Jump to content
Naimisiin.info

kinuski

Morsian
  • Viestit

    12
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän kinuski kaikki viestit

  1. kinuski

    Mitkä häämarssit ja valssi teillä?

    Meillä on haaveissa sisääntulomarssiksi iki-ihanaa Kuulaa, kuulin sen ensimmäisen kerran ensimmäisillä häämessuilla, ja ihastuin.. niin sävelmään itseensä, kuin myös sen suomalaisuuteen. Pois lähtiessä sitten Hakanpään Trumpettisävelmä. Kanttori tosin tulee töihin vasta kuun puolessavälissä, niin pitää vielä sitten varmistaa että onnistuuko nämä. Valssi/ tanssi meille tulee, mutta se kappale on vielä harkinnassa... Onhan meillä vielä kuukausi hyvin aikaa!
  2. Ihana Papu kuulla, että teillä sujui kaikki hyvin! Olen itsekin saanut kuulla hyvää palautetta paikasta myös Oululaisten tuttavien kautta. Pääsimme vielä viime kuussa katsomaan paikkoja kesäasussa ja päivänvalossa, ja se ainoastaan vahvisti tunnetta siitä, että se on meidän paikkamme. Toivottavasti meidän päivästämme tulee ensi vuonna yhtä ihana ja onnistunut kuin teillä.
  3. Olen pyöritellyt ajatusta, että rakentaisi päivän ympärile jonkun tarinan, mikä kulkisi juhlan aikataulun ohessa ja tarjoaisi lapsille tekemistä, mikä jaksaisi pitää mielenkiinnon yllä päivän loppuun saakka. Tarinassa voisi olla joku hahmo, joka seikkailee alueella, ja tähän seikkailuun liittyisi erilaisia tehtäviä. Esimerkiksi aarteenetsintää, askartelua tai mitä sitten keksiikään teeman ympärille. Lapsivieraat voisivat saada jonkun teemaan virittävän vihjeen jo kutsukortin mukana. Tehtävien suunnittelussa pitää toki ottaa huomioon lasten ikä: vaatiiko niiden suorittaminen aikuisen apua? Tällöin ne tulee aikatauluttaa niin, että vanhemmat ehtivät nauttia myös aikuisten seurasta. Lisäksi lapsille olisi hyvä tarjota oma nurkka rauhallisempaa tekemistä varten, esim. kuvakirjojen tai dvd:n/pelikonsolin parissa. Olen itsekin kasvatusalan opiskelija, ja samaa mieltä aiempien kanssa siitä, ettemme ole mitään halpatyövoimaa. Olin itse kerran yksissä häissä katsomassa lasten perään erään opiskelutoverini kanssa, ja meille maksettiin sovitun tuntipalkan mukaan, sekä tarjottiin ruoka ja kahvit. Tämä on mielestäni sopiva korvaus alan korkeakouluopiskelijalle, tuttavien teini-ikäiset lapset saattavat tullakin nimellisestä korvauksesta.
  4. Mulla ei oo vielä sen enempää kokemuksia, meillä on myös alustava varaus Hannukseen saman kesän elokuulle. Heillä on pihassa katettu lava, jossa onnistuu tanssiminen ja juhliminen myös sateen sattuessa. Pikakatsauksella joulun aikaan tila näytti hyvältä, nyt olisi tarkoitus vielä kesällä päästä katsomaan tarkemmin, kun ei oo pihapiiri lumen peitossa.
  5. Niin tiiä vaikka, kyllä on pieni maailma. Onhan tässä välimatkassa omat haasteensa, mutta sielläpäin asuu myös onneksi paljon ihania ystäviä jotka on luvanneet auttaa jos vaan jossain tarvitaan.
  6. Hih! Sulhanen on sieltä kotoisin, itse oon ihan paljasjalkainen etelän tyttö.
  7. Nyt en malta pysyä pöksyissäni! Varasin juuri Kempeleen vanhan kirkon meille hääpäiväksi, eikä nyt ole tavoitettavissa ketään kenelle siitä voisi hehkuttaa! Ihana että onnistui, tämä oli miehelle tärkeä asia.
  8. Meillä kummallakin natsasi heti kun ensimmäisen kerran nähtiin, mies jopa ilmoitti heti sen jälkeen ystävälleen tavanneen tulevan vaimonsa. Seurustelua oli ehtinyt kulua ehkä puoli vuotta, kun rupesimme jo puhumaan kihloista ja häistä. Vaikka kumpikin olisi jo silloin ollut valmis tahtomaan, olen silti lopulta ihan tyytyväinen, että olemme jaksaneet odottaa. Nyt tuntuu, että avioitumisesta (ja hääjuhlasta ) osaa nauttia paljon enemmän, kun yhteisen tulevaisuuden odottamisen lisäksi on myös sitä historiaa, mitä muistella. Niin hyviä kuin heikompiakin hetkiä, joiden ansiosta kävelen alttarille vielä monta kertaa onnellisempana, kuin mitä olisin ollut vaikka neljä-viisi vuotta sitten.
  9. Vaikka asutaan vielä toistaiseksi pk-seudulla, vihkiminen tapahtuu toivottavasti Kempeleessä ja juhlia varten siirrytään sitten Tyrnävälle. Isona vaikuttimena tähän pohjoisemman halvemmat hinnat, mies myös sieltäpäin kotoisin.
  10. Jipii! Näyttää tähän vaiheeseen ihan hyvältä tilanne. Oltiin kiinnostuneita Varjakan kartanosta, Hannuksen piilopirtistä sekä Laitasaaren seurojentalosta. Kaikissa olisi meidän toivoma ajankohta vapaana, nyt vaan täytyy päästä paikan päälle ihmettelemään ja puhumaan pisneksistä, niin voidaan ruveta tekemään päätöksiä. Oon niin innoissani! Tuntuu taas, että homma etenee.
  11. Elokuussa 2012 on meidän häät näillä näkymin, ja Hannuksestakin kyselin lisätietoja. Tää on todella hämmentävää, sillä osasta viesteistä taas saa sellaisen käsityksen, että siellä kaikki toimii ja on ihanaa... Pidetään nyt vielä kaikki avoinna ja mennään joulun aikaan haistelemaan, miltä näyttää.
  12. Ei tiedä vielä, kun vasta kirjauduin... Mutta jahka ehdin kertoa, niin on varmasti lähinnä huvittunut siitä miten innoissani oon... Mies itse suhtautuu tuleviin häihin paljon rauhallisemmin.
×
×
  • Create New...