Auringonkukka_

Hups, korjaan. Meidän häihimme ei oikein tule sellaista mitään askartelua, vaan yksinkertaiset koristelut saamme ravintolan puolesta. Äidilleni ja isälleni tosin autoasiat ovat tärkeitä, aivan toisin siis kuin minulle ja sulholleni, jotka emme edes omista autoa. No, vanhempani vaihtoivat autoa tässä äsken ja äiti kysyi, voisiko se toimia hääautona. Sanoin, että meidän puolestamme ihan vapaasti. Isäkin kuulemma tuli tosi ylpeäksi siitä ja sanoi,että täytyy sitten kaara pesettää oikein hyvin ennen häitä. Ja äidille annoin luvan askarrella autoon sitten jonkin kyltin takaikkunaan, mistä hän ilostui kovasti (en siis sulhoni kanssa olisi halunnut kylttiä ollenkaan, mutta myönnyin, kun se ilmeisesti on vanhemmilleni iso juttu). Vähän kyll jännittää, millainen kyltti sieltä tulee... äidilläni ja minulla on myös erilainen käsitys huumorista...

Ei tuo oikein auta. On kiinnostunut kyllä ja kyselee kaikenlaista suunnitelmista, mutta on sanonut, että suunnitelkaa sellaiset juhlat kuin haluatte, hän ei puutu asiaan. Samoin ei myöskään kuusi vuotta vanhempi siskoni, mutta hänen kanssaan meillä ei olekaan superläheiset välit. Äitini on kyllä minulle tärkeä ihminen, mutta olemme aika erilaisia ihmisiä monissa, monissa asioissa ja esimerkiksi käsityksemme tyylistä ja siitä mikä on ylipäänsä tyylikästä on täysin erilainen. Äitini on vään sellainen "maalainen", minä enemmän kaupunkilaishenkinen. Ja monesti olenkin joutunut hänelle sanomaan, että kuvitteleeko hän, että hänen ehdottamansa asia olisi minun tai sulhaseni tyylistä. Tiedän hänen tarkoittavan hyvää, mutta hän ei ihan vain tajua meitä monessa suhteessa. Anoppi on aika samanlainen, ei ehkä puutu senkään vertaa. Hän taas on luonteeltaan sellainen aika jäyhä ihminen, hiljainen jne. Tosin kyllä hän tarjoutui auttamaan minua pukusuunnitelmissani ja esim. tekemään tarvittavat korjaukset, ompelutaitoinen kun on. Siitä olin oikein kiitollinen.

Mulle tulee mieleen aika pitkä lista, kun alan miettiä... -HÄÄLEIKIT -kaikki nolaaminen -lapsuus-/nuoruuskuvien näyttely jollain videotykillä -polttarit ("tyttöjen iltaa" kotona hyvän ruoan ja vaikkapa kaunistautumisjuttujen parissa ei lasketa) -häävalssi -muka-hauska kakunkoriste, tyyliin morsmaikulla kaulin kädessä -"perus suomalainen ruoka" tyyliin kalakeitto tai karjalanpaisti -huntu (sulhanen oikeasti kielsi multa sen! ) -alkoholilla läträäminen (meillä aika vähäinen alkotarjoilu) -kaikki krääsä (hääkarkkirasiat, muu turha koristelu, morsiuskaaret jne). Luotamme yksinkertaisen tyylikkyyteen juhlapaikkamme koristelussa. -muka-hauskat puheet (vai meneeks tää noihin leikkeihin...) Tossahan noita. Joo, me ollaan vähän tosikkoja. Mutta meille tulossa yksinkertaisen tyylikkäät ravintolahäät eikä sinne sovi oikein mikään edellä mainituista.

Tietää kyllä ja lukee itsekin joskus, jos olen unohtanut läppärin auki näille sivuille.

Omaan makuuni on jotenkin enemmän Satuhäät, koska tosiaan Meidän häissä se selostus aika urpoa ja no shit, Sherlock -henkistä. Ja ehkä vaikuttaa myös se, että jostain syystä en oikein pidä Lolasta juontajana. Kaunis ja näyttävä nainen hän on, mutta jokin vain tökkii. Satuhäissä toisinaan on kyllä melkoista se meno. Mieleen on jäänyt jotkut häät ehkä kolmen vuoden takaa, joissa _ihan_koko_sakki_ häissä oli niin kännissä kuin olla voi. Morsiamella taskumatti mukana aamusta alkaen kampaajalla jne. ja tanssilattialla illemmalla huudettiin kilpaa perkelettä yms. Kaunista, erittäin.

Meillä ihan varmasti tiedossa urpoja sukulaisia, jotka jälkikäteen päivittelevät, kun ei heitä kutsuttu. Olemme esimerkiksi jättämässä oman mummuni kutsumatta, sillä en ole häneen missään yhteyksissä. Olen vähän loukkaantutunkin ollut siitä koko ikäni, ettei isovanhempiani ole koskaan kiinnostanut minun ja sisarusteni tekemiset (heillä on paljon lapsenlapsia, koska iso perhe ja meidän perheemme on asunut ihan toisella puolella Suomea aina, se kai vaikuttanut aika paljon). On kyllä pyydetty aina kaikkiin perheen ja lasten juhliin, mutta kun ei kiinnosta niin ei näemmä kiinnosta. Eli en ymmärrä, miksi kutsuisin minulle erittäin läheisen (biologisesti) sukulaisen, joka kuitenkin on henkisesti minusta (ja sulhostani!) olemattomasti kiinnostunut? En mistään syystä. Tämä koskee myös mita isäni puolen sukulaisia, joihin en/emme perheeni kanssa ole oikein tekemisissä, ei edes isäni itse kovin aktiivisesti. Ja siis se ärsyttää jo etukäteen, että nämä kys. sukulaiset kyllä kovasti sitten valittavat kun heitä ei kutsuta, mutta eivät ymmärrä sitä, miksei heitä kutsuta (=en ole nähnyt heitä montaa yli 15 vuoteen, sulhoni ei ketään isäni puolen sukulaisia). Eli toisin sanoen, silloin kyllä kiinnostaisi, kun ei tule kutsua, muulloin ei mitenkään. Mutta on helppo vedota siihen, että meille tulee pienet, lähisukulaisista (äidin puoleinen suku) koostuvat häät.

Mai2010, eipä meilläkään isot kekkerit ole tuossa (23-30 vierasta tod.näk, vieraslista ei ole vielä ihan varma), eli lähipiirin kesken mekin menemme naimisiin. Muistelen, että kirjoittelit myös johonkin pienet häät -ketjuun...? (minä myös) Ja mun mielestä oli aika hyvin, kun joku kirjoitti jossain ei hääleikkejä -ketjussa, että sulhanen on ujo ja morsian huumorintajuton. Allekirjoitan!

Minulla ehkä sikäli eri tilanne, kun en ole vakkaritöissä, vaan opiskelen vielä. Kesätöitä tosin haeskelen parhaillaan, pari haastattelua ihan pian. Jos niistä jonkin paikan saan, niin ajattelin kysäistä aika lailla sopimusta kirjoittaessa tai jo ennen sitä, että "olisko mahdollista saada se elokuun vika perjantai vapaaksi, kun menen sulhoni kanssa naimisiin silloin lauantaina ja häät on eri paikkakunnalla". Tai jotain. Eipä siinä kai sen kummempia, uskoisin, että onnistunee. Työ varmaan määräaikainen sinne elokuun loppuun, eli käytännössä vain lopettaisin päivää aiemmin.

Ei mullakaan ole stressiä, mikä sinäsä on harvinaista, koska olen vähän sellainen hermoilijatyyppi. Häihin aikaa vajaa puoli vuotta ja meillä vielä auki aika moni asia, mistä moni häästressaaja-morsian varmaan repisi hiukset päästään. Mutta meille tuleekin pienet häät lähisukulaisten kesken, eli aika vähällä vaivalla pääsee. Ja kavereille järjestettäviä illanistujaisia nyt ei tarvitse stressata ollenkaan. Ihmettelin kyllä, kun pari päivää sitten puhuin äitini kanssa puhelimessa. No, äiti tavoilleen uskollisena on töissään kertonut kaikille työkavereilleen häistämme ja höpöttää niistä koko ajan. Kuulemma joku äidin työkaveri, joka järkkäilee isosiskonsa häitä, oli ollut ihan kauhuissaan, että miten VOI OLLA, että heillä (eli meillä) on suunnittelut noin vaiheessa. Vähän kummeksuin asiaa... Mutta en näe aihetta stressiin, koska olemme aika paljon suunnitelleet asioita, emme vain ole vielä toteuttaneet niitä. Esimerkiksi: -kutsut ajateltu, muttei vielä tehty ollenkaan -puku tilauksessa, sulho tietää haluavansa saketin vuokralle, mutta siinäpä se (vuokapuvun nyt saanee mistä tahansa lyhyemmälläkin varotusajalla) -kampaaja ei varattuna, mutta tosin aion sen pian varata -hääyön hotelli päätetty, mutta ei ollenkaan varattuna -vieraslistakin vasta alustava (tosin aika lailla jo lopullinen, kai) -menusta ajatuksia, muttei vielä mitään varmaa -häämusiikki vielä auki (ei tule bändiä) -kukista ei tietoakaan (en ymmärrä, miksi näitä pitäisi varailla ja katsella puoli vuotta etukäteen, kun kuukausi riittää ihan hyvin. Tosin, jälleen jo tiedän, millaisen kimpun haluan.) -sormus kaupassa vielä, tosin tiedän suunnilleen, millainen olisi ihana -tiara ja hiuskoristeet ostamatta (nämähän hommaa hetkessä) jne. jne. Pääasia, että tärkein eli kirkko on varattu ja juhlapaikka. Koska tärkeintähän on, että saan rakkaan sulhon omakseni, ei mikään muu.

Meillä tällaisia MUST-juttuja: -ivoryn värinen morsiamen puku -ei kermakakkupukua, vaan slimmi merenneitomalli, jossa siro kroppani pääsee oikeuksiinsa -sulhaselle mattanahkaiset kengät -ei huntua -erinomaista, tasokasta ruokaa pöytiin tarjoiltuna, jälkiruoan lisäksi kakku. Tämä ehkä kaikista tärkein. Meille olisi aikamoinen kynnys tarjota häissämme lihakeittoa, etenkin, kun kaikki vieraat tietävät tarkan kulinaristisen makumme. -ei hääleikkejä, vain puheita ja musiikkia -valokuvaus. Tämä ehkä toiseksi tärkein panostus, tosin miljöökuvausta emme koe omaksemme eli onko studiokuvat nyt sitten panostamista, tiedä häntä. -hääyö hotellissa Ollaanko tosikkoja? Ollaan me vähän, joo.

Meillä pihistetään: -pienet häät ylipäänsä (maks. 35 vierasta, ei vielä varmaa) eli jo sinänsä budjetti aika matala -ei askartelutilpehööriä (paikkakortteja tms) paitsi itsetehdyt kutsut -vähäinen alkoholitarjoilu (tosin ei johdu pelkästään ravintolahäiden kalliista juomahinnasta, emme muutenkaan halua häihimme kuin alkumaljan, viiniä ruoan kanssa ja kahvin kanssa avec) -ei erillistä hääautoa (vanhempieni uusi Volvo saa kelvata) -meikin teen itse, koska olen erinomainen meikkaaja. En viitsi maksaa samasta lopputuloksesta ylim. hintaa. -puvun tilaan netistä teetettynä -ei bändiä, musiikki cd:ltä plus pari mahdollista muuta musiikkiesitystä -koristelu (kirkkoa ei mielestämme tarvitse, kaunis juhlatila ei tarvitse) Panostetaan: -sormus -hääyö hotellissa -erinomainen ruoka, kolme ruokalajia plus kakku -häämatka (tosin emme reissaa heti häiden perään) -korut, morsiamen kynnet, ripsienpidennys, kevyt suihkurusketus -kampaus -valokuvaus Neutraalia sitten esim. kengät, muut asusteet, kutsut, sulhasen puku, morsiuskimppu. Eli näissä emme varsinaisesti pihistä, mutta emme toisaalta laita ylettömän paljon rahaa.

Aiomme toivoa rahaa lahjaksi, olkoon se sitten jonkun mielestä törkeää tai ei. Sille kuitenkin on meillä tällä hetkellä suurin tarve, koska olemme vielä opiskelijoita (tosin valmistumme syksyyn mennessä). Meille on tulossa pienet häät ja kaikki kutsutut ovat sellaisia, että heille kyllä kehtaa tokaista vaikka päin naamaa, että "kylmää käteistä, kiitos". Eli tuntevat kyllä meidät eivätkä pidä rahan toivomista törkeänä. TOSIN saattaisimme miettiä asiaa kaksi kertaa, jos olisi tulossa isot häät, joissa sellaisia vieraita, keitä emme niin hyvin tunne. Silloin ehkä aika suora rahalahjapyyntö voisi joistakuista tuntua omituiselta. Kutsuun laitamme tilinumeron, mutta sen eteen "lahjavinkki: häämatkatilin numero *********". Eli tuosta pitäisi vieraan ymmärtää, että silti se raha on VINKKI, vaikka toki ensisijainen toiveemme onkin. Toisin sanoen: otamme suurella ilolla ja kiitollisuudella vastaan kaikki lahjat, mutta raha on ensisijainen toiveemme. Mitäpä sitä kietelemään. Arvostamme kyllä esimerkiksi laatuastioita jne, mutta ostamme niitä sitten itse myöhemmin. Meistä lahjatoivelista Sokoksela tai Stockalla tuntuu kenties jopa tökerömmältä kuin rahapyyntö, eli siksi ei sellaista meille. Mutta makuasioitahan nämä ovat.

Laukku, sellainen upea kirjekuorimallinen satiinilaukku. Sitten kengät.

Maksamme itse suurimman osan budjetista, sillä itse kustannamme puvut, kampaukset, meikkiin, kynsiin jne. menevät rahat, sormuksen, korut, asusteet, kukat, ravintolan tilavuokran, valokuvauksen, , hääyön hotellissa, häämatkan... ja kaiken muun tilpehöörin, mitä en ehkä muistanut mainita. Ruokailun tasokkaassa ravintolassa ja juomat lupasivat kummankin vanhemmat kustantaa (puolet-puolet), mutta tulossa pienet häät, eli silti maksamme suurimman osan itse. Mutta eipä se mitään, emme oletakaan, että vanhempamme maksaisivat kaiken. Se vähän saattaisi jopa hävettää meitä, koska olemme tottuneet tulemaan toimen aika lailla omillamme, vaikka opiskelijoita olemmekin (tosin valmistumassa jo). Minä 24 kun menemme naimisiin, sulho 26.

Mä olen ollut häissä viimeksi 4-vuotiaana (20 vuotta sitten!), eli en kauheasti voi sanoa. Muistan noista häistä ainoastaan morsiamen ulkoasun ja sellaisen "otsarivan", jotka taisivat olla tuolloin 90-luvun taitteessa muotia. Kyllähän se kaunis hääpari jotenkin on se, mihin silmä kiinnittyy aina, jos vaikka näkee häitä juhlittavan jossakin ja ohi kävelee. Omissa häissämme aiomme pitää koristelun aika monimaalisena ja luottaa siihen, että kaunis ravintola pääsee itsessään oikeuksiinsa (historiallinen rakennus). Kenties vain kynttilöitä pöytiin (elokuun viimeinen viikonloppu, jolloin on jo illemmalla hämärää) ja ruusunlehtiä. Olemme simppelin tyylin ystäviä.

Olin todella onnellinen ja iloinen. Itkin ja nauroin vuoronperään, kun kuuntelin eteeni polvistunutta sulhoa ja hänen rakkaudentunnustustaan. Tapahtui siis kotioloissa sinänsä arkisesti, mutta juuri meille sopivalla tavalla.

Ei kutsusta työkavereita, kun sellaisia ei ole. Olemme opiskelijoita siis vielä kumpikin, loppusuoralla gradua väännämme. Yksi hyvä kaverini tosin on alkujaan entinen työkaverini, mutta emme kutsu kavereitakaan varsinaisiin häihin (pienet häät lähisukulaisten sken, kaverit myöhemmin).

Niin ja lisään vielä, että menemme yhdessä sulhasen kanssa kirkolle. Koska en myöskään halua isääni saattamaan minua alttarille (mielestäni äärimmäisen vanhanaikainen tapa, jota en itse halua noudattaa ja isä on hyvin tietoinen kannastani, on vain helpottunut kun ei on aika ujo mies ), kävelemme alttarille yhdessä. En malta odottaa sitä hetkeä, kun jännitämme yhdessä käsikkäin ovien aukenemista ja kävelemme Kuulan soidessa alttarille.

Valkokulta. En voi sietää keltakultaa lähes missään muodossa, ainoastaan Nomination-korussani sen hyväksyn (siinä sen verran pieninä annoksina). Jo pikkutytöstä lähtien olen tehnyt selväksi kaikille kummeille, tädeille yms., että jos ikinä ostavat minulle mitään koruja, niin niiden on oltava hopeaa tai valkokultaa, muussa tapauksessa korut kannattaa unohtaa. Kihlasormukseni on valkokultaa, vihkisormuskin sitä sitten on, kunhan sen aikanaan hommaamme.

*nostaa käden ylös* täällä myös Tampereella vihittävä pari. 28.8.2010 Aleksanterin kirkossa. Tosin saatamme jo ennen häitämme asua muualla, töitä haeskelemme paraikaa kovasti. Tampereella haluamme kuitenkin avioitua, sillä kumpikaan ei tunne vetoa syntymäkotipaikkakunnalleen ja Tampereella olemme tavanneet ja asuneet koko yhdessäoloaikamme. Puolisen vuotta enää.

Ehdottomasti ei mitään taikauskoisia juttuja meillä, eli ihan yhdessä vietämme edellisen yön ja hääpäivän aamun. Kumpikin olemme aika hermoilijoita, eli tuo todella paljon tukea, kun voimme herätä ja valmistautua tärkeään päivään yhdessä. Samoin valokuvaus on ennen vihkimistä. Ja todellakin myös haluamme nähdä toistmme puvut ennen hääpäivää. Meillä on molemmilla erittäin tarkka maku ja osaamme myös katsoa, mikä toiselle sopii jne. Päinvastoin, sulhaseni mielipide on minulle tärkein esim. hääpukua ostettaessa.

Ei tule meillekään häävalssia, vaikka äitini viimeksi tänään puhelimessa mankui jotain omiaan. Häistämme tulee pienet, maksimissaan n. 30 henkilöä itsemme mukaanlukien ja menemme vihkimisen jälkeen tasokkaaseen ravintolaan syömään. Muutenkin ohjelmaa aika niukanlaisesti, uskomme hyvän ruoan ja vapaan seurustelun riittävän näin pienissä kekkereissä. Puheita tulee pari ja ajattelin itse jonkin runon lausua. Musiikkia soitamme cd:ltä, eli ehkä lopuksi teoriassa voisimme tanssia jonkin nojailubiisin, mutta en tiedä. Tod. näk. ei sitäkään. Minä olen meistä kahdesta se tanssija, harrastanut vuosia (tosin nykytanssia, joskin myös valssit, jenkat jne. luonnistuvat). En silti koe, että haluaisin vetää jotain humppavalssia häissäni enkä jaksa sellaista ajattelutapaa, että valssin PITÄÄ olla osa häitä. Enemmän olen tuon nykytanssin ystävä. Sulhoni on ressukka aika onneton tanssija, eli hänelle helpompaa, kun teemme näin.

Häihin aikaa puolisen vuotta ja tällaiset asiat jännittävät: -itkenkö kirkossa/itkeekö sulhanen. Ollaan molemmat tosi tunteellisia ja olen ihan varma, että vollotan kirkossa (onnesta tietty, mutta silti) ja meikki menee ihan pilalle. Mulla silmäluomet turpoavat aina kun itken, eli en olisi kovin hehkeä morsian silmät turvonneina. Sulhasenkin itkeminen mietityttää, ei siksi ettäkö siinä olisi jotain hävettävää, minusta on ihanaa saada omakseni noin tunteellinen ja herkkä mies, mutta että miten ressukka onnistuu kokoamaan itsensä siitä eikä häpeile tunteellisuuttaan jälkeenpäin. -isäni puhe. Meillä on iskän kanssa hiukan etäiset välit, siis isä on minulle rakas toki jne., mutta ei oikein koskaan olla puhuttu keskenämme mitään hirveän henkilökohtaista ja tasan kerran olen nähnyt isäni itkevän, joskus kun olin tyyliin 2-vuotias. Joten en tiedä, miten reagoin, jos jörrikkäisäni liikuttuisi puhetta pitäessään ja alkaisi yllättäen vetistellä. Se tulisi ihan puun takaa. -kampauksen onnistuminen. Haluan osittain auki olevat kiharat häihimme. Hiuslaatuni on sellainen ja pitkät hiukseni raskaat, että kiharat pysyvät aika heikosti. En haluaisi, että suoristuvat alta aikayksikön. Pitää pyytää kampaajalta vahvoja pohjustusaineita... -jännittää myös parin sukulaiseni tapaaminen, jotka ovat minulle läheistä sukua, mutta joita en ole nähnyt 5-10 vuoteen erinäisten syiden takia (ja sukumme tältä puolelta aika etäinen). Vanhempani haluavat heidät ehdottomasti häihimme, ja en tiedä, kuinka supliikki olen heidän kanssaan.

Hampaat valkaisin jo ennen joulua muuten vaan Crest Whitestripseillä (toimii!) ja tilaan varmaan uuden setin ennen häitä. Sulhanenkin lupautuut niitä kokeilemaan, vaikka hänellä onkin hohtavan valkea hymy luonnostaan (ei usko minua ). Aion myös hommata luonnolliset rakennekynnet, eli BioSculpture-menetelmällä ennen häitä. Ranskalaisen manikyyrin ja kynsikoristeluja haluan ehdottomasti. Ripiin laitan vähintään irtoripsitupsuja, mutta olen etsinyt tietoa siitä ripsienpidennyksestä. Sitä harkitsen ja saatan ruinata sulholta lupaa, kun maksaa kuitenkin jotain 150 e. Ei kai muuta... pitkä tukka löytyy omasta takaa. Niin, ai niin, suihkurusketus! Rusketun huonosti, mutta käytän kevyesti itseruskettavaa läpi vuoden, eli jokin rusketus pitää olla. Tosin koska käytän itseruskettavaa niin kevyesti, olen aika vaalea läpi vuoden, eli pitänee ottaa se vaalein mahdollinen suihkurusketus. Ja koekerta jotain kuukautta ennen häitä, ettei tule katastrofia.

En tiedä onko oma sulhaseni hassu, mutta hän käyttää kevyttä meikkiä aika usein. Olen ostanut hänelle sellaisen peitevoidepaletin ja neuvonut sen käytössä tosi tarkkaan (olen erinomainen meikkaaja, vaikka itse sanonkin, joten osaan kyllä neuvoa sellaisen huomaamattoman meikin). Sillä hän peittää lähes päivittäin tummat silmänaluset, jos sellaiset on ja tasoittaa kirjavia, satunnaisia kohtia kasvoissaan (kärsii atooppisesta ihosta, eli sellaisia tulee aika herkästi). Joskus tuo ihana oikein pyytää, että laita valokynääkin, jooko. Eli ilman muuta sulhaselle kevyt meikki häihimme elokuussa. Teen sen hänelle itse, kuten oman meikkinikin, sillä edelleen, olen hyvä meikkaaja ja minulla on oikeanlaiset välineet, eikä sulho viitsi maksaa samasta lopputuloksesta muualla. Varmaan ohuen ohut meikkivoide otsaan ja nenään, kirjavat kohdat kevyesti peittoon peitevoiteella ja sipaus puuteria. Muistelisin myös, että YSL:llä on miehille Touché Eclatin kaltainen valokynä, eli sen saatan hänelle ostaa vielä ennen loppukesää. Sanoin myös, että voitaisiin viettää kesällä kunnolla aikaa rannalla, että saisi kivan rusketuksen pintaan.