Meille on tulossa kolme 2-3-vuotiasta kukkaistyttöä, joiden toivoisin kävelevän yhdessä alttaria kohti. Auttajia ei oikeastaan ole tarjolla, koska tarkoitus olisi että kaasot & bestmanit ovat jo edessä valmiina. Toivon, että tytöt kuitenkin suunnistavat innolla oikeaan suuntaan, koska kaikkien kolmen äidit istuvat etupenkeissä ja voivat sieltä houkutella etenemään hymyin, viittauksin ja esim. lempileluin Täytyy kuitenkin tehdä varasuunnitelma, jossa vaikka saapuvat kaasojen kanssa... Riippuen vähän siitä kuinka ennen vihkimistä suoritettavat harjoitukset menevät Oma häiden aikaan nelivuotias tyttäremme kävelee keskellämme alttarille ja pois lähdemme sitten kahdestaan miehen kanssa. Heti kun ryhdyin miettimään asiaa tämä tuntui minusta meille luontevimmalta ratkaisulta. Ainut ongelma syntyy varmaankin siitä, että vanhempien seura voi tuntua tylsältä verrattuna kukkaistyttöporukkaan. Toivottavasti Äitiä & Isiä ei kuitenkaan kylmästi jätetä kahdestaan, koska itselle juuri tämä perheenä alttarille matkaaminen olisi se juttu Saa nähdä kuinka käy. BTW, kukkaistyttömme kantavat kukkansa hiuksissa seppeleinä, joten lapset voivat pitää toisiaan kädestä ja keskittyä ihan vaan kävelemiseen