Hei! Itse kävin tänään Siilinjärven kukka- ja hautauspalvelussa, Vuorelan kukka- ja sidonnassa sekä Neulamäen kukkapajassa. Päädyin ottamaan kukat (morsiuskimppu, neljä viehettä sulhaselle, bestmaneille ja isälleni sekä kahdelle kaasolle rannekukat) Neulamäen kukkapajasta sekä parhaan vision, että erinomaisen asiantuntevan ja mukavan palvelun vuoksi. Myyjä on erittäin mainio asiakaspalvelija ja kuunteli toiveitani ja esitti omia mielipiteitään ja ehdotuksiaan erinomaisesti. Valikoima kukissa häikäisi jo heti sisään astuttuani eikä minulla ollut epäilystäkään siitä, että olisi tarvetta etsiä sitä meille oikeaa kukkakauppaa yhtään enempää! Vietimme pitkän tovin suunnitellen kukkia eikä myyjällä tuntunut olevan mitään kiirettä, päinvastoin hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta kimppujemme suunnittelusta. Olin henkisesti jo valmistautunut siihen, että kukat tulisivat olemaan kalliimpia kuin kahdessa edellisessä paikassa, mutta eikä mitä! Kukat olivat monipuolisemmat kuin edellisissä paikoissa, mutta siitä huolimatta kukat yhteensä tulevat kustantamaan vähemmän. Tästä palvelusta olisin kernaasti maksanut enemmänkin! Voin suositella paikkaa jo näin etukäteen täydestä sydämestäni ja uskon hääkukistamme tulevan aivan täydelliset! En malttaisi odottaa kesäkuun loppuun!