Kävin ensimmäisellä sovittelukierroksella Glamourissa ja Angelica Bridesissa. Glamour oli liikkeenä hyvin idyllinen, mutta palvelu oli niin ja näin. Sain sovittaa neljää pukua, joita vietiin pois sitä mukaa, kun olin ne sovittanut, vaikka olisin niistä pitänytkin. Kaiken lisäksi saimme kuulla pitkän ja hartaan luennon puvun (itse)ompelemisen vaaroista, koska kyselimme materiaaleista, brändeistä yms ymmärtääksemme hintaerot eri pukujen välillä. Pukujen sovittaminen jälkeen olisin ollut kiinnostunut muusta tarjonnasta, mm. kengistä, hiuskoruista, sulhasen liiveistä jne mutta meidät käytännössä ajettiin ulos ilman mitään tietoa näistä kysymistäni asioista. Luulin että sovitusaika olisi lähemmäs tunnin pituinen, mutta meillä meni noin puoli tuntia, kunnes asiakaspalvelu loppui kokonaan. Sitten Angelica Brides, joka ei liikkeenä ollut kovin viihtyisä, pukuja oli hyvin rajallinen valikoima, mutta palvelu oli hyvää, vaikkeikaan kaikkein asiantuntevinta. Myyjä olisi tarjonnut vaikka kaikki puvut sovitettavaksi. Valitettavasti hän ei selvästikään ymmärtänyt mitä olin hakemassa, eikä osannut kertoa mitkä puvuista olisivat edes suurinpiirtein minulle sopivan kokoisia. Glamourissa olisi yksi upea puku ollut, mutta taidan vielä katsella muun tarjonnan, ennenkuin palaan sinne saamani palvelun jälkeen.