lorenda

Todella ikävä tilanne. On kovin kurjaa, ettette pysty nauttimaan kihlautumisen onnesta. Kuitenkin, sinä seurustelet ja olet menossa kihloihin poikaystäväsi kanssa, et anoppisi. Kenen onni siinä sitten tärkeintä, sinun ja poikaystäväsi vai anoppisi? Miksi et voisi olla anoppisi edessä avoimen onnellinen kihlautumisesta? Tottakai voit. Ymmärrän sen, ettet halua ehdoin tahdoin pahoittaa kenenkään mieltä, mutta anoppisi turhautuminen kihlautumiseenne tai teidän onneenne sen johdosta ei ole teidän ongelmanne. On tärkeää, että voitte olla onnellisia aina, kun siihen on mahdollisuus. Ei onnea tarvitse peitellä toisen harmistumisen pelossa. Mitä tulee nuorena kihlautumiseen, eikös se ole jokaisen oma asia? Kirjoitit, että olette seurustelleet jo noin kolme vuotta ja nyt olette menossa kihloihin, ollessanne 21 ja 20 vuotiaita. Kun me sulhoni kanssa kihlauduimme olimme molemmat vasta täyttäneet 21 vuotta ja seurusteluakin meillä oli takana "vain" 6 kuukautta . Kyllä sen tietää, kun "se oikea" kohdalle osuu ja mitäs sitä sitten junnamaan kymmentä vuotta jos tietää jo nyt, että ei tässä ole muuta suuntaa kuin yhdessä eteenpäin. Älä turhia murehdi muiden suhtautumista kihlautumiseenne. Ole ihmeessä onnellinen ja anna sen näkyä, pitivät muut siitä sitten taikka eivät, se ei ole sinun asiasi. Anoppisi on jo aikuinen ihminen ja hänen tulisi osata käsitellä harmistuksensa niin, ettei seiso sen kanssa poikansa onnen tiellä. Ja se, millaisen sormuksen sinä haluat ja aiotte sinulle hankkia on se viimeisin asia, mikä kuuluu kenellekään muulle. Sinä kannat sitä sormusta, millaista sinä haluat ja tee se ylepydellä, älä anna muiden masentaa onneasi

Minusta tulee reilun vuoden päästä rva Antikainen. Ei mikään suuri harvinaisuus, mutta oma nimeni on vielä yleisempi.

Miehen nimi tulee yhteiseksi nimeksi. Olen aina ajatellut, että aikanaan sitten otan miehen nimen ja tulee koko perhe saman nimen alle ja näin nyt sitte tapahtuu.

Minulle oli kovin selkeää jo alkuvaiheessa, että siskostani tulee kaaso omiin häihini. Olemme vuosien mittaan siskon kanssa lähetyneet ja uskon, että tämä on yksi ratkaiseva askel meidän ystävyyssuhteellemme. Ajattelin alkuun, että yksi kaaso riittää. Koska siskoltani kuitenkin tuntuu puuttuvan käsitys siitä, mitä kaasona olo tarkoittaa eikä hän asiasta valaistuanikaan ole ollut kiinnostunut kuin lähinnä polttareiden järjestämisestä päätin, että pyydän kaasoksi myös hyvää ystävääni. Näin siskoni voi keskittyä itselleen mieluisaan polttareiden järjestämiseen ja toinen kaasoni, joka pitää kaiken maailman näpertämisestä, voi auttaa askartelussa yms. Kummatkin kaasot ovat tyytyväisiä tähän ratkaisuun ja minä tyytyväinen siihen, että sain kuin sainkin sekä rakkaimman ystäväni että siskoni kaasoiksi

Siskoani pyysin kaasoksi jo melkein puolitoista vuotta ennen häitä ja pitkäaikaisinta ystävääni viime maanantaina. Molemmat suostuivat mielihyvin ja ovat innoissaan järjestämässä juhlia kanssani

Meillä vihkiminen Helsingin maistraatissa ja juhlat ravintolalaiva Wäiskissä. Hotellista ei vielä mitään tietoa

Meilläkin alkuun ajateltiin, että ihan hiljaa aiheesta ollaan. Vain lähimmille sukulaisille (vanhemmat ja isovanhemmat) sekä parille hyvälle ystävälle kerrottiin. Ajateltiin, että kyllä sen loput huomaavaat viimeistään sitten kutsusta ja koska tarkoituksena on pitää pienemmät häät ei tarvitse mainostaa, kun kaikkia ei kuitenkaan voida kutsua. Meidän osaltamme tämä toimi hyvin, mutta pääsimme vaihteeksi todistamaan sitä, kuinka suuri suu sukulaisilla toisaan voi olla. Tulevista häistämme taitaa tätä nykyä tietää aikalailla kaikki, joiden kanssa olemme koskaan olleet tekemisissä

Meillä kihlauksesta periaatteessa sovittiin etukäteen. Olin jo suhteen ensimmäisistä päivistä alkaen tehnyt selväksi, etten juurikaan pidä yllätyksistä, missään muodossa. Mies tätä toivettani kauniisti kuuntelikin. Kihloista alettiin puhua vajaa puolen vuoden seurustelun jälkeen. Päätimme, että kun joskus sattuisimme koruliikkeen ohi kävelemään ostetaan sormukset. Kun sitten olimme avokkini kanssa kaupungilla sattui mysö koruliike vastaan ja eikun sormuksia hakemaan. Sormukset jäivät kuitenkin vielä miehen taskuun, hän halusi päättää päivän ja vaati, että jotain jännitystä täytyy elämässä sentään olla. Suostuin tähän, koska tiesin, ettei kihlaus nyt tulisi kuitenkaan ihan täytenä yllätyksenä. Kauniina kesäkuun 2008 torstai päivänä mies pyysi tulemaan vastaan kun hän oli tulossa töistä ja kosi kauniissa maisemissa Turun Aurajoenrannalla.

Ai että näitä lukiessa. Kun me aloimme seurustella reilu parivuotta takaperin päätettiin jo tuolloin, että jos jokus naimisiin mennään se on sitten toukokuussa 2011 ja 13. päivänä. Enpä ajatellut tuolloin kihlaavani itseäni saman tien heti kättelyssä Mutta kuitenkin, sormusten vaihto 6kk myöhemmin (eli meidän näkemyksestä se oikeasti kihlautuminen ), tarkoitti myös meille lupausta tulevasta avioliitosta ja sitä kautta loppuelämästä yhdessä. Tiesimme jo tuolloin, hetken seurusteltuamme, että enää ei tarvitse etsiä. Tässä se nyt on, se ihminen jonka kanssa haluaa loppuelämänsä jakaa, niin ylä- kuin alamäetkin. Me olemme siis ilmeisesti myöskin tätä vanhanaikaista sakkia, joiden mielestä kihloihin mennään, vasta kun ollaan valmiita sopimaan hääpäivä (joka meillä kyllä tosin oli jo ) ja menemään naimisiin. Emmekä me ajattele menevämme naimisiin kuin tämän ainoan kerran.

Jaa ihan ensimmäinen, mihin häiden puitteissa rahaa meni taisi olla kun tilattiin tiara ja hääkakunkoriste

Itse mietin tätä aihetta jokin aika sitten hyvinkin paljon. Oma äitini on ollut alkoholisti jo vuosia ja mietin, mitä häistäni tulee, kun hän paikalle saapuu. Mietimme asiaa tulevan mieheni kanssa yhdessä ja erikseen, kuinka tässä käy. Äidilläni on ollut hieman huono taipumus järjestää show missä sitten ikinä onkaan. Enkä tätä missään nimessä toivonut omiin häihini. Kuitenkin kohtalo puuttui peliin arvaamattomalla tavalla. Oma äitini kuoli kolme päivää viime joulun jälkeen (siis vajaa kaksi kuukautta sitten). Alkoholisti tai ei, antaisin nyt mitä tahansa siitä, että äitini näkisi onneni kun minut vihitään. Mietin viime syksynä moneen otteeseen, että jättäisin hänet kutsumatta, jotta saisin rauhassa viettää hääni. Nyt kadun että ajatus edes juolahti mieleeni. Uskon, että hän olisi varmasti käyttäytynyt häissä, edes yrittänyt. Ja jos olisi mokannut, uskon, että hän olisi kuitenkin halunnut olla todistamassa tyttärensä avioliittoon vihkimistä. Ymmärrän toki, ettei monet kutsu läheisiään tai vanhempiaan häihin alkoholismin takia. Jokaisen oma asia. Mutta kannatan silti esimerkiksi aiemmin esitettyjä menetelmiä, joissa joku pitää huolen, että alkoholisoitunut istutetaan taksiin kun tilanne siltä näyttää. On helppo sanoa, ettei kutsu kun on vaihtoehtoja kutsua tai olla kutsumatta. Mutta entä sitten kun niitä ei enää ole?

Meillä on alustavasti päätetty niin, että sulhanen ei näe pukua ennen hääpäivää. Koska kuvaus on kaikkein fiksuinta meidän tapauksessamme hoitaa jo ennen vihkimistä, näkee sulho minut ja pukuni ensimmäisen kerran sitten kuvattaessa. Tämä on parempi siksi, että häät keskittyvät lähinnä perjantai-illalle, eikä haluta odotuttaa vieraita yhtään.

Helsingin maistraatissa 13.5.2010, aikaa ei tosin vielä ole voinut varata, noin puoli vuotta ennen vasta

Meillä ei siunausta ole, koska emme kumpikaan kirkkoon kuulu. Periaatteessa me olisimme halunneet tulla vihityksi kirkkorakennuksessa, niissä on tietynlaista juhlallisuuden tuntua, mutta emme halua pappia tms. vihkimään. Näin ollen meidät vihitään maistraatissa ja sieltä sitten jatkamme juhlimaan.

Minulle tulee ihan perinteinen puhtaan valkoinen puku, johon tosin tulee hieman punaisia koristeita. Itse halusin alkuun tummanpunaisen puvun, mutta lopulta äitini onnistui puhumaan minut ympäri ja päälleni tulee puhtaan valkoinen puku.

Meillä mietittiin ja pohdittiin kanssa pitkään ja hartaasti sitä, mitä sen vihkikaavan kanssa nyt sitten tehdään. 3 minuuttia on lyhyt aika ja siinä käy äkkiä niin, että puolet tajuavat vihkimisen alkaneen, kun se jo loppuu. Me päädyimme siihen, että ennen vihkikaavaa bestman ja kaaso pitävät tervetulo puheen. Näin saadaan toimitus kestämään hieman kauemmin ja kaikki ehtivät varmasti hoksaamaan, että jotakin tapahtuu ennen kuin varsinainen vihkiminen alkaa.

Me muutimme yhteen neljän kuukauden seurustelun jälkeen ja kihloihin menimme noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Kihlojen ja häiden väliin sentään mahtuu jo melkein 3 vuotta, eli häiden aikaan olemme kaiken kaikkiaan olleet yhdessä noin 3 ja puoli vuotta.

Meillä vieraslistalla n. 80 henkeä ja budjetti nyt näin alustavasti 3000-4000e. Hyvin näyttettäisiin siihen pääsevän. Meillä tulee häät olemaan Helsingissä tilausravintolassa, jolloin ei tarvitse maksaa erikseen kalliita tilavuokria ja ruokia, vaan maksetaan vain ruuasta. Vuokra ns. sisältyy ruuan hintaan. Ruoka maksaa alustavan tarjouksen mukaan n. 28e/hlö. Tämä sisältää ruuan noutopöydästä, onnittelumaljat, ruokajuomat ja lisäksi meille tulee booli. Se mitä ihmiset sen lisäksi haluavat juoda (olut, siideri tms.) maksavat myös sitten itse. Isäni teki näin omissa häissään ja hyvin toimi! Suurin menoerä tuo ruokailu silti on. Onneksi meillä on omasta takaa auto, jonka haluamme myös hääautoksi. Vanhemmat ovat luvanneet omien mahdollisuuksien rajoissa auttaa rahallisesti häiden järjestämisessä. Opiskelijoina meillä on silti aloitettu säästäminen jo todella todella hyvissä ajoin, sillä opiskelijan pienestä kuukausi budjetista ei montaa sataa säästetä joka kuukausi.

Näin meillä myöskin. Kyllä se sulho kuuntelee mitä olen taas päivän aikana löytänyt ja mikä olisi tänään kiva naureskellen, että huomenna olet kuitenkin erimieltä. Meillä sulho kyllä periaatteessa on ihan innostunut ja osallistuu keskusteluun ja päätöksiin enemmän ja vähemmän. Hän ei vaan taida oikein vielä käsittää, miksi vuotta ennen jo täytyy alkaa puuhailemaan, jos aikoo saada sellaiset häät kuin haluaa. Olemme kuitenkin päättäneet, että yhdessä ne häät järjestetään ja sulho saa itse päättää mitä hän haluaa hoitaa. Esimerkiksi vihjatessani hääauton koristelusta sain vastaukseksi ilmeen, josta oli hyvin luettavissa, että "sähän et MUN kuplaani koske" joten hän hoitaa tämän asian, tosin täysin yhteisymmärryksessä sen kanssa, mitä me molemmat haluamme. Musiikkia paljon kuuntelevana hän on myös ottanut hoitaakseen sen puolen. Minä taas hoidan nämä ns. naisten hommat kuten pöytäkoristeet yms. Askartelemaan meillä joutuu kyllä mieskin, tahtoi sitä sitten tai ei.

Juu tietää ja naureskelee vaan. Oli pyörtyä kun kuuli että olen tänne alkanut kirjoittelemaan ja lukemaan näitä juttuja (minä kun olen kauan vannonut, ettei minua saa kirveellä uhatenkaan minnekään keskustelupalstoille/yms. foorumeille). On se itse kysellytkin, että "onko siellä yhtään sulhasia sitten?" Tarvitsisi kuulemma vertaistukea muilta miehiltä, joiden kumppanit suunnittelee häitä kovaa vauhtia jo yli vuotta ennen varsinaista h-hetkeä

Meillä häät toukokuussa 2011. Tuolloin sekä minä että sulho 24v. Tavattiin marraskuussa 2007 ja häihin mennessä seurusteltu vähän vajaa 3 ja puoli vuotta, josta kihloissa oltu tuolloin vajaa 3 vuotta ja yhdessä asuttu reilu kolme vuotta. Molemmat ollaan opiskelijoita ja opiskelut jatkuvat häiden jälkeenkin molemmilla ainakin vuoden. Lapsia ei ole, mutta kaksin kappalein kissoja löytyy.

Meillä häiden aikaan ikää molemmilla 24 vuotta. Itse maksetaan häistä n. 70% ja loput maksaa molempien vanhemmat, myös muut sukulaiset ovat ilmaisseet halunsa osallistua esim. laittamalla synttärilahjaksi jonkun summan säästöön häitä varten. Budjetti meillä korkeintaan 4000 euroa.