-
Viestit
17 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Profile Information
-
Gender
Female
niisku80's Achievements
Untuvikko (1/5)
-
KUOPION PITOPALVELUT
topic vastasi niisku80:n viestiin aiheessa: Pitopalvelu- ja paikkakuntakohtaiset ketjut
Meillekin suosittelivat Ystävyyden majalla Matilaista, mutta hänellä oli jo varaus meidän hääpäivälle. Hääkeikkaa tekevät myös Tellervo Väänänen Kuopiosta (Hautaustoimisto Parviainen) ja Siilinjärvellä sijaitseva Keskus-Kukka Käsnänen. Matilainen Ja Tellervo Väänänen olivat melko samoissa hinnoissa, ja Käsnänen hieman kalliimpi. Me emme kuitenkaan päätyneet mihinkään pitopalveluun, vaan päädyimme hoitamaan ruokapuolen itse. -
Ystävyyden majalla on siis kolme pientä makuuhuonetta, joissa jokaisessa on yksi kerrossänky. En sitten tiedä/muista onko siellä parvella vielä erikseen sänkyjä ja sitten patjoja lisänä. Me ollaan kerrottu lähinnä kavereille, että juhlapaikalla on mahdollisuus yöpymiseen. Muut saavat sitten mennä hotelliin.
-
Meillä on häät Ystävyyden majalla ensi kuussa. Majoitustiloina on muistaakseni kolme erillistä, pientä huonetta, joissa on kerrossänky. Nämä huoneet ovat keittiön takana alakerrassa. Lisäksi alakerrassa on saunat miehille ja naisille. Muut majoitustilat ovat parvella. Parvi on iso, joten sinne mahtuu paljon porukkaa siskonpeti-tyylillä. KeväänMorsiamen kuvat olivat todella hyviä, niistä saa jo aika hyvän käsityksen paikasta.
-
Tässä meidän alustavaa aikatualua. Vihkimisen jälkeen olevat ajat ovat vain noin aikoja, eikä niitä ole tarkoitus laittaa ohjelmalehtisiin näkyviin. Klo 9 Morsiamen kampaaja Klo 10 Sulhasen parturi Klo 11 Morsiamen meikki, kaason kampaaja Klo 12 – 12.15 Sulhasen puuterointi Klo 14 vihkiminen Klo 15.30 onnittelut Klo 16 ruokailu Klo 17.45 ohjelmaa (valokuvavartti + muuta ohjelmaa) klo 19 hääkakku + puheita "baari" aukeaa klo 20 häävalssi ja tanssia ohjelmaa tanssia klo 22 morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto tanssit jatkuu klo 22 iltapala klo 1.30 morsiuspari poistuu
-
Alkoholijuomat Tallinnasta
topic vastasi niisku80:n viestiin aiheessa: Yleistä ruokailusta ja pitopalveluista
Me tehtiin maaliskuussa samanlainen reissu kuin Dorisdee. Ja todellakin, kaikki sujui vaivattomasti ja hienosti. Juoma tilattiin etukäteen Alco Expressistä netin kautta. -
Meillä on häät toukokuussa Ystävyyden majalla. Päädyttiin Ystävyyden majaan lähinnä juuri ympäristön takia. "Majaa" ympäröi koivikko, ja piha on kaunista nurmkenttää. Paikka sopii siis todella hyvin kesähäiden järjestämiseen. Vieraita meille on tulossa juuri se 100 - 120. Pöytiä ollaan käyty sommittelemassa jo paikan päälle tällaiselle porukalle. Tuo 120 on kyllä jo maksimi, minkä saa saliin istumaan, jos haluaa buffetpöydän keskelle salia. Buffetpöytä tulee siis tanssilattialle, joten pöytiä ei ainakaan meidän tapauksessa tarvitse roudata tanssien alta pois. Ystävyden majasta on ollut melko paljon keskustelua tässä ketjussa jo aiemmin, joten kannattaa kahlata koko ketju läpi. (Tosin olet varmaan sen jo tehnyt )
-
Onko täällä enää ollenkaan Thaimaahan lähtijöitä?
niisku80 replied to aiheen alueelle in Aasia, Australia ja Oseania
Meillä on varattuna matka Bangkok- Koh Samui, lähtöpäivä 30.5.06. Kovasti ollaan jo matkaa odotettu, koska emme ole aiemmin Thaimaassa käyneet. Tänään saimme kuitenkin matkatoimistolta kirjeen, jossa ilmoitettiin hotellissamme tehtävän kunnostutöitä meidän loman ajan. Soitin matkatoimstoon, mutta eipä se myyntipalvelun nainen osannut sanoa millaista haittaa remonnti aiheuttaa. Nyt mietitäänkin mahdollista hotellin vaihtoa, koska häämatka rakennustyömaalla ei kyllä kiinnosta! Voihan tosin olla ettei remontti juuri edes asiakkaille näy, mutta en tiedä halutaanko ottaa sitä riskiä. -
Meille tulee tällainen menu: kylmäsavulohi savustetut muikut smetanasilli vihreäsalaatti savulohisalaatti porsaanfile perunat naudan sisäfile broilerin file korvasienikastike pippurikermakastike freesatut kasvikset yrttiperunat leivät karjalanpiirakat levitteet hääkakku pikkuleivät kahvi, tee Aiomme tehdä ruoat itse, joten menu saattaa vielä hieman muuttua.
-
Meillä maksaa 600 euroa perjantaista sunnuntaihin. Hintaan sisältyy pöytäliinat ja siivous. Juhlapaikassa on myös majoitustilaa noin 20 henkilölle.
-
KUOPION PITOPALVELUT
topic vastasi niisku80:n viestiin aiheessa: Pitopalvelu- ja paikkakuntakohtaiset ketjut
Nostetaanpa hieman tätä viestiä. Pitopalvelu olisi haussa ensi keväälle, mutta suosituksia kaipailisimme lisää. Eli nyt kaikki kokemukset tänne!! -
Me olemme myös suunnitelleet baarin pystyttämistä juhlapaikalle. Etsimme parhaillaan pitopalvelua juhlaamme ja olemme ajatelleet, että "baarimikon" voisi saada samaa kautta. Kyseessä olisi kuitenkin aika simppeli baari, joten mitään baarimestaria ei sinne tarvita. Ammattitaitoinen tarjoilija pärjäisi mainiosti ainakin meidän suunnittelemassa baarissa. Yhden pitopalvelun tarjouksen mukaan baarinpitäjä maksaisi 25 euroa tunnilta.
-
Meille ei kyllä tule mitään yhteislaulua. En usko, että kovin moni sitä edes osaisi odotaa meidän suvusta saatika ystävistä. Toki, jos on läheiset kovin laulavaista porukkaa, niin miksipä ei yhteislaulu olis ok.
-
Olen ollut kaksissa häissä Ystävyyden Majalla. Se on kyllä todella kaunis paikka ainakin kesäisin. Tilatkin siellä on todella hyvät. Minulla on ainakin vain positiivisia kokemuksia kyseisestä paikasta. Marustin, saanko kysyä mikä pitopalvelu teille tulee ja mistä? Itse haluaisin löytää kuitenkin jonkun muun juhlapaikan, koska lähes kaikki vieraistamme on ollut jo häissä, jotka pidettiin Ystävyyden Majalla. Minua kiinostaisi ainakin Rauhalahden Jätkänkämppä, joten mielellään lukisin paikasta lisää!!
-
Sormuksen pienentäminen tai suurentaminen
topic vastasi niisku80:n viestiin aiheessa: Yleistä sormuksista ja koruista
Meillä oli kihlasormukset liian isot, tarkasta mittailusta huolimatta. Miehen kihlaa pienennettiin yhden kokonumeron verran ja hyvin onnistui, vaikka oli jo kaiverrettu. Onnistuminen riippuu varmaan siitä kuinka paljon sitä kaiverrusta on. Minunkin sormusta pienennettiin, mutta vähemmän. Sormukset lähetettiin takaisin kultasepälle ja kahden päivän päästä ne oli jo meillä oikean kokoisina. -
Kiitos Maalismorsian! Kuulostaa aika kivalta, ja kun on tuo majoitusmahdollisuuskin. Kerrohan aina uusimpia kuulumisia paikan suhteen. ;D Paljonkos sinne mahtuu häävieraita?