Vilutti

Aika lähteä täältä for good. Tavataan sitten joskus, kun olen vanhempi ja viisaampi, toivottavasti. Kulta selitti, että ei tahdo olla missään erityisasemassa elämässäni, mikä vei viimeisenkin toivon siitä, että suhteemme etenisi koskaan kaipaamakseni elämänkumppanuudeksi avioliiton muodossa. Toivoo, että en vihaa häntä. Toivoo, että harkitsen häntä jos kaipaan joskus lapsia. Toivoo, että olemme väleissä vielä 50-vuotiaina. Kutsui heti kylään. Mutta... sanoin, etten tiedä, milloin olen taas toimintakuntoinen... Mitä vittua... Koitan poistella hänen erityisyytensä merkkejä. En vihaa häntä. Vihaan itseäni ja typerää, typerää käsitystäni siitä missä järjestyksessä asiat pitää tehdä. En tiedä mitä tehdä, mutta koitan ottaa etäisyyttä.

Muistakaas nyt, että tämä on melkein katkeroituneiden jupinaketju ja normaali "odotuskeskustelu" menköön Kosinnan odottelijat -lankaan.

Ei sekään et hääohjelmat - kulta esimerkiksi halusi mennä katsomaan erästä 3d-animaatiota, jossa deittaillaan... ja päädytään naimisiin.

Siskot, Mulla ja kullalla menee hyvin, käytiin niinsanotulla "lemmenlomalla" vanhassa kotikaupungissani. Eräskin ilta hyvässä ravintolassa syödessä katsottiin vain minuuttitolkulla toisiamme silmiin. Pohdin haluanko ja voinko todella luopua haaveesta naida hänet joskus. Kultahan ei ole ihan täyttä eitä sanonut asialle..... joten voisin väsytystaistella (kärsivällisesti seurustellen).. Mutta olisin varmasti onnellisempi ilman odotusta tai jos elämä etenisi arvojeni mukaisessa järjestyksessä. Tuntuu, että ylipäätään, olen siis hiukan katkeroitunut/muuttunut. On ihan kamalan vaikeata katsella mitään romanttista/häihin liittyvää kullan seurassa. Joten, tapailen siis myös muita ja se on ihmeen kivaa. Olen kertonut heille tilanteestani. Kun ei odota mitään, kaikki on aika kevyttä ja hetkessä. Tsemppiä teille! Mitenkä karkauspäivänä 2016? En tiedä... saatan joutua ulkomaillekin vuodeksi ennen sitä. Mitä jos Kulta kosisi ennen sitä? En tiedä... Se olisi varmasti tunteikasta. Saattaisin purskahtaa itkuun soperrellessani kyllää tai tivata syitä ja ladella ehtoja!

Jos kosit, pidä kunnon puhe miehelle. Tee jotain konkreettisen romanttista samalla/ennen. Tein virheen kun en selittänyt itse ihan kaikkia syitä kosiessani. Valmistaudu, että nou voi vaikuttaa ihan kaikkeen elämässäsi.

awww

Hei Jupisijat! Olen nyt ihan näyttänyt Kullalle kaiken muun paitsi mitä olen tänne foorumille kirjoitellut. Hän on hyvä stalkkeroimaan, joten löytää varmaan halutessaan, kerroin kuitenkin käyneeni säännöllisesti. Kaiken kertominen on ollut hurja lasti pois sydämeltäni. On selvinnyt, että Mielitiettyni liittää naimisiin menon vahvasti parisuhteen ulkopuolisiin instituutiohin, lapsen hankintaan ja talouteen. Uskon, että hänen epäilyksenä siitä, sovimmeko todella yhteen pariskuntana, hälvenee jos pystymme todella pysymään näin rehellisinä. Hän ei koskaan keskustellut kanssani epäilyksestään. Minä en keskustellut kosintapettymykseni moninaisista vaikutuksista. Siitä syntyi aikamoinen etääntymisen ja väärinkäsitysten soppa. Hän tahtoo nyt kuitenkin vakaan suhteen kanssani. Viimeksi kun näin hänet, hän sanoi rakastavansa minua. Hän vain tykkää elää tässä ja nyt. Se on hyvä filosofia. Voin samaistua - oman persoonallisuuteni puitteissa. Tunteeni ovat edelleen ihan "liian" voimakkaat hänen seurassaan... Mutta uskon, että se liittyy muistoihin ja asioiden tuoreuteen. Olen saanut läpi tämän oman polyfiilin kompromissini - paluun aiempaan tapailun muotoon - vastoin kaikkia alkuoletuksia. Ehdotan rohkemmin tapaamisia myös Kullan kanssa. Tuntuu voimakkaammalta ja pystyvämmältä toimijalta. En ikävöi niin pelokkaasti. On ok olla minä. Ja hän on hyvä mies, josta tahdon huolehtia. Pääsenkö ikinä naimisiin? Ehkä en. Sehän on kahden kerho. Oman kerhoni voin muokata itse.

<3

Ihanaa!

Puff, juttusi kuulostavat tosi hauskoilta Sulla taitaa mennä parhaiten!!

Meillä on tapahtunut jonkin sortin läpimurto. Kerroin viimein Mielitietylleni IHAN KAIKEN, lähetin myös kronologisen kuvauksen suhteemme etenemisestä tähän asti. Aion olla nielemättä assosiaatioitani. Yhteinen kaveri, naitu mies, sanoi, että ollaan molemmat toimittu ylpeydestä ja hätiköidysti. Tuntuu viimein vapaalta ja luottavaiselta. Oikeasti. Nyt ollaan tasoissa. Suhde voi kehittyä eikä sen tarvitse perustua menneille unelmille ja arvoille. Kultsi kävi töissä vierailulla tänään. Halasin. Katsottiin silmiin. Ei vaihdettu mitään erityistä sanaa, mutta rakkaus oli läsnä. Suutelin miestä vasemman käden nimettömän yläpuolelle. Siinä sitoumusta riittävästi?

Vaasa käy.

Aww. Ihana. En voi vihata!

Haaveilu on vaarallista.

Olen katkeroitunut. Vaikka vannoin, että niin ei kävisi minulle!

Jep, mullakin on tollainen kokemus, että katselin ihaillen tulppaaneja marketissa ja nappasin siitä yhden koriin "Ostatko mulle kukkia?". Miekkonen siihen hiukan tylsästi: "Sä sit heität ne roskiin kun ne kuolee." "Sovittu." Sitten kun miehen äiti toi kukkia olin vaan sillei, et noihinpa en koske. --- Joskus ne arjen juhlallisuudet voi olla niin hitsin romanttisia. Eilen kuunneltiin jatsia ja hengiteltiin ilokaasua rennosti loikoillen. Välillä katseltiin silmiin. Vaikka kuinka tuppais deittiä yms.. tiedän, että tuo on sydämeni valittu. --- Me ollaan sovittu, että mennään ravintoloihin kerran kuussa niin, että hän maksaa ja saapuu paikalla, kunhan mä varaan pöydän. Hänestä tuo on kovempi homma minulle, mutta mulle kyllä ehdottomasti käy tuo työnjako. Tässä kuussa jo. Toivottavasti!

Et oo kiittämätön akka. Pitää kai vääntää rautalangasta.

Herkässä kasvuvaiheessa löysin kirjastosta teoksen "Säännöt", jossa neuvottiin viktoriaanisen ajan Englannista periytyviä sääntöjä naisille, jotka tahtovat löytää "sen oikean" ja saada onnellisen avioliiton. http://en.wikipedia.org/wiki/The_Rules Olin hylännyt säännöt toiseen kulttuuripiiriin kuuluvana juttuna, Suomessahan ei esimerkiksi treffailla samaan malliin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Jupinaketjusta ja muualta voitte kuitenkin lukea tarinaani siitä, miltä tuntuu asua pari vuotta avoliitossa miehen kanssa, jonka tahtoisi naida ja mitä voi seurata, jos toiveen pukee sanoiksi. Voisiko Säännöistä oikeasti olla hyötyä naisille, jotka tietävät, että avioliitto on heille tärkeä instituutio ja vaimon asema tavoiteltava asema. Onko siinä mitään häpeällistä? Onhan miehilläkin pelimiesopit. Onko naikkareissa kenelläkään kokemusta tai mielipidettä Säännöistä? Henkilökohtaisesti olen tällä hetkellä sitä mieltä, että Säännöt iskevät neitsyt/huora/jumalatar-kompleksiin eivätkä edistä todellista ihmistuntemusta. Uskon kuitenkin, että niillä voi saavuttaa jotakin jos on itsekuria. Säännöt pähkinänkuoressa: - Älä pyydä miestä tanssimaan, tuijota, tee ensimmäisiä aloitteita. - Älä tapaa miestä puolimatkassa, älä jaa laskua. - Pidä n. 3-4 päivän puskuri, jota ennen mies ei saa sovittua treffejä/tapaamista - Kohtele miestä lempeän ystävällisesti kuin erinomainen asiakaspalvelija. - Älä koita muuttaa miestä/ole liian äidillinen - Älä paljasta liikaa henkilökohtaista ensimmäisillä treffeillä, pidä keskustelu keveänä. - Anna miehen johdattaa keskustelua tai ole muuten hiljaa mutta toimeliaan ja viihtyvän oloinen. - Jatkossakaan ei saa avautua "liikaa". - Naisen pitäisi pitää itsensä aina nättinä, kiireisenä ja mysteerinomaisena. - Älä puhu avioliitosta ja sitoutumisesta. - Vastaa puheluihin harvoin ja viiveellä. - Lopeta kaikki ensin (puhelut, kädestäpitelyt, treffit, hellyys). - Ei seksiä ennen neljänsiä treffejä ja ekoilla treffeillä saa vain kevyesti suudella ja pitää kädestä. - Lopeta suhde jos et saa jouluna ja syntymäpäivänä etc.. romanttista lahjaa. - Älä näe miestä enemmän kuin pari kertaa viikossa. - Älä asu yhdessä miehen kanssa ennen kihloja. - Anna hänen johtaa. - Ole helppo ihminen. - Harkitse suhteen lopettamista vuoden/parin kuluttua, jos mies ei kosi. Säännöt nykyaikaan - Älä tee digitaalista ensialoitetta, älä stalkkaa facebookisssa. - Älä ole koko ajan saatavilla pikachatissa ja vastaa tekstiviesteihin viiveellä ja niukasti. - Älä seksiviestittele. - Älä vain hengaile (niiden on oltava treffit).

Lisää mahtavia biisejä:

Todellakin ymmärrän päiväkaljan tuomat ajatukset (terassikautta odotellen). Todellakin, ryhmähali!! Voimahali! Onhan se jännää, että jätkä tykkää viettää aikaa mun kanssa ja himoitsee vuoteessa, sanoo, että kaksi viimeistä vuotta on ollut sen elämän onnellisimmat ja kotielämä helppoa, mutta sitten kaivaa jonkun kaksi vuotta sitten juhlissa tapahtuneen ristiriitatilanteen esiin ja puhuu, että ehkä mulle sopis joku toinen. No, toden totta olen nyt yrittänyt pitää itseni kiireisenä. Poissa silmistä, poissa sydämestä? Yksinkertaisempaa olisi olla odottamatta toista... Mutta vielä haaveilen, että ehkä sitten ensi karkauspäivänä uskostani olisi vielä jotakin jäljellä. Olen usein niin vihainen yksin ollessani: "Oi, kuinka saatoitkaan, tehdä kaikki unelmat ihanat tyhjiksi haaveiksi vain. -- Kun kaikkensa antaa, ja pettyä saa, on muistoja kantaa, vain vaikeampaa." Ja sitten kun puhutaan tai tekstaillaan tai kirjoitellaan Skypessä, niin... se sulaa. "On hyvä olla kanssas lähekkäin." Miksi minun täytyykin olla tällainen ESFJ: http://s25.photobucket.com/user/raynman75006/media/ESFJ-2.jpg.html "Kalliolle kukkulalle, rakennan minä majani. Tule, tule poika nuori, jakamaan se minun kanssani. Jollen minä sinua saa, niin lähden täältä kauas pois, muille maille vierahille, etten sua nähdä vois!"

Rakkaani tahtoi omasta aloitteestaan puhua suhteestamme. Vähän jännitti mitä kuulisin. Tahtoi tietää missä mennään, ihan niin kuin minäkin. Sanoin, että mielestäni seurustellaan. Vaikka olen myös tyytyväinen vapauteeni ja etäisyyteen. Se on siedettävämpää kuin asuminen arvojani vastaamattomassa tilanteessa. Kulta piti molemmista vastauksista. Leikittiin lemmenleikkejä. Vaikka olen onnellinen, olen myös surullinen ja väsynyt. Ehkä se hellittää, ehkä ei. Minun täytyy kehittää jotain muuta ajateltavaa. -- Huonot uutiset: Hänestä joku menevämpi, innostuvampi mies voisi sopia minulle itseään paremmin. Vaikka hän on joskus ajatellutkin kosimista, sitä ei ole tapahtunut, ja hän arvelee, että siihen on jokin perimmäinen, ehkä jopa alitajuinen syy. --- No, olen ollut rohkea. Tänä iltana kuuntelen iskelmää, vaikka se ei yleensä ole lempimusiikkiani. Olen vain niin pettynyt, en välttämättä kultaan, mutta romantiikkaan. Miksi pitää olla koko instituutio? Tunteet ja järki, järki ja tunteet. Kun on tunteet. Kunnon tunteet.

Jupisija täällä taas. Tapasin tosirakkaita tyttökavereita viikonloppuna ja johan helpotti kertoa pimeässä salaisuuksiani. Toisetkin innostuivat. Vierustoveri piti kädestä kun en voinut taaskaan olla niiskuttelematta. Oli ihanaa kuulla niin varmasta suusta: "Kyllä nainen saa häistä unelmoida." Mun ongelmahan tässä on se, että usein kiellän itseltäni naisellisuuden iloja, koska niitä yleisesti pidetään hömppänä. Se pitää lopettaa. Pitää olla rohkeammin sellainen romantikko kuin olen. No, nään "poikakaveria" huomenna. Viedään sen romuja kierrätykseen, käydään konsertissa ja katsotaan sarjaa. Yhteiset tuttavamme kutsuivat facebookitse kihlajaisjuhliinsa. Katsotaan tuleeko jotain puhetta.

Ooh, sydänsydän. Otan osaa!

Onnea onnelliselle --- Jupistaanpas sitten. On aika lemmekästä. Kaipaus ja kaikenlaisia tunteita. En kyllä tiedä minkälaatuiseksi ex-avokki tämän nykyisen suhteen käsittää: aika säännöllisesti nähdään, tosin aika lyhyillä varoitusajoilla hän kutsuu luokseen. Vietettiin pari päivää yhdessä saunoen, elokuvia katsellen, kokaten ja jutellen. Teen kotitöitä kuin ennenkin... Uskaltauduin tunnustamaan rakkauttani sitten erilleen muuton ja hän vaikutti olevan mielissään. Ei ole koskaan ollut mies, joka tunnustaisi takaisin saman tien. Ehkä hellä kosketus kuitenkin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Miksi minulla on tämä avioliittofiksaatio? Uskon kai johonkin pyhään, että palvelisin jotain suurempaa tarkoitusta vaimona. Yhteinen tuttumme ilmoitti fb:ssä kihlauksestaan, vaikka oli vasta muuttanut yhteen tyttöystävänsä kanssa. Kulta harjasi hiuksiani: "Niillä menee aika lujaa..." Pureskelin karkkia enkä sanonut mitään. Onneksi oli selkä sinne päin. En tiedä onko meidän suhde mennyt väärille raiteille, eikä sitä voi mitenkään, koskaan korjata. Seksuaalisessa kanssakäymisessä on minun puoleltani ollut jo vuoden sellainen surullinen alavire. Ehkä surullinen alavireeni vaikuttaa kaikkeen ja kaiken kautta siihen, ettei etenemistä ikinä tapahdu. Jos tapahtuisi, iloitsisinko siitä vai epäilisinkö sitä? Aika näyttää. Vaikuttaa nauttivan ainakin nyt yksinolostaan, vaikka sanoi, että oli mukavaa viettää aikaa. Pohdiskelen ja koitan viettää niin aktiivista elämää kuin varat sallii. Oma tila on kiva , oma tila on kiva :I, oma tila on kiva .

Moro, Me nähdään pari kertaa viikossa ja ihan on hommelit kuten ennenkin Jee. Paitsi, että mua ei jurnuta enää niin. On ollut jännä huomata kuinka parin päivän päästä näkemisestä kaipaa toista kovasti, ja toinen kaipaa minua! Mitenkäs tämä näin helposti järjestyikään. Tuntuu jo, että elämä on tasapainossa ja vakaata.