Katariinassa käydessäni olin todella tyytyväinen saamaani palveluun, myyjät tuntuivat asiantuntevilta ja palvelu oli ystävällistä. Mutta kuten täällä muutama muukin on sanonut, muuttui ostotilanteen jälkeen palvelu kylmäksi. Tai itseasiassa palvelu muuttui jo siinä vaiheessa kun jahkasin että ostanko sen puvun johon ihastuin. Myyjä hoputti päätöstäni koska liike oli menossa vartin päästä kiinni, ja hoputti puvun pois päältäni että pääsee silittämään sitä jo valmiiksi, vaikka en ollut vielä tehnyt ostopäätöstä. No, ostin sitten sen puvun ja olinkin tyytyväinen. Kunnes myöhemmin kun soitin liikeeseen reklamoidakseni eräästä ilmenneestä asiasta jossa minua kohtaan ei Katariinassa oltu rehellisiä, sain todella töykeää palvelua itse Katariinalta. Katariina oli puhelimessa todella töykeä ja korotti aiheettomaasti ääntään sekä puolusteli liikkeen toimintatapoja, vaikka valitukseni oli aiheellinen, ei sitä otettu kuuleviin korviin ollenkaan. Onneksi on muitakin morsiusliikkeitä, joissa vieläpä osataan olla ystävällisiä ja palveluhenkisiä, ettei minun tarvitse enää Katariinassa asioida. Sen verran paha maku jäi suuhun tuosta puhelusta. Itsekin asiakaspalvelutyössä olevana en voi ymmärtää tuollaista tuohtunutta käytöstä asiakasta kohtaan, kun asiakas itse on asiallinen. Eri asia olisi, jos itsekin olisin räyhännyt puhelimessa.