Dow

Minä kohtasin ihan puskista ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen hääpainajaiseni viime yönä. Vihkiminen oli kai jo tapahtunut, ja saavuimme sulhasen ja lähipiirin kanssa hääjuhlapaikalle. Se oli ankea, muistutti sisältä jotain työväentalon juhlasalia ja jotenkin siellä oli vain yksi kapea pöytä salin yhteen reunaan tuupattuna. Ongelmana tuntui olevan se, että paikka oli vastoin suunnitelmia jäänyt koristelematta ja oli mielestäni sen vuoksi ihan kammottavan näköinen. Minua nolotti aivan kamalasti ja päätin, että päiväni oli pilalla. Vieraat saapuivat pian, ja ruokailu aloitettiin. En kehdannut häpeissäni näyttää, että olimme tosiaan juuri avioituneet mieheni kanssa ja että vietettiin häitämme, vaan taisin vain istua surkean näköisenä ja teeskennellä, ettemme tunne toisiamme. Kaikki vieraat olivat niin kiusaantuneita koristeiden puuttumisesta ja täysillä ankeilevasta morsiamesta, että kukaan ei puhunut keskenään mitään. Me aiomme laulaa häissämme juomalauluja, mutta unessani en kehdannut avata suutani sen enempää sanoakseni jotain kuin aloittaakseni lauluakaan. Ruokailu, jonka oletetaan oikeassa elämässä kestävän aika kauan, oli ohi tunnissa, eikä kukaan ollut sanonut toisilleen mitään sen aikana. Sitten selvisi, että bändi ei ollut tulossa, eikä kuvaajakaan tainnut olla paikalla. Mitään ohjelmaa ei enää ollut ja kaiken kaikkiaan jokaisella paikalla olleella oli ollut aivan hirveää sen tunnin ajan, minkä juhla kesti. Sulhanen yritti vielä ehdottaa minulle, että juhlaväki lähtisi jatkoille sinne, missä ikinä bändimme silloin olikaan, mutta minä vain itkin ja huusin, että koko juhla oli ihan floppi, eikä kukaan haluaisi lähteä enää mihinkään. Painajaismaisinta ja kamalinta tässä unessa oli ehtottomasti oma käytökseni kaikkia vieraita ja varsinkin rakkaintani kohtaan. Toivottavasti tämä uni tiesi alkua pitkälle iloisten hääunien sarjalle - en ole aikaisemmin uneksinut häistä kertaakaan. Vielä on seitsemän kuukautta aikaa.

Tampereen häämessut tänä viikonloppuna olivat meidän mielestämme todella hyvät! Me löysimme kaiken, mitä kaipasimme ja saimme useita huippuhyviä uusia kontakteja. Näytteilleasettajia oli ihan mukava määrä ja ennen kaikkea monipuolinen valikoima. Meidän tavoitteenamme oli tutustua kuvaajiin, etsiä hyvää kakuntekijää ja luoda ensimmäinen silmäys hääkukkiin. Tavoitteet täyttyivät ja muun muassa varasimme itsellemme kuvaajan suoraan messuilta ihastuttuamme sekä hänen tyyliinsä kuvata että olla vuorovaikutuksessa. Tampereen seudulla avioituvat hyötyvät messupäivästä varmasti - kannattaa mennä ensi vuonna.

Osaako joku sanoa, voiko Meidän häitä katsoa jälkikäteen netistä? Kävin Subin kotisivuilla ja ymmärsin, että voisi, mutta en kuitenkaan löytänyt oikeaa paikkaa. Minulta meni ohi ohjelman jatkuminen uuden tuotantokauden jaksoin eilen (?).

Me järjestämme häämme yhdessä - "tietenkin!", voisin lisätä. Minun olisi todella vaikea suhtautua mieheen, jota hääsuunnitelmat eivät innosta tai kiinnosta ollenkaan. Sen ymmärrän taas todella, etteivät kaikki yksityiskohdat innosta tai ehkä lähinnä kiinnitä miehen huomiota yhtä paljon kuin naisen. Minä mietiskelen hääjuttuja varmasti enemmän kuin mieheni ja olen perehtynyt asioihin laajemmin, mutta hän on aina kiinnostunut kuulemaan keksimistäni tai kohtaamistani uusista ideoista ja kehittelee sellaisia itsekin. Joissakin asioissa minä selvittelen ja esittelen vaihtoehtoja, joista valitsemme parhaat yhdessä, joissakin asioissa mieheni tekee esikarsinnan. Minä en nauttisi häiden järjestämisestä, mikäli mieheni ei osallistuisi.

^ Tuohan on aivan kamalaa ja itsekästä käytöstä miehesi äidiltä! En tietenkään ole missään vaiheessa sanonut tai tarkoittanut, että syy olisi aina uudessa puolisossa. Olen pahoillani puolestanne.

En tykkää Satuhäistä enää yhtä paljon kuin ennen. Hääohjelmalta kaipaan ensisijaisesti tuikitavallisia, onnellisia pariskuntia suunnittelemassa häitään. En halua tai koe tarvetta puuttua kenenkään aikuisen tapaan olla ja toteuttaa itseään, mutta Satuhäät-ohjelman erikoisuuden tavoittelu tällä kaudella kyllästyttää jo.

Kyllä, ilman muuta. Erillinen pieni leikkihuone talon puolesta on tärkeä lisä Palatsin pitkään erinomaisuuksien listaan. Onko sen olemassaolo teillä tiedossa? Siellä on televisio, videonauhuri (vai dvd-soitin?) ja jotain leluja valmiiksi. Meillä ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia lasten osalta, mutta se ainakin vaikuttaa varmalta, että palkkaamme muutaman lastenhoitajan valvomaan leikkihuoneen menoa ja ehkä tarvittaessa organisoimaan ohjelmaa. Olen itsekseni mielessäni ajatellut, että lapsille voisi jopa tehdä oman varjo-ohjelman varsinaisen hääohjelman rinnalle; se olisi siis jaettu lasten paikoille ruokasalissa samalla tavalla kuin varsinainen ohjelma aikuisille. Ainakin joku elokuva saa varmasti pyöriä leikkihuoneessa jossain vaiheessa. Lisäksi olemme miettineet (isommille) lapsille mahdollisesti jotain aarteenetsinnän tyyppistä pihalla tai pienimuotoisena sisällä käytössämme olevissa tiloissa. Ulkona on monia aarteenetsintärasteiksi sopivia paikkoja, mutta autotien ja kosken läheisyys täytyy tietysti huomioida järjestämällä riittävä valvonta. Jonkinlainen ongintakin meillä on ollut mielessä, mutta emme ole vielä oikein miettineet, missä se järjestettäisiin. Jos yläkerrassa ei ole samaan aikaan tilaisuuksia, voisi esimerkiksi ylätasanteelta onkiminen jotenkin järjestettynä toimia. Jossakin vaiheessa lapsille voisi myös kattaa karkkibuffetin keltaiseen tai siniseen salonkiin.

Mua ahdistaa!!!! Meillä on hääbudjetti kokonaisuudessaan ajateltu vaan niin, että sen verran investoidaan kuin tarvitsee, jotta saadaan kaikki mitä oikeasti halutaan. Sama koskee pukua; sille ei ole mitään hintakattoa. Puvulle on häälaskelmista heitetty hinnaksi 1500 euroa ja sovittelukierroksilta mieleisiksi rankatut puvut maksaisivat muutoksineen kaikki suunnilleen tonnin. Mutta kun musta vaan tuntuu, että valkoinen puku on valkoinen puku - siis että saman efektinhän ne kaikki antaa -, eikä tuollaisen rahan käyttämisessä kertakäyttöasuun ole yhtään mitään järkeä, vaikka varaa todella olisi. Mutta sitten taas sovitin kyllä kerran jotain halpispukuakin, ja ainakin siitä kyllä näki, että se oli halpa. Tai siis kamalintahan tässä on se, että EI SE TODELLAKAAN EDES OLLUT HALPA, vaan maksoi sentään 500 euroa. Tämä koko häähomma on ihan älytöntä. Aaaargh! Tämä olisi varmaan helpompaa, jos tosissaan ihastuisin johonkin pukuun ja oikeastioikeasti haluaisin sen, mutta musta ne kaikki vaan näyttää jotenkin aika samanlaisilta.

Meillä on häät Finlaysonin palatsissa syyskuun lopulla. Vihkiminen suoritetaan ruokasalissa ja ateria tarjotaan pöytiin talvipuutarhassa. Vieraita kutsutaan noin 70, joista aika iso osa lapsia. Ruokailun ja hääkakun osalta on ehkä nyt päällimmäisenä sellainen tuntuma, että tilaamme kakun muualta ja tarjoamme ennen sitä kolme ruokalajia palatsin keittiöstä. Olemme miettineet jopa sellaista vaihtoehtoa, että kakku erotettaisiin selkeästi ruokailusta ja tarjottaisiin aterian yhteydessä jokin muu (kevyt) jälkiruoka. Meille tulee bändi aulaan pariksi tunniksi. Olen alustavasti ajatellut, että sitä voisi koristella hieman lyhdyillä, kukka-asetelmilla ja ehkä jopa jonkinlaisilla kankailla, siis semisti tähän tyyliin (mutta vähemmän rumasti...): Pöydät ovat tosi kapeat, joten niitä ei voi kovin näyttävästi koristella. Ehkä jonkinlaiset kapeat ja korkeat kukka-asetelmat olisivat kauniita, siis jotain tällaista - jokaiselle oman tyylitajunsa mukaan... Tuollaiset eivät vie pöytätilaa, eivätkä riittävän korkeina varmaan myöskään näkyvyyttä. Luultavasti aika hyvän efektin saisi laittamalla pari korkeaa kukka-asetelmaa vain keskellä talvipuutarhaa olevalle heti sisäänkäynnin edestä alkavalle pitkälle pöydälle; kaikki pöydät eivät varmaan tarvitsisi omaa ihan niin näyttävää, vaan muihin pöytiin voisi laittaa samoja kukkia pienemmällä volyymilla. Se olisi säästeliästä, mutta varmaan myös ennen kaikkea tyylikkäämpää kuin koko tilan täyttäminen valtavilla asetelmilla. Mietin lyhtyjä ja tulia myös ulos, sillä syyskuun lopulla ilta jo hämärtää. Kaikesta tällaisesta on kuitenkin kauheasti vaivaa jollekulle sekä koristelu- että purkamisvaiheessa, enkä tiedä, kuka sen kaiken sitten tekisi.

Kiersimme mieheni kanssa pari viikkoa sitten keskustan asiallisten hotellien sviitit. Ja sitä pettymyksen määrää! Itse olin jo alun perin ajatellut, että Tampereen hotellitarjonta ei houkuta, vaan viettäisin hääyön mieluiten kotona ja laittaisin puitteet hotelliyön hinnalla erityishienoiksi, mutta mieheni mielestä ajatus tuntui arkiselta. Se mieli kyllä muuttui, kun tutustuimme tarjontaan! Kävimme Ilveksessä, Tammerissa, Tampereen kylpylässä, Villassa ja Scandicissa. Saimme kaikkialla mukavaa palvelua, jota arvostimme kyllä kovasti. Kierroksen perusteella kävi kuitenkin ilmeiseksi, ettei Tampereella ole tarjolla millään tavoin ylellisiä paikkoja hääyöksi. Meille kummallekaan hotellissa yöpyminen sinällään ei ole mikään elämys, eikä mikään näkemistämme sviiteistä sykähdyttänyt yhtään - ne ovat tasoltaan tavallisia hotellihuoneita, ja näköjään sviiteiksi niitä kutsutaan siksi, että niissä on makuuhuoneen lisäksi erillinen olohuone. Minusta hotellihuone ei ole hieno vain sillä perusteella, että siellä on poreallas. Kamalin kaikista - tai kohtuuden nimissä oikeastaan ainoa todella vastenmielinen - oli kyllä Villan saunallinen poreammeellinen tornisviitti. Se oli rähjäisen oloinen, siellä haisi tupakka ja koristeena oli pari pölyistä ankeaa silkkikukkakasaa. Parivuode oli ahtaassa ankeassa välissä, josta ei voi puhua samassa yhteydessä romantiikan kanssa. Ilveksen sviitin makuuhuoneesta oli tylsät näkymät Koskikeskuksen varastotiloihin ja poreammeena oli suuttimilla varustettu tavallinen kylpyamme. Sisustuksessa oli tyyliä ja vähän designiakin, mutta vaikutelma jäi silti vaisuksi, eikä huone ole mielestäni hintansa arvoinen. Jotenkin erilaisena ja vähän hienona erottui Tampereen kylpylän (hotellipuolen) sviitti, jossa oli laitettu vähän ajatusta sisustuksen tyyliin. Siellä oli ihan hieno keittiö ja punatiilinen seinä vähän amerikkalaiseen henkeen - harmillisesti keittiötä ei kuitenkaan varmaan juuri hääyönä tarvita, eikä huoneen sinänsä ihan ok tyylikäs tyyli ole meidän tyylimme. Scandic taisi olla ihan ok, mutta ei yhtään enempää - siellä ei tosiaan voisi erehtyä luulemaan olevansa missään muualla kuin perustasoisessa hotellihuoneessa. Sauna esteettömin rautatieasemanäkymin Scandicin ylimmässä kerroksessa oli kyllä aika hauska. Tammerin tyylikkyys yleisissä tiloissa muuttuu mielestäni ehkä jopa vähän tunkkaisuudeksi hotellihuoneissa. No oikeasti ongelmana oli lähinnä se, että ainoa mikä teki Tammerin kalleimmasta huoneesta hienon, oli siellä oleva pieni sauna ja pääsy Tammerin sisäänkäynnin päällä olevalle parvekkeelle; itse huoneosa oli tavallinen pienikokoinen hotellihuone parivuoteella. Kierroksen perusteella tuntuu kurjalta teilata kaikki vaihtoehdot, koska saimme varsinkin S-ryhmän hotelleissa ihanaa ja kiitettävää palvelua. Vaikka huoneet jättivät kylmäksi, palvelun taso ilahdutti ja sai toivomaan, että oikeasti haluaisimme viettää hääyömme jossakin nähdyistä hotelleista. Kannattaa todella käydä etukäteen katsomassa, mikä hääyönä odottaa. Me olisimme kyllä pettyneet, jos olisimme varanneet jonkun sviitin sokkona, maksaneet siitä monta sataa euroa ja könynneet sitten hääyöksemme johonkin korkeintaan kolmen tähden tasoiseen loukkoon. Anteeksi, sävyni on ikävä, mutta ärsyttää tämä asia. Tottakai minäkin haluaisin viettää hääyön hienossa sviitissä, mutta Tampereella ei vaan näytä olevan sellaista! Äh, tylsää.

Olimme Wanhassa satamassa mieheni kanssa ja tykättiin molemmat kovasti. Niitä messuja oli odotettu jo jonkin aikaa, mutta ehkä korkeistakin odotuksista huolimatta molemmille jäi hyvä mieli. Tosin mulla meinasi tulla vähän suru puseroon ärsytyksen takia, kun hääpukunäytöksessa näkyvyys oli niin surkea - varsinkin kun syynä oli suoraan edessä kaiken keskellä pönöttänyt seisova valokuvaaja. Se oli kyllä huippusurkea järjestely; kuvaaja vieläpä oli siellä näytöksestä toiseen pilaamassa näkymät, vaikka joka kerralla esiteltiin tietysti samat puvut. Kauheastihan siellä oli väkeä ja loppua kohti näytteilleasettajien spontaani palvelualttius vähän hiipui (, mikä tosin oli joiltakin osin ihan hyväkin, koska paikoitellen aktiivinen avun tarjoaminen oli suorastaan häiritsevää). Messuilta sai yleistasoisia ajatuksia ja oli kiva nähdä luonnossa esimerkiksi Calligraphenin (Now&Forever) kortteja. Ihan mahtava juttu! Sulla oli onnea!

Suomalais-skotlantilainen pariskunta toissajaksossa oli huippu - mies varsinkin oli tosi hauska tyyppi. Tykkäsin jaksosta kovasti - olihan se tietysti tavallaan tylsä (ei draamaa ja yllätyksiä), mutta sillä tavalla tylsiähän meidän kaikkien tarinat ovat - ja siinä tylsyydessään juuri niin kypsiä ja ihania kuulla. Mutta eiväthän Mendelssohn, Kuula ja Melartinkaan ole mitään kristillisiä häämarsseja? En tunne sitä kappaletta, jonka pariskunta halusi tilaisuuteensa; olikohan siinä sitten jotain jotenkin sopimatonta tai epäkristillistä enemmän kuin noissa perinteisissä? Tottakai ihan vieraan kappaleen soittaminen vaatii kanttorilta joustavuutta ja vaivaa, ja on ymmärrettävää, etteivät kaikki halua siihen ryhtyä. Toisaalta ei mielestäni kuitenkaan ole mietenkään kohtuutonta, että hääpari toivoo jotakin tiettyä asiaa omaan vihkitilaisuuteensa ja pahastuu etenkin silloin, jos se noin suoralta kädeltä ja täysin joustamattomasti teilataan. Viime jakson pariskunta oli taas erilainen - ja eritoten hyvin erilainen kuin me, siis minä ja mieheni -, mutta kuitenkin jaksoa oli ihan kiva katsoa. Tosin musta oli väärin ja epähienoa näyttää se pätkä, jossa mies yksin ilmeisen humalassa käsittelee häiden peruuntumista ja tunteitaan siihen liittyen.

Miksi säälittävää? Jos jollekulle kirkon opetukset eivät merkitse mitään, hän ehkä suhtautuu jouluevankeliumiin juhlaan kuuluvana satuna ja kirkolliseen vihkimiseen perinteisenä avioitumisrituaalina ilman, että puhe Jumalasta merkitsee mitään suuntaan tai toiseen - se vaan kuuluu asiaan. Onko se sitten pinnallista tai teennäistä, siis kulttuurimme perinteisen vihkitavan ja -puitteiden haluaminen ilman, että niiden uskonnollinen osuus puhuttelee? Minusta asia ei ole ihan suoraviivaisesti niinkään.

Se oli kamalaa! Mitä tuotantoyhtiössä on ajateltu, kun tuo pari on valittu ohjelmaan ja sitten vielä leikattu Hei me kismaillaan -erikoisjakso? Joo, herää keskustelua, mutta varsinkin kauden aloituksena toi kyllä pudotti ohjelman pisteet. Tuli suoraan sanoen ihan jopa vähän paha mieli, kun koko homma oli sellainen farssi. Ja miten se kertojakin voi lukea tuota tarinaa samalla vakavuudella ja tosissaan olevan kuuloisena kuin muissa jaksoissa oikeiden aikuisten asioita? Minäkin olen nyt suora, mutta ihan oikeasti aviopari vaikutti korkeintaan 15-vuotiailta. Jonkun olisi pitänyt sanoa jotain ainakin ennen niiden tatuointien ottamista, vaikka ei se tietenkään olisi mitään auttanut. Toivon heille ilman muuta kaikkea parasta ja ikuista onnea ja roimaa henkistä kypsymistä, mutta jotenkin näyttää niin todennäköiseltä, ettei tuo seikkailu tule johtamaan kuin korkeintaan tuohon viimeksi mainittuun.

^ Kiitos! Meille sanottiin Finlaysonin palatsiin tutustuessamme, ettei vihkisen järjestäminen siellä ole suositeltava vaihtoehto, joten olimme jättäneet sen käytännössä kokonaan pois mielestä ja vaihtoehtojen listalta. Nyt otin sinne yhteyttä ja he kertoivat, että ruokasaliin saa reilut 60 istumapaikkaa. Meille kutsutaan 66 vierasta, joista suunnilleen 5 on alle 3-vuotiaita, eivätkä ehkä vältsisti tarvitse omaa tuolia; seremonia ei kuitenkaan kestä kovin kauaa. Pari muuta vihkipaikkavinkkejä Tampereella sen perusteella, mitä me ehdimme miettiä: Hatanpään kartanon ruususali: Käsittääkseni vuokrattavissa pelkkänä tilana, eli ei tarvitse ostaa virvokkeita tai syötävää. Eivät tosin ikinä vastanneet tarjouspyyntööni pelkän tilan vuokraamisen osalta. Olympia-sali: Tätä emme käyneet katsomassa, kun ei vielä ollut pakkotilanne. Sali on ilmeisen valtava, mutta kai myös ihan kaunis tila.

Minä pyysin siskoani kaasokseni heti kihlauksesta kertomisen yhteydessä. Se oli 9 kuukautta ennen häitä. Osa kihlautumisen julkistamisesta siskoni perheelle oli ilmoitus siitä, että nyt tarvittaisiin hyvää kaasoa. Samoin mieheni soitti parhaalle ystävälleen kertoakseen kihlauksesta ja aloitti asiansa pyytämällä häntä luottamustehtävään.

Jo vain. Mieheni tietää ja on kiinnostunut tietämään, mitä kirjoittelen.

Me kutsumme vieraat meidän juhliimme - me vastaanotamme ilmoittautumiset.

25.9.2010 vihkiminen ja hääjuhla Finlaysonin palatsissa.

Meidät vihitään syyskuun lopussa ja lähdemme häämatkalle joulun jälkeen. Olisi tietysti ihanaa lähteä perinteisesti heti häiden jälkeen - puhumattakaan siitä, että viipyisi tosiaan kokonaisen kuherruskuukauden -, mutta työ- ja opiskelujuttujen takia syksy ei ole hyvää loma-aikaa. Sitä paitsi haluamme monien muiden tavoin lentää paratiisiin, kun ilmat ovat kylmimimillään ja talvi pimeimmillään, eikä Suomen upeasta syksystä edes oikein haluaisi mihinkään lähteä.

^ Kiitos - en tosiaan muistanut viestiäsi palatsin omassa ketjussa. Kun kävimme tutustumassa Finlaysonin palatsiin, meille sanottiin, ettei vihkiminen siellä ole paras vaihtoehto, joten oltiin jo oikeastaan jätetty se kokonaan pois mielestä. Minä laskeskelin tuota ruokasalia ja sitä, mahtuisimmeko kuitenkin sinne, eikä se vaikuta 70:llä hengelläkään mahdottomalta. Tai siis keskelle näyttäisi mahtuvan hyvin riittävän leveä käytävä, eikä ketään tarvitsisi ahtaa nurkkiin, joista ei näe seremoniaa. Lähetin palatsiin sähköpostia kysyäkseni asiasta. Toivottavasti vihkiminen siellä onnistuu - se olisi alun perinkin ollut ykkösvaihtoehtomme ihan jo helppouden ja tilan kauneuden vuoksi!

Ja sitten vähän hehkutusta: meille on juuri varattu se mukava tuomari toimittamaan vihkimisen häissämme! Tapaamme pari viikkoa ennen toimitusta käräjäoikeudessa, jolloin me toimitamme hänelle esteettömyystodistuksen ja pääsemme samalla hieman jutustelemaan.

Hei mekin tarvitsisimme vinkkejä VIHKIPAIKOISTA TAMPEREELLA. Laitoin kyselyä myös juhlapaikka-osioon, mutta tarve on suuri, joten kirjoitan tännekin. Kovasti nähdään vaivaa siviilivihkimisen järjestymiseksi, mutta oikein sopivaa vihkipaikkaa ei olla kohdattu. Meillä vihkimisen järjestäminen juhlapaikalla (Finlaysonin palatsi) ei ole oikein toimiva vaihtoehto - vai onko jollain kokemusta vihkiseremonian järjestämisestä siellä? Häät ovat syyskuussa, joten ulkovihkimisen varaan ei uskalla laskea. Eli 70 vieraan häät ja siviilivihkimiselle sopivat paikat etsinnän alla. Auttakaa, jooko! Ja vihkipaikkavinkkinä pienempien häiden järjestäjille Lapinniemen kappeli, joka sijaitsee Tampereen kylpylän alueella ja jonka saa vuokrata myös siviilivihkimistä varten. Tällä hetkellä se maksaa 125 euroa / tilaisuus. Kappeliin mahtunee reilut 40 vierasta. Se on pieni ja punatiilinen niin ulkoa kun sisältä. Sisustus on aika tylsä, mutta siisti ja uusittu - eikä esimerkiksi tuoleja tietenkään edes näy, kun vieraat istuvat niillä. Pienuutensa takia siellä ei oikein onnistu marssiminen tuolirivien välitse käytävää pitkin alttarille, mutta minusta se voisi olla ihan kaunis ja tunnelmallinen paikka siviilivihkimiselle; hintakin on todella kohtuullinen.

Hei me tarvitsisimme vinkkejä VIHKIPAIKOISTA TAMPEREELLA. Kovasti nähdään vaivaa siviilivihkimisen järjestymiseksi, mutta oikein sopivaa vihkipaikkaa ei olla kohdattu. Meillä vihkimisen järjestäminen juhlapaikalla (Finlaysonin palatsi) ei ole oikein toimiva vaihtoehto - vai onko jollain kokemusta vihkiseremonian järjestämisestä siellä? Häät ovat syyskuussa, joten ulkovihkimisen varaan ei uskalla laskea. Eli 70 vieraan häät ja siviilivihkimiselle sopivat paikat etsinnän alla. Auttakaa, jooko! Ja vihkipaikkavinkkinä pienempien häiden järjestäjille Lapinniemen kappeli, joka sijaitsee Tampereen kylpylän alueella ja jonka saa vuokrata myös siviilivihkimistä varten. Tällä hetkellä se maksaa 125 euroa / tilaisuus. Kappeliin mahtunee reilut 40 vierasta. Se on pieni ja punatiilinen niin ulkoa kun sisältä. Sisustus on aika tylsä, mutta siisti ja uusittu - eikä esimerkiksi tuoleja tietenkään edes näy, kun vieraat istuvat niillä. Pienuutensa takia siellä ei oikein onnistu marssiminen tuolirivien välitse käytävää pitkin alttarille, mutta minusta se voisi olla ihan kaunis ja tunnelmallinen paikka siviilivihkimiselle; hintakin on todella kohtuullinen.

Minä ajattelin jo vuosia, vuosia, vuosia sitten, että haluaisin aikanaan hääkimpun sijaan yhden pitkän valkoisen kallan, jota kantaisin käsivarrellani. Ja vuosia, vuosia sitten näin lehdessä morsiamen, jolla oli hääkukkanaan yksi kalla kauniisti käsivarrella. Mitä ihmettä? Mistä hän oli varastanut ideani? Äh, tuntui tylsältä, koska kalla-ajatus oli minun, oma juttuni, ei mikään ilmiö. (Samoin piti olla polvimittaisen morsiuspuvun, joita sai hädin tuskin mistään joitakin vuosia sitten.) Ja entä nyt? Kaikki harvat ikuisuusvisioni tai -unelmani häistä tulivatkin muotiin ja muutkin ovat ihastuneet niihin. Mutta olen jo päässyt yli mustasukkaisista tunteistani, eikä minua enää vaivaa, että monilla muilla on yhtä hyvä maku kukkien suhteen kuin minulla ( ). Ihailen täällä lukuisia upeita kallakimppuja, jotka ovat tehneet kantajansa onnellisiksi hääpäivinään. Minäkin toivon edelleen sitä yhtä pitkää kallaani - tai näiden kuvien innostamana ehkä muutamaa...