Granini

Itse en meikkaa arkisin, mutta menen meikattavaksi hääpäivänä. Pukuni ei kyllä ole mikään 800 euron satiinipuku, vaan hintaa taisi olla 65 euroa. Itse vain koen, että haluan panostaa sen verran, että olen oikein siistin näköinen. Vieraitakaan ei ole tulossa kuin lähin perhe, eikä varsinaisia juhlia ole, joten ihan itseäni varten olen meikkaamassa, en vieraiden vuoksi. Ole sitä mieltä, että kukin tyylillään, jos ei halua meikata, niin ei tarvitse. On minullakain tuttavia, jotka ovat menneet naimisiin ihan vain arkivaatteissa. Ei se vieraiden asia ole, miten hääpari on päättänyt juhliinsa pukeutua.

Meillä ei ole kihlasormuksia, joten miehellekin tulee vihki. Kummatkin sa sitten sormuksen kirkossa.

Soitin juuri Hiustaivaaseen, kun täälläkin on kehuttu ja sain ajan 19.2 kello 9. Olin ihan varma, että ei siellä ole aikoja enää, kun kaikki tuntuu varaavan monta kuukautta aikaisemmin. Talvihäät tietenkin eri, mutta kuitenkin.

Parhaiten toimii, jos teet täysin maidottoman. Tai no riippuu vieraista. Esimerkiksi oma siskoni on sen verran herkkä ettei oikein noita valion laktoosittomiakaan tuotteita pysty syömään, mutta suurimmalle osalle ne on tsaitaa olla ihan riittävät. Hylaa en käyttäisi. Vanhemmillani on kaikki ruoka aina laktoositon ja gluteeniton eli nämä voisi myös yhdistää, niin palvelee kummankinlaisia "ruokavammaisia". Edit: ja kiitos, että ajattelet näitä. Itselläni on keliakia, ja olen usein ollut juhlissa, jossa ainoa ruoka jota voin syödä on vihreä salaatti. Ei, siihen ei ole tabuja.

Taitaa tietää, kun joskus kopioin täältä juttuja...

Vähän vanha ketju, mutta tulen olemaan viikolla 35 +. Mutta asia ollut tiedossa koko ajan.

Kyllä mä tavallaan ymmärrän, että pettyy kosinnasta, kun omassa mielessään on sen kuvitellut erilaiseksi. Sitä en kyllä ymmärrä, että uudestaan pitää kosia. Sehän on jo kerran sovittu juttu? No, kukin tavallaan. Itse ihmettelen, etten ole pettynyt tai kokenut jääneeni jotain paitsi, vaikka en sitä romanttista kosintaa kokenut. Mies on ollut kerran aiemmin kihloissa ja kertonut tästä romanttiseesta kokeuksesta minulle. Tietenkin itse odotin jotain samantyylistä. Sen sijaan sain kysymyksen bussissa hieman juoneelta mieheltä tyyliin "no, haluutko mennä naimisiin" tai "pitäiskö mennä naimisiin" tai vastaavaa. Tosissaan hän kuitenkin oli ja sen jälkeen alettiin häitä suunnittelmaan. Ei haittaa kyllä yhtään. Tärkeintä minulle on tulla hänen vaimokseen. Vielä muutama vuosi sitten en edes tiennyt haluavani naimisiin, mutta nyt kaikki tuntuu oikealta. Eli ei se kosinta ole minulle se juttu, vaan se naimisiinmeno. Sormuksiakaan meillä ei ole, enkä ajattele edes olevani kihloissa, vaikka sitähän olen. Varmaan juuri noiden puuttuvien sormusten vuoksi ja siksi, että ei me olla tästä oikein kenellekään puhuttu. Mennään siis pienesti ja "salaa" naimisiin. (sitäkään en olisi itsestäni uskonut, mutta jotenkin ei ole vliä se tapaa, vaan se tapahtuma.) Mies kyllä osaa olla myös romanttinen myös minulle, mutta tuo meni nyt tuolla tavoin.

Hih, nyt vasta tajusin, että olen kihloissa. Naimisiin ollaan menossa, mutta minua ei varsinaisesti kosittu, eikä sormuksia ole vaihdettu. Mies tosin on kysynyt jo muutaman kerran haittaako, että tulee vain yksi sormus, mutta en sen takia ole naimisiiin menossa, joten ei todellakaan! Emme ole kertoneet naimisiinmeno aikeista kuin muutamalle, joten emme puhu olevamme kihloissa tai muuta. Mutta sitähän lain mukaan olemme. Itse aiheeseen, mielestäni kihlaus on lupaus avioliitosta. Itse en ola koskaan ymmrätänyt, että mennään kihloihin, mutta ei naimisiin. Sehän ei silloin ole kihlaus vaan muunlainen vakiintuminen. Tosin henkinen puolihan on tärkeempi joku voi pitää kihlausta henkisesti jo niin isona asiana, että ei tunne, että avioliittoa tarvitaan. Ei se kuitenkaan silloinkaan voi olla rinnastettavissa avioliittoon, joka on juridisesti ihan eri asia, vaikka itse olisi mitä mieltä tahansa. Kuvittelin, että mies kosisi ja koko tapahtuma olisi romanttinen, mutta menee se näinkin. Kuitenkin minulle se avioliitto on tärkeämpi, siis ihan henkisesti miten asian ajattelen.

Me haetaan kohta puolin, häät helmikuussa. Haetaan sen maaistraatista, vaikka kirkossa naimisiin mennääänkin. Pappi tulee kuitenkin miehen seurakunnasta ja tapaamme pari viikkoa ennen häitä, joten silloin varmaan voi kuulutuksista puhua. Ei ole niin vakavaa, jos jää kuuluttamatta.

Vaikka minua jotenkin ärsyttää oma sukunimi (tulee kouluajat mieleen ja siitä jotenkin ahdistus, en tiedä ) niin, jos olisin aiemmissa suhteissa päätynyt avioliittoon olisin sen kummminkin pitänyt. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta en olisi halunnut mitään perus-virtasta sukunimeksi. Oman nimeni on sen verran harvinainen, niin on vaikea kuvitella muita samannimisiä. Nyt aion kuitenkin ottaa miehen sukunimen, vaikka vaara on, että toinen samanniminen tulee vastaan. Mieheni on sen verran vanhanaikainen, ettei nimeäni ottaisi, ainakaan ilman jonkun näköistä taistelua. En sellaista rupea vaatimaan,koska nimeni ei kuitenkaan niin tärkeä itselleni ole. Mutta eri tilanteessa siis, olisin kyllä oman nimeni pitänyt ja mies olisi saanut tehdä mitä lystää.

Meillä maksaa mies, kun on sen verran vanhanaikainen. Maksan sitten varmaan hänen sormuksensa, ettei kaikki mene hänelle maksettavaksi. Tuntuu kyllä vähän jotenkin pahalta, kun mies on maksanut meidän suhteessa muutenkin enemmän. Kihloja meillä ei ole. Yhdessä ollaan menty niitä katselemaan, mutta kyllä minulla (melkein) vapaat kädet siinä valinnassa on, kun kerta sormeeni se tulee.

Itse sain kutsun polttareihin kesällä, mutta en häihin. En loukkaantunut tästä ollenkaan, enkä jatellut, että olisi pitnyt loukkaantua. Avokkini kyllä piti tätä outona. Osallistuin polttarikuluihin ihan normaalisti. Kyseessä oli pienet häät ja pienet polttarit. meitä taisi olla seitsemän morsian mukaan lukien ja olin ainoa kutsutta jäänyt. Polttareihin oli kutsuttu myös toinen kaveri, joka ei ollut kutsuttu häihin, mutta hän ei päässyt tulemaan. Olin siis tietoinen siitä, etten ole häihin tulossa, kun polttareihin tuli kutsu. Se olisi varmaankin ottanut nuppiin, jos polttareissa en olisi tiennýt etten ollut kutsuttu ja olisin kutsua odottanut. Minusta oli vain kiva, että oli kutsuttu mukaan viettämään morsiamen kanssa kivaa päivää. (Ei ollut myöskään mikään maksumies juttu, kyllä meille oli kaikille siellä puuhaa.) Eihän siellä häissä nyt kauheasti ehdi morsiusparin kanssa jutella. Olen kolmessa kymmenissä ja biletyskausi takanapäin, ja häät se tärkeämpi, mutta en kuitenkaan loukkaantunut. Ainoa asia mikä kieltämättä oli ihan vähän epäkorrektia, oli se, että huomasin osallistuvani myös häälahjaan... Mutta se oli enmmänkin huolimattomutta sulhasen sisaren puolelta kuin muuta ja olisin voinut kieltäytyä vielä, mutta en viitsinyt. Olen itse menossa "salaa" naimisiin helmikuussa. Saa nähdä tuleeko heiltä sitten lähja minulle. LOL.