Spörre

Otin kaksoissukunimen ja hyvältä tuntuu. Oma sukunimi oli tärkeä, mutta niin on nyt tuo miehenkin sukunimi. Tai no, minunhan se nyt on.

Jännitti ihan törkeästi, kun lähdin astelemaan kiviportaita alas rantaan vihkipaikalle. Mutta sitten näin sulhasen... ja maailman suurin hymy levisi kasvoilleni. <3 Mies sen sijaan (kuten puolet hääväestä) kyynelehti ihan olan takaa.

Omat häät tanssittiin voden 2012 elokuussa, mutta hääsuunnittelu vei mukanaan. Blogissani Projektina häät jaan edelleen vinkkejä ja apua hääsuunnitteluun. Blogista löytyy myös yhteystiedot ja otankin mieluusti vastaan kysymyksiä ja postaustoiveita.

Säästövinkkejä löytyy blogistani ainakin hääkukkien hankintaan.

Omassa hääblogissani on ollut jo puolitoista vuotta tarjolla hääbingoja, taustaa tästä kivasta ohjelmanumerosta sekä apua hääbingon tekemiseen. Meidän häissämme viime vuonna oli hääbingo, jonka keksin alunperin muokata näkemästäni bridal shower -bingosta ja siitä tuli kyllä valtava menestys. Suosittelen siis kaikille. Hääbingo on helppo muokata hyvin erilaisiinkin häihin ja lisäksi se voidaan sulauttaa kivasti osaksi häiden visuaalista ilmettä. Me suomalaiset emme myöskään ole aina kovin ulospäinsuuntautuneita ja esiintymiseen taipuvaisia juhlijoita, joten tällainen kevyempi ohjelmanumero toimii hyvin. Ja mitä hauskempia bingoruutujen tekstit ovat, sitä enemmän ne aiheuttavat keskustelua. Käykää kurkkaamassa blogiani projektinahaat.blogspot.com.

Minulle tulee yhdysnimi, eikä kyllä oma sukunimi viittaa isääni. Päinvastoin vaihdoin aikoinaan isäni sukunimen äitini tyttönimeen ja nyt mieheni sukunimi tulee sen perään. Juuri siitä syystä haluan säilyttää tuon äidin sukunimen osana omaani, sillä se viittaa juuri sen puolen sukuun ja omaan taustaani.

Tietää ja tekipä tuo oman tunnuksenkin tänne ja muutaman kommentinkin on jättänyt.

Meillä oli lähes seurustelun alusta asti hyvin selvät suunnitelmat tulevaisuuden suhteen. Molemmat olivat sitä mieltä, että ensin talo ja sitten häät. Kauppareissulla mies sitten kerran kysyi, että voitaisiinkos ne sormukset käydä ostamassa. Eipä siis juuri mikään muu yllättänyt kuin miehen paikkavalinta. Ei kuulemma pystynyt odottamaan kotiin saakka.

Onko Turun seudun morsiamia kuulolla? Meistä molemmat on alunperin "toiselta puolelta" Turkua about parinkymmenen kilometrin päästä, Turussa asuessa tutustuttiin ja nyt asutaan taas parikymmentä kilometriä Turusta toiseen suuntaan.

Meidän häät on elokuussa -12 ja molemmilla on jo sormukset. Omani hankittiin jo vissiin pari kuukautta sitten, miehen sormus saapui tällä viikolla. Kullan hinta on nousussa, joten päätimme hoitaa tämän ison kustannuserän ajoissa alta pois. Äitini vähän ihmetteli, että miksi ne sormukset nyt jo ostettiin. Entä jos maku muuttuu? No samaa sormusta pitäisi katsella lopun elämää, joten eiköhän se ole sama ostaako sen tänä vai ensi vuonna.

Ennen kuin lyön oman nimeni sopimukseen, ajattelin kysyä millaisia valokuvausdiilejä muilla pareilla on ollut. Meille tulee sekä dokumentaarinen kuvaus että potretit hääpaikalla. Kuinka paljon kuvia kuvaaja toimittaa teille ja millaisessa muodossa dokumentaarisesta kuvauksesta ja potreteista? Kuinka suuri osa kuvista on viimeisteltyjä? Millainen toimitusaika? Millainen sopimus maksupolitiikan suhteen? (Varausmaksu?)

Mulla on pelko siitä, että osa vieraista saapuu paikalle sellaisissa semi-juhlavissa asuissa, tyyliin naiset kesämekoissa, joita voisi käyttää myös arkena ja miehet farkuissa kauluspaidassa. Minulla on kuitenkin perinteinen juhlava hääpuku ja miehelle tulee shaketti. Oma äitini puolestaa haluaa juhlia pitkässä puvussa eli kunnon juhlatamineissa. Myös juhlapaikkamme on melko juhlava kynttiläkruunuineen jne. Hääparina haluamme kerrankin nauttia siitä, että voimme laittaa parhaimmat päälle ja tietysti toivoisimme vieraiden kunnioittavan juhliamme samansuuntaisilla asuvalinnoilla. Mutta mitä ihmettä me nyt sitten laittaisimme kutsuun? Onko tökeröä mainita pukeutumisesta ja jos ei, niin miten asian ilmaisisimme? Olen nimittäin lukenut kauhutarinoita siitä, miten ihmiset saapuvat häihin leggareissa ja tunikoissa.

Nostellaanpa ja kysellään limoja tai hienoja vanhoja autoja Turun seudulta kuskin kera.

Hienosti kiteytetty! Itsekään en pidä siitä, miten naiselta tosiaan katoaa juuret, kun hän miehen nimen ottaa. Kaikkein kuvottavimpana pidän jenkkien tapaa nimetä pariskunta esim. "Mr. & Mrs. John Smith". Nainen on siis vain rouva John Smith. Hänellä ei siis ole edes etunimeä usein virallisissa kutsuissa tms. Usein myös häissä tuore aviopari esitellään miehen koko nimellä. Suorastaan kuvottavaa. Naisen identiteetti pyritään näillä keinoin kadottamaan tyystin. Olen myös todistanut monia tilanteita, joissa naiselta on innoissaan kysytty sukunimen perusteella, että oletko kotoisin sieltä tai oletko sukua sille ja sille. Aina se sama hiljainen vastaus: "Eiku se on mun miehen sukunimi..." Niinpä niin... Itse otan kaksoisnimen. Vaihdoin sukunimeni äitini tyttönimeen täytettyäni 18 vuotta, enkä tosiaan halua siitä luopua. Sukunimi on yleinen alueella, josta äitini on kotoisin ja haluan säilyttää juureni tuohon alueeseen. Mieheni nimi on kaunis (ja erikoinenkin) ja otan sen mieluusti omani kaveriksi. Kaksoisnimi kertoo mielestäni kivasti siitä mistä tulen ja kenen kanssa nyt olen. Mies harkitsi minun sukunimen ottamista tai tuplanimeä, mutta en vaadi sitä mitenkään. Hänellä on ytimekäs nimi muutenkin. Minulle riittää se, että nimeni on oma valintani, eikä mieheni vaadi minulta mitään sen suhteen. Sama vaikka pitäisin omani kokonaan, minkä olisin tehnyt, ellei miehen sukunimi passaisi ihan kivasti omani kaveriksi. Emme myöskään halua lapsia, joten se helpottaa nimipohdintaa suuresti. Miehen sukulaiset eivät taida nimisuunnitelmistani mitään tietää, joten reaktioita odotellessa.

Me tehdään luultavasti niin, että muille lähtee "juhlimme aikuisten kesken" -kutsut, paitsi kummilapsien perheille. Jos joku kehtaa alkaa asiasta valittaa hääpäivänä, voimme todeta, että nämä ovat kummilapsia (esim. kukkaistyttö) ja lisäksi heidän kohdallaan oli tällainen erikoisjärjestely tehtävä, koska tulevat kaukaa.

Voi ei. Ihan kamalaa. Olen tosi pahoillani puolestasi. Jos olen rehellinen, en kuitenkaan ymmärrä miehen puolusteluja. Miten niin ei kehdannut kieltäytyä? Minä en voisi kuvitellakaan loukkaavani omaa miestäni tieten tahtoen vain sen takia, etteivät polttareiden järjestäjät harmistu. Oma parisuhde on sen verran arvokas. Ja jos kerran miehen suostumus oli hankittu..? Miten niin ei siis kannata miestä syyttää? Ei kavereita voi laittaa miehen päätöksistä vastuuseen. Aina voi sanoa ei, oli sitten kuinka paljon rahaa maksettu. Olen vielä kerran todella pahoillani. Voimia!

Meidän molempien perheet ovat olleet tosi ihania, mutta kaveriporukoissa on sitten ilmennyt jos jonkinlaista reaktiota. Osa on onnitellut vilpittömästi, mikä on tuntunut enemmän kuin hyvältä. Osa on ottanut etäisyyttä (katkeruuttako?) ja osa ennen minua vierastaneista miehen kavereista onkin alkanut ottaa enemmän kontaktia. Hämmentävää. Meille häät ja avioliitto ovat itsestäänselvyys ja unelmoitu askel suhteessa, mutta toisille se näyttää olevan jotain muuta.

Meillekin tulossa lähes lapsettomat häät ensi vuonna. Ongelmaa saattaa kuitenkin aiheuttaa se, että vanhimmat sukulaislapset sekä kummilapset (näihin kuuluu myös kukkaistyttö ja sormuspoika) on kutsuttu. En tiedä miten mahtavat asiaan suhtautua muutama henkilöt, joilla on tuolloin alle vuoden ikäinen lapsi. Mahtavatko tulla ollenkaan vai tunkevatko lapsineen mukaan "Juhlimme aikuisten kesken" -viestistä huolimatta. Meillä rajoittaa vieraiden määrää jo tilat sekä budjetti. Lisäksi haluamme juhlia ystävien kesken, emmekä lasten kanssa. Vaikeeta, vaikeeta.

Me ollaan juuri askartelemassa itse Save the Date -kortteja. Tehdään niistä simppelit, mutta tulevien kutsujen tyyliä noudattavia. Ihan tavallisella Wordilläkin saa ihan kivaa jälkeä. Laittelen vaikka tuonne päikkyyni kuvaa, kunhan saadan ne valmiiksi.

Kertokaahan vähän lisää hintahaarukkaa ja saa suositella kuvaajiakin. Mietityttää valinta tuttujen harrastelijakuvaajien ja vieraan (ja kalliimman) ammattilaisen välillä. Etenkin tuon Deracin tarina laittoin miettimään. Olitteko siis nähneet portfoliota etukäteen ollenkaan?

Syystaika: Alle 1000 euron pukuja löytyy kyllä (molemmat kokeilemani ainakin olivat) ja nyt siellä on lisäksi alennuksessa puvut ennen seuraavan vuoden kokoelmien saapumista. Nyt siis kannattaa käydä, vaikka pukuja ei määrällisesti ehkä ole hurjasti (missään liikkeessä). Tarkkaa hintarajaa en itselleni määritellyt. Puku ostettiin yhdessä äitini kanssa ja oltiin valmiita venyttämään hiukan budjettia upean puvun kohdalla. 800 euroa oli omassa mielessä sellainen kipuraja ja sen alle päästiin. Kannattaa mennä käymään. Et häviä taatusti mitään, eikä pukuja myymällä myydä väkisin. Lisäksi liikkeestä saa paljon tietoa sen oikean hääpuvun etsimisestä yleensä. Pukua saa oston jälkeen lisäksi säilyttää liikkeessä ja sitä saa tulla sovittamaan niin usein kuin on tarpeen esim. korujen, kenkien yms kanssa. Itselläni on myös häät tässä vajaan vuoden päästä ja myös on pieni "löysät pois" -prosessi menossa. Liikkeessä kerrottiin, että puvuista saa yleensä 1-2 kokoa pienennettyä eli jos iso painonpudotus ei ole suunnitelmissa, niin mene ihmeessä jo mallailemaan pukuja. Minäkin kun omani löysin, niin en edes tiennyt enää miksi halusin painoa pudottaa. Olo kun oli puvussa niin täydellinen. Rohkeasti siis unelmapukua etsimään.

Pakko tulla nyt hehkuttamaan tuota Fiancéeta, josta aiemmin täällä kyselin. Kävin siellä tänään seuralaisteni kanssa ja olimme aivan ihastuneita saamaamme palveluun. Tiina tiesi heti millainen puku sopisi minulle ja loppujen lopuksi kokeilinkin kahta pukua. Toinen niistä taitaakin nyt olla se oikea ja hintakin jäi vielä ylärajan alle. Paikka on ihana, tilava ja sovitus hoidettiin huolella. Kyllä sen huomaa, kun joku tekee työtään sydämellä!

En voi kuvitella luopuvani omasta sukunimestäni ja ottavani miehen sukunimeä ainoana. Tapa on omaan makuun vähän vanhanaikainen ja liikaa mielestäni korostaa sitä, että morsian naitetaan toiseen sukuun ja hänen juurensa ikään kuin häivytetään. Onpas filosofista... Tulevalla miehelläni on kuitenkin kaunis sukunimi ja yhdyssukunimi muutenkin kertoo kauniisti siitä mistä olen kotoisin ja kenen kanssa nyt olen. Onneksi miehen sukunimi ei ole -nen -päätteinen, kuten omani. Silloin olisimme pulassa. Mies kyllä aluksi pohti ottavansa minun sukunimeni, mutta kielsin. Hänen omansa kun on sen verran kiva ja harvinainen.

Osaisiko joku antaa hintahaarukkaa Fiancéen puvuille? Mietin vaan, että onko turha edes varata sieltä sovitusaikaa? MPP-Lehtisessä ei ollut omistaja paikalla, mutta myyjä auttoi ihan mukavasti pukujen kanssa. Hän kyllä selkeästi näki, ettei heillä ollut minua ihastuttavaa pukua, mutta osasi antaa neuvoja sopivan mallin suhteen. Marinetteen menin MPP-Lehtisen tavoin ilman sovitusaikaa. Olin tosin varautunut siihen, ettei myyjillä olisi kenties minulle aikaa. Nuorekkaalla ja mukavalla myyjällä oli kuitenkin puoli tuntia ennen seuraavaa sovitusta ja kokeilin hänen avullaan muutamia pukuja. Palvelu oli hyvää myös edellisellä kerralla, kun vain piipahdin nopeasti pukuja katselemassa. Minut huomioitiin heti liikkeeseen saapuessani.

Me järjestimme sukulaisille ja kavereille erikseen kihlajaisjuhlat ja samalla tupaantuliaiset. Oikein kivat pippalot ja kaikki pääsivät vielä tutustumaan uuteen kotiimme. Olemme myös menossa pienelle kotimaanmatkalle, jota voisi kai kihlajaismatkaksikin nimittää romanttisine yöpymispaikkoineen. Halusimme juhlat pitää, sillä kihlautuminen oli meille hyvin tärkeä tapahtuma, jonka halusimme jakaa rakkaiden ihmisten kanssa. Myös tulevista häistä oli mukava päästä kertomaan lähipiirille ihan kasvotusten.