Näin meillä: tavattu 03/2008 myönnettiin seurustelevamme 01/2009 kihlat vaihdettiin 01/2011 häitä vietetään kesällä 2013 <3 Molemmat ollaan töissä, mutta amk-opintoja jäljellä vielä tämä syksy. Hääpäivästä alettiin kihlautumisen jälkeen keskustella, kiirettä ei sinänsä kummallakaan ole, mutta tuo kihlaus oli kummallekin lupaus avioliitosta, joten ei liikoja aiota odotellakaan Alunperin oli puhetta juhlia hääpäivää jo kesällä 2012, mutta päätimme siirtää ajankohtaa vuodella sillä emme ole varmoja tulemmeko jäämään opiskelupaikkakunnallemme asumaan nyt loppuvuoden valmistumisen jälkeen vai mistä päin se ensimmäinen asunto tullaan ostamaan. Ollaan molemmat vielä eri paikkakunnilta kotoisin eli periaatteessa tällä hetkellä olisi kolme eri kaupunkia mietteissä vihkimiselle Tietysti ajateltiin ajankohtaa pähkäillessämme myös sitä, että haluamme kustantaa häämme itse eli nyt on sitten aikaa säästää hääbudjettia.