Illuusian.unelma

Niinpä! Minulla on ihan lähipiirissäkin tuore pikakihlapari. Parin kuukauden seurustelun jälkeen, ennen ensimmäistäkään riitaa, kimaltaa jo kihlat sormissa. En sitten tiedä kumpi on viisaampaa toimintaa: hypätä tuntemattomaan veteen silmät kiinni ja pää edellä vai se, että jahkailee asemalla ja joutuu ehkä toteamaan, että se juna meni jo. Just nyt turhauttaa aika turkasen paljon. Kihlojahan meillä on soviteltu jo monta kertaa, viimeksi viikko sitten, mutta mitään ei vain tapahdu! Alkaa tuntua, että kultakaupassa piipahtaminen on vain miehen kätevä keino sulkea suuni taas muutamaksi kuukaudeksi...

On noita toki halvempiakin vaihtoehtoja olemassa: http://www.finnmatkat.fi/Lomavalikoima/Haamatkat/Haat-Thaimaassa/ Tosin tuossa tuntuu helpoin vaihtoehto olevan maistraattivihkiminen kotimaassa ennen lähtöä, ja Thaimaassa vain seremoniallinen vihkiminen. Mietin vain, että tuntuisiko tuo sitten enemmän pelleilyltä kuin oikeilta häiltä, kun ei oikeasti vihitä eikä häävieraitakaan ole. Mut joo, minä taas menen asioiden edelle, kosintaakaan ei ole vielä kuulunut, ja tämä hurja suunnittelee rantahäitä :-P

Odottavan aika on piiiiitkä! Minäkin haluaisin niin kovasti, että jotain jo tapahtuisi, ja on tosi ärsyttävän tuskastuttavaa, kun se ei ole omissa käsissä laisinkaan. Talonoston, vauvansaamisen ja naimisiinmenon järjestyksellä ei minulle ole muuta merkitystä kuin se, että naimisissa ollaan ennen vauvan syntymää. Muuten menköön missä järjestyksessä sattuu luontevammin onnistumaan.

Minusta tuossa paketissa piilee riskejä. Musiikki on nauhoite, saisiko sen valita itse? Minkälainen ja minkätasoinen kampaus ja meikki? Mikä kylpylähoito?? Millainen hääkimppu? Kun minusta vaikuttaa pelkästään tuo nettibrosyyri lukemalla, että kaikki palvelut, jotka pakettiin sisältyvät, ovat kaikille pareille samanlaiset. Tuskin niitä hääparin toiveiden mukaan juurikaan räätälöitäisiin. Voin tietysti olla myös ilonpilaaja ja ennakkoluuloinen Ja toisaalta, tämähän on haaveiluketju No joo, kyllä tuossa pitäisi saada esim. valita kukat yms. Kuvittelisin tuohon hintaan kuitenkin kuuluvan jo melko yksilöllistäkin hääsuunnittelua. Toisaalta, minulle tuollaiset yksityiskohdat eivät ole kovin tärkeitä, sillä näen pieleen menneissä asioissa herkästi niiden koomiset puolet. Moni "ei niin putkeen mennyt" -juttu on myöhemmin loistava tarina. Voisin hyvin kuvitella, että esim. surkea musiikki saisi avokkini ja minun huumorintajun herätettyä ja toisi tilaisuuteen enemmänkin hilpeyttä kuin mielipahaa.

Mun miehen äiti on ollut kihloissa jotain kaksikymmentä vuotta. Eikä mitään aikomusta avioitua ole varmaan koskaan ollutkaan. Eli reilusti yli kuusikymppinen teinikihloissa.

Tuli mieleen itsellekin yksi aiemmin nähty uni. Siinä mies viimein kosi, mutta sormus oli aivan kamala. Ei lähellekään sellainen, mitä on katseltu. Kun siitä huolimatta olin onnellinen ja innoissani kosinnasta, ja vähän nieleskellen ajattelin, että kai tuon sormuksenkin kanssa pystyy elämään, muuttui sormus vielä hirveämmäksi ja vielä hirveämmäksi. Lopulta sormessani oli ruosteinen rinkula, jossa oli kammottava iso vihreä kivi, foliolla (!) kiinnitettynä. Ihan kuin uni olisi testaillut minua, että miten kamalan sormuksen olen valmis hyväksymään. Sitten uneen ilmestyi vielä mieheni kaverin tyttöystävä, josta en ihan kauheasti tosielämässä välitä, ja minun olisi pitänyt tämä kamaluus hänelle esitellä.

Joo, kyllä minäkin luulen, että jos me joskus tuohon vaiheeseen päästään, niin tyydytään köyhän miehen versioon tuosta. Eli piipahdus maistraatissa ihan vain Suomessa ja pariksi viikoksi Thaimaahan häämatkalle. Ihanaa se olisi sekin.

Argh! Tämä turhautunut kosinnanodottelija päätti pistää pystyyn ketjun, jossa voi rähistä ja louskuttaa maailman epäoikeudenmukaisuudelle ihan rehellisen kateellisena. Avaudu, kun tuntuu siltä, että ihan kaikilla muilla menee tällä elämänsaralla paremmin kuin itsellä. Vertaistuki (Jo kihlatut voi ihan tunteitaan suojellaakseen pysyä muualla.) Aloitan. Työkaveri meni kihloihin parin kuukauden seurustelun jälkeen. Eihän ne hitto vie voi mitenkään vielä tuntea toisiaan niin hyvin, että tietävät haluavansa olla loppuelämänsä yhdessä. Ja se kai siinä nyt ideana, ainakin toivottavasti, on. Toiset tässä vain odottavat kosintaa, vaikka yhdessä ollaan oltu kaksi ja puoli vuotta. Ystävä meni naimisiin ja käytti tietämättään häissään monta ideaa, jotka olisin halunnut omiini, mahdollisesti joskus koittaviin, (pienimuotoisiin) häihini. Häissä mm. lauloi ihminen, jonka itse olisin omiin häihini ehdottomasti halunnut laulamaan. Morsiammen puku oli samaa väriä (ei valkoinen) ja pelottavan lähellä samaa mallia, kuin olisin itselleni valinnut. Mutta enhän minä nyt enää voi näitä ideoitani toteuttaa, kun vaikuttaisin halpahintaiselta matkijalta! Kaiken huippuna näin unta, jossa olin valmistautumassa maistraattivihkimiseen.Sovittelin siinä päähäni jotain älyttömän kamalaa hunnuntynkää... Äitini sattui tulemaan paikalle ja veti hillittömät herneet siitä, etten ollut kutsunut häntä häihini. Sanoin, ettei ketään muutakaan ole kutsuttu, eikä mitään häitä edes ole, pelkkä maistraattipiipahdus. Mutta että voit kai sinä tulla, jos niin välttämättä haluat. Samaan aikaan aloin huolestua, että mahtaako sulhanen edes muistaa, että vihkiminen on tänään. Soitin hänelle ja hän oli tietenkin töissä ja autuaasti unohtanut koko asian. Ja ei kuulemma nyt millään pysty täältä lähtemään... Koettaako minun alitajuntani kenties kertoa minulle jotakin?

Nyt löytyi mun unelmieni "häät": http://www.uniquetour.fi/pdf/2012_Vihkiminen_Seychellit_StAnne+Silhouette_10_laaja.pdf Eli mieluusti skippaisin kaiken sukulaisten kanssa hössötyksen, ja karkaisin miehen kanssa kahdestaan yhdistetylle hää- ja vihkimislomalle. Harmi, että ovat noin tutkasen kalliita! Niin, ja tosin ei se mieskään ole kosinut vielä

http://www.stara.fi/2012/06/07/dramaattinen-kosinta-tuli-taysin-puskista-tasta-saa-ottaa-mallia/ Aika hauska :-D

Ihana! Nousi ihan karvat pystyyn tuota lukiessa. Saako tuota käyttää, jos joskus maistraattiin asti päästään?

Tämä ei onnistuisi jäyhiltä suomalaisilta: http://www.stara.fi/2012/05/27/kosinnasta-tuli-ikimuistoinen-spektaakkeli/

Meillä on vuosipäivä vappuna, mutta en kyllä uskalla haaveilla yhtään mitään.

^No ei. Jotain muita, sitoutumista vaativia askelia tässä harkitaan kyllä otettavaksi, eli yhteisen asunnon ostoa kovasti mietitään. Tämäkin on ollut pitkän pohdinnan takana, joten hyvältähän se näyttää, että mies viimein vaikuttaa valmiilta edes johonkin. Pelottavia, isoja asioita nämä, myös minulle. Kyllä hirmuisen suuri yhteinen asuntolaina sitoo siinä missä naimisiin menokin. Vaikka kyllä minä yhä palavasti haluaisin sen romanttisemmankin sitoutumisen...

Me käytiin sitten siellä Löwenmarkilla katsomassa niitä sormuksia. Vaimo ja Timanttivaimo olivat vieläkin ihanampia luonnossa kuin kuvissa. Mies oli sen verran kiinnostunut asiasta itsekin, teki kysymyksiä ja esitti mielipiteitään, että unohdin ihan olla alakuloinen. Vain pieni haikeus siitä, että ei oltu niitä ihan oikeasti tilaamassa. Mitattiin kuitenkin sormusten koot, valittiin mallit ja kysyttiin eri versioiden hinnat tulevaisuutta varten. Tiedot ovat nyt lapulla, ja lappu miehen autonhanskalokerossa, tehköön sillä mitä lystää. Eli todennäköisesti unohtaa koko jutun... Mut hyvä juttu kuitenkin, että siellä tuli käytyä.

No sillä hetkellä, kun väkisin tiukkasin asiaa, se vain ärtyneenä tiuskaisi sen einsä. Mutta kyllä asiasta on sen verran keskusteltu näiden päivien aikana, että aika hyvin olen hajulla syistä. Tiivistetysti, se ei vain ole vielä valmis. Ja taitaa myös pelätä sitä, että alan saman tien kimputtaa häitä, vaikka olen sanonut, ettei kihlaus minulle tarkoita sitä, että hääpäivä olisi tarpeen sopia saman tien. Minulle riittäisi, että käydään maistraatissa siinä vaiheessa, lasten saaminen tulee ajankohtaiseksi. Ei tämä nyt rakkauttani mihinkään muuta tai vähennä, mutta täytyy myöntää, että olen aika ärsyyntynyt nyt. Mies olisi voinut hoitaa asian paljon hienotunteisemminkin. Ollaan edelleen menossa Helsinkiin ajaessa Löwenmarkille katsomaan niitä unelmasormuksiamme. Sanoin eilen, että jos se on varma, ettei ikinä mennä kihloihin, niin sitten ei tarvitse. Mies etsi ajo-ohjeet netistä saman tien. Pelkään vaan, että alakulo ottaa vallan siellä sormuksia sovitellessa, kun mietin miten erilainen se tilanne olisi, jos vastaus olisi ollut myöntävä. Mut onpahan miehellä sitten sormuksen tiedot ja mitat, jos haluaa joskus yllätyskosinnan suorittaa. Minä tuskin otan asiaa puheeksi enää tämän jälkeen... Sen verran kipeästi sattui kuitenkin.

No niin, tuli ne rukkaset minullekin lopulta, kun tänä aamuna painostin vastauksen ulos miehestä. Ihan siksi halusin kuulla sen nyt, että ehtisin edes vähän toipua pettymyksestä ennen tulevaa matkaa. Masentaa ja väsyttää koko juttu.

Isot onnittelut RoryEmilylle ja teille muille, joilla kosinta ehkä nytkäytti asioita eteenpäin. Meillä ei ole vastausta kuulunut vieläkään. En tiedä pitäisikö siitä olla mielissään, että pakkeja ei ole kuitenkaan tullut. Että ehkä se oikeastikin miettii asiaa, vai eikö vain henno sanoa suoraan ei. En oikeasti edes halua mitään hametta. Siis mitä virkaa olisi vaatekappaleella, joka joka kerta muistuttaa rukkasista? Tuskinpa tulisi käytettyä... Vieköön vaikka ulos syömään ennemmin tms.

No kun naisena saa (muka) kosia vain joka neljäs vuosi, niin ei kai sitä mahdollisuutta voi hukkaankaan heittää? Ja ainakin on sitten kissa nostettu pöydälle, ja asia keskustelun alle ihan kunnolla. Se kissa ei ehkä kehrää niin kuin toivoi, mutta ainakaan se ei sylkenyt ja sähissyt päin naamaa. Ja kyllä meillä ainakin on juteltu näistä asioita muutenkin. Käyty sormuksia sovittelemassa, ja omat jo valittu. Ja vaikka lähtisi kuinka kevyellä mielellä kosimaan, ei tunteitaan aina voi hallita, ja olla toivomatta...ja pettymättä.

Tulin pyyteettömästi yöunieni kustannuksella päästämään teidät piinasta näin aamuyöllä. No ei sentään, mies lähti just töihin, ja uni karkasi jonnekin, joten oli sama tulla pieni raportti tänne heittämään. Kosin siis diaesityksellä, mikä ei ihan kauhean romanttisesti mennyt, kun mies haistoi palaneen käryä, arvasi mitä on tulossa ja koetti karkuun. Minä meinasin jo siitä pahoittaa mieleni ja jättää kok homman sikseen. Sen uteliaisuus kuitenkin voitti, ja halusi nähdä mitä olen sen pään menoksi juoninut. Sinällään esitys toimi kai ihan hyvin, nauratti oikeissa kohdissa ja veti vakavaksi toisissa, mutta lopputulos on nyt jotain sellaista mihin en ollut varautunut. Miehen pitää kuulemma miettiä vastaustaan! Odottelin mietinnän lopputulosta koko päivän, ja ihan hyviä keskusteluja käytiin kaikenlaisista asioista. Mutta kun siitä mietinnästä ei vain tunnu tulevan valmista. Vähän niin kuin odottaisi joidenkin tärkeiden koetulosten vastauksia; tuleeko huonoja uutia syövän leviämisestä ja odottavasta kuolemasta, vai onko tauti selätetty ja edessä onnellinen tulevaisuus. Jännitys tiivistyy, rumpujen pärinää, sydän takoo kuin aropupu...*pampadipampadipam*, ja sitten..... _tyhjä_! Eli täällä odotellaan yhä. Näin väsyneinä aamuyön tunteina olen sitä mieltä, ettei olisi pitänyt ruveta koko hommaan. Vaikka alunperin lähdin siihen kovasti kieli poskessa, ja pessimistisenä, en näköjään osannut olla toivomatta. Ja toivo on tautinen koira, joka pitäisi viedä saunan taakse lopetettavaksi! Tuntuu, että kyllä miehen pitäisi sydämessään tietää vastaus.... Ja sitten vielä kävi niin, että mies kurkkasi taas olan yli, kun olin tässä ketjussa katsomassa, miten kanssakosijattarille on käynyt. Se utelias rotta ei sitten malttanut pyynnöstäni huolimatta olla lukematta mitä olen tänne kirjoittanut, tunnisti tietysti kirjoitustyylini sataprosenttisella varmuudella, ja lukee luultavasti tämänkin. Vaikka en tänne mitään suuria salaisuuksia ole kirjoittanutkaan, tuntuu se siltä, kun pääkoppani avattaisiin kuin kalakukon kuori, ja ajatukset nostettaisiin tutkittavaksi ilman lupaa. Varsinkin nyt, kun sitä vastausta ei tullut; minä saan vain arvailla mitä hän mielessään miettii, mutta hänen ei tosiaankaan tarvitse...

Ei vielä. Odotan sopivaa hetkeä. Mut varmaan parin tunnin sisään kuitenkin. Kun puolenyön jälkeen nukkumaan mennessä toivotin miehelle hyvää karkauspäivää, hän sanoi: "Uskallappas..."

Uh, nyt alkaa olla perhosia vatsassa! Voi kun huomenna kävis hyvin! Tosin pahoin pelkään, että saan vain pahan mielen ja sitten kaduttaa, kun koko hommaan edes ryhdyin. Tiedän ettei mies ole välttämättä valmis vielä. Mut pitäkää peukkuja!

Tämä saattaa ola minunkin tuevaisuus, jos krkauspäivänä tulee rukkaset: http://www.stara.fi/2012/02/26/satavuotias-mummo-naimisiin/

Siivottiin yhtä kaappia, ja mies löysi sormusmitan. Minä puhuin juuri puhelimessa anoppikokelaan kanssa, ja mies tuli kiusatakseen testailemaan sormusmitalla nimettömäni kokoa. Ihan nähdäkseen miten pokka pitää. Minä hytkyin siinä pidätetystä naurusta ja koetin jatkaa puhetta ihan muina naisina. Sitten kun puhelu oli loppu kävin miehen kimppuun sen sormusmitan kanssa, ja tämähän suhtautui kuin olisin yrittänyt katkoa sormea, koetti kiemurrella karkuun mokoma! Vasta myöhemin tuli mieleen, että olisi pitänyt ihan pokkana sanoa äidilleen, että anteeksi kun sekoilen sanoissani, poikasi tuli tuossa juuri mittaamaan vasemman nimettömäni kokoa Mut niin, mulla olisi nyt sitten sen sormen koko edes suurinpiirtein tiedossa ja mietinkin, että pitäisikö minun hommata, ehtisinkö edes, jostain jotkut halvat sormukset, vaikka hopeiset, kosintatilanteeseen? Hukkaanhan ne menis, kun rukkaset saan kuitenkin, mut sitä epätodennäköistä vaihtoehtoa varten, että se suostuukin. Olisi kiva olla sormissa edes jotain siihen asti, kun saa ne oikeat sormukset ja antaisihan se vähän lisäväriä itse tilanteeseen...

Hih, että niitä on ihan valmiinakin. Ei kyllä ihan minun näköiseni hame, mut hauska juttu!