Vastasin, että tulin iloiseksi. Mutta toki olin samalla myös kauhuissani ja ihan vähän pettynyt. Kauhuissani siksi, että olimme kuitenkin seurustelleet vasta kaksi vuotta. Tunne oli sellainen "no huh, nyt sitä mennään" Olin vähän pettynyt siksi, että olisihan kosinta voinut tietty hieman romanttisempi olla - kun mies natusti sipsejä ja samalla kysyi "eikö meki voitas pikkuhiljaa mennä kihloihin?", niin en kyllä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Mä ja mun suomalainen perustahditon mieheni..