Werna

Mä yritin samaa järjestelyä ^. Siis että vihkiminen Italiassa mutta ei kummempaa juhlaa. Se ei kuitenkaan tullut italialaisen mieheni perheen mielestä kuuloonkaan, eli meillä TODELLAKIN järjestettiin juhlat, alusta loppuun, PARISSA KUUKAUDESSA muistaakseni. Eli tosiaan menee hirveän viime tippaan tuo juhlatilojen ja muiden varaus juuri siksi, että paperihommat valmistuvat niin hitaasti. Toisaalta taas kovin ajoissakaan ei voi olla liikkellä, koska esteettömyystodistus (vai mikä paperi se nyt olikaan) vanhenee neljässä kk:ssa. Yritettiin tosin pysyä melko pienimuotoisessa juhlinnassa (=kuitenkin monta kymmentä henkeä). Voit kuvitella, miltä tuntui olla ilman meikkaajaa vielä päivää-paria ennen vihkimistä... meillä oli sitten Suomessa vielä kohtalaisen kokoiset kakkosjuhlat, koska tuskin kukaan olisi tullut Suomesta Italiaan parin kk:n varoitusajalla. Mukavia järjestelyjä teille

Sen verran mitä omastani muistan, niin kesto oli noin 15-20 minuuttia. Vihkijä luki tietyt lakipykälät ja ainakin "esitteli" vihkiparin (koko nimi, mistä kotoisin, milloin syntynyt jne.) sekä todistajat. Sitten oli sormusten vaihto ja viimeisenä vaiheena vielä "sopimusten allekirjoittaminen", johon siis osallistuvat vihkipari + kaksi todistajaa. Olisiko sen jälkeen ehkä ollut vielä vihkitodistuksen luovuttaminen. Voi kuinka vähän muistankaan, kun jännitti sen verran! Omaisten ja ystävien puheita pidettiin myös keskellä seremoniaa. Pitäisi tarkistaa, jos mulla on vielä omasta vihkimisestä video, niin palautuisi mieleen, missä järjestyksessä asiat tarkalleen menivät. Nyt en tiedä, onko sinulla kyseessä vihkiminen, jossa toinen osapuoli on italialainen? Jos molemmat ulkomaalaisia, voihan olla, että käytäntö on erilainen (siis että lukevatko noita italialaisia lakipykäliä jne.). Meille ei annettu ennen omaa vihkimistämme minkäänlaista infoa seremonian kulusta. Käytiin sitten muina miehinä pari viikkoa ennen omaa vihkimistämme vakoilemassa muiden vihkitoimituksia salin takarivissä - tilaisuushan on periaatteessa julkinen, ja sali oli niin iso (meillä melkein kirkon kokoinen), ettei kukaan kysellyt, mitä porukkaa olimme...

Kulttuurieroja on toki (Suomi-Italia), mutta kumma kyllä meissä on enemmän yhtäläisyyksiä, eikä esim. kommunikaatio tuota vaikeuksia, tai ei ainakaan vielä ole ilmennyt sellaista. Mieheni ei esim. ole kovin puhelias. En ole myöskään huomannut, että tuon suoraan sanomisen/sanomatta jättämisen kanssa olisi mitään vaikeuksia. Toistaiseksi meillä on ollut kulttuurieroja vain mitättömien pikkujuttujen kanssa. Esim. se, että miehen mielestä vahakangasliinaa pidetään pöydällä muina aikoina kuin ruoka-aikana. Ruokailun ajaksi pöytään pitäisi laittaa kangasliina (Siis jos ollaan kahdestaan kotona; vieraiden aikana toki kangasliina on ihan kiva juttu minunkin mielestäni.) Ja että mies pyyhkii tiskipöydät käsipyyhkeellä, kun itse käytän tiskirättiä. Mies tiskaa sienellä harjan sijasta - ja nyt myös minä teen samoin. Ai niin, toki tietysti ruokailuun liittyy pieniä eroja. Miehen aamupala on makea, minun yleensä suolainen. Mies syö kaksi kertaa päivässä lämpimän ruuan ja on tottunut säännölliseen ruokailuun. Illallinen kuuluu miehen mielestä syödä kahdeksalta tai myöhemminkin. Minusta lämmin ateria on paikallaan jo töistä tullessa, kun on kiljuva nälkä. Ja sitten ne miehen lukemattomat säännöt, mitä ruoka-aineita "saa" yhdistää keskenään, mihin aikaan päivästä ja minkä juoman kanssa Me suomalaiset taidetaan syödä tosi sekalaisesti ja epäsäännöllisesti verrattuna italialaisiin. Säännöllisempi rytmi ei kyllä olisi lainkaan pahitteeksi... Niitä vakavampia kulttuurieroja vielä odotellessa

Oo, täälläpä on tapahtunut paljon! Kun mä olin menossa naimisiin Italiassa tammikuun lopussa, oli hiljaisempaa. Ymmärrettävästi kesäksi vilkastuu. Meillä oli loppujen lopuksi pienet mutta ihan hauskat häät (Torinossa, joku oli sitä kysellyt). Meilläkin oli juu kahdet kutsukortit italialaisen käytännön mukaan. Tosin kaikille vieraille taidettiin lähettää "tuplat", siis kutsut sekä vihkitilaisuuteen että itse juhlaan Huh, juhlista onneks nyt jo 2,5 kk aikaa. Täytyy sanoa, että jos nyt (tämän hetken tietämykseni valossa) päättäisin, ois varmaan ollu helpompaa mennä naimisiin Suomessa :D Mutta jäipähän hauskat muistot italialaisista häistä ja vauhdikkaista järjestelyistä. Mukavia, sujuvia järjestelyjä kaikille muillekin!

Täällä italialaisiin häihin enää kolme viikkoa :/ Siis mulla se tilanne, että mies on italialainen. Hyvin mun koekampaus sujui eilen vaikkakin italiaksi sönköttäessä. Onneks osui kohdalle kampaaja, jolla on silmää ja sattumalta vielä mun kanssa yhteneväiset näkemykset sopivasta tyylistä Iso helpotus. Täällä me tehdään todella viime tipassa näitä juttuja. Kutsutkin "piti" lähettää vasta kuukautta ennen h-hetkeä, koska "niin kuului tehdä". Kaikki tehdään tietyllä tavalla, koska "niin kuuluu tehdä". Hassuinta on, että anoppi ja appi kysyy multa, mitä haluan ja kun uskaltaudun sanomaan toiveeni, niin heti tulee tyrmäys Siis sulhasen isä on päättänyt mun puvun värin, valinnut mun sormuksen ja yrittää nyt valita mun kukkienkin väriä. Sanoinkin jo sulhaselle, että en aio enää sanoa mitään mielipiteitäni. Anoppi sanoikin toissapäivänä, että "sinä se vaan aina sanot kaikkeen joo". No miksköhän ? Anyway. Tulkoon mitä tulee, mutta en jaksa enää selitellä, minkä takia minusta lempivärini violetti on ihan hyvä korujen ja kukkakimpun väriksi. Suomalaisessa hääjuhlassa toteutuu sitten mun omat toiveet viikkoa myöhemmin Eilen anoppi kysyi, mitkä vaatteet mulla on häitä seuraavaksi päiväksi. Siis tä?! Tietääkö joku tästä jotain? Onko häitä seuraavana päivänä oltava jotkut "rouvavaatteet" (täällä Etelä-Euroopassa tai vaikka Suomessakin?)? Kyselin ihan hämilläni, että ollaanko me menossa mahdollisesti jonnekin ulos syömään perheen kanssa tms. Kuulemma ei. Sulhanen sanoo vain, että "pakataan vain laukkuja Suomea varten". Siltä ei irtoa mitään muita neuvoja, kun ei kuulemma tiedä itsekään. Anoppikaan ei osannut selittää tarkemmin, mistä vaatteista on kyse... No en mä kyllä taida lähteä minnekään jakkupuku(?)ostoksille. Tällaista täällä Mun tulevat appivanhemmat on ystävällisiä ja suhtautuu muhun nätisti (vaikka eivät edes alkuun hyväksyneet meidän avioliiton ajoitusta), mut ne on vaan NIIN vanhoillisia, että ihan hirvittää Mä en tiedä, miten päin olisin, ja yleensä saan jännityspäänsäryn pelkästä appivanhempien luona vierailusta Jos joku on samantapaisessa tilanteessa nyt tai myöhemmin, niin saa kirjoitella!

Kiitos Ellylle myös kommenteista! Kuulosti siltä, että kokemus puhuu (tai ainakin sait vakuutettua mut siitä, ettei mikään mennyt pieleen siinä, että lista on ja että kutsu oli niin "suora") Jep, äitee rulaa

Kiitos mielipiteestä, _sinna_ Helpottavaa kuulla, ettei kiertely-kaartelu ole välttämättä aina se paras tapa Meille on kyllä tullu vasta tosi vähän ilmottautumisia ekoina päivinä kutsujen saapumisen jälkeen. En tiedä, onko tämä oire, että kutsu jotenkin ärsytti vai että ihmiset ei vaan vielä osaa tai viitsi vastata näin aikaisin Yritän ajatella positiivisesti, että ois kyse tuosta jälkimmäisestä Ne, jotka on jo ilmottautuneet, on olleet tosi iloisia. Meillä on kylläkin käytännön syistä annettu vastausaikaa vain kaksi viikkoa Kutsujen lähetys meni niin myöhäiseksi, kun vihkipäivä saatiin tietoon hirmu myöhään. Juhla on jo 5.2. Onneksi varoittelin s-postitse monia jo ennen kutsujen lähetystä, että pistävät päivän muistiin. Ite en kyllä loukkaantuisi, vaikka kutsussa ois kuinka suora maininta lahjatoiveista (oli se sitten tilinumero tai kehotus kurkistaa listaa), kunhan se nyt ei ihan törkeydeltä kuulostais, tyyliin "ilman lahjaa ei ole tulemista", tosin ei nyt kukaan niin kirjottaiskaan, tuskin edes läppänä

Jep, oikeastaan mäkin vain tarkoitin sitä, että on todella monta oikeaa tapaa toimia: musta, valkoinen ja - kuten suurimman osan kohdalla - kaikki sävyt siltä väliltä. Unohdin ehkä vain mainita selvästi, että suurin osa meistä toimii varmaan kultaisen keskitien mukaan. Mä taidan silti itse edustaa yhtä äärilaitaa noista, ja annoin esimerkiksi ton mieheni siskon sieltä ihan vastakkaisesta

*

*

Häävalssin tai minkään muun kappaleen tanssiminen muiden katsoessa. Ei, ei, ei. Musiikkia kyllä (levyltä leffamusaa, vanhaa rockia ja soulia), ja toivottavasti porukka tanssii spontaanisti, kun tulee joku hyvä biisi. Mutta ei sitä perinteistä tanssinumeroa.

Huojentavaa kuulla, ja toivottavasti kutsun saajat ajattelevat myös noin. ^ Me päädyttiin tosiaan myös laittamaan useita vaihtoehtoja, siis sekä tilinumero että pitkän tuntuinen lahjalista, juuri siksi, että kukaan ei tuntisi oloaan "pakotetuksi" mihinkään yksittäiseen vaihtoehtoon. Eilen vain iski tunne, että joku voi lukea tämän kaiken pitkänä vaatimuslistana Mihinkään kun ei tullut sitä mainintaa, että lahjoja ei erityisesti odoteta ja kuolata Itsekin veisin kaverille mieluummin jotain listalta kuin rahaa (ja näin olen tehnytkin). Minulla ei ole vielä vakituista työtä eikä koskaan ylimääräistä rahaa, joten tuntuisi jotenkin hullulta antaa rahaa lahjaksi säännöllistä, hyvää kuukausipalkkaa nauttivalle ystävälle, jolle tulee muutenkin joskus juteltua omasta heikosta rahatilanteesta. Varmaan osa vieraiksi tulevista kavereista saattaa ajatella samoin kuin minä, joten lahjalista on kavereiden kesken ihan kiva juttu. Kai se mun toisaalta kokema ahdistus on sitten sitä, että lähinnä vanhempien ihmisten reaktio ahdistaa. Kun ne lahjalistat ja -toiveet yleensä on vielä sen verran uusi (okei, ehkä jo 10-15 vuotta vanha mutta monille silti uusi) juttu Suomessa eikä varsinkaan vanhemmalle sukupolvelle vielä mikään itsestäänselvyys. Yritän ajatella, että hääinfoni oli muilta osin asiallinen, siisti ja jopa kaunis, joten ehkä se lahja-asia ei siinä mitenkään ylikorostu

Voi kääk. Kutsut on laitettu tänään postiin, ja huomenna ensimmäiset näkevät ne. Juhlainfossa on maininta seuraavasti: Mahdollisia muistamisia varten olemme avanneet yhteisen tilin tarkoitusta X varten (tilinumero) ja koonneet muutamia vinkkejä nettiosoitteeseen listannimi.com Infossa luki aiemmin jotain tyyliin "Tärkeintä on, että saamme viettää aikaa yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa. Jos joku siitä huolimatta haluaa meitä muistaa aineellisella lahjalla, olemme koonneet vinkkejä osoitteeseen listannimi.com... " Tämän nähtyään äiti repesi nauramaan ja sanoi, että kuitenkin tuovat lahjoja, parempi sanoa asia suoraan. Muutin sitten tekstin. No nyt se on sanottu suoraan, eli tuo "mahdollisia muistamisia varten... jne." Mutta mulla iski paniikki, kun luin täällä muiden naikkarien tapoja ilmaista asia, ja melkein kaikki muut ovat kierrelleet ja kaarrelleet paljon enemmän. Tunnen itseni jotenkin ihan törkeäksi... Meille on tulossa noin 55 vierasta, ja nyt on listalla noin 25 toivetta leffalipuista ja käsipyyhkeistä Moccamasteriin ja ompelukoneeseen. Kutsuja lähetettiin noin 30, ja yritin laittaa mukaan edullisiakin lahjoja. Lista vaan tuntuu hirveän pitkältä. Hävettää ihan katsoa sitä. Tarkoitus ei ole vaatia keneltäkään mitään, mutta nyt tuntuu, että joku voi käsittää asian niin, kun se tekstikin oli niin suora... Tärkeintä kun on kuin onkin juuri se, että mahdollisimman moni tulisi paikalle, eivät lahjat! No, nyt taitaa olla liian myöhäistä tehdä asialle mitään. Katsotaan, monellako se herne sitten päätyy nenään.

Yksittäisiä sanoja puhuu. Miehestä on hauska kuunnella suomea. Kohta mies on kovan paikan edessä, kun suomea pitäisi oikeasti oppia (muuttaa Suomeen). On kyllä ihan motivoitunut oppimaan, vaikka samalla jännittää, miten oppii muistamaan suomen sanat ja sisäistämään kieliopin. Lausuminen ei tule tuottamaan minkäänlaisia vaikeuksia (mies on italialainen ja lausuu jo pelkän kielitaustansa vuoksi suomea luontevasti). Itse olen koulutukseltani kohta valmis suomen kielen maisteri, joten osaan varmaankin opastaa miestä eteenpäin, vaikken olekaan erikoistunut suomea ulkomaalaisille -opetukseen. Vähän jännittää, kun mies on oppijana sellainen, että asioiden sisäistäminen vie aika pitkän ajan. Mutta eiköhän se opi, kun sitkeästi jaksaa päntätä. Onneksi mun mies on luonteeltaan kärsivällinen. Se ominaisuus on erittäin tarpeellinen jokaiselle suomenoppijalle, ellei sitten satu olemaan joku erityislahjakkuus

Meidän Suomen-hääjuhlaan tulee ruokailun taustalle vanhojen Hollywood-elokuvien musiikkia, koska vanhat leffat on häiden teemana. Frank Sinatraa ja sentyyppistä. Myöhemmin illalla soitetaan 50- ja 60-lukujen musiikkia, siis muutakin kuin leffamusaa (soulia ja rockia). Italian-häistä en vielä tiedä, kun siellä ollaan niin tarkkoja traditioista, että joustovaraa on vähemmän. Toivottavasti sama tyyli kelpaisi sinnekin Tykätään sulhasen kanssa molemmat 60-luvun musiikista, ja luulen, että se voisi sopia myös kaikille vieraille.

Joo, hyvä pointti. Eipä ois kyllä kiva haista muovilta omissa häissään

Me oltiin jo tilaamassa noita ihania pahvilaatikoita (kauniita!), mutta sitten älyttiin, että juuri ostetuista peitoista (siis ihan jotkut Familonin täkit tms.) jäi ne suojapussit, jotka on suljettavissa vetoketjulla ja joissa on kantokahva. Koko on juuri täydellinen lentokoneen käsimatkatavaraksi, tai no, ehkä 5 cm yli pituusrajan, mutta se ei haittaa, koska pakkaus on pehmeä ja sitä saa hiukan lytistettyä juuri sen muutaman sentin verran. Olen muuten entinen lentokentän check in -virkailija, joten olen varma, että tämä pakkaus tulee menemään hienosti läpi - no problem! Ikävä puoli on tietysti se, että puku näkyy läpi. Mutta varmaan väliin saa hiukan jotain näköestettä, jos ei halua kaikille esitellä, mitä pussissa on. Toinen vaihtoehto ois ollu semmonen jännä kuutionmuotoinen (vai oisko "särmiö" oikeampi sana) vetoketjullinen vahva muovipussi, joita ainakin Italiassa myydään toreilla. Just passeli käsimatkatavaraksi. Niissäkin on kantokahvat.

Siispä jonkinlainen päälakinutturako kestäisi yön yli kohtuullisesti? Sellainen oli muutenkin vähän mielessä. Hiukseni ovat kyllä vain olkapäille asti. Meillä juhla jatkuu lauantaista sunnuntaihin, joten en taida saada ketään korjailemaan kampausta pyhäpäivänä saati sitten laittamaan uutta. Mulla on muuten vielä toinen ongelma: kampauksen pitäisi olla melko nopea laittaa, koska meidän on oltava siviilivihkimisessämme lauantaina jo klo 9.30! Onneksi vihkimaassamme Italiassa kuulemma kampaaja tuleekin kotiin hääaamuna; se pelastaa paljon. Ja toivotaan, että saadaan samasta talosta se kampaaja. Anyway, mitä arvelisitte ylhäälle sijoitetun nutturan tekonopeudesta?

Oletteko miettineet sukunimen vaihtamista? Itse haluaisin ottaa sulhon sukunimen, koska tuntuu kivalta, etta koko perhe olisi sitten tulevaisuudessa saman niminen. Nimenvaihtoprosessi vaa taitaa olla aika monimutkaista taalla, koska italialaisethan pitaa aina sen oman sukunimen. Onko muilla kokemusksia? Mun tàytyy myòntàà, ettà en ole vielà ottanut selvàà tuosta nimenvaihtoprosessista. Olen ottamassa kaksoisnimen, koska tosiaan miehen sukunimi vaimolla olisi Italiassa outo juttu. Me kuitenkin aiotaan muuttaa Suomeen hàiden jàlkeen (oon siis Suomessa koko ajan ollut kirjoilla), joten olin kuvitellut, ettà nimenvaihto siellà riittàà. Tàytyykin alkaa selvittàà tuota, hyvà pointti. Sormukset on ostettu, ja taidan sittenkin pitàà sen sileàn renkaan. Sulhasen isà oli valinnut todella ihanat sileàt valkokultaiset sormukset, ja nyt tuntuu siltà, etten haluakaan tehdà siihen mitààn muutoksia. Kihlaani sen sijaan taidan istutella jotain, kun ehdin. Me ei vielàkààn tiedetà vihkipàivàà, huoh... tàssà oppii kàtevàsti kàrsivàllisyyttà! Nàin vastikààn cd:ltà hààkuvakoosteen pari viikkoa sitten vietetyistà italialaisista hàistà. Siis huh huh sità meininkià, vaatimattomuus on siità kaukana...

Mulle tulee sitten kai kaksoisnimi. Olisin tykännyt ottaa pelkän mieheni nimen, koska oma suomalainen sukunimeni on aika ruma. Kävi kuitenkin niin, että menen naimisiin italialaisen kanssa, ja Italiassa ei nainen ota miehensä nimeä. Se olisi ihan outoa. Laitetaan sitten molemmat, niin ei ole kenelläkään mitään kummastelemista.

Kulta ja kulta, nimittäin oma kulta ja sitten sormuskulta. Kulta taisi muuten olla eka sana, jonka sulhanen oppi suomeksi Minulle muuten selvisi vastikään, ettei täällä Italiassa ole ollenkaan itsestäänselvyys, että hääpari hankkii itse sormuksensa. Sulhanen muisteli, että perinteisesti se olisi vihkimisen todistajien homma! Meillä kävi kuitenkin niin, että sulhasen isä haluaa hankkia ja valita sormukset. Ensin ajattelin, että "voi itku!" Täällä kun kihlat on koristeelliset ja vihkisormukset taas sileät ja paksut. Ja haluan ehdottomasti kivellisen vihkisormuksen, kun kihlani on suomalaisittain sileä. Mutta sitten välähti: hankkikoon vaan - istutetaan sitten kaunis violetti tai sininen safiiri sormukseen jälkeenpäin. Oi että tuleekin ihana. Ja mikäs sen mukavampaa kuin saada se jo valmiiksi vahvaan sormuspohjaan. Sellaiseen meillä ei olisikaan muuten varaa. Onneksi ehdittiin sanoa, että VALKOkultaa sen olla pitää. Muuten ois tullu semmoset keltaiset paksut rinkulat kuten täällä kaikilla on. Tämä vain esimerkkinä perinteiden ja hääjärjestelyiden eroista. Niitä on muitakin: Italiassa pelkän (vaatimattomimman mahdollisen) hääaterian kustantamiseen vieraille uppoaa sama summa kuin Suomessa koko häihin. Täällä kaiken häihin liittyvän hintaan voi panna helposti nollan perään. Varmaan muut on huomanneet saman. Niin ja se, että koko avioliiton käsite liittyy täällä paljon enemmän taloudellisiin seikkoihin. Siis rahan merkitys on ihan toinen. Naimisiin ei yleensä esim. mennä pelkästä rakkaudesta pienimuotoisesti maistraatissa opiskeluaikana vaan suureellisesti vasta sitten, kun on vakituiset työt jne. Ja me rikotaan tätä kaavaa, hui! Päädyin hankkimaan kaksi pukuakin. Ajattelin, etten sittenkään halua järkyttää sulhasen sukulaisia tummalla violetilla. Ovat varmaan tarpeeksi järkyttyneitä jo muutenkin, kun sulho vie vihille ulkomaalaisen, eikä kummallakaan ole vielä töitä! Violetin laitan sitten suomalaiseen juhlaan. Tiedän, että Suomessa moni minut tunteva tulee sanomaan, että "mitä muuta sulta oisi voinu olettaakaan, juuri sun tyyliä!" Mitkä teillä muilla on olleet ne suurimmat kulttuurikynnykset?

Valkokultaa. Niin on kihlakin, ja valkokullan väri on kauniimpi. Sulhanen samaa mieltä. Meillä sellainen hauska juttu, että sormukset ostaa ja valitsee sulhasen isä (kulttuurisyyt ja appiukon hieman omaakin sooloilua mukana)! Ehdittiin kuitenkin sanoa, että valkokulta on ehdoton, ja appi sitä hiukan ihmetteli. Uskon ja toivon, että sieltä tulee ihanat kestävät ja vahvatekoiset perusrinkulat. Ja toivottavasti nimenomaan sitä VALKOkultaa!!!!

Tulevat appivanhemmat ovat ilmeisesti sittenkin hyväksyneet nopeat avioitumisaikeemme ja ovat nyt vapaaehtoisesti mukana järjestelyissä! Mikä helpotus! Appi halusi ostaa sormuksetkin (on oikein innokkaana)! Törmäsin ihanaan pukuun, joka on edullinen ja ihan tyyliseni. Sen saa mittojen mukaan! Näillä jaksaakin taas koko viikon

Jee, esteettömystodistus tuli vihdoin Suomesta!! Ja nyt eikun papereita suurlähetystölle. Onko kenelläkään käsitystä, kauanko suurlähetystöllä kestää kirjoittaa italiankielinen esteettömyystodistus? Mä saan kohta harmaita hiuksia, kun ei saada varata vihkiaikaa comunesta ennen kuin suurlähetystö on hoitanut osansa. Kiva suunnitella häitä, kun ei voi tietää edes, mille viikolle saati päivälle ne osuu. Mutta eiköhän se tästä, ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti myös kaikilla muilla samassa tilanteessa olevilla menee homma jouhevasti

Täällä kans Vihkiminen siviilisti "jossain vaiheessa" täällä Italiassa, toivottavasti tän vuoden puolella. Huomenna pitäis lähettää suurlähetystöön papereita, jotta asiat taas etenis. Pentele, kun ei saa varata vihkiaikaa ennen ku paperit on kaikki kunnossa. Ja juhla-asiatkin vielä vähän auki juuri senkin takia. Paitsi se, että helmikuuksi on varattu juhlapaikka Suomesta Ja muutto Suomeen edessä myös pian.