Mai2010

Hellunheila: ihan normisettiä tuo vuokraus asia. Ainakin esim. Katariinan vuokrapuvut ovat ruuhkaisimpana kesäaikana menossa joka viikko. Puku tulee siis asiakkaalta maanantaina liikkeeseen, käy pesussa, tehdään sopivaksi seuraavalle ja annetaan uudelle asiakkaalle mukaan torstaina. Eli esimerkiksi jos häät on elokuun lopulla on keväällä varattu puku voinut kesän aikana käydä yli kymmenelläkin asiakkaalla.

Kun Kela-korttia ei alkanut kuulua, soitin kelalle ja homma eteni. Soitosta meni noin viikko, että sain kortin. Eli edelleen on niin, että jos vanha kelakortti on kuvallinen, ei uutta tule automaattisesti, vaikka joka puolella sanotaankin, että kelakortti tulee sitten postissa. Ite tein niin, että otin lompakosta kaikki kortit ja tein listan mihin joka paikkaan nimestä pitää ilmoittaa. Soittelin listaa läpi ja pikkuhiljaa kaikki kortit lompakosta on uusiutunut. Uutta passia en ole vielä hakenut, kun ajattelin, että ehkä haen passin sitten kun tiedän sille olevan tarvetta...

Oi, kuulosti niin tutulta. Munkin miehen käsitys romantiikasta on tyyliin, että no justhan mää siivosin -osastoa. Ja olenkin kuluneiden neljän vuoden aikana oppinut, että jos haluan jotakin romanttista, joudun järjestämään sen itse Omasta kosinnasta fiilikset oli hyvin samanlaiset. Kirjoitin siitä muun muassa tarkemmin muistaakseni tuonne penkin alle mennyt kosinta -osioon. Jouduin vielä muutama viikko kosinnan jälkeen tarkistamaan sulhaselta, että haluaako hän todella naimisiin, kun aina kun otin asian puheeksi, mies jotenkin silminnähden kiristyi tai suuttui. Vastaan lähinnä nyt rohkaistakseni, että kyllä siitä pääsee yli. Kihlaushetkellä ja vielä päiviä sen jälkeen itsellä oli vaan paska fiilis. Mietin, että olipa perseestä koko homma ja miksi musta ei tuntunut miltään. Enimmäkseen vaan harmitti koko asia ja harmistusta vain pahensi se, että jotenkin tiedostin, että tätähän mää oon odottanut ja tämänhän piti olla aivan hullun onnellista ja ihanaa. Vielä samana iltana otin pienen rasian ja menin istumaan miestä vastapäätä sohvan rahille. Ojensin rasian miehelle ja saoin, että voitaisko ottaa uusiksi. Mies oli aivan, että mitä ihmettä, mitä täällä rasiassa on. Sanoin, että ei sillä oo mitään väliä, mutta nyt, pyydä uudestaan ja tällä kertaa Vaimoksi. ("kosiessaan" mies kysyi kihloihin, mikä mulle oli se raivostuksen paikka...) Nykyisin oikeesti naurattaa tuo juttu. Vaikka kihlauksesta ei ole vielä vuottakaan. Olen muokkaillut omia muistojani tilanteesta tietoisesti sekä kihlaustapahtumasta muille kerrottaessa olen värittänyt asiaa huumorilla. muun muassa se, että vastasin kosintaan painokkaasti, että "siis yritätkö sää pyytää mua sun vaimoksi" on aina tarinassa mukana. Ei kannata jäädä rypemään siihen harmitukseen, eikä varsinkaan paisutella sitä muistelemalla ja selittämällä ihmisille kaikkea, mitä mies teki väärin. Kaiva (vaikka väkisin) tilanteesta hyvät asiat ja mieti vain niitä. Ja nyt kun rupeatte häitä miettimään, kannattaa itse järjestää itselle ne romanttiset asiat siihen hommaan mukaan. Me mentiin naimisiin hyvin pienesti. Tärkeintä oli kuitenkin, että molemmat viihtyivät ja tunsivat olonsa hyväksi. Minä luovuin monista "haaveista", mutta sain maailman ihanimman miehen puolisokseni. Ja koska hän on minulle rakkain kaikessa epäromanttisuudessaan, tein kompromisseja ilolla, sillä suurinta onnea oli nähdä mies hääpäivänä onnellisena

Myös täällä on keskusteltu aiheesta.

Me ei käyty kuvissa ollenkaan, enkä ole katunut. Ihan hyviä "kiitoskortti" -kuvia ja muitakin tuli hääjuhlapaikalla siskon ottamana. Kuvattavaksi juhlapaikalla olleelle sohvalle taisimme istahtaa pääruuan ja jälkiruuan välissä, eli ennen kakun leikkausta.

No hohhoijaa, vihkiminen ja häät on ihan eri asia Häät voi pitää vaikka vuosia vihkimisen jälkeen. Siihen on vaan aikojen saatossa totuttu, että ne on samana päivänä... kirkon ylivaltaa Ite ajattelin joskus, että me tehtäis niin, että joku kuvais vihkimisen ja sitten vedettäis se alotus videon kanssa synkroon niin, että ihmiset luulis olevansa vihkimisessä. Ihmiset istuis tai seisois valkokankaan suuntaan, me käveltäis niitten keskeltä sinne eteen ja istuttais sivuun, kun vihkiminen näkyis siinä kankaalla. Kun se ois ohi, noustais siihen käytävän keskelle seisomaan, niin kuin oltais käännytty ympäri siitä vihkimisestä. Sitte käveltäis pois tai sitten onnittelu vois lähtee suoraan siitä. Toinen ajatus joka oli tarkoitus toteuttaa, mutta jotenkin jäi. Niin ois ollu läppärillä päättymättömällä syötöllä diashow vihkimisessä otetuista valokuvista. Läppäri ois voinu olla sijoitettuna vaikka lahjapöydälle tms. Meillä vihkiminen ei "näkynyt" juhlassa mitenkään. Käveltiin vihkimisestä suoraan juhlaan, joka alkoi onnitteluhalauksilla ja maljalla.

Tää on kyllä aviomiehen, ei enää sulhasen, suusta, mutta kerron kumminkin, kun oon niin mielissäni Teen kaverin kaverin hääpukuun korjaukset ja sovitin pukua eilen itselleni nähdäkseni laskeutuuko helma oikein. Pyysin miestä apuun hoitamaan nyörityksen. Puku on runsas, helmikirjailtu, kunnon satiininen prinsessa unelma, jollaiseksi morsiuspuku yleensä mielletään. Peilin edessä töröttäessäni mies totesi, että omasi oli kauniinpi. Itsellänihän oli hääpäivänä valkoinen pellavainen puolihame ja HM:ltä ostettu lyhythihainen kauluspaita. Olen ehkä muutamaan otteeseen ääneen harmitellutkin, kun omalta kohdalta kaikki ne prinsessaunelmat jäi kokeilematta... Ei harmita enää. Ihana mies

Me käytiin ihan (pankin) asianajajan juttusilla tekemässä asiakirja. Halusimme sellaisen ehdon, joka on tosiaan voimassa vain avioliiton päättyessä eroon. Eli ei jommankumman puolison kuollessa. Lisäksi avioehto ei koske kaikkea omaisuutta vain vaan molempien perintönä ja lahjana saamaa omaisuutta sekä ennen avioliittoa olevaa omaisuutta. Sanamuodot oli sen verran kinkkisiä, ettei mielestäni tällaisesta asiasta maksaminen asiantuntijalle ollut huono vaihtoehto. Muistaakseni homma kustansi 250 plus maistraatin rekisteröintimaksu 48.

Mun kaaso oli ihan ite osannu hoitaa homman ja varautunut juurikin "ensiapupakkauksen" tyyliin kaikkeen. Yks tärkee kuitenkin, mikä häneltä puuttui, ja mitä noissakaan listoissa ei ollut on. VESIPULLO!!

Hoi Naiset! Sellaisen normi satiinipuvun voi pestä itsekin. Nurinpäin ja pesukoneeseen. 40 astetta ja pesuaineet perään. Niin ne vuokrapuvut hääpukuliikkeissäkin pestään.

Kyllä jälkeen päin kysäisin, että meinasko jännittää ja onko se koko päivän jännittäny ja suunnitellu. Ei kuulemma kumpaakaan. Se (mun mies siis) on kyllä sellanen hetkessä eläjä. Jotenkin tilanteessa harmitti itellä, että se pyysi kihloihin, eikä naimisiin tai vaimoksi, vaikka nimenomaan on joskus puhuttu asiasta. Siis, että kihlaus tapahtuu, kun pyydetään vaimoksi, Kihloihin ei sinällään tarvitse jotenkin erikseen "mennä". Mutta toki pääasia, kuten Tinkelbellkin totesi, on että olemme onnellisesti yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mutta ei tuossa kihlaushetkessä mitään kerrottavaa jälkipolville ole.

Meidät vihki juuri tuo Bovellan. Mulle jäi hyvin lämminhenkinen ja mukava olo kyseisestä ihmisestä. Toisaalta ei kyllä ehoteltukaan mitään "ylimääräistä". Ei oltu etukäteen yhteydessä. Ja ennen vihkimisen alkua hän selitti meille tilaisuuden kulun läpi ja kysyi tuleeko sormusten vaihtoa/sormuksen antoa. En muista kysyikö, että tuleeko mitään muuta (esim. laulua tms.) ei varmaan kysynyt. Että taitaa tosiaan olla kovin vahva kaavassa pitäytyjä.

Kyllä mulla sieppas, kun mies kysyi kakistelun jälkeen, että mennäänkö kihloihin. Purin hammasta, etten märise tai sano rumasti takasin, että no ei varmasti, vaan naimisiin haluan... Kysyin vastaukseksi, että yritätkö sää pyytää mua sun vaimoksi. Johon se ynisi myöntävän vastauksen. Tilanteesta oli romantiikka kaukana, kun kyseessä oli jouluaattoilta, eikä mies ollut hankkinut mulle mitään joululahjaa... En ollu sitten ihan varma, kosiko se kuitatakseen sen joululahjan puutteen vai mistä oli kyse. No nyt ollaan kuitenkin jo ihan onnellisesti naimisissa, niin lopputulos oli kuitenkin haluttu, vaikka kyllä mun mielestä tässä kohtaa voidaan puhua jo melko penkin alle menneestä kosinnasta...

Meidän häät ei ollu mitenkään iso projekti eikä niitä suunniteltu kuukausi kaupalla. Ajattelin, että jos häistä tulee "liian suuri" asia, niin toki sieltä onnen kukkuloilta on tultava alaskin. Heti häiden jälkeen oli tosi onnellinen ja jotenkin koko elämä oli seesteistä ja ihanaa. Nyt häistä on lähes kaksi kuukautta ja olo on aivan toisenlainen. Oon jotenkin hirveän harmissani, etten missään vaiheessa saanut hössöttää ja järjestellä. Koko homma meni ohi niin hujauksessa: kihlauksesta aina häämatkan loppuun asti ei aikaakaan kulunut kuin kolme ja puoli kuukautta. Kaikki meni vaan jotenkin ohi, enkä mää ehtinyt mukaan. Lisäksi mietin nykyisin paljon sitäkin, että no tässäkö tää nyt sitten on. Eli näin ollaan ja meille ei tapahu enää ikinä mitään...

No mulla oli tällanen yksinkertanen kimppu, jossa on peikonpähkinän oksa, gerbera ja kaksi neilikkaa. AIVAN IHANA