blackcurrant

Ennen häitä liikutuin jatkuvasti kyyneliin, ja olin aivan varma, että kirkossa itken, kun a) näen mummoni ja kun katson sulhasta (joka tod näk vetistelee vieressäni). Kuinkas ollakaan... Meillä oli valokuvauksen jälkeen aikaa ottaa pikkuporukalla ulkokuvia ja harjoitella auto/hame-yhdistelmää. Kun pääsimme kirkkoon, oli pyytämäni "kohta se alkaa, tajutkaa mennä viimeistään nyt hätäpissalle, että näette häämarssin" -soitto alkanut ja morsiustypit kävelleet (liian aikaisin) istumaan eteen. Ja kaikki vieraat nousseet seisomaan katseet lasioville päin. Minulle piti alkaa toinen marssi, joten seisoskelimme laittamassa hamettani ja kukkiani ja hätäilemässä kaikkien tuijottaessa silmät pyöreinä meitä. Kun lähdin saattajan kanssa kulkemaan, astuin ensimmäiseksi helmani päälle, mutta saattajani ollessa minua pitempi ja otteen vakaa, sain roikuttua käsipuolessa niin, etten repäissyt tyllejä. :girl_blum:Hetkessä tajusin vyötärölle lyhemmäksi rullatun alushameen valuneen alaspäin liian pitkäksi minulle ja koko käytävä näkyi silmänräpäyksen ajan kilometrien pituisena kuiluna edessäni. Mieheni ilmeestä näin, että hänkin huomasi menomme olevan hieman hidasta ja alkoi kävellä paikallaan. Saattajan kanssa kävimme seuraavan suhisevan ajatusten vaihdon: "Hitaampaa, hitaampaa, mä astun helman päälle!" "En mä astu, mä oon osannu varoa kyllä, kato mä astun.." "EI! kun MÄ astun ITE! Apua!" Ja morsiamen luovutuskohta Kuulan marssissa kuului samassa, kun olimme vielä kaukana keskilaivasta. Sitten alkoikin repeily ja koko kirkon ajan kasvoillani on leveä hymy, en onneksi tirkunut. Tosin lähipiiriä en uskaltanut koko aikana katsoa kuitenkaan liikutusta pelätessä. Ei itkua, ja sulkkia varten olin piilottanut korsetinkuppeihin nenäliinojakin. En kehdannut tarjota kuitenkaan papin edessä, kun tajusin virsivalintani itkettävän kaikkia muita ja sulkki alkoi niiskuttaa. Lähtiessä tajusin keikuttaa pyllyä niin, että vanne alkoi keikkua pois jalkojen tieltä, ja lakkasin kompastelemasta. Taas alkoi hymyilyttää. :girl_haha:Aika iloisia kuvia tuli.

Ei kai leikkiaseita ryöstöön "perinteisesti" onneksi kuulu, vaan ainakin oman kokemukseni mukaan morsian tanssitetaan ovelle ja kaapataan sitten mukaan. Ehkä kaappaaja vielä huutaa "morsian on ryöstetty". Toinen vaihtoehto on lauma häjyjä, jotka ilmestyvät karjuen ja kaappaavat morsiamen mukaansa. Näin minä olen sen kuvitellut tapahtuvan omien kokemusteni perusteella. Ilman mitään kättäpidempää. Mutta tuo yhteisryöstö kuulostaa oikein mukavalta ja erilaisemmalta idealta. Pitääkin pistää korvan taa... olin jo miettinytkin, että josko ryöstettäisiinkin sulhanen, utta pelkään sen olevan ennalta-arvatumpaa kuin morsiamen ryöstämienn

uppista, kreeta yhtenä vaihtoehtona (tosin häämatka on tod näk jokin viikonloppureissu Euroopan kaupunkiin kahden) häitä seuraavan syksyn/talven lomamatkaksi ja poikamme 3v tulisi mukaan.. ehkäpä lähtisimme ihan isommallakin joukolla. Tuoreita vinkkejä ja kokemuksia siis kaivataan, edelliset kysyjät eivät tosin näytä saaneen vastauksia..

pakko kommentoida tähän, kun löysin ihmeekseni samoin ajattelevia ihmisiä palstalta )) Olen täysin samaa mieltä. Meillä myös pienen budjetin häät ja mahdollisimman lahjakkaasti tahdon välttää kaikkea amerikkalaista ökyhääturhaketta. Meillä ei ole tarkoitus tuhlata häihin kolmen vuoden tuloja; olen itse opiskelija, takana pitkä avoliitto ja perheenlisäystäkin on jo saatu. Kyllä sille rahalle on ihan oikeaakin käyttöä.. Milloin ammattikuvista ja rinsessaruoista tuli hääjuhlien pakollinen keskipiste ilman vaihtoehtoja? Tokihan kukin oman alansa ammattilainen tietenkin hehkuttaa elantonsa saadakseen ammattikuntansa tärkeyttä, mikä on ihan ok, ihmisen on jostain saatava leipänsäkin. Ei ole heidän vikansa, että nekin, joilla ei oikeasti olisi varaa sortuvat ylilyönteihin naisten(hää)lehtien ja television painostuksen alla. Ja sitten on niitä, joilla oikeasti on varaa tai jokin henkilökohtainen oma syy (kuten oma mielikuvansa häistä). Mutta ei ole myöskään rahattomampien vika, että tuntevat oman rahatilanteensa. Ei ole myöskään syytä tuomita niitä, joilla vain on erilaiset arvot kuin jollain muulla. Jokaisella on varmasti ihan oma mielikuvansa häistä, mitä lähtee toteuttamaan. Itse perustan mielikuvani omiin muistoihini ihan tavishäistä, joissa ainakin minulla on aina ollut hauskaa; vieraatkin ovat saaneet olla ihan omia itsejään, osallistua juhliin esim dokumentoijina omilla kameroillaan, mikä on loistava tapa tutustua muihin vieraisiin. Minulle itselleni valokuvissa on tärkeintä se, että kuvat on ottanut henkilö, joka merkitsee edes jommalle kummalle - ja mielellään molemmille jotain. En minä edes halua häihini ketään vierasta tyyppiä heilumaan kameroineen ottamassa kuvia vieraiden miehustoista ja omasta pukeutumisistani.. Olen huomannut pitäväni vuosien päästä eniten juuri niistä kuvista, joista näkyy, että kuvan ottanut henkilö kuuluu samaan seurueeseen ja kuvat on otettu poseeraamatta. Kyse on myös kuvassa näkyvän rajatun tarinan lisäksi ulkopuolelle rajautuneen tilanteen tarinasta. Juhlien jälkeen on myös mukava saada postissa muiden ottamia kuvia ja lähettää itse ottamiaan toisille. Tämä siis oma näkemykseni, muilla on ilmiselvästi omansa ja hyvä niin. "Edustuskiiltokuva" otetaan sitten valokuvaamon toimesta.

Tässä nyt ihan oma henkilökohtainen mielipiteeni: Minusta on hullua evätä hääparilta häämarssi, joka on periaatteessa instrumentaalimusiikkia ja vieläpä nk. klassista musiikkia. Jos syynä on kappaleen soiminen elokuvan soundtrackilla, silloinhan pitäisi evätä myös Wagnerin, Mendehlsson-Bartoldyn ja Melartininkin häämarssit - puhumattakaan kaikista "varastelevista harakoista" jne....

toadstool: minäkin ihastuin ohjesääntöösi ja taidan ottaa pohjaideani siitä kynä pysyy kädessäni, photoshoppailu onnistuu, jos löydän ohjelman käsiini ja häät ovat seurantalolla, joten niistä tullee kuitenkin ihan omannäköiseni lippulaput, mutta postaan tänne sitten aikanaan kuvat, jahka olen ne ensin lähettänyt kohteisiinsa.

moi Tämä ei ole pilkun*sitä*, vaan ihan oleellisten erojen (kieli, kaupunki/maaseutu/saaristo jne) vuoksi tiedustelisin, että mihin päin Pohjanmaata haluaisit viitattavan? (Etelä-, Pohjois- vai ihan rannikon Pohjanmaa?) Itse otan kyllä sekaisin juttuja rannikolta ja Etelä-Pohjanmaalta, mutta tässä olisi nyt tilaisuus miettiä omaakin ohjelmaa samalla. Meille olen jo päättänyt ottaa: - juomalauluja (myös ruotsiksi) ja kansanlauluja - > sanat/nuotit löytyy pöydistä, halukkaat saavat niitä etukäteenkin, ei aikataulutettu eikä osallistumispakkoa - puukkoparkin (juhlapaikan ulko-oven viereen kyltillä varustettuna) - sitä itseironista uhoolua jossakin määrin jotenkin - haluaisin kovasti haitarinsoittoa *sigh* ja ehkä kansanmusiikkityylin viulistikin olisi kiva etenkin häävalssiin Leikit ovat kyllä muuten vielä auki.

Bongasin netistä hääputiikin nimeltä Minnalisa, kenelläkäään kokemuksia?

voi herran jestas, kun tästäkin on tullut ihan itkupilli Olen itse paljon enemmän laulaja kuin lausuja, lauluissakin melodia on se tärkein, joten olen ajatellut häissäni laulaa jossain vaiheessa. Eihän tuosta runojen lausumisesta taitaisi mitään tulla, kun joka viestin luettuani joudun pyyhkimään kyyneliä ja niistämään nenäni. Mutta jonkinlainen kiitospuhe - ehkäpä humoristinen (joku sellaisesta kertoikin täällä) ennen laulua rauhoittaisi hermot niin, että saisin ainakin laulettua jonkin laulun. Ei varmaankaan mitään suomeksi, vaan ranskaksi tai italiaksi liikutusvaaran vuoksi.

Uusi morsian ilmoittautuu! Meillä häät Huvilakauden päättäjäispäivänä ja varattuna oli ensin Palosaari, mutta nyt sain vaihdettua Mustasaareksi, joka on miljöönsä vuoksi ykkönen (kun se Pyhän Marian kirkko on hieman arka säävaihteluille . Paras vaihtoehto, eli keskiaikainen kirkko, jouduttiin hylkäämään, kun Isokyröstä ei tuntunut löytyvän juhlapaikkaa ja hintataso muuten on täällä pääkaupunkiseudulla "hieman" korkeampi ajatellen vieraiden majoituksiakin. Emme siis asu enää Vaasassa, mutta käytännön syistä pidämme häät siellä. Meillä on tiukempi budjetti. Kovasti on kuitenkin muutamassa vuodessa muuttunut palveluntarjonta Vaasassa, moni paikka lopettanut jne. Koska emme enää asu Vaasassa, olisi kiva kuulla vinkkejä! Muoks vielä: Juhlapaikkana on Gerby UF. Kävimme katsastamassa jo lokakuussa paikan, mutta nyt en muistakaan oliko siellä astioita. Tietääkö kukaan? Jotenkin arvelisin, että ei.. vieraita on tulossa n.80 henkeä, aikuisia ja lapsia. Piha-alue oli ehdoton plussa valitessamme paikkaa, samoin hinta.

Noh, meillä tuulee juhlaan ehkäpä jopa kaksi konsolia, molemmat lavalle tai sen alle. Et liene kuullut Nintendo Wiistä? Meillä on ollut hillittömän hauskaa porukalla, kun illanvieton aikana aina joku tai jotkut ovat alkaneet huitoa ja väännellä itseään mielikuvituksellisiin liikesarjoihin. Toinen konsoli on sitten Rockband-peliä varten, tai ottaisimmekohan Singstarin ja kolmannen konsolin mukaan kehiin.. Onneksi kaveripiirissä on mistä valita! Hyviä ohjelmanumeroita, jos niille tuntuu olevan tilausta juhlan aikana. Taskukirjat ne enemmän juhlinnasta erottavat. Lasten on saatava osallistua muiden mukana hauskaan ennen iltajuhlinnan ja alkotarjoilun alkua. Ja jos on erillinen huone lapsille, käyttäisin itse sitä lapsille rauhoittumishuoneena ilman häliseviä laitteita. Pienille lapsille tuo puuhapussi-idea oli varsin hyvä. Aion itse sitä soveltaa, kun saadaa joskus osallistumisilmot (kutsuja ei ole vielä lähetettykään),

Alkaa tuntua samalta.. Jos joku ihana ihminen haluaisi myydä minulle Benjamin Robertsin Vintage collectionin burgundinvärisiä unelmia käytettynä, niin olisin ikionnellinen. Hintarajani kun menee suunnilleen samoissa lukemissa kuin sinullakin. Olen vain niin madottoman rakastunut. Blaah.

Nostelen tätä samalla kun heräsin itse vasta aiheeseen, joten minun listani on vielä ihan aluillaan. Sitä vähän erilaista rakkauslaulua ainakin deppareilta Depeche Mode Blue Dress Enjoy The Silence (tosin "wows are spoken to be roken"..) I Feel Loved (tässä on rakastumisen hurmosta) If You Want (kunnon retropumppu) Mercy In You Ja tunnelmallisempaa: Happoradio Hitaasti Ikävä ihollesi Uhrille Saint-Saëns, Camille Mon coeur s'ouvre a ta voix (ja ehkä callaksen versio) Simply Red Say You Love Me Stars The Air That I Breathe You Make Me Feel Brand New

Ei varsinaisesti omaa laulua, mutta Simply Redin albumi Blue kokonaisuudessaan - ja ehkä ensimmäisenä mieleen sieltä tuleva Say you love me.

Kannanpa korteni tähänkin ketjuun. Itse maksamme, vaatii hieman joustoa ja vaivannäköä kun itse opiskelen, mutta me haluamme pitkästä aikaa bilettää ja mikäs siinä, kun aiheena on vidoinkin suhteemme virallistaminen. Budjetti ei ole varma, mutta muutamaan tonniin maksimissaan se jää.

Minäkin pidän vanhemmistani sekä appivanhemmistani paljon, siksi reagointi hämmensikin meitä molempia. On kauheaa, kun ihmiset, jotka ovat itselle tärkeitä ja joiihin välien on luullut todellakin olevan hyvä käyttäytyvätkin näin odottamattomasti. Onhan niitä hääuutisiakin kyselty monen vuoden ajan, joten tietenkin odotimme hieman toisenlaista reaktiota kuin esim. äkillinen ja pitkä haudanhiljaisuus takapenkillä.. Mutta ehkä hetki vain oli huono, lievää innostusta on jo moni alkanut osoittamaan. Onhan häihin vielä aikaa. Helpotti kyllä tuo avautuminen. X) Täytyy myös miettiä miten itse olen muiden silmissä aina reagoinut uutisiin, oma mielikuva kun saattaa poiketa toisen saamasta mielikuvasta. Toivottavasti kuitenkin paremmin kuin vanhempani nyt, ja olen minäkin ensimmäisenä avioituvana meidän perheessä.

Saint-Saëns: Mon cœur s'ouvre à ta voix suomalaisista nyt mieleen tuli vain Romanssi.

Meillä on niin laulava suku ja itse koko elämäni laulamista eri tavoin harrastaneena aion jakaa pöytiin jollain tapaa juomalaulujen ja muiden suosikkien sanoja ja nuotteja jopa äänissä. Yhdessä laulaminen rikkoo jään ja on hauskaa! Ovathan kaiken maailman karaoket ja singstaritkin jo varsin suosittuja, ja niissä joutuu sentään marssimaan yleisön eteen. Ne laulakoon, jotka haluavat, sillä mitään ohjelmallista laulamista tuskin harrastetaan. Musiikki kuuluu kaikille.

Ensimmäinen vaihtoehto: Alkusyksy/loppukesä; illat jo pimeät, soihtuja, lyhtyjä, ehkä kokko.. ilma on vielä lämmin, mutta ötököitä ei enää ole niin paljon pienen syyskirpeyden jo puraistessa.. ja tietenkin ruskan värit ja pihlajanmarjat Toinen: alkukesä; syreenit ja vihreys, ötökät vasta heräilemässä.. ja kesä vasta edessä!

Juuri minulle tärkeimmät ihmiset ohittivat koko uutisen kuin eivät olisi sitä kuulleet ja vaihtaneet puheenaihetta - tai sitten alkaneet valittaa kaikesta häihin liittyvästä saman tien. Tuli todella hämmentynyt olo. Varsinkin, kun sain jo tehtäväänsä suostuneelta ystävältäni paasauksen siitä, kuinka minun pitäisi ymmärtää, että häät ovat ehkä tärkeät hääparille, mutta eivät välttämättä muille. (Kyllä minun ystävieni häät ovat olleet merkityksellisiä myös minulle, vaikka en ole ollut edes kaasona, joten miten tähän pitäisi suhtautua?) Toisaalta, bestmanit ja kaasotkin ovat olleet veljeni ja yhden serkkuni ohella niitä harvoja ihan vilpittömästi onnitelleita. Äitini reaktio uutiseen puhelimitse oli kirkon ja juhlapaikan mollaus, pienen laitakaupungin kappelin ehdottamista tilalle (minä oikeasti haluan itselleni merkityksellisen vihkikirkon eikä ammatinvalintani ja harrastusteni perusteella sen pitäisi ainakaan äidilleni olla epäselvää) ja lopulta mentyäni sanattomaksi puheenaiheen vaihto itseensä. Myöhemmin hän kuukautta aiemmin sovitussa palaverissa mm. ilmoitti, että "mitä niillä kaasoilla sitten tekee? jätetään ne pois"(äitini oli omatoimisesti tarjoutunut järjestämään tarjoilujuttuja). Olen itse aina ollut onnellinen (ihan oikeasti) ystävieni hääuutisista. Ei niitä iloisia tapahtumia niin paljon elämään tunnu mahtuvan.. Onhan se minusta aika iso juttu, että kaksi ihmistä on päättänyt virallisesti jakaa koko loppuelämänsä toistensa kanssa, ja ylipäänsä osuneet kohdakkain! Enkä tajua, miten oman tyttären häihin voi oikeasti reagoida noin negatiivisesti, kun vävykin on aina ollut erittäin mieluinen. Kaiken kaikkiaan mietimme jo vakavasti sitä, että pitäisimmekin häämme uudella kotipaikkakunnallamme emmekä synnyinpaikkakunnallamme (päädyimme hintatason ja iäkkäiden meille rakkaiden sukulaisten vuoksi alunperin tähän), keskiaikaisessa unelmakirkossa ja vain niiden kesken, joiden huomasimme oikeasti olevan onnellisia puolestamme. Ei huvittaisi ollenkaan kutsua perhettäni paikalle. On varsin yleisesti tiedossa, että minä en ole pahemmin tavannut tehdä mitään ilman perusteellista harkintaa, olen aina pyrkinyt kannustamaan muita ja olemme olleet yhdessä viime vuosikymmeneltä lähtien, jälkikasvuakin on. Kyse ei ole hetken huumasta. Häät vain ovat siirtyneet ja siirtyneet vastoinkäymisen ja menetysten myötä jatkuvasti. Olemme niistä kuitenkin yhdessä selvinneet ja vihdoinkin on alkanut aurinko taas paistaa tähänkin risukasaan. Olemme huomanneet kotimme olevan toistemme luona, että selviämme yhdessä melkein mistä vain. Katsotaan miten homma etenee, ehkäpä päätämmekin vielä toteuttaa tuon pienemmän vaihtoehdon... > Olipas vuodatusta, luulin jo monessa kuukaudessa päässeeni tämän yli, mutta en näköjään ollutkaan.