Mollastiina

Voi ei Ewlina, vähän mua alkoi harmittaa, et me ollaan jo ostettu korttitarvikkeet. Ihan sairaan hienot kutsut!

Toivottavasti mua ei pidetä kauhean rahvaanomaisena, mutta mä haluaisin vaan pitkän, paksuhkon neuletakin helmihäihini lämmikkeeksi. Tähän tyyliin:

Te, jotka olette teettäneet hääpukunne, onko teillä tietoa, kuinka paljon kankaiden ym. materiaalien osuus puvun hinnasta on ollut? Olis kiva kuulla myös, millainen puku on ollut kyseessä, jotta pystyis vähän arvioimaan oman puvun mahdollisia kustannuksia teetettynä. Mistä ootte muuten kankaita ostaneet?

Mulla on myös otsuri, josta en millään malttaisi luopua yhden päivän vuoksi. Se on kuitenkin sillä tavalla hankalan mallinen, että vähän pelkään, miten se sopii sellaisiin kampauksiin, joista olen haaveillut. Sitten löysin tämän! Tykästyin, ja totesin, että ainakin minun otsuri on helppo piilottaa tuonne palmikon sisään. Haa, yksi varteenotettava vaihtoehto lisää siis!

Tehtiin Spotifyssa soittolistaa ruokailumusiikiksi: M: Sano nyt joitain biisejä, mistä sä tykkäät. Mä haluan, että nää on sunkin häät. S: No mut kukaan vieraista ei halua. Voi toista, on se rankkaa omata vähän raskaampi musamaku.

Meille tulee pelkät osoitteet ja kartta reitistä kirkolta juhlapaikalle. Juhlainfoon ajateltiin vielä laittaa, että esim. Enirosta löytyy sanallinen reittiohje, jos on tarvis. En itsekään kaipaa vieraana reittiohjetta, ja mielestäni se vie kutsun liitteestä vain turhaa tilaa, varsinkin kun meidänkin tapauksessa se pitäisi kirjoittaa monesta eri suunnasta tuleville.

Meille tulee katkelma häävalssistamme: Ylämäessä tönin sua eteenpäin, alamäessä vauhtias jarrutan. Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän: opin sinut. (J. Martikainen) Tuo biisi muutenkin kolahti molempiin heti kun sen kuulimme: se on niin meitä!

Kelhi on kesähäihin upea juhlatila ihanalla paikalla, mutta muistuttelen kanssasisariani talvimorsiamia, että talviaikaan (=marras-maaliskuu) siellä on niin jäätävän kylmä, että sitä ei vuokrata lainkaan. Ja kun Mallaspidoista tuli puhetta, voin myös suositella: ihan taivaallista, vähän erilaista ruokaa!

Meillä ystäväni (laulu-viulu-piano) esittävät David Fosterin säveltämän laulun The Prayer (aivan ihanat sanat!) Celtic Womanin versiota mukaillen: Oijoijoi, kuulen jo mielessäni enkelinäänisen ystäväni laulun ja ihanan viulun...tule jo helmikuu!

Meille tulee näillä näkymin sisääntulomarssiksi Kuulan Häämarssi ja poistuessa Bachin Kantaatti BWV 147: Kristus valo valkeuden, molemmat piano-viuluduon soittamina. Ei kumpikaan perusteta juuri uruista soittimena, joten päätettiin hödyntää ystäväni musiikkipiireistä kanttoreiksi. Oli kauhea valinnan vaikeus, kun maailma on niin pullollaan kaunista musiikkia!

Meille tulee harrastelijavalokuvaaja, veljeni opiskelukaveri. Pidimme tämän nuoren naisen kuvista niitä nähtyämme ja totesimme, että hinta-laatusuhde oli niin kohdallaan, ettemme muita vaihtoehtoja enää oikeastaan edes harkinneet.

Oma sulhaseni tietää täällä pyörimisestäni, mutta ei varmaankaan edes muista nimimerkkiäni, häntä kun ei tällainen häähössötys niin kiinnosta. Mieluummin osallistuu suurten linjojen suunnitteluun ja jättää yksityiskohdat mulle ja kaasoille.

Mä oon miettinyt tätä yllätysasiaa pääni puhki... Ensin mulle oli itsestään selvää, että laulaisin. Sitten totesin, että se olisi todennäköisesti vain vaivaannuttavaa meille molemmille. Mulle nimittäin menee läpi vähän hempeempikin lurittelu, mutta se ei oikein ole ehkä mun mieheni juttu. Viimeisin ajatus on ollut, että kun kerran olen kantelisti, voisin ehkä soittaa miehelleni jotain. Tai sitten vaan annan koko asian olla.

Me ollaan ajateltu viettää hääyö kotona. Mietittiin, että kun kuitenkin halutaan juhlia vieraiden kanssa pikkutunneille, ei ole mitään järkeä maksaa hotellihuoneesta. Ja toisaalta, mä ainakin menen mieluiten (toivottavasti) ihanista juhlistamme onnellisena rouvana kauniiksi laitettuun omaan kotiin, kuin persoonattomaan hotellihuoneeseen. Mutta nää on tietysti mielipideasioita.

Minulla on kaasoina kaksi parasta ystävääni.

Minua miellyttää tuo 2. vaihtoehto oikeastaan samoilla perusteilla kuin masterpiecea, ja sulholle oli kuulemma aivan sama, kumpi valitaan. Niinpä päädyimme jälkimmäiseen. Vaikka tuskin tuntisin itseäni vähemmän tosissani olevaksi, vaikka mies olisi ensimmäisen tahtonutkin, hyviä ovat molemmat.

Meidänkin vihkiminen alkaa klo 15. Sen aikaisemmin ei meidän seurakunnassa edes vihitä, ja vaikka olisi vihittykin, olisimme silti luultavasti ottaneet tuon ajan, kun kuvauskin sun muut olisi tarkoitus olla ennen vihkimistä.

Meille tulee todennäköisesti virsi 600. Kuuluu mun lempparivirsiin, ja sopii kauniilta, luottavaisilta sanoiltaan hyvin häihin.

Minusta pukukoodi on kutsussa kaikkien etu. Itse ainakin vieraanakin tykkään, että kutsusta käy selkeästi ilmi, minkä luonteinen tilaisuus on kyseessä. Eipähän tule sen takia yli- tai alipukeuduttua, kun on selvät ohjeet.

Meille tulee tuttu, hyväksi havaittu trio soittamaan 3x45min superedulliseen hintaan 500€. Lisäksi palkataan erillinen ääni- ja valomies koko juhlan ajaksi, ja hän veloittaa 250€+alv. Selvitään siis 750 eurolla koko tapahtumatekniikasta ja musiikista, mikä on mun mielestä erittäin hyvin. Ihanat bändikaverit, jotka hoitavat musiikkipuolen kirkossa, kieltäytyivät ottamasta palkkaa vastaan, musiikki on kuulemma heidän häälahjansa.

Meilläkin on nää värit, mutta enemmän tehosteväreinä! Kauniit kuitenkin.

Kun kihlauduimme, sulhaseni soitti aikeistamme isälleni. Isä-raasu ei ollut yhtään osannut odottaa, ja vastaus olikin hämillinen: "...mä luulin, että sä soitit teidän auton talvirenkaista." Sen jälkeen isä alkoi jauhaa niistä renkaista. Äiti oli ihan innoissaan ja kyseli kaikkea mahdollista, ja vähän samalla linjalla olivat sulhasen vanhemmat. Ylipäänsä oli ihanaa nähdä ja kuulla, miten aidon ilahtuneina ihmiset otti meidän avioliittoaikeet vastaan! Pakko lisätä vielä, että tässä joku viikko takaperin, kun olin vanhempien luona kylässä, äiti tuli mun luo ja sanoi: "Arvaa mitä? Iskä on alkanut kerätä mökin puuvajaan jätkänkynttilöitä teidän häitä varten." Awww, mun paras jörrikkä-isi, joka ei kasvotusten osaa oikein ilmaista iloaan näistä häistä, mutta hössöttää sitten piilossa omalla tavallaan.

Me varattiin ensin kirkko, juhlapaikan varaus on työn alla. Onneksi paikka on vielä juhlapaikkana suht tuntematon, niin tuskin joudutaan tappelemaan.

Meidät vihitään entisen kotiseurakuntamme kirkossa, ja nykyisinä "vierasseurakuntalaisina" meidän olisi pitänyt maksaa 50 euron varausmaksu. Sinänsä hääbudjettiin aika mitätön lisä, mutta sovimme kirkkoherran kanssa, ettei meidän ihan periaatteesta tarvitse kyseistä summaa maksaa, koska olen kyseiseen seurakuntaan tehnyt melkoisen määrän vapaaehtoistyötä. Ystävällinen kirkkoherra totesikin, että aika hullulta tuntuisi meiltä laskuttaa vihkikirkosta. Mutta kiva näin! Tuo kirkko on minulle rakkaampi kuin yksikään nykyisen seurakuntani kirkoista.

Minun äitini on pappi, mutta en hetkeäkään ole ajatellut häntä vihkipapikseni. Minä en haluaisi, äiti ei haluaisi, ja tuskin sulhanenkaan haluaisi anoppia vihkimään. Jotenkin tuntuisi vaan oudolta, äiti on mulle ensisijaisesti kuitenkin äiti. Vihkipapiksemme tulee näillä näkymin ihana, tuttu pappi entisestä kotiseurakunnastani. Hän tuntee minut ja sulhaseni ja on fiksu ja lämminhenkinen nainen.