SiiruS

Meidät vihitään 11.11.2011, ihan vain siksi että miehen olisi helppo muistaa päivä.. Hän siis päätti päivän ja antoi selityksen.

11.11.2011 Espoon maistraatissa.

Meidän oli tarkoitus mennä Vantaan maistraattiin, mutta järkevämpi vaihtoehto oli Espoo. Ja sinne sai ajankin jo varattua, Vantaalle saisi vasta toukokussa (vihkiminen marraskuussa).

Me tehdään kakut itse.

Ilmoittakaa eteenpäin, kuluttaja-asiamiehelle ja kysykää poliisista neuvoa (voihan olla että heillekin on tästä paikasta jo ilmoitettu!), jos tästä puljusta ei mitään virallista ilmoitusta mihinkään tehdä, he jatkavat toimintaansa.

Mua harmitti se, että ohjelmasta suurin osa oli annettu sille diipadaapailulle, eli leluilla leikkimiselle, ötököistä puhumiselle yms TURHALLE mistä ei oo katsojille juuri mitään hyötyä, mitä nyt saavat kauhistella heidän puuhia Mut joo, sinne meni myös täällä tunti elämästä hukkaan...

Mulla myös samanlainen ongelma, eli maistraatti perjantaina ja illalla juhlat perhepiirissä, lauantaina juhlitaan sitten kavereiden kanssa ja olisi kiva kun se kampaus pysyisi vielä lauantainkin. Onneksi olin jo muutenkin suunnitellut tuollaista nutturakampausta, eli eiköhän se sitten pysy. Pitää kai käydä koekampauksessa ja testata

Ihanaa, löytyi muitakin lilasta pitäviä! Täältä sai kivoja vinkkejä, kiitos.

Mulla on kans takana hankala suhde biologiseen äitiini. Hän on entinen alkoholisti, joka laittoi minut lastenkotiin kun olin vauva. Sieltä pääsin pitkän ja piinallisen (ei minulle, enhän vielä silloin tajunnut juuri mitään,mutta läheisilleni) taistelun jälkeen sijaiskotiin kummitätini luokse jossa kasvoin aikuiseksi asti. Siellä sain kunnon kasvatuksen ja minua rakastettiin kuin omaa lasta. Minä sain Äidin ja Isän. Biologinen äitini oli aina satunnaisesti, ehkä kerran vuodessa, jopa harvemmin, kuvioissa mukana. Kävi kylässä tms. Painostusta tulee mummon suunnalta välillä, että pitäisi nähdä, koska "onhan se sinun äitisi". Niin..mutta kun ne verisiteet ei tee tunnesiteitä. Minulla on Äiti ja Isä. Maailman parhaat vanhemmat. Eivät ole biologista sukua, mutta ovat kasvattaneet minut kuin oman lapsensa. Tämä on MINULLE tärkeämpää kuin se kuka minut synnytti ja lopulta hylkäsi. Biologinen äitini on minulle kuin joku kaukaisempi sukulainen. Olemme viime vuosina ollut enemmän tekemisissä, kun siskoni sai esikoisensa ja biologinen äitimme lopetti juomisen. Nyt hän vain on taas pitänyt etäisyyttä, emmekä ole vuoteen nähneet(taustalla on jälleen mummoni, joka pitää ihmisiä tiukasti naruissaan joista ohjailee mielensä mukaan..). Olen todella pettynyt, itse yritin rakentaa jonkunlaista suhdetta biologiseen äitiini, mutta ilmeisesti se ei nyt onnistu taas vähään aikaan. Nyt kun häitä mietitään, palaan aina tähän kysymykseen uudestaan: entäs biologinen äitini..kutsunko vai en. Kun esikoiseni syntyi, sairaalassa kysyttiin haluanko jutella psykologin kanssa lapsuudestani, vaikeasta äiti-suhteesta tms. En halunnut. En tarvinnut sitä. Omassa päässäni asiat ovat hyvin selkeitä. En vain pidä siitä että ulkopuoliset (esim. mummo) sekottavat asioita. Olen sijaisäitini kanssa asioita käynyt moneen kertaan läpi, ja hän kun tosiaan on asioissa ollut ennen syntymääni mukana hyvin läheisesti, hän tietää asioista ja hänen kanssa on helppo jutella. Muiden kanssa on vaikeaa jutella näistä, kun ei ihmiset vain jotenkin...käsitä..jo pelkkä asian selittäminen aivan tuntemattomalle ihmiselle alusta alkaen olisi niin järkyttävän vaikeaselkoinen, etten jaksaisi edes yrittää Tästä ei nyt varmasti ollut mitään apua, mutta et ole asian kanssa yksin. Yleensä huonot isät ovat ne jotka ovat julkisesti parjattuja. Huonot äidit tuntuvat olevan sellainen tabut, josta ei vain puhuta. No, mehän tiedämme että vaikeneminen ei todellakaan ole kultaa.

Kyllä se oli se päivä kun mies ihan puun takaa päätti kosia, asiasta ei oltu edes sen enempää keskusteltu aiemmin, koska mies oli aiemmin sanonut ettei halua naimisiin.

Halkesin onnesta. Olimme jo menneet sänkyyn, siis nukkumaan, käpertyneinä toisiimme, olin jo melkein nukahtanut, kun mies yhtäkkiä nosti päätään ja kysyi menenkö kanssaan naimisiin. Meni jokunen sekunti ennenkuin sain edes sanaa suusta Mies oli aiemmin ollut hyvin vahvasti sitä mieltä ettei ikinä enää mene naimisiin (kerran eronnut) ja olin jo joutunut ajatukseen nöyrtymään etten pääse naimisiin. Ja sitten heitetään tällainen shokki lähes nukkuvalle ihmiselle Hän vielä nauroi myöhemmin että olin muka jäänyt miettimään, kun en vain järkytykseltä saanut sanaa suustani.

Ainakin omalta kohdaltani ensimmäinen syy oli rakkaus miestäni kohtaan. Hyvänä kakkosena tulee juridiset asiat, yhteistä omaisuutta kun meillä on. Lapsia on molemmilla muttei (vielä) yhteisiä.

Mieheni ei kuulu enää kirkkoon ja on ateisti, en itsekään usko Jumalaan (vaikka vielä kuulunkin kirkkoon) joten mielestäni olisi jo naurettavaa mennä kirkossa naimisiin ja kuunnella papin puheita Jumalasta ja uskonnosta. Se ei riitä että kirkot ovat kauniita vihkipaikkoja. Menemme siis maistraatissa.

Me ollaan miehen kanssa myös menossa Wanhaan Satamaan häämessuille, ihmettelin kyllä suuresti kun hän totesi lähtevänsä mukaan kun aloin touhottamaan että haluan mennä

Mä en missään nimessä halua mitään nolaus-polttareita, se aiheuttaisi mulle varmasti kamalat traumat Joku tyttöjen ilta olisi kyllä ihan jees ja saatan sellaista ns. kaasolleni (maistraattivihkiminen) ehdottaa.

Netissä seuranhakupalstalla. Mesetettiin pari pvää kunnes nähtiin. Tästä tulee nyt 9kk täyteen tällä viikolla ja olemme nukkuneet eri asunnoissa (silloin kun asuimme vielä erillämme, omissa asunnoissa) 5 yötä erillämme sen jälkeen. Virallisesti mies muutti luokseni 3kk seurustelun jälkeen, 2kk sen jälkeen kosi, 1,5kk sitten ostimme yhteisen asunnon ja naimisiin menemme marraskuussa, jolloin yhteistä taivalta on takana 1v ja 8kk. Skippasimme kokonaan tapailu-vaiheen ja treffailut. Heti alusta lähtien, ekasta tapaamisesta, kuvioissa pyöri molempien lapset, joten arki on ollut mukana heti. En ole ikinä tavannut ketään hänen laistaan, kaikki vain loksahti paikoilleen! Edes lapsieni isää kohtaan en tuntenut mitään tällaista

Äänestäisin marraskuuta jos pystyisin, jostain syystä ei taas onnistu. Niin ja oma lehmähän mulla on ojassa, itse menossa marraskuussa -11 naimisiin

Meille tuli ihan selkeä kriisi kakun takia. Mä haluisin sokerimassalla kuorrustetun kakun, mutta mies haluaa ehdottomasti mansikka-kermakakun. Marraskuussa. Eikä tunnu joustavan vaikka kuinka väännän ettei marraskuussa saa kotimaisia mansikoita. Ja pakastemansikat on ehdoton ei. Etenkin kun meinasin itse tehdä kakut, niin ei mene niin että kunhan vaan isken rahat tiskiin niin saan mitä haluan. Aiemmin mies sanoi ettei paljon puutu suunnitteluun, mutta nyt sieltä tulee yhtä jos toistakin ehdotonta vaatimusta! Omituinen otus.

Näillä näkymin otan yhdysnimen, vaikkakin se tulee olemaan 17kirjaiminen.. En halua luopua omasta nimestäni, lapsillani on myös minun sukunimi (eikä exäni, olen eronnut lasten isästä) mutta haluan myös mieheni kanssa yhteisen nimen.

Me tavattiin mieheni kanssa 4/10, alettiin heti ekoilla treffeillä seurustella, ja ollaan sen jälkeen nukuttu muistaakseni vain 5 yötä eri asunnoissa. Muutettiin yhteen 7/10, mutta tosiaan oltiin lähes jokainen yö ja pvä vietetty yhdessä. Olemme molemmat olleet pitkissä suhteissa aiemmin, aiemmasta suhteesta molemmilla kaksi lasta. Alusta asti oli luontevaa yhdistää perheemme, eli mies tapasi lapseni samana pvänä kun tapasimme mekin ensimmäisen kerran, miehen lapset tapasin (ja kaikki lapset tapasivat toisensa) seuraavana päivänä. Kihloihin menimme 9/10, ostimme yhteisen asunnon 10/10 ja häitä vietetään vuoden päästä, eli 11/11. Tahti on todella nopea, mutta tämä on tuntunut alusta asti hyvältä ja oikealta. Hän on minulle Se Oikea. Eikä muuten omaa yhtään paskamaisia piirteitä Jos meillä on jostain asiasta erimielisyyksiä, se ei ole paskamaista.