-
Viestit
1119 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Käyttäjän Kaley kaikki viestit
-
En minä missään vaiheessa ärsyyntynyt tai edes sinne päin. Kunhan keskustelin! Toki ymmärsin pointin, kaikki ok.
-
Ei todellakaan ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Anteeksi jos niin tapahtui.
-
Autoon tai vaatteisiin ei mielestäni kukaan ihminen tee sellaista tunnesidettä kuin sormukseen. Vaikka sormus on materiaalia siinä missä auto tai vaatekin, on se tunnearvoltaan ihan eriarvoinen. Itse en pystyisi pitämään toisen vihkinä tai kihlana toisen ihmisen sormusta. Ehkä olen pinnallinen.
-
korostukset minun tekemiä Juuri siksi joidenkin Nou nou listalla on puheet tai häävalssi, koska hei eivät välitä taas niistä perinteistä. Heidän suvussaan ei välttämättä ole yhtään hyvää puhujaa, tai pari ei ihan oikeasti osaa tanssia. Meillä tilanne ei ole tämä, tanssimme varmasti häävalssin, kummankin isät ovat todella taitavia puhumaan ja muutenkin meille tulee hyvin perinteiset häät. Ei mielestäni kuitenkaan tarvitse "ihmetellä", jos ihmiset haluavat pitää omanlaiset häät.
-
^ Toki minunkin mielestä olisi ihana kuulla vaikka kuinka monta puhetta, mutta häävieraat ei välttämättä ole samoilla linjoilla. Mielestäni on myös hölmöä "pakottaa" esim bestmania puheen pitoon, jos hän ei ole yhtään sitä tyyppiä. Huono puhe on noloa puheen pitäjälle, ja myötähäpeän tunne suuri kuulijoille. Minkiä takia sinä heität kimpun mutta sulhanen ei sukkanauhaa? Ihan uteliaisuudesta kysyn?
-
Ei monikaan morsian ole enää neitsyt naimisiin mentäessä, olet oikeassa. Kuitenkin valkoinen väri mielestäni symboloi puhtautta ja viattomuutta. Kyllä se illuusio tällaisesta menee rikki, jos lapsen synnyttänyt nainen menee naimisiin valkoisessa kokopitkässä hääpuvussa hunnun kera ja isän saattamana alttarille.
-
Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että ensin mennään naimisiin, sitten mietitään lasta. Se on toki meidän tapa toimia ja elää, en katso kieroon niitä jotka tekevät toisin. Sitä kuitenkin kummaksuisin, jos lapsen omaava nainen pukeutuisi valkoiseen hääpäivänä.
-
Maggie Sottero
topic vastasi Kaley:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Tässä ovat mun lempparit Sotterolta: Beatrice Calista Clemence Leoni Miri -
Onko kihlasormuksen oltava "kivetön"?
Kaley replied to aiheen alueelle in Yleistä sormuksista ja koruista
Minun kihlassani on 7x0,04ct timantit. Mielestäni myös kihlassa saa olla timantteja, sillä sormuksen pitää olla kantajansa näköinen. Hiukan silti jännittää mitä "toisinajattelijat" eli sulhasen vanhemmat sanovat sormuksestani. Ärsyttää kun pitää jännittää kaikkea heihin liittyvää. -
Mikä on suosikki vuodenaikanne häille?
topic vastasi Kaley:n viestiin aiheessa: Yleistä hääkeskustelua
Loppukesä/alkusyksy, ehdottomasti! Illat ovat vielä pitkiä ja suhteellisen lämpimiä, luonto kaunis. -
Kiva kuulla marz teidän kokemuksia! Meillä suunnitteillä häät vasta vuodelle 2013, mutta 2012 ei ole kokonaan poislaskettu vaihtoehto. Meidän vierasmäärä tulee olemaan luultavasti jotain 100-120 henkilöä. Mahtuvatko kaikki alakertaan niin, että keskellä tilaa ei ole pöytiä, ainoastaan buffetpöytä ja myöhemmin tanssilava? Onhan tuo paikka hintava, mutta kaikki Helsingistä katsotut paikat ovat suunnilleen samaa hintaluokkaa, joten siinä mielessä aivan sama Niin siis olemme Helsingistä, mutta valmiita silti kyseisen juhlapaikan takia matkustamaan Paraisiin. Toisaalta sulhasen suku asuu Porissa, joten näin ollen Helsingistä ja Porista olisi suurin piirtein yhtä pitkä matka juhlapaikalle!
-
Hei! Löytyykö täältä morsiamia jotka suunnittelevat viettävänsä hääjuhlaa Kappelinrannassa, tai rouvia, joiden juhlat siellä on jo vietetty? Olisi ihan kuulla kokemuksia paikasta. Kuvien perusteella vaikuttaa täydelliseltä meille.
-
Agroksenmäen holvikellari (Helsinki)
topic vastasi Kaley:n viestiin aiheessa: Juhlatilakohtaiset ketjut
Meillä tämä paikka ehkä 1. vaihtoehto, jos jäämme (joudumme jäämään) Helsinkiin häitä viettämään. En kuitenkaan ole varma onko paikka ihanteellinen loppukesän häille. Myös kaikki kummalliset lisähinnat hiukan arveluttavat. Kaunis paikka kuvien perustella kuitenkin. -
Meillä yhtenä vaihtoehtona Wanha Bäckby. Ihanantuntuinen paikka, mutta vähän huolestuttaa vaan se tuleva rakennustyömaa siinä vieressä. Muutenkin asutus on aika lähellä. Onneksi miellä on vielä aikaa vääntää ja kääntää tätä asiaa!
-
Olen ollut laskujeni mukaan 7 häissä. Meillä on HYVIN pieni suku, joten sen puoleen ei ole hääkutsuja postiluukusta tipahtanut. Olen myös itse aika nuori morsian, yksi ensimmäisistä kaveripiirissäni ketkä menee naimisiin.
-
* Ketään ei ryöstetä * Ketään ei pakoteta pitämään puheita ilman tahtoa * Ei mitään yltiöromanttisia koristeita, jotka kuitenkin ovat rumia * Ei jumppasalia hääjuhlapaikkana * Ei mitään jumppasaliin verrattavaa * Ei morsiuskaarta
-
Epäonnistuneet hääkuvat (yhdistetty)
topic vastasi Kaley:n viestiin aiheessa: Yleistä hääkuvauksesta
Oliko sinun pukusi oma vai vuokralla? Entä sulhasen? Mielestänne voisitte vaatia uusintakuvauksia niin, että valokuvaamo maksaa teille mahdolliset vuokrakulut, meikin ja kampauksen, etc. Eihän hääpäivästä jää oikeastaan mitään muuta konkreettista kuin sormus ja kuvat. Ymmärrän täysin kyllä tuohtumuksesi! -
Minulle tulee toivottavasti kolme kaasoa. Kaikki kolme ovat hyvin erilaisia, ja voin jakaa heidän kesken kaason "työt". Minusta kuitenkin kuorituu sellainen bridezilla, ettei kukaan minua yksin kestäisi
-
Minulla tulee toivottavasti 3 kaasoa. Kaikki kolme tyttö ovat hyviä ystäviäni ja luotan tehtävän niiden käsiin 110%. Vielä en ole heitä kysynyt tehtävään, sillä hääpäivää ei olla lyöty lukkoon. Haluan tehdä ensin sen ennen muita valmisteluja. Yksi kaasoista on vanha työkaverini ja kummityttöni äiti, yksi vanha koulukaveri ja yksi nykyinen työkaverini. Toivottavasti kaikki kolme suostuvat! Myös miehelle tulee 3 Bestmaniä
-
Millainen on häiden kokonaisbudjetti?
topic vastasi Kaley:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Tällä hetkellä tuntuu, että budjetti liikkuu sielä 12 000 euron kieppeillä, ilman häämatkaa. Emme ole vielä päässeet keskustelemaan sulhasen vanhempien kanssa asiasta, joten budjetti luultavasti liikkuu vähän suuntaan tai toiseen. Uskoisin että häiden verasmäärä on jotain 100-120 henkilöä. Luonnollisesti kun vanhemmat maksavat, saavat he myös vaikuttaa vieraslistaan. -
Toiveena olisi, että sulhasen vanhemmat kustantaisivat häämme. Ei meillä kahdella edes olisi varaa kovin kummoisia häitä pitää. En kuitenkaan missään nimessä halua ottaa omiin asioihini heiltä rahaa (puku, kaunistautuminen, sormus etc.), mutta uskon heidän loput maksavan. Hääbudjettimme uskon olevan siinä 12 00 euron kieppeillä.
-
Tietääkö kumppanisi sinun kirjoittelustasi täällä?
Kaley replied to aiheen alueelle in Yleistä hääkeskustelua
Tietää kyllä. Hirveästi ei ole joutunut juttuja kuuntelemaan (vielä), kun on armeijassa. Oottaa vaan kun pääsee pois sieltä -
_Sinna_ ja Wee Ettei tämä tästä paremmaksi muuttuisi, kyisenen tyttö oli tekstannut miehelleni eilen. Tekstiviesti oli "Kaley on salee paksuna". Jep jep. Mies sitten vastasi että ei ole, tässä on ihan muut syyt kihlautumiselle. Sieltä tuli vastaus "okei".
-
Minä en koskaan ajatellut pitää kihlajaisia, mutta mies haluaa ehdottomasti. Kutsuimme nyt sitten noin kaksikymmentä ystävää meille lauantai-illan viettoon muutaman viikonlopun päähän. Toivottavasti tulee mukava ilta. Sukulaisia emme kutsu, sulhasen vanhemmat asuvat ulkomailla ja omat vanhemmat ovat eronneet.
-
Meillä mies maksoi sormukset. Tiesi minun vaativan maun, ja oli siksi joutunut hetken säästämään sormuksia varten. Sormus on kuitenkin koko loppuelämän sormessa, ja olen siksi aina toivonut kauniita sormuksia, sekä kilhan että vihin.