyy. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei Muuta: Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/28674-nousiasten-vanha-asema/ Nuhjalan kartano Vehmaalla http://www.nuhjala.com/ Tilat ja hinnat: max 40 henkeä Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on Muuta: Panimoravintola Koulu http://www.panimoravintolakoulu.fi/ Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola Muuta: Park Hotel Turussa http://www.parkhotelturku.fi/html/palvelumme.php Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Pohjakulma Rymättylä http://www.pohjakulma.fi/ Tilat ja hinnat: Mahtuu 200 hlöä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola. Muuta: Vanha kyläkoulu vuodelta 1904. Kesähäissä käytössä myös erillinen tanssilato. Pukkilan kartanomuseossa (Piikkiö) ei ole vuokrattavia tiloja.
-
Kartanon Karkuri Uusikaupunki http://www.kartanonkarkuri.fi/ Tilat ja hinnat: tilaa 150 hengelle ja vieressä tanssilava 80 hengelle. Perusvuokra 900e ja siivouksesta 200e. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Pitopalvelu tulee valita heidän yhteistyökumppaneistaan. Muuta: 1800-luvun kivinavetta. Uuteenkaupunkiin (yöpyminen) matkaa 7 km. Vastaus tiedusteluuni tuli vasta parin viikon päästä, kun kyselemääni ajankohtaan tuli peruutus. Katariinan pappila Turussa https://www.turunseurakunnat.fi/portal/fi/seurakunnat/katariinanseurakunta/toimitilat/katariinan_pappila/ Tilat ja hinnat: 80 vierasta kolmessa salissa. Alle 50 vieraasta 180 euroa, yli 120 euroa. Lisäksi 25e/tunti. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei alkoholijuomia seurakunnan tiloihin. Pitopalvelu ok. Muuta: Todella kaunis miljöö ja Katariinan kirkko ihan vastapäätä. Katinhännän kievari Loimaa http://www.katinhannankievari.com/ Tilat ja hinnat: 160 henkeä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola Muuta: vastausta sähköpostitiedusteluun ei tullut koskaan. Kavalton tila http://kavaltontila.com Tilat ja hinnat: 600 e sis. 9 h (ylimääräiset tunnit 50e) tarjoilijat, pöytäliinat, siivous, kynttilät, kukkia ja koristelua. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Ei A-oikeuksia, mutta juomien tarjoilumaksu 2-3e/hlö. Ruoka pitää ottaa tilalta. Menu 35-40e/hlö. Muuta: navetan vintti ei ole perinteitä kunnioittavaa kunnostusta nähnytkään. Palstalaisilla ollut hämminkiä emännän käytöksen sekä juomien kaatomaksujen vuoksi. Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13676-kavalton-tila-piikkioe Kehityksen kerhotalo Piikkiössä http://www.piikkio.fi/kehitys/kerhotalo.htm Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei Muuta: Konsan kartano Raunistulassa http://www.konsankartano.net/ Tilat ja hinnat: Alakerran kahvilaan mahtuu 70 ja yläkertaan noin 100. Molemmissa tilavuokra 50e/h + alv. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Kahvilassa on A-oikeudet ja pitopalvelu, yläkertaan voi tuoda omat juomat. Muuta: Konsan kartanolla on myös luontaishoitola ja Turun henkinen keskus ym. joten siellä pidetään kaikenlaisia tilaisuuksia ilmeisesti aika usein. Päärakennus vuodelta 1880. Pysäköintitilaa rinteessä, joka on Virusmäentien ja rautatien välissä. Kahvila Navetta kuuluu Konsan kartanoon, mutta se on erillinen itsenäinen yritys. Ravintola Kiisan-Pirtti Maskussa http://www.kiisanpirtti.fi/juhlapalvelu.htm Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: tilausravintola Muuta: kivenheiton päässä kasitiestä. Kilan Rälssitila Mynämäki Lopettanut toimintansa. Korsutupa Liedossa http://www.liedonsotaveteraanit.fi/korsutupa.html Tilat ja hinnat: mahtuu 50 henkeä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Kristikka-talo, sisäpihalla oleva Keltainen Tupa Turku http://www.kristikka.fi/ Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Kivenheiton päässä Mikaelinkirkosta. Krookilan kotiseutukeskus aka Krookilan JuhlaMummola Raisio http://www.krookila.fi/tilaisuudet.php Tilat ja hinnat: tilaa 70 hengelle ja lisäksi pihassa olevassa ladossa tilaa tanssille ja ohjelmalle. Tilavuokra 475e. Pitopalvelu ja A-oikeudet: tilausravintola. Menut alkaen 20e/hlö. Muuta: marraskuussa 2012 oli vielä lauantaipäiviä vapaana loppukesälle 2013. Kuninkaantien kestikartano Paimio http://213.138.147.170/netcomm/viewarticle.asp?path=8,222&article=617&index=D&page=1 Tilat ja hinnat: 545e klo 02 saakka. Juhlasali 100 hlöä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on Muuta: Ruoat valittava heidän vaihtoehdoistaan. Kuralan kartanotila Yläne http://www.kuralankartanotila.fi/etusivu Tilat ja hinnat: tilaa max. 75 hengelle (50+25) ja illaksi siirrytään tanssilatoon. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoka heiltä, A-oikeudet? Muuta: Lähiruokaa. Kuusiston kartano (Kaarina) on museo eikä siellä ole vuokrattavia tiloja. Kuusiston maamiesseurantalo Kaarinassa http://maamiesseura.fi/maamiesseurantalo/ Tilat ja hinnat: mahtuu 70 henkeä Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Kylämäen hevostila Marttilassa http://www.unki.net/tilausravintola.php Tilat ja hinnat: 50-60 henkeä mahtuu. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Lammin talo Vehmaalla http://www.lammintalo.com/www/index.php Tilat ja hinnat: Talliin mahtuu 150 hlöä. Ei tilavuokraa. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruoat heiltä, omat juomat ok. Muuta: Liedon Vanhalinna http://vanhalinna.utu.fi/tilat/tilat1.html Tilat ja hinnat: Eri kokoisia ja erilaisia tiloja: kartanon juhlasali 10-65 hlö, kartanoravintola (kivinavetta) 50-170 hlö, puimala 100 hlö. Pitopalvelu ja A-oikeudet: On ja on. Soppari neljän eri pitopalvelun kanssa, joista voi valita mieleisensä (tai sitten vain valitsee menun, josta tykkää). Muuta: Puimala on erillään Vanhalinnan pihapiiristä sijaitseva lato ja lämmittämätön tila (käytössä vain kesäkuukausina). Sinne saa viedä omat ruoat ja juomat, omat koristelut. Sen vuokra 900e, ei keittiötä eikä astioita, mutta pöydät ja tuolit sekä vessat on. Tila käytössä pe klo 12 - su klo 18. Tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja vapaita lauantaipäiviä löytyi vielä loppukesälle 2013. Ainoa paikka, josta tuli vastausviestissä heti tarjous mukana (tilavuokran, menuiden ja juomien hinnat). Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13639-vanhalinna-lieto/ ja Puimalan oma ketju http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/59261-liedon-vanhalinnan-puimala/
-
Turun seudun juhlapaikkalistaus, olkaa hyvä Akatemiatalo aka Vanha Akatemian talo Turussa http://www.utu.fi/palvelut/akatemiatalo.html ja http://www.turkutouring.fi/turun-akatemiatalon-juhlasali_fi Tilat ja hinnat: pöytäpaikkoja 200 hengelle. Tilavuokra 1300e. Tilat käytössä klo 02 asti. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei. Muuta: rakennus valmistunut 1815. Erittäin vaatimattomat keittiötilat. Hyvä akustiikka. Kivitalo pysyy kesällä viileänä. Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/12828-turun-akatemiatalo/ Lemon Kartano aka Piispanranta juhla- ja kokouskartano (entinen Ala-Lemun kokouskartano) Kaarinassa http://www.piispanranta.fi/etusivu ja http://www.lemongolf.fi/ Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola Muuta: en saanut vastausta sähköpostitiedusteluun Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/64792-ala-lemun-kartano-kaarina/ Bengtskärin majakka Kemiössä http://www.bengtskar.fi/suomeksi.htm Tilat ja hinnat: ainoat yleisöltä suljettavat tilat ovat kolmannen kerroksen majoitus- ja kokoustilat, joiden suositeltava ryhmäkoko 10-20 henkilöä. Kokouspaketit tarjouksen mukaan. Pitopalvelu ja A-oikeudet: majakassa on kahvila, jolla on näyttäisi olevan A-oikedet. Muuta: avoinna 1.6.-31.8. Voi yöpyä. Noin 100 km tai 1,5 tuntia Turusta sekä laivamatka. Bergvikin kartano Salossa http://www.bergvik.fi/ Tilat ja hinnat: juhlakerroksessa kolme salia, kaksi pienempää huonetta, perinteinen tupa ja kesäkäytössä oleva veranta. Tilat yhteensä 60 henkilölle. Kokouspalveluissa puhutaan myös navetasta, jonne mahtuisi 95 henkeä. Hinta? Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelu on, alkoholit? Muuta: oma kappeli, jossa tilaa 100:lle. Turusta 70 km. Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa http://www.kulttuuriperinto.fi/index.php?m1=kohteet&m2=3&m3=6〈=fi Tilat ja hinnat: päärakennuksen alakerrassa kolme juhlasalia, joihin mahtuu 70-80 henkilöä. Lisäksi sivurakennus nimeltään Kavaljeerisiipi, jonne mahtuu 80 henkilöä. Päärakennuksessa saa juhlia klo 22 asti, jonka jälkeen siirryttävä kavaljeerisiipeen. Siivessä tilaa bändille ja tanssimiselle. Vuokra päärakennuksesta ja kavaljeerisiivestä 850e (n. klo 16-02). Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei pitopalvelua eikä A-oikeuksia. Muuta: Päärakennus valmistunut 1793. Hovimäki-sarja kuvattiin täällä. Vanha suojeltu rakennus, jota remontoidaan pikkuhiljaa. Multa voi halutessaan pyytää yksärillä kuvia ja lisätietoja. Casagrandentalon juhlatilat (Seipelin Sali ja Ravintola Linnankatu 3) Turku http://www.casagrandentalo.fi/juhlatilat.htm Tilat ja hinnat: 20-100 tai 150 henkilöä, eri kokoisia tiloja. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola. Muuta: Seipelin sali Suomen ensimmäinen varsinainen ravintola. Näkymät joelle. Friskalan kartano Hirvensalossa http://www.friskalankartano.com/ Tilat ja hinnat: ei tilavuokraa. Käytössä klo 00 asti, ylimääräiset tunnit 100e. Mahtuu 120 hlöä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: On pitopalvelu, ei A-oikeuksia. Tarjoilijat lisähinnasta. Esimerkkimenu hintoineen http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/14596-turun-seudun-pitopalveluista/page__view__findpost__p__198382 Muuta: Furuvikin kartano aka Villa Furuvik Paraisilla http://www.furuvik.fi/palvelut.html Tilat ja hinnat: vuokra 850e/20hlö + 10e/hlö ylimenevistä vieraista. Sisältää ruokasalin lisäksi 3 pienempää salia, kevyen siivouksen, pöytäliinat, aterimet yms. Max 80 hlöä. Tilat käytössä klo 02 asti. Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelu on, juomat saa tuoda. Muuta: Rakennettu 1906 kalkkitehtaan vuorineuvoksen kodiksi. Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/63641-furuvik-parainen Harjattulan kartano Turku http://www.harjattula.fi/index.html?n=3891&HINNASTO Tilat ja hinnat: kartanoon mahtuu 80 vierasta. Tilavuokra 495e Pitopalvelu ja A-oikeudet: molemmat heiltä Muuta: golfkenttä ympärillä. Kartanossa kolmiosainen sali. Herrankukkaro Rymättylässä http://www.herrankukkaro.fi/fi/herrankukkaro Tilat ja hinnat: alk. 56€/henkilö sis. tervetulomalja, ruoka ja tilavuokra. Pitopalvelu ja A-oikeudet: heiltä Muuta: majoitustilaa 100 hengelle. Herrasmanni Tarvasjoella http://www.herrasmanni.fi/?id=B99BE857-940A4317B7DC-625FD3906F57 Tilat ja hinnat: matkailurakennus 50 henkeä, Otsonlinna 100 henkeä Pitopalvelu ja A-oikeudet: ruokailu heiltä Muuta: Hirvilampi Turussa http://www.hirvilampi.fi/hirvilampi/ Tilat ja hinnat: Pitopalvelu ja A-oikeudet: pitopalvelu on, ei A-oikeuksia. Ruoka 50e/hlö ja tilavuokra 990e. Muuta: Huhkon kartano Raisio http://www.raisio.fi/kuntainfo/kokous-ja-juhlatilat/huhkon-kartano/ Tilat ja hinnat: 30-60 henkeä. 375e päivältä tai 680e kahdelta vuorokaudelta. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Huom. Huhkotalo on eri paikka. Kartano näkyy kasitielle ihan motarin alussa. Hus Lindman Turussa http://www.huli.fi/juhlat Tilat ja hinnat: tilaa 170 hengelle. Eri kokoisia saleja. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ravintola. Muuta: Yliopistoalueen puutaloja. Terassi Aurajoen suuntaan ja Tuomiokirkko ihan vieressä. Oma paikoitus. Ilmaristen matkailutila Ilmarisissa http://www.ilmaristenmatkailutila.com/?sivu=palvelut Tilat ja hinnat: Maksimimäärä vieraita 150. Tilavuokra 800e. Yöpymistilaa 30 hengelle. Pitopalvelu ja A-oikeudet: on ja on (tilausravintola). Menut 25-50 e/hlö. Muuta: pihassa myös aitta tansseille. Vuokrahinta sisältää suunnittelun ja käynnit, pöytäliinat, lautasliinat, somistus sopimuksen mukaan, kynttilät, hääpöydän somistus, tarjoiluhenkilökunta, siivous. Lisäksi kukat sopimuksen mukaan 0-200e. Tiedustelin varaustilannetta marraskuussa 2012 ja syyskuulle seuraavana vuonna oli vielä viikonloppu. Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/13259-ilmaristen-matkailutila-lieto/ Jokirannan tila Mynämäellä http://www.jokirannantila.com/index.html Tilat ja hinnat: Kivikautiskammissa tilaa 40 hengelle. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: Järppilän kartano Taivassalossa http://www.taivassalo.fi/fi/sivu.cfm?id=301 Ilmeisesti ei enää toiminnassa. Järvelän tila/vapaa-ajankeskus Littoisissa http://www.jarvelantila.fi/ Tilat ja hinnat: tilaa parillekymmenelle hengelle. Pitopalvelu ja A-oikeudet: Muuta: vastausta sähköpostiviestiin ei tullut koskaan. Kankaisten kartano Maskussa http://www.sunnan.fi/kankas.html Tilat ja hinnat: 1500e sis. siivouksen. Kolme eri kokoista salia. Mahtuu 200 henkeä. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei Muuta: todella moderni sisältä. Kappelinranta Paraisilla http://www.kappelinranta.fi/ Tilat ja hinnat: 1800e. Klo 01 asti. Pitopalvelu ja A-oikeudet: ei ja ei Muuta: Juhlatilakohtainen ketju: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/81599-kappelinranta
-
Laitan pari linkkiä, josko näistä olisi jollekulle hyötyä: Kukkakontti Kuvallisia ohjeita sidontaan ja kerrotaan kimpuissa käytetyt kukat. Kellokukka Kukkien saatavuus-taulukko kuukausien mukaan sekä yleisesti vinkkejä kukkien valintaan. Täällä puolestaan on kuvia morsiuskimpuista, kerrotaan kimpun hinta sekä sen sisältämät kukat. Sivustolla on myös kuvia pöytäasetelmista ja muista kimpuista. Tässä vielä linkki, jossa on kukkia värien mukaan (englanniksi).
-
Kuvia vieraskirjoista sekä erilaisia ideoita
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Tekstit, puheet ja muut kirjalliset tuotokset
Muoks. Näillä näkymin vieraskirja muodostuu pöytiin jaetuista korteista, joihin vieraat saavat apukysymysten avulla kirjoittaa terveisensä. Näille korteille pitää viedä ideoida jättöpaikka. Sitäkin vaihtoehtoa pohdin, että korteista tekisi oikeasti postikortit, joissa on meidän osoite printattuna, jos he haluavat paremmalla ajalla kirjoitella. -
Tässä saamiani tietoja muutamasta nyt mallistossa olevasta sormuksesta: - Upotusraita (miesten) sormus valmistetaan titaanista ja keltakullasta. Paksuutta sormuksella on n. 5.7 mm. Upotusraita malli maksaa 380EUR. - Juhani (miesten) sormus valmistetaan titaanista ja keltakullasta. Leveyttä mallilla on n.7.8 mm. Hintaa kyseisellä Juhani-mallilla on 380EUR. - Oona malli valmistetaan 14 karaatin kullasta, missä 3 timanttia. (1x0.07ct, 1x0.03ct ja 1x0.01ct). Leveyttä sormuksella on n.4.4 mm. Hintaa 890EUR. - Elina malli valmistetaan 14 karaatin kullasta. Sormuksessa on 10x0.01 karaatin timantteja ja 3 mm pinkki safiiri. Valmistamme sormusta kahta eri leveyttä, n.4.5 mm ja 5.5 mm. Mallia saa kirkkaana ja mattana. Hintaa mallilla on 960EUR. - Vaimo malli valmistetaan 14 karaatin kullasta. Mallilla on leveyttä n.5.4 mm ja yksi 0.05 karaatin timantti. Vaimo-mallin hinta 885EUR. - Liisa malli valmistetaan 14 karaatin kullasta, leveyttä sormuksella on n. 4.6 mm ja sormuksessa on 2x 0.02 karaatin timantit. Hintaa mallilla on 870EUR. Sormusten hintaan kuuluu kaiverrukset. Hyvittävät tällä hetkellä 18 karaatin kullasta 18 euroa grammalta. Myös omia kiviä entisistä koruista voi kuulemma käyttää. Sähköposteihini vastasi Henni kohteliaasti ja aina seuraavaksi päiväksi. Tarkoitus on käydä tuolla toispualsuamee jossain vaiheessa kevättä katselemassa ja kokeilemassa. En ole oikein kivien perään, joten ehkä meille molemmille tulee noi Juhanit ellen sitten saa vaatimattomampaa mallia jostain noista. Tai siis varmasti saan, mutta että miltä sellainen näyttäisi.
-
Kuinka paljon olet valmis maksamaan hääpuvustasi?
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Yleistä hääpukeutumisesta
Ensisijaisesti etsin vuokrapukua, toissijaisesti alennuspukua, mutta joka tapauksessa 500e hintakattona. Sen päälle tulee kengät, olkaimettomat liivit, ja päällysvaatteet, joista varmaan muodostuu vielä parisataa. -
Kuinka mainita asuvalinnasta kutsussa?
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Tekstit, puheet ja muut kirjalliset tuotokset
Kuulostaa ihanan erilaisilta kemuilta Laita tarpeeksi selkeästi, että ohjelma painottuu ulkona olemiseen. Tai voihan siihen liittää kuraiset maiharit jotenkin. Älä tosiaan laita mitään tuollaista "älä ylipukeudu" -juttua, sillä se on ehkä vähän loukkaavaa lukijaa kohtaan. -
Tuleeko teille häälahjalista vai ei?
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Tulee lahjalista nettiin ja siitä maininta kutsun mukana menevään juhlainfoon. Kannustamme kuitenkin ostamaan myös listan ulkopuolelta, sillä me pidetään yllätyksistä. Rahaa antavat ne, jotka niin haluavat tehdä. -
Turun hääpukuliikkeet
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Kiitos vinkeistä -
Tähän mennssä muistaakseni nähnyt jo kaksi unta siitä, ettei hääpäivänä mennytkään kaikki ihan putkeen. Ekassa unessa meidän aikatulu kusi tosi pahasti. En tiedä missä me oltiin, miksi ja mitä tekemässä tulevan sulhon kanssa, mutta mä kyselin jatkuvasti, että eikö meidän pitäisi mennä jo, että ehditään kirkkoon. Ukko katsoo kelloa ja sanoo, että puoli tuntia aikaa vielä. Kysyin, että mihin aikaan me oikein sovittiinkaan se vihkiminen alkavaksi. Kello seitsemältä illalla (!). Me ei oltu kumpikaan pukeuduttu ja mä olin ihan variksenpelätin. Pari päivää sitten näin toisen, jossa me käytiin jo etukäteen häämatkalla ja juotavia sekä muita tarvikkeita hakemassa Tallinnasta. Meillä kuitenkin loppui rahat kesken eikä voitu maksaa ravintolassa/kaupassa tai mikä se olikaan. Mun piti jäädä sinne töihin niin kauaksi aikaa, että kaikki on korvattu. Mä en edes osaa eestiä, mutta jotenkin se onnistui se kassana toimiminen ja lopulta me pidettiin myös häät siellä. Se oli ilmeisesti jonkin pienen maatilan oma kauppa. Mun uneni päättyi siihen, että menen kauniina kesäpäivänä kanalaan hääpuvussa ja kaikissa varusteissa heittelemään kanoille jyviä. Näky oli kuin mistäkin Suomi-filmistä, kun valo paistoi hunnun läpi takaapäin ja kävelen käytävää pitkin koko ajan lähemmäs Nii joo mieskin näki vähän erikoista unta. Me oltiin otettu juhlapaikaksi koulun juhlasali, eli juuri sellainen, mitä ei ehdottomasti haluttu, ja oltiin ilmeisesti kyllästytty juhlimiseen ja poistuttu vähän sivummalle... *kröhöm* aloittelemaan hääyötä. Joku kävi meitä kyselemässäkin ja hätisteltiin se pois vaan, että meillä on nyt muuta tässä.
-
Muoks. Annamme kiitoslahjana jotain perinteistä ja rustiikkista vähän hääteemaakin sivuten. Pohdin kahden eri vaihtoehdon välillä, joten katsotaan, mihin päädytään. Kiitoslahjat laitetaan näillä näkymin pöytiin vieraiden istumapaikoille ja siihen sidotaan paikkakortti kiinni. Jos paikkakortti-ratkaisu muuttuu, kiitoslahjat menee lahjapöydälle. Mietinnässä oli myös cookies in a jar -purkit, mutta mies ei lämmennyt sille idealle lainkaan ja olis se tälle vierasmäärälle ehkä ollutkin aikamoinen säätäminen ostaa purkkeja ja koota sisältöä.
-
Turun hääpukuliikkeet
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Missä Turun liikkeissä on vuokrapukuja? Onko Sydänkäpy ainoa? -
Mielipiteellä mennään. Itse lähdettiin sillä periaatteella liikkeelle, että 15-20 min on mahtavaa ja 30 min on ehdoton maksimi. Kirkko valitaan sitten juhlapaikan mukaan tai suoritetaan vihkiminen juhlapaikalla. Meillä on kirkolta juhlapaikalle pari korttelia ja yöpymispaikatkin on kävelymatkan päässä. Muoks. pois turhat diipadaapat.
-
Täällä toinen mies täysin samoilla linjoilla ja vahvennettuna tuo mitä olen itekin ihmetelly sen sata kertaa tätä foorumia lukiessani. Paras mitä olen lukenu on että sulhanen ei ole nähnyt edes kutsukortteja, eikä osallistunut menun valintaan.. siis mitä h*lvettiä? Ite olen ollu alusta asti mukana suunnittelemassa ja luonnollisesti, olen mukana suunnittelemassa loppuun saakka. Oikeastaan ainoa asia mihin en ole juurikaan sanonu mielipidettäni on morsiamen puku, koska en niistä asioista juuri mitään ymmärrä ja toisekseen, avokilla oli melko selkeästi tiedossa mitä haluaa, joten mitäpä minä siihen sekaantumaan. Mutta kaikessa muussa olen ollu 100% mukana enkä kyllä todellakaan ymmärrä miehiä joita ei kiinnosta olla mukana suunnittelussa. Onko se naimisiinmenon motiivikaan sitten ihan täysin selvillä.. Olin tätä ketjua lukiessani jo melko huolestanut, joten tosi kiva nähdä tällainen kommentti/kommentit Lainaan itseäni ketjusta Sulhasen hommat http://www.naimisiin...ulhasen-hommat/ Mies on tulossa mun mukaani katsomaan mun pukuanikin. En ole sulkemassa häntä mistään pois ja todellakin toivon ja haluan, ettei hänelle tule sellaista tunnetta, ettei hän saisi tai haluaisi osallistua johonkin. Mies on mun paras ystäväni. Lainaan itseäni myös tuolta Ilonaiheita-ketjusta: En tiedä ollaanko me sitten keskimääräistä höppänämpiä. Musta on ihanaa, että hän on tällainen.
-
Todella kaunis ja freesi roman kattaus, todellakin! Miten nuo ruusut siis sidotaan?
-
Löysin kirppikseltä kolme lasiastiaa karkkibuffettia varten. Ekan ostin SPR:n Kontista näköjään euron verran ylihintaan (oli Ikean yks lasikulho), mutta eipä se haittaa, kun hyväntekeväisyyteen meni. Kiersin myös Kirppis-Centerin hyllyt ja yks rouva siellä kyseli, että millasia purkkeja mä etsin. Hän tyhjensi myyntipaikkaansa ja olisi alentanut mulle ties mitä Nuutajärveä. Sain siis kaksi euroa halvemmalla kannellisen kivan vanhan lasipurkin ja molemmille tuli hyvä mieli. Mutta ei siinä kaikki, sillä löysin toisen samanlaisen saman kirpparin ihan toiselta laidalta! Ostin samalla reissulla kans kaksi iankaikkisen vanhaa lasipulloa (meillä on täällä kotona vanhoja lasipulloja varastoissa paljon edellisten asukkaiden jäljiltä ja osa on oikeasti arvokkaita), joissa lukee kohokirjaimin, että niitä ei osteta takaisin. Jotain Alkon vanhoja? Ne maksoivat kokonaiset 50 senttiä kappale. Mies on sanonut tosi kauniita asioita tässä viime aikoina. Kun mä katsoin lehdistä, että mikä hääpukusuunnittelija vois olla jotain siihen suuntaan, hän sanoi koirien kanssa lenkille lähtiessämme, että musta tulee tosi kaunis morsian Hän katsoi mun puolestani, että mikä Turun liike jälleenmyy sitä kyseistä ja kysyi sitten, että koska mennään sinne katsomaan mulle kolttua. Hän muisti myös, että mä olin lukenut täältä, että Fiancéeta kehuttiin. Pari päivää aiemmin hän kahmaisi kainaloon ja sanoi hellittelynimi-vaimo. Voi juku
-
Millainen on häiden kokonaisbudjetti?
topic vastasi Vaio:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
*tipahti tuolilta* Siis wööt Pistetääs nyt taas mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Vieraita kutsuttu 75 kipaletta ja Varsinais-Suomessa juhlitaan elokuussa 2013. Budjetin katoksi on pistetty 6000-7000e ja sitä rukkaillaan tässä sitä mukaa, kun menot oikeasti täsmentyy. Mitä halvemmalla päästään, sen parempi tietty, mutta satsataan mieluummin niihin isoihin asioihin. Ruoka 75 henkeä x 30e = 2250e Juomat 300e Juhlapaikka 500e Kutsut 30 x 1,5e = 45e Koirien hoitopaikka 100e Kuvaus 300e Kiitos-kortit 30 x 1,5e = 45e Paperitarvikkeet 30e Häälehdet (vieraille) 50e Kampaus+meikki 180e Kasvohoidot 50e Manikyyri 50e Miekkoseni puku 400e Mun kaikki vaatetus ja kengät 800e Koristelu (sis. kukat) 80e Kakku 60e Hääyö 100e Sormukset 600e YHTEENSÄ 5940e (tämän vieressä on oma sarake, johon tulee toteutunut budjetti) Postimerkit ? Avustajien kiitokset ? (tarkoittaa vanhempiamme ja puheiden pitäjiä) Ohjelma ? Karkkibuffan karkit ja purkit ? Alkottomat juomat ? Muuta ? Tarkoitus on ostella pikkuhiljaa ja olen tässä myös tehnyt to-do-listaa sillä periaatteella, että ostokset jakautuu koko vuodelle. Kaikki maksetaan omasta pussista ellei joku vanhemmista itse tarjoudu häälahjana maksamaan jotain. Häämatka ei ole mukana budjetissa. Tehdään joku viikonloppureissu Turusta johonkin Eurooppaan, kun kivan hintainen lento osuu kohdalle. -
Pyydän anteeksi, jos asia tosiaan oli näin Kerran mode, aina mode. Olkoonkin että eri foorumilla. Google löysi joitain uutisia sillä vanhalla Vuohilaakson maatila -nimellä. Kannattaa vilkaista myös Amoriinien ketju Turun seudun juhlapaikoista. Ainakin täällä viimeisellä sivulla näyttäisi olevan mainittu http://keskustelu.am...=1910&start=575 Toi on totta. Tää on vienyt helkkarin paljon enemmän aikaa ja vaivaa, kuin mitä mä luulin. Jos siihen lisättäisiin kiireellinen aikataulu ja se, että paikat olisi jo varattu isoilta osin, pitäisi varata jokin, jota ei alunperin halunnut. Se olis pahin mahdollinen skenaario Onneksi juhlapaikkoja on monenlaisia, kun hääpareja ja juhliakin on niin monenlaisia. Ollaan muuten kiinnitetty tosi paljon huomiota siihen, miten huonot kotisivut monilla juhlatiloilla on. Monilla on vielä html-koodilla vuonna nakki naputellut sivut, joilla on kaksi (huonoa) kuvaa. Tavallaan siitä tulee väkisin sellainen mielikuva, että ollaankohan siellä ihan hereillä minkään muunkaan asian suhteen. Häät ovat kuitenkin juhla, johon liittyy tyypillisesti vahvoja tunteita ja päätöksiä tehdään fiilispohjalta, että miltä jokin näyttää ja tuntuu. Ei sitä jaksa ja halua alkaa kaikesta kyselemäänkään ellei tietoja ole sivuilla annettu riittävästi ja selvästi puhumattakaan hyvistä kuvista. Miksi mä valitsisin tämän, kun ei ne tee mitään saadakseen mua asiakkaaksi? Tässä on tullut kahlattua läpi sadan juhlapaikan sivut ja hyvät kotisivut on laskettavissa yhden käden sormilla.
-
Kannattaa varmaan kysyä siltä ukoltas että kiinnostaako se naimisiinmeno ylipäätään.. Tää komppailee. Onko hän oma-aloitteisesti kysynyt yhtään mistään tai esittänyt mitään toiveita? Muusta kuin rahanmenosta? Mitä ketjun kysymykseen tulee, sulhasella ei ole mitään omia hommia, kuten ei morsiamellakaan ole mitään omia hommia. (Ehkä on syytä mainita, että meille ei tule kaasoja eikä bestmaneja.) Kyseessä on meidän molempien suuri päivä ja me ollaan tehty tähän mennessä sen jokikinen päätös ja asia yhdessä. Yhteydenottoihin voi tietysti laittaa vain yhden säpön tai puhelinnumeron, mutta yhdessä me ollaan nekin niin kirjoitettu kuin luettu. Aina, kun mä surffailen täällä tai luen häälehteä tai jään kaupassa katselemaan jotain, hän tulee viereen katsomaan. Kun me katseltiin hääkutsuja, hän valikoi ne, mistä hän piti, ja mä valikoin niistä sitten ne, joista mä pidin, ja niistä tilattiin näytteet. Myönnettäköön, että multa pulpahtelee sekalaisia ideoita esimerkiksi pöytien nimeämisestä ja mä olen jo ehtinyt ajatella sellaista asiaa, kuin pöytien koristelu, mutta hän toisaalta tuo siihen kaikkeen jatkuvasti mielipiteensä, että meneekö se yli, ali vai onko sopivasti. Mies on meistä se tietokoneorientoituneempi ja mä taas pidän enemmän kirjoittamisesta. Niinpä ukko kirjoittaa puhtaaksi exceliin asioita ja mä kirjoitan wordiin. Erilaisuudet täydentävät toisiaan, kuten hyvässä parisuhteessa mun nähdäkseni pitääkin Mä en kestäis yhtään, jos toi haluaisi tai edes antaisi mun päättää ja tehdä kaiken. Tähän astisilla spontaaneilla ideoilla olis kyllä muuten tullut aikamoinen kaaos jo