Hannna87

Tai mitä jos jäät bussin alle häitä edeltävänä päivänä? Hmm. Okei, rouvana on helppo tulla kommentoimaan tätä, kun kaikki tuollaiset paniikit on jo takanapäin. Jokainen teistä itse saa päättää sen vieraslistan, kutsukaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät jäisi mistään hinnasta häistänne pois, eli siis vain ne läheisimmät! Tottakai joillain on joskus jotain menoja, aiemmin varattuja matkoja tms., mutta eiköhän suurin osa niistä kutsutuista kuitenkin halua paikalle, häät kun kuitenkin on aika kiva juhla! Matkalla alttarille ei voi kompastua, jos mekkosi on oikean mittainen. Kannattaa selvittää, onko kirkossa esim paksu matto ja kertoa se sille joka lyhentää helmaa. Ja jos nyt kuitenkin onnistut kompastumaan, mitä sitten? Tuskin siellä kirkossa kukaan repeää nauramaan sinulle, voithan itse naurahtaa ja sanoa, et oli niin kiire alttarille, et meni jalat solmuun. Tanssiminen riippuu sitten ihan bändistä ja vieraista. Jos bändi soittaa vaan jotain humppaa, niin ei sitä ehkä nykyään tanssi kuin muutamat vanhemmat. Tai jos tiedät, että vieraasi ei ole kovin tanssivaa sorttia, ei sen illan ohjelman ehkä kannata koostua pelkästä tanssimisesta. Tommonen ylimääräinen paniikki ja hermoilu on ihan turhaa! Asioilla on tapana järjestyä, ja pieniä kommelluksia voi sattua, mutta mitä sitten. Se hääpäivä on kuitenkin yksi elämän onnellisimmista päivistä, älkää antako minkään pilata sitä. Hymyä! Sillä selviää monesta!

Multa on muutamat kysyneet, miltä tuntuu olla naimisissa, ja sit oon sanonut, et ei se oikeestaan muuttanut muuta kuin mun sukunimen. Mutta oon kyllä ehkä vähän valehdellut. Jotenkin sellainen kiintymys toiseen on vain kasvanut ja on todella hyvä olla (vaikka oli kyllä ennen häitäkin, mutta nyt on vielä enemmän). Parasta on ehkä tämä onnellisuuden ja rakkauden tunne. Tietää varmasti, että se toinenkin on tosissaan, tässä ollaan ja yhdessä jatketaan loppuun asti.

Noniin, Nyt sit siitä Villa Rauhalasta. Juhlapaikkana aivan mielettömän upea ja ruoka ihan törkeen hyvää! Ikinä en ole missään juhlissa yhtä hyvää ruokaa saanut, ja sitä oli riittävästi kaikille. Itse juhlassa kaikki sujui muutamaa poikkeusta lukuunottamatta todella hyvin, ja vieraat kehuivat juhlapaikkaa ja ruokaa. Eli siis päällepäin todella hieno ja upea juhlapaikka. Mutta sit tulee se MUTTA. Varattiin juhlapaikka toukokuussa 2010, häät oli helmikuussa 2011. Mitään kirjallista varaussopimusta tms. ei saatu saatikka sit mitään varaus- tai peruutusehtoja ei kerrottu, vaikka kysyin. No varaus pysyi kyllä voimassa ja sähköpostilla saamani vastauksen säilytin kyllä tiukasti tallella. Varatessani paikkaa hinnastakin oli puhetta, mutta 2 viikkoa ennen häitä sain laskun, joka olikin 23 % isompi kuin se hinta mistä oli puhuttu. Talon isäntä kivenkovana sitten väitti että on sanonut hinta+verot. Minä taas väitin muuta, kuluttajalle pitää aina ilmoittaa verollinen hinta. Tässä vaiheess teki mieli laittaa vielä juhlapaikka vaihtoon ja mulla oli todella paha mieli. Ei niinkän sen rahan takia, vaan tunsin tulleeni huijatuksi. No lopulta saatiin kyllä homma sovittua niin, että laitettiin noin puoliksi se veron osuus siitä hinnasta. Yhteydenpito juhlapaikan ja juhlapaikan mukana tulevan pitopalvelun kanssa oli vähän mitä sattuu. Vastauksia sai välillä odotella muutamankin viikon, jolloin mielessä kävi juhlapaikan vaihto. Menu ehdotuksissa oli kaksi lähes identtistä menua, häämenu ja menu. Häämenu oli 5 € kalliimpi kuin menu, jossa oli vielä jotakin enemmän kuin häämenussa. Tätä ihmettelin, mutta mitään perusteluja en kyllä saanut. No me valkattiin sit se menu. Pitopalvelun kanssa ei ollut mitään palaveria, ja sähköpostilla sitten yritin kysellä ruoista, vastaukset oli aika ylimalkaisia. Kakun valinta oli vaikeaa, niistäkään ei oikein osattu kertoa mitään, eikä kuviakaan ollut. Lopulta tilasin syntymäpäiväkakukseni tammikuussa sitten kaksi kakkua, niin saatiin valittua. Tällöin tapasin ensi kertaa pitopalvelun emännän. Seuraavan kerran vasta sitten häissä. No hääjuhla sitten sujui melkein mallikkaasti. Juhlapaika isäntä kertoi juhlan alkuvaiheessa talon historiasta ja pyöri jonkin verran paikalla myös myöhemmin, mutta enimmäkseen oli kyllä yläkerrassa, jossa itse asuukin. Ruokailu sujui hyvin, ensin syötiin alkupaloja, jonka jälkeen lautaset kerättiin pois, ja sitten haettiin pääruokaa, ja alkupaloja lisää. Mielestäni tuo lautasten kerääminen välissä oli ihanan juhlavaa, mutta tuli täytenä yllätyksenä meille. Juhlavuutta kuitenkin vähän latisti se kun yksi tarjoilijoista keräsi osalta vieraista pääruoalle tarkoitetut haarukat ja veitset pois jo alkuruokalautasten kanssa. Olin tehnyt kaikille kankaiset lautasliinat, joiden kulmiin oli kirjailtu meidän nimikirjaimet. Olin taitellut lautasliinat kolmoiksi ja sitten rullannut ja laittanut lautasliinarenkaat. No nämä vaivalla tekemäni liinat oli laitettu sitten väärin päin pöytiin niin, että kulma, jossa nimikirjaimemme oli, törötti ylöspäin ja nimikirjaimemme oli sitten väärinpäin. Samoin lautasliinarenkaassa oleva sydän törrötti sitten väärinpäin ylös, kun sen oli tarkoitus roikkua alaspäin. Ilmeisesti olisi ollut joku etikettivirhe laittaa ne niin, että kulma olisi ollut alaspäin. Vähän harmittavaa. Juhlien jälkeen tulleessa pitopalvelun laskussa oli henkilömäärät väärin, mutta se kyllä korjattiin heti, kun asiasta ilmoitin. Viimeisimpänä ongelmana on nyt kakunkoristeen takaisin saaminen. Unohdin meidän ihanan kakunkoristeen juhlapaikalle, kun kävimme hakemassa tavaroitamme takaisin sunnuntaina juhlien jälkeen. Pyörin kyllä juhlapaikan takahuoneessa tarkistaakseni, että mitään en jäänyt, ja koriste ei kyllä osunut silmääni, minne lie jemmattu. No häämatkan jälkeen sitten laitoin juhlapaikan isännälle viestiä, että kakunkoristeemme taisi jäädä, ja hän vahvisti asian. No mieheni oli sitten menossa koristetta hakemaan, mutta sitäpä ei enää löytynytkään. Nyt olen viikon tässä kysellyt, että onko jo löytynyt, mutta vastausta ei taas sähköpostiin kuulu. Pitääkin siis soittaa. Tai tiedä saako tämän viestin jälkeen sitä koskaan takaisin. Hmm. Mutta siis juhlapaikka oli todella ihana ja ruoka hyvää! Eli jos haluaa juhlat Villa Rauhalassa pitää, suosittelen kaiken sopimista kirjallisena. Ja yhteyden pidossa kannattaa kuitenkin ehkä käyttää puhelinta. Ja saa olla vaativa! Meille kaikista vaikeuksista huolimatta jäi häistä kuitenkin hyvä fiilis ja upeita kuvia, joista ei nämä ongelmat näy!

Niin perseestä tollanen! Nyt vaadit nähtäville ne "todisteet" ja niistä pitää kyllä sit löytyä kuvaus ajankohta, että ne kelpaa todisteeksi. Mulla ainakin kamerasta koneelle tuoduissa kuvissa näkyy tiedoston alla, milloin kuva on otettu. Mitään laskua et ala maksamaan, ennen kuin asia on perinpohjaisesti selvitetty. Tsemppiä taisteluun!

Kelakortti oli tullut häämatkan aikana. Mutta eka oikean niminen posti, jonka hain laatikosta oli lasku lehti-ilmoituksesta. Oli muuten hauska fiilis siellä laatikolla.

No mulla oli aika pieni laahus, ja pidin sen alhana koko ajan. Sen olisi kyllä saanut nostettua ylös napilla, mutta sitten puku olisi näyttänyt aika tökeröltä. Laahuksen päälle astujia riitti, kun meidän juhlatila oli aika pieni. Aina sen kuitenkin huomasi, eikä mitää vakavampaa sattunut. Häävalssissa laahus oli kuitenkin vähän tiellä ja jouduin potkimaan sitä taaksepäin.

Ihan hyvin pärjäsin, tosin autoon sulloutuminen meinasi olla vähän vaikeaa. Myös istuminen pöydässä oli vähän hankalaa, kun pöydän jalka ja vieruskaverit oli kovin lähellä ja helmaa tosiaan oli aika paljon...

Mullakin silmät kastui siinä vaiheessa kun lähdettiin kävelemään isukin kanssa kohti alttaria, kiitos tästä Prinsessa Ruususelle. Muuten en itkenyt.

Noh niin, eipä siinä mitään jännittämistä ollut, tai päähäni en sitä jännitystä ainakaan päästänyt. Siellä alttarilla odotti tuttu rakas mies, jonka kanssa oikeasti halusin naimisiin. Ja kirkossa oli tasan yksi ihminen, jota en aiemmin ollut tavannut, joten ei niissä vieraissakaan ollut jännittämistä. Et kaipa tuo asia on vaan omasta pääkopasta kiinni, pitää miettiä mitä on tekemässä (menossa naimisiin ihmisen kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa oikeasti sitä), ja sit vaan jättää kutsumatta kaikki kummin kaiman serkut, joita ei tunne. Näillä pärjää. Ja mäkin jännitän yleensä ihan kamalasti aina kaikkea.

En olisi vaihtanut mitään, vaikka olikin Marengin tavoin vähän ehkä liikaa sitä helmaa, ainakin meidän juhlapaikalla ja autossa.

Kyllä, vaikka kyyneleetkin kihosi silmiin kun se Prinsessa Ruusunen pärähti soimaan. Hymyä riittikin sitten koko päiväksi. Oikeesti hymyilen varmaan ihan joka kuvassa, joka musta on otettu.

Meillä ainakin kanttorikin tuli ihan automaattisesti. Kysyin vielä papilta kuka on kanttorina. Mut kylhän tuo asia varmaan kannattaa varmistaa, niin ei sit jää mieleen kummittelemaan. Soitat vaikka sinne kirkkoherranvirastoon, niin eiköhän sieltä osaa sanoa. Meidän häämarssit ja virret menee papin kautta sit kanttorille, mut jos haluaa jotain erikoisempaa, niistä pitää sopia kanttorin kanssa.

Mun nykyinen sukunimi on yksi niistä kolmesta yleisimmästä ja otan ihan mielelläni miehen harvinaisemman sukunimen. Uniikkia nimestäni ei tule, mutta samannimisten määrä laskee huomattavasti, mikä on ihan kiva asia. Jos miehen sukunimi olisi yleisempi kuin omani, en vaihtaisi.

Paljon vaan kylmää juomaa tarjolle! tai joku jätskibaari!

En todellakaan! Ajatuskin etoo. Mä oon tällänen vatsalla jännittäjä ja epäilen et en kyl saa mitään alas aamun/päivän aikana.