Itse en kirkkoon ole kuulunut sitten 18-vuotispäivän, enkä takaisin liittyisi olisi se sitten tulevan miehen/suvun/kenen tahansa mielestä tärkeää. Se on kuitenkin minun vakaumukseni, ja mielestäni sitä tulee ihmisten kunnioittaa yhtä lailla. Enpä tosin ainakaan kovin syvästi uskovaisen ihmisen kanssa varmaankaan yhdessä voisi ollakaan, vaikkakin kavereina minulla useampikin uskonasioissa hartaampi persoona on Naja, siihen otsikon asiaan sitten. Vaikka siis en kirkkoon kuulu, en silti oikein ymmärrä kirkkohäiden ihannointia perinteiden/hienouden takia, ja häiden vuoksi kirkkoon liittymistä. Minun mielestäni esim. intialaistyyliset häät ovat todella hienoja ja näyttäviä, muttei minulle tulisi mieleenkään käännähtää vaikka hinduksi vain häiden ajaksi (enkä nyt ole asiaan sen kummemmin perehtynyt, joten en siis tiedä, ovatko ne nyt nimenomaan hindulaiset häät olleet, joita olen telkkarista silmät kiiluen tapittanut, mutta ymmärtänette pointin). Meidät siis tullaan vihkimään siviilimenoin, ja ainut mikä asiassa kismittää on se 200€ "sakko"+matkakulut (jos vihkijä suostuu tulemaan hääpaikalle vihkimään), jotka joutuu maksamaan, kun haluaa virka-ajan ja -paikan ulkopuolella naimisiin. Onhan nää mun kaverit mulle perustelleetkin, että kirkossa häät saa maksutta, kun maksetaan kirkollisveroa, joka kattaa kuluja, mutta maksanhan minäkin veroja valtiolle, ja niistä samoista veroista niiden virastojen heppujenkin palkat maksetaan. Plus rassaa, kun papit tuntuvat melkeinpä riemusta kiljuen lähtevän vihkimään ihmisiä vaikka Saanan huipulle, kun maistraatin porukkaa kuulemma on välistä hankalaa saada lähtemään mihinkään sieltä virastoltaan. En kuitenkaan ikinä liittyisi kirkkoon vain rahaa säästääkseni tai hienojen puitteiden perässä, kun se ei mun vakaumukseeni millään tavoin kuulu.