inanna

@Hellu76, haluatteko ottaa vihkimisestä kuvia? Luuletko, että arkinen vaatetus jälkikäteen harmittaa? Onko mitään välimallin ratkaisua, joka olisi pykälää juhlavampi mutta lämmin? Mä olen niin hienohelma, että haluaisin (ja halusin) panna ykköset päälle maistraattiin. Jos nopea matkalle pääsy on tärkeää, voisiko vaatteet vaihtaa maistraatissa ennen lähtöä? Ainakin täällä oli pieni pukeutumistila, jossa onnistuisi. Toki vaatteet pitää sitten pukupussissa roudata Tallinnaan ja takaisin. Aiotteko vielä reissussa juhlistaa erityisesti, onko juhlavaatteille sielläkin käyttöä?

Testailtu on!

Me ostettiin kihloiksi ihanat sormukset, joiden viereen ei toista oikein olisi voinut lisätäkään (kuvalinkki spoilerissa, meillä tosin valkokultaiset). Ennen häitä sormukset vietiin kultasepänliikkeeseen kaiverrettaviksi ja putsattaviksi. Oltiin sitten ilman sormuksia suunnilleen viikko, ja häissä pujotettiin sormukset takaisin sormeen. Me haluttiin sormustenvaihto osittain senkin takia, että muuten siviilivihkiminen ois ollut älyttömän lyhyt seremonia kun ei haluttu mitään runonlausuntaa siihen sekoittaa.

Ymmärrän harmituksen hyvin! Koruliikkeellä tosiaan tuskin on korjausvelvoitetta, vaikka onkin ehkä vähän omituista ettei fontista ole ollut mitään puhetta. En tiedä lohduttaako tämä ajatus, mutta itse varmaan yrittäisin ajatella että tää oli nyt se yks juttu mikä meni vähän pieleen. Eli kun sinänsä harmiton töppäys on hoidettu hyvissä ajoin, kaikki muu voi mennä nappiin.

Muistaakseni meiltä oikein erikseen kysyttiin haluttaisiinko jotain musiikkia. Me tosin mentiin sillä lyhimmällä mahdollisella kaavalla ilman ekstroja joten en osaa sen enempää kertoa onko kyseessä kasettimankka vai mikä.

Muistaakseni varasin ajan alustavasti jo puolisen vuotta ennen hääpäivää, aikataulua tarkennettiin sitten vielä lähempänä H-hetkeä. Me tosin vallattiinkin kaason ja sulhasen kanssa koko Hiushuone Korento kahdeksi aamupäiväksi. Kaasolle ja sulholle riitti kampauspalvelu, mulle tuli molempina päivinä myös meikki. Voin suositella lämpimästi! Mut kammannut ja meikannut Anna jäi juuri äitiyslomalle, en tiedä milloin palaa takaisin hommiin. Korennossa tykkään itse erityisesti siitä, että kyseessä on ekokampaamo joten käytetyt aineet ovat mahdollisuuksien rajoissa luonnonkosmetiikkaa. Mulle tehtiin meikki Couleur Caramel -meikkisarjan tuotteilla, ja meikki pysyi todella kauniina koko päivän. Kampauskin oli kestävä vaikka oli toiveiden mukaisesti vähän perinteisiä häänutturoita rennompi.

Rayelle, pitää varmasti hyvin paikkaansa. Täytyy myöntää että välillä tuli itsekin huokaistua helpotuksesta kun pääsi hotellialueen sisään "turvaan", eikä tarvinnut jutella kenellekään. Me oltiin varmaan siitäkin helppoja asiakkaita että oltiin ekaa kertaa koko mantereella ja koko viikon ihan äimänä että "voi vitsi, palmuja" tai "kato nyt noita apinoita".

Mä kävin vastineeksi kirjoittamassa alakertaan oman romaanini meidän viikon reissusta Gambiaan. Paikallistenkin puheiden mukaan Gambia on kovasti siistiytynyt aikasemmasta, mutta edelleen on varmaan aika tuuripeliä ja omista kiinnostuksenkohteista kiinni minkälainen kuva maasta jää. Me tykättiin, toiset varmastikaan ei.

Tällaisia viiksiä meillä oli, vieraat ottivat kuvia ihan omatoimisesti. Viiksimalleja oli puolenkymmentä erilaista, jokaiseen pöytään jaettiin kahdet viikset ja yksi piippu. Knallin sai vain morsiuspari. Erillistä photobooth -tilaa meillä ei ollut, pienissä häissä olisi tuntunut vähän turhalta ja pöydissä viiksistä tuntui riittävän riemua muutenkin kuin kuvatessa. Piipuista muun muassa saatiin pulisongit, Leningrad Cowboys -otsatukka ja paljon muuta.

Meillä kakkua koristi tällainen pariskunta, pyysin tosin miehellekin poninhännän. Jotenkin sopivaa meille kahdelle että hääkakun koristekin piti rautalangasta vääntää.

Ehdin, jaksoin ja osasin! Tein siis silkkipaperista punaisia "neilikoita" ja värkkäsin niistä itselleni kimpun, joka oli mukana sekä maistraatissa että seuraavan päivän juhlissa. Maistraatissa tuuppasin kimpun pöydälle odottamaan sormusten vaihdon ajaksi, juhlapaikalla oli morsiusparin pöytään varattu oikein erikseen pieni maljakko (onneksi ilman vettä) kimppua varten joten kimppu viihtyi siinä kunnes heitin sen loppuillasta. Näyttihän se kimppu kuvissa ihan mukavalta, enkä kokenut sitä erityisen hankalaksi, paperikukkia kun ei tarvinnut huolehtia veteen joka välissä. Hintaa kimpulle kertyi parikymmentä euroa, askartelutarpeista tosin olisi tehnyt vielä toisenkin samanlaisen.

Meillä häät olivat marraskuussa ja kutsut lähtivät matkaan elokuun puolivälissä. Vastausta pyydettiin 1.10. mennessä ja kuten aavisteltiinkin, viimeiset ilmoittautumiset saatiin reilu viikko tuon päivän jälkeen. Pitopalvelun kanssa oli siis sovittu että henkilömäärä ilmoitetaan noin kuukautta ennen juhlapäivää ja näin se onnistui aika stressittömästi, kun oli aikaa odotella mattimyöhästen vastauksia. Itse hääpäivä oli ystävien tiedossa jo ennen kutsujen lähtemistä, sukulaisille se paljastui vasta postiluukun käydessä. Mielestäni on kuitenkin parempi lähettää kutsu liian aikaisin kuin liian myöhään, tosin ilmoittautumiset saapuivat meille ainakin vasta aivan vastausta pyydetään -ajankohdan tienoilla tai peräti sen jälkeen.

Minä väsäsin tikkuviiksiä ja -piippuja, viiksissä käytin pääosin näitä kaavoja, piipun taisin löytää jostain muualta (luultavasti matkin joltain Etsy-myyjältä). Lasejakin oli tarkoitus tehdä mutta siinä törmäsin juuri tuohon tukevuusongelmaan enkä ehtinyt sitä enää ennen häitä ratkaisemaan, joten jäivät odottamaan seuraavia bileitä. Viiksien kohdalla toimi hyvin Tiimarin ohuempi askarteluhuopa kartongilla vahvistettuna, leikkasin siis jokaista viiksiparia kohden kaksi huopakappaletta ja niiden väliin hieman huopaviiksiä pienemmän tukikartongin. Liimana käytin siveltimellä kartongille sudittua Erikeeperiä, sillä sain vartena toimineen grillitikunkin pysymään ihan mukavasti huopa- ja kartonkikerrosten välissä. Jos olisin käyttänyt paksumpaa huopaa olisi kartongin varmaan voinut jättää välistä kokonaan pois, mutta toisaalta ohut huopa oli helppoa leikata ja liiman annostelu kartonkiin oli huomattavasti helpompaa kuin suoraan huovalle. Huopaan kun tuntui uppoavan liimaa ihan törkeästi, ja liima sitten painui koko huovan läpi pinnalle asti. Viikset ja piiput tulivat valmiiksi kohtuullisen pienellä vaivalla, mutta jos alkaisin laskemaan kustannuksia en tiedä kuinka paljon itse tehdessä oikeasti tuli säästäneeksi. Toisaalta itse väsäillessä saa juuri sellaisia kuin sattuu tulemaan!

Meilläkin mentiin melko lailla näin, sulhanen hoiti pääosin kaikki suuremmat varaukset ihan jo sen takia että itse kammoan puhelimella pitkin kyliä soittelua. Bändin ja molempien kampaaja-ajan hoidin minä, ja juhlapaikoista tein oman mieleni mukaista esikarsintaa ennen kuin niitä sulhon kanssa ryhdyttiin vertailemaan. Kutsukortit askarreltiin yhdessä, en olisi yksin varmaan koskaan saanut niitä tehtyä! Muut pikkupiperrykset ja yleinen visuaalinen linja on sitten ollut mun juttuja, kun mulla on ollut niistä huomattavasti tarkempi visio kuin sulhasella. Yhdessä ollaan kyllä puhuttu asioista ideatasolla ennen kuin olen alkanut sakset suhisten silppuamaan pahvia. Hääkarkkirasioista tein useamman proton josta sitten yhdessä valittiin molempien mielestä paras. Pienissä häissä onneksi tekemistä onkin ollut vähemmän kuin suurissa, hääautoakaan ei tarvita kun juhlat ovat eri päivänä kuin itse maistraattivihkimys joten mitään suurisuuntaista sisääntuloa ei meinattu tehdä. Kaiken kaikkiaan sekä morsiamella että sulhasella on ollut aika vähänlaisesti mitään "pakko hoitaa hampaat irvessä" -hommaa.

Olen saanut aina hyvää palvelua Liivistä ja Sukasta, liike on Väinönkadulla. Itse ostan yleensä aika perusliivejä, mutta muistaakseni liikkeestä löytyy myös hieman erikoisempia väri- ja kuviointivaihtoehtoja. Hinnat ovat mielestäni aika kohtuulliset, maksoin viimeksi liiveistä 80 euroa. Pöksyjen hinnat taisivat olla parinkympin luokkaa. Torikeskuksen Patricia-myymälään en ole tainnut koskaan uskaltautua sisälle ja Sokoksen alusvaatepuoli on jopa minun makuuni liian peruskauraa. Suuntaan siis yleensä Liiviin ja Sukkaan, ellen pihiyspuuskassa päädy Lindexille.

Eikö kimppu ole varsinaisen vihkimisen ajaksi tapana kuitenkin antaa pois käsistä? Ja kävellessä on luultavasti joku käsipuolessa, jolloin huitomaan jää vain se yksi käsi. Itse olen vielä kimppuasiassa kahden vaiheilla, ostin kyllä askartelutarpeet paperikukkakimppuun mutta jää nähtäväksi ehdinkö, jaksanko ja osaanko sellaisen väsätä. Oikeat kukat kun eivät tosiaan marraskuussa ole parhaimmillaan, enkä jaksa erityisesti varjella kimppua maistraattipäivän ja varsinaisen juhlapäivän aikana.

Nöff nöff, ei voi. Rekisteröity parisuhde on vain samaa sukupuolta oleville pareille, ja avioliitto vain vastakkaista sukupuolta oleville pareille. Itse olisin mieluummin rekisteröinyt parisuhteeni, mutta se ei Suomessa ole heteroille mahdollista. Finlexistä luntattua: "Kahden samaa sukupuolta olevan 18 vuotta täyttäneen henkilön parisuhde voidaan rekisteröidä siten kuin tässä laissa säädetään."

Taisin lukea tuo pahastumisen sitten väärin, kun tulkitsin sen niin ettei ystävien poisjäänti harmittaisi. Siksi mietin, että voisiko sellaiset ystävät jättää kutsumatta kokonaan niin kuvio selkiytyisi ikään kuin itsestään. Itseäni kun harmittaisi kyllä jos kutsutuista joku ei pääsisikään, vaikken siitä sille ystävälle tai sukulaiselle tietenkään mitenkään loukkaantuisi. Hääjutut kyllä herättävät ihmeen paljon tunteita. Ainakin itse olen hääjärjestelyissä "lohduttautunut" sillä että tekee niin tai näin, aina löytyy joku jonka mielestä olisi sittenkin pitänyt tehdä toisin päin.

Jos ette pahastuisi ystävien poisjäämisestä, eikö helpompaa olisi jättää heidät kutsumatta kokonaan?

Jos lähtee ruotimaan korrektiutta etiketin kautta, käsittääkseni avoparit rinnastetaan aviopareihin ja juhlatilaisuuksiin olisi siis korrektia kutsua molemmat. Meillä on suunnitelmissa jokseenkin saman kokoiset häät ja kutsut lähtivät avecillisina myös sellaisille ystäville, jotka ainakin vielä näin pari kuukautta ennen häitä ovat sinkkuja. Ystävien avopuolisojen joukossa on myös sellaisia henkilöitä, joiden nimeä jouduttiin "varsinaiselta" kutsutulta kysymään jotta se saadaan kuoreen oikein. Ajattelin asiaa ehkä enemmän vieraiden kuin omasta näkökulmastani, häät nyt kuitenkin ovat aika romantillinen tilaisuus ja mielellään silloin itse ottaisin sydämeni valitun mukaan. Meillä rankkaa karsintaa onkin sitten tehty lähinnä sukulaisten kohdalla. Tuskin tuosta kukaan verisesti loukkaantuu, hieman erikoisena ratkaisuna sitä toki saatetaan pitää. Se, että osa pariskunnista kutsutaan pariskuntana ja osa ystävistä yksin saattaa kyllä aiheuttaa vielä enemmän ihmetystä. Mietin ensin että ehkä asian voisi ilmaista jotenkin kauniisti kutsussa, mutten kyllä tiedä miten sen saisi nätisti selitettyä yhdellä lauseella.

Täytyy tulla vielä kehuskelemaan letillä, jota lettikammoinen sulhokaan ei suoralta kädellä tyrmännyt. Kuten aikaisemmin kerroin, lettikampaukset oli tähän mennessä ihan täysi mahdottomuus, mutta tällaisessa letissä kuulemma kehtaa mennä jo töihinkin. Niin sulhoa kuin muakin noissa perinteisissä ranskalaisissa ja kolmen säikeen leteissä häiritsee sellainen kansantanssifiilis ja tyttömäisyys, joka tästä letistä puuttuu. (Kuvassa letti tosin on naisen päässä.) Näyttää vähän köysimäiseltä, koska letistä tulee litteän sijaan pyöreä. Letitetty siis neljällä säikeellä, englanniksi kulkee nimityksellä box braid, mikä lie suomeksi. Laatikkoletti?

Kiitos tsemppauksesta Aliona ja Woodwoman! Toukokuussa oli vielä vähän ns. tilanne päällä näiden hääjuttujen kanssa, ehdittiin jo vakavissamme harkita että mennään sittenkin maistraattiin kaksin kun perheiden "tuki" näille valinnoille oli sitä luokkaa. Onneksi sulhanen suhtautuu tällaisiin sukurasitteisiin juurikin tuolla olankohautuksella ja samainen asenne on tarttunut pikkuhiljaa muhunkin. Nimiasiassa ei kyllä vieläkään ole selvyyttä ilmaantunut, olen itse asiassa yrittänyt unohtaa koko jutun siinä toivossa että se alitajunnassa selkenee. Luultavasti päätän sitten vihkipäivänä että mitä siihen lomakkeelle rustaan. Jos ei se nimi miestä pahenna niin ei varmaan sitten myöskään vaimoa, kävi miten kävi.

Sulhanen inhoaa lettikampauksia ja toivoo yhtä lailla kuin minäkin, että hiukset olisivat juhlapäivänä poissa tieltä eivätkä roikkuisi niskassa. Näillä näkymin siis turvaudutaan meillä kotosalla hippinutturan nimellä kulkevaan miehekkääseen sotkusykeröön, jonka tosin saa ammattilainen vääntää että pysyy kans koko päivän. Siis vähän tähän tyyliin: Paitsi että sulhasella hiukset ovat pidemmät ja niin luonnonkiharat, että viimeistään iltasella tulos näyttänee enemmän tältä, ja hyvä niin Sopii mielestäni hyvin meidän vähän rennompiin asukokonaisuuksiin, jos sulhasella olisi frakki päällä pitäisi ehkä miettiä toiseen kertaan. Herra kuitenkin usein vääntää jotain tuon kaltaista päähänsä näin kesällä muutenkin, eli on sitten hääpäivänäkin "itsensä näköinen", mitä ei koe lettikampauksessa olevansa.

Unohdin näköjään käydä kertomassa, mihin tulokseen loppujen lopuksi Savutuvan Apajan, Varjolan ja Taulun kartanon kohdalla päädyimme. Kierroksesta on jo aikaa, mutta tässä lyhyesti kokemuksia noista kolmesta pikaisen vilkaisun ja kuulopuheiden perusteella: Savutuvan Apaja on miljöönä Jyvässeudulla ainutlaatuinen, hyvässä ja pahassa. Kalastajakylä sopisi varmasti kuin nenä päähän vähän rustiikkisempiin häihin, mutta meille tila oli ehkä vähän liiankin viikinkipidot-henkinen. Lisämiinusta toivat pitkät penkit, joiden yli pöytään kapuaminen olisi varmasti varsinkin naisvieraille vähän hankalaa. Myöhemmin kuulinkin yhden ystäväni rikkoneen siellä sukkahousunsa häävieraana ollessaan. Kysellessäni, tuleeko valkoiset pöytäliinat sitten talon puolesta, minulle vastattiin että "meillä on pöydillä nuo kaitaliinat". Varjolan tilan Heinävintti oli kuten pelkäsinkin aika pliisu koristelemattomana, olisi siis vaatinut aika paljon "ylimääräistä" näyttääkseen tunnelmalliselta. Meidän siellä käydessämme tila oli järjestetty esitelmää tms. varten, mikä varmasti sai sen vaikuttamaan vielä enemmän kalsalta. Paikan henkilökunta vaikutti kyllä innostuneelta ja avuliaalta, varmasti olisi saanut apua muussakin kuin menun valinnassa! Loppujen lopuksi vaakakupissa painoi tuon vaativahkon tilan lisäksi myös se, että Varjolassa järjestetään paljon firmojen virkistyspäiviä ja sitä kautta melko moni vieraista on paikassa jo käynyt vähän eri merkeissä. (Esimerkiksi Juurikkasaarta emme edes harkinneet, koska ystäväni meni siellä naimisiin ja minulle olisi siellä tullut sellainen fiilis kuin olisin niiden häiden uusintakierroksella.) Loppujen lopuksi päädyimme siis varaamaan juhlatilaksi Taulun kartanon Wäentalon. Sali on itsessään sen verran näyttävä keltaisine jugend-tapetteineen, että suurempia koristeluita ei ainakaan meidän häihimme tarvita. Talon puolesta pöytiin saa pienet öljylyhdyt, jollaisia on pöydällä myös esim. Old Brick's Innissä, ainakin seurueen olutharrastajat siis tuntevat olonsa kotoisaksi! Kävimme Taulun kartanolla viimeisenä, ja molemmille tuli ovesta sisään astuessa sellainen kliseinen "tää se on" -olo, vaikka alun perin itse arastelin paikkaa korkeahkon tilavuokran takia enkä meinannut sitä alustavan nettitiedusteluni päätteeksi edes sulhaselle esitellä! Jälkikäteen autolle kävellessä tunnustimme molemmat, että olimme Savutuvan Apajan ja Varjolan jälkeen jo tahoillamme vähän masentuneet kun näytti siltä että etsintää pitää jatkaa. Tuon kokemuksen perusteella voin myös sanoa, että kovin montaa juhlapaikkaa ei yhden päivän aikana kannata käydä ihmettelemässä, kolmessakin oli jo tekemistä varsinkin kun ne kaikki olivat tietysti aivan eri suunnilla.

Minäkin olen jotenkin onnistunut tekemään tästä nimiasiasta itselleni todella vaikean. Alun perin olin vahvasti sitä mieltä, etten todellakaan ala vaihtamaan nimeäni jonkun uusvanhan "perinteen" takia, eikä sulhanenkaan pitänyt sukunimen vaihtamista mitenkään tuikitärkeänä. Suvusta löytyy ennakkotapauskin, eli menisi melkein rutiinilla siellä päässä. Nyttemmin kun meidän hieman perinteistä poikkeavasta vihkimistavastamme (maistraatissa, ei kirkossa) on noussut huomattavasti suurempi haloo kuin kumpikaan oletti, alkaa tuntua siltä että ehkä tämä voisi sitten olla se juttu meidän hääjuhlassa jota ei tarvitse kaikille erikseen selittää ja perustella. Kun häävalssikaan ei ole valssi, kakkua leikatessa ei poljeta, häissä ei näy pappia, morsiamella ei ole valkoista eikä jälkikasvusta puhumista todellakaan siedetä, niin selittämistä on jo ihan riittämiin. Tässä nyt siis pohdin kovasti, kummin kannattaisi tehdä. Molempien sukunimet ovat jokseenkin yhtä harvinaisia, ja molemmat vielä sellaisia joiden kanssa saa olla tarkkana että ihmiset korvakuulolta kirjoittavat ne oikein. Oma etunimeni ja miehen sukunimi ovat molemmat pitkiä, joten nimestäni tulisi melkoinen "alavilla mailla hallan vaara" -tyyppinen litania, mutta toisaalta olisipahan sitten sointuva! Lapsia ei ole tulossa, joten perheen yhtenäisyyttä siinä mielessä ei tarvitse miettiä, mutta ehkä juuri siksi olisi mukavaa että meidän kahden hengen perheyksikkömme olisi jotenkin selvemmin yhtenäinen. Toisaalta mitä se kenellekään muulle kuuluu ollaanko tässä naimisissa vai ei, ja pitääkö sen nyt sitten nimessäkin näkyä. Virallisia asioita hoitaessa ja muutenkin ihmiset luultavasti olettavat automaattisesti että molemmilla on sama sukunimi, eli jos en vaihda nimeä niitä oletuksia saa sitten olla jatkuvasti korjailemassa, mutta kuten todettua näillä nimillä sitä korjailua saa harrastaa joka tapauksessa. Yhdistelmänimeä en halua edes harkita, pitäisi siis päättää joko tai. Eihän tällä siis oikeasti ole juuri mitään väliä, tunne- ja järkisyyt molempiin suuntiin ovat pohjimmiltaan ihan yhtä ja samaa mutua. Ehkä juuri siksi päättäminen on niin hankalaa.