Spörre

Otin kaksoissukunimen ja hyvältä tuntuu. Oma sukunimi oli tärkeä, mutta niin on nyt tuo miehenkin sukunimi. Tai no, minunhan se nyt on.

Jännitti ihan törkeästi, kun lähdin astelemaan kiviportaita alas rantaan vihkipaikalle. Mutta sitten näin sulhasen... ja maailman suurin hymy levisi kasvoilleni. <3 Mies sen sijaan (kuten puolet hääväestä) kyynelehti ihan olan takaa.

Omat häät tanssittiin voden 2012 elokuussa, mutta hääsuunnittelu vei mukanaan. Blogissani Projektina häät jaan edelleen vinkkejä ja apua hääsuunnitteluun. Blogista löytyy myös yhteystiedot ja otankin mieluusti vastaan kysymyksiä ja postaustoiveita.

Säästövinkkejä löytyy blogistani ainakin hääkukkien hankintaan.

Omassa hääblogissani on ollut jo puolitoista vuotta tarjolla hääbingoja, taustaa tästä kivasta ohjelmanumerosta sekä apua hääbingon tekemiseen. Meidän häissämme viime vuonna oli hääbingo, jonka keksin alunperin muokata näkemästäni bridal shower -bingosta ja siitä tuli kyllä valtava menestys. Suosittelen siis kaikille. Hääbingo on helppo muokata hyvin erilaisiinkin häihin ja lisäksi se voidaan sulauttaa kivasti osaksi häiden visuaalista ilmettä. Me suomalaiset emme myöskään ole aina kovin ulospäinsuuntautuneita ja esiintymiseen taipuvaisia juhlijoita, joten tällainen kevyempi ohjelmanumero toimii hyvin. Ja mitä hauskempia bingoruutujen tekstit ovat, sitä enemmän ne aiheuttavat keskustelua. Käykää kurkkaamassa blogiani projektinahaat.blogspot.com.

Minulle tulee yhdysnimi, eikä kyllä oma sukunimi viittaa isääni. Päinvastoin vaihdoin aikoinaan isäni sukunimen äitini tyttönimeen ja nyt mieheni sukunimi tulee sen perään. Juuri siitä syystä haluan säilyttää tuon äidin sukunimen osana omaani, sillä se viittaa juuri sen puolen sukuun ja omaan taustaani.

Tietää ja tekipä tuo oman tunnuksenkin tänne ja muutaman kommentinkin on jättänyt.

Meillä oli lähes seurustelun alusta asti hyvin selvät suunnitelmat tulevaisuuden suhteen. Molemmat olivat sitä mieltä, että ensin talo ja sitten häät. Kauppareissulla mies sitten kerran kysyi, että voitaisiinkos ne sormukset käydä ostamassa. Eipä siis juuri mikään muu yllättänyt kuin miehen paikkavalinta. Ei kuulemma pystynyt odottamaan kotiin saakka.

Onko Turun seudun morsiamia kuulolla? Meistä molemmat on alunperin "toiselta puolelta" Turkua about parinkymmenen kilometrin päästä, Turussa asuessa tutustuttiin ja nyt asutaan taas parikymmentä kilometriä Turusta toiseen suuntaan.

Meidän häät on elokuussa -12 ja molemmilla on jo sormukset. Omani hankittiin jo vissiin pari kuukautta sitten, miehen sormus saapui tällä viikolla. Kullan hinta on nousussa, joten päätimme hoitaa tämän ison kustannuserän ajoissa alta pois. Äitini vähän ihmetteli, että miksi ne sormukset nyt jo ostettiin. Entä jos maku muuttuu? No samaa sormusta pitäisi katsella lopun elämää, joten eiköhän se ole sama ostaako sen tänä vai ensi vuonna.

Ennen kuin lyön oman nimeni sopimukseen, ajattelin kysyä millaisia valokuvausdiilejä muilla pareilla on ollut. Meille tulee sekä dokumentaarinen kuvaus että potretit hääpaikalla. Kuinka paljon kuvia kuvaaja toimittaa teille ja millaisessa muodossa dokumentaarisesta kuvauksesta ja potreteista? Kuinka suuri osa kuvista on viimeisteltyjä? Millainen toimitusaika? Millainen sopimus maksupolitiikan suhteen? (Varausmaksu?)

Mulla on pelko siitä, että osa vieraista saapuu paikalle sellaisissa semi-juhlavissa asuissa, tyyliin naiset kesämekoissa, joita voisi käyttää myös arkena ja miehet farkuissa kauluspaidassa. Minulla on kuitenkin perinteinen juhlava hääpuku ja miehelle tulee shaketti. Oma äitini puolestaa haluaa juhlia pitkässä puvussa eli kunnon juhlatamineissa. Myös juhlapaikkamme on melko juhlava kynttiläkruunuineen jne. Hääparina haluamme kerrankin nauttia siitä, että voimme laittaa parhaimmat päälle ja tietysti toivoisimme vieraiden kunnioittavan juhliamme samansuuntaisilla asuvalinnoilla. Mutta mitä ihmettä me nyt sitten laittaisimme kutsuun? Onko tökeröä mainita pukeutumisesta ja jos ei, niin miten asian ilmaisisimme? Olen nimittäin lukenut kauhutarinoita siitä, miten ihmiset saapuvat häihin leggareissa ja tunikoissa.

Nostellaanpa ja kysellään limoja tai hienoja vanhoja autoja Turun seudulta kuskin kera.

Hienosti kiteytetty! Itsekään en pidä siitä, miten naiselta tosiaan katoaa juuret, kun hän miehen nimen ottaa. Kaikkein kuvottavimpana pidän jenkkien tapaa nimetä pariskunta esim. "Mr. & Mrs. John Smith". Nainen on siis vain rouva John Smith. Hänellä ei siis ole edes etunimeä usein virallisissa kutsuissa tms. Usein myös häissä tuore aviopari esitellään miehen koko nimellä. Suorastaan kuvottavaa. Naisen identiteetti pyritään näillä keinoin kadottamaan tyystin. Olen myös todistanut monia tilanteita, joissa naiselta on innoissaan kysytty sukunimen perusteella, että oletko kotoisin sieltä tai oletko sukua sille ja sille. Aina se sama hiljainen vastaus: "Eiku se on mun miehen sukunimi..." Niinpä niin... Itse otan kaksoisnimen. Vaihdoin sukunimeni äitini tyttönimeen täytettyäni 18 vuotta, enkä tosiaan halua siitä luopua. Sukunimi on yleinen alueella, josta äitini on kotoisin ja haluan säilyttää juureni tuohon alueeseen. Mieheni nimi on kaunis (ja erikoinenkin) ja otan sen mieluusti omani kaveriksi. Kaksoisnimi kertoo mielestäni kivasti siitä mistä tulen ja kenen kanssa nyt olen. Mies harkitsi minun sukunimen ottamista tai tuplanimeä, mutta en vaadi sitä mitenkään. Hänellä on ytimekäs nimi muutenkin. Minulle riittää se, että nimeni on oma valintani, eikä mieheni vaadi minulta mitään sen suhteen. Sama vaikka pitäisin omani kokonaan, minkä olisin tehnyt, ellei miehen sukunimi passaisi ihan kivasti omani kaveriksi. Emme myöskään halua lapsia, joten se helpottaa nimipohdintaa suuresti. Miehen sukulaiset eivät taida nimisuunnitelmistani mitään tietää, joten reaktioita odotellessa.

Me tehdään luultavasti niin, että muille lähtee "juhlimme aikuisten kesken" -kutsut, paitsi kummilapsien perheille. Jos joku kehtaa alkaa asiasta valittaa hääpäivänä, voimme todeta, että nämä ovat kummilapsia (esim. kukkaistyttö) ja lisäksi heidän kohdallaan oli tällainen erikoisjärjestely tehtävä, koska tulevat kaukaa.