Wayne

^^ Me yritimme saada tuttua pappia siunaamaan, mutta koska hänellä oli kyseisenä päivänä työvuoro omassa seurakunnassaan, ei hän voinut tulla. Ilmoitti kyllä ajoissa ja saimme sitten toisen tuttavan. Eli kannattaa kysyä hyvissä ajoin ja varautua myös toiseen vaihtoehtoon. Riippuu varmasti paljon seurakunnan koosta, päivästä ja muiden pappien lomista, mutta koska pappi on oman seurakuntansa palkkalistoilla, voi seurakunta velvoittaa hänen olevan työvuorossa kyseisenä päivänä.

Jep, noin sen täytyy olla.

Ok! Kiitos vastauksesta, oletinkin, että kyse on vanhasta tavasta. Eihän se kirkollisessakaan vihkimisessä ole uskonnollista vaan tapakulttuurin perua, mutta yleensä kirkollisissa ympyröissä vanhat tavat istuvat tiukemmin kuin maallisissa. Omituista tilanteessa olikin juuri se, että vihkijä esitti asian aivan kuin se olisi osa vihkimisen laillisuutta. Siis sanoi kirjaimellisesti, että ennen kun voidaan aloittaa pitää meidän vaihtaa paikkoja.

En tiedä tuleeko tämä nyt oikeaan osioon, mutta.. Näin jälkikäteen olen miettinyt paljon tuota siviilivihkimistä ja siihen liittyviä perinteitä. Meidät siis vihittiin maistraatissa, jonka vihkihuoneen pöydän edessä odotimme vihkijää. Ennen virallisen osion aloitusta vihkijä pyysi meitä vaihtamaan paikkoja keskenämme siten, että minä tulin sulhasen vasemmalle puolelle. Jäin miettimään tätä.. Ymmärrän tällaisen symbolisen perinteen esimerkiksi uskonnollisessa tilanteessa, mutta miksi ihmeessä näin tehdään siviilivihkimisessä? Etukäteen ehdin jo sadatella sitä, että edelleenkin noissa tilanteissa mieheltä kysytään kysymys ensin, mutta että vielä pistetään vaihtamaan paikkaa.. En ymmärrä. En viitsinyt alkaa vihkimisen jälkeen asiaa vihkijältä tivaamaan, kun oli vähän muuta tekemistä.. onnittelua ja halailua ja sellaista.

Pääosin omat syyni pitää nimeni ovat samoja kuin yllä kirjoittavilla. En kuitenkaan ajattele, että sukunimen vaihto tekisi ihmisestä jotenkin juurettoman, miehestä tai naisesta, onhan omakin nimeni isältäni eikä esimerkiksi äitini suvusta, johon kuulun paljon vahvemmin. Kulttuurisena asiana näen oletuksen naisen nimenvaihdosta melko samalla tavalla, mutta yksilötasolla en tee olettamuksia ihmisistä heidän nimivalintojensa perusteella enkä oleta, että he joko ovat tai eivät ole jotakin tuon valinnan perusteella. Omassa elämässäni olen kokenut raivostuttavana jo pelkästään sen asian, että minun edes täytyy miettiä tai selitellä miksi en vaihda nimeäni. Minulle oman nimen pitäminen oli itsestäänselvyys eivätkä sukulaiset sitä ole enää puolisen vuotta häiden jälkeen kauheasti kommentoineet, mitä nyt muutamilta sukulaismiehiltä on tullut joitakin muka- hauskoja kommentteja. Jotkut nimeään vaihtaneet ystävät ovat ratkaisustani kuullessaan yllättäen kokeneet tarvetta puolustella omaa valintaansa, vaikka en ole heidän nimenvaihtoaan tai kaksoisnimiään koskaan kommentoinut. Kaiken kaikkiaan olen naimisiinmenon myötä ollut todella yllättynyt siitä, kuinka voimakkaita ennakko- oletuksia ihmisillä onkaan. Jotenkin luulin, että kulttuurimme olisi jo mennyt hieman toiseen suuntaan. Enemmän kuin nimioletus on minua kummastuttanut, että kihlautumisesta kertoessani jokainen ystävä ja sukulainen kysyi ensimmäiseksi joko " Mitenkäs se "mieheni nimi" oikein kosi?" tai "tiesitkö kosinnasta etukäteen?". No kyllä tiesin, olinhan itse se joka kosi.. Vastauksen kuultuaan ihmiset lohkaisevat jotakin siitä, kuinka olen niin hurja tai erikoinen tyyppi, kun en anna miehelle ollenkaan mahdollisuutta kosia. Tervetuloa 2000- luvulle, ystävät. Aliide, tiedän mitä tarkoitat painostuksen tunteella. Kehottaisin sinua rohkeasti kestämään sen, mikäli paine ei kasva liian kovaksi. Jos vaihdat nimesi vasten tahtoasi voi sekin myöhemmin aiheuttaa painetta ja pientä katkeruutta, jonka kanssa voi olla hankala elää. Oletko puhunut tulevalle miehellesi näistä asioista? Mikäli miehesi ymmärtää ja hyväksyy ratkaisusi, ei sinulla ole hätää! Mikäli ei, tarvitaan lisää keskustelua. Sukulaiset saavat sitten ymmärtää tai olla ymmärtämättä, sinun päätöksesihän tämä on.

Ei suudeltu, mutta halattiin kyllä! Muistaakseni toimituksen päätteeksi. Itse vierastan sitä jenkkileffoista tuttua "alttarisuudelmaa", se kun ei suomalaiseen vihkikaavaan kuulu. Varsinkin siitä "nyt voitte suudella morsianta/ vaimoa" tulee jotenkin tyhmä fiilis.. ihanko siinä pitäisi odotella, että mies pussaa? Jokainen toki tekee niin kuin parhaalta tuntuu. Pappeja tuntevana voin sanoa, että kannattaa pyytää pusumuistutus etukäteen, kun ainakaan nuoret kirkonpalvelijat eivät sitä välttämättä tajua sanoa, kun se ei mitenkään luonnollisena osana kaavaan istu. On sitten ikävää jälkeenpäin murehtia, jos pari on odottanut papilta muistutusta eikä sitä kuulu.

Meillä avustajat (kaksi ystävääni, emme valinneet kaasoja tai bestmaneja erikseen) istuivat kirkonpenkissä niin kuin muutkin. Minulla ei ollut kimppua ja avustajista vain toinen luki lyhyen tekstin. Meillä tämä toimi hyvin. Avustajien erityisroolit tulivat sitten selväksi juhlassa.

Mielestäni jos häät ovat erityisen pienet, voi polttarit pitää erillisenä tapahtumana, jossa juhlitaan myös vähän niinkuin naimisiinmenoakin. Silloin olisi kohteliasta kuitenkin kertoa asiasta polttarivieraille etukäteen, että häiden koko on kaikille selvä, eikä kukaan pahoita mieltään. "Normaalikokoisiin" häihin, joihin kutsutaan paljon sukulaisia & kavereita en itse ainakaan kehtaisi jättää polttarivieraita kutsumatta. Mutta tietenkin kukin tavallaan^_^

Omissa polttareissani oli myös miespuolisia ystäviä ja kaikilla oli kivaa. Eli jokainen tyylillään!

Vanhemmille ja sisaruksille soitettiin heti h- hetken jälkeen, perheen ja lähisuvun kanssa kilisteltiin ja kahviteltiin sitten myöhemmin sopivana viikonloppuna. Kavereille järjestettiin myös pienet illanistujaiset, joiden yhteydessä onniteltiin myös kihlauksesta. Emme kuitenkaan mitenkään erityisesti korostaneet kihlausta esimerkiksi kutsussa, ettei kukaan tuntisi painetta hankkia lahjaa tms. Meillä kihlajaiset ovat yleensä perheen ja lähisuvun mukava kahvi/ kuohuviinihetki, jossa onnitellaan ja tutustutaan molempien läheisiin, mikäli molempien perheet asuvat suht lähellä toisiaan.

Voin lämpimästi suositella Linnan Juhlakuvaa ja Harri Rauhanummea. Blogin ja portfolion perusteella buukattiin ja kyllä tuli upeita kuvia

Rahat käytetään pääosin häämatkaan, mutta on summasta maksettu odotellessa yksi vuokrakin

Meillä auttoi molempien äidit ja isät kaikessa, missä vain apua tarvittiin. Eivät kuitenkaan liikaa hössöttäneet tai tuputtaneet. Näin jälkeenpäin olen ollut todella liikuttunut heidän panostuksestaan, joka helpotti uskomattoman paljon varsinkin, kun itse asumme kaukana hääpaikkakunnasta. Oikeastaan koko perhe ja suku, veli, sisko, isoäiti, serkku perheineen, auttoivat ja tekivät vielä ylimääräisiä yllätyksiäkin. Häät kyllä toivat perheen ihanalla tavalla yhteen Onneksi näin päin, kun toisenlaisiakin kohtaloita olen saanut kuulla muiden avioituneiden suista.

Kyllä se melkoisesti yllätti, kun tuli tunnekuohussa sanottua ääneen "musta meidän pitäis mennä naimisiin ens kesänä", johon vastaus oli onnekseni myönteinen. Ajankohta vielä vaihtui ja sormuksetkin pujotettiin sormiin vasta myöhemmin, mutta kyllä se oli tuo hetki se ihana ja yllättävä kosinta

Morsiamen pitkä hame toimiikin eräänlaisena suojana, sitä kun ei kukaan uskalla lähteä polkemaan