Napalm

Minulle tulee musta birdcage, joka ulottuu vain silmien alle tai mahdollisesti vain toisen silmän päälle. Pitääkö sellainenkin nostaa, kun eihän siinä oikein ole mitään nostettavaa? Olen tähän asti ajatellut, että nostan sen itse ylös juhlapaikan vessassa, kun se alkaa häiritä näkökenttää liiaksi.

^^ Ai no sitten! Ratkaisu kuulostaa toimivalta. Samoin vegaanin kohdalla! Sitä pitää tähän sanoa, että tuo vainoharhaisuus on ainakin minulle hyvin tuttua! Keliakian kanssa on syytäkin olla sitä, sillä niiden kipujen ja suolistosyövän kanssa ei ole kauheasti leikkimistä. Ja itsekin joudun joka juhlassa kysäisemään kokilta, että onhan tämä ja tämä nyt varmasti syötävää jne, sillä aivan liian usein minulle on syötetty sopimatonta ruokaa gluteenittomana. Varsinkaan juhlissa ei ole kamalan kiva mennä yhtäkkiä tajuttomaksi ja sen jälkeen tietysti vielä maata kaksi viikkoa kotona uskomattoman kovissa vatsakivuissa ja oksennellessa. Ja soija-allergiakin voi olla hyvin vakava. Yksi vaihtoehto voisi olla, että jos hänelle oman menun teette, niin kirjoitatte selvästi ylös, mitä aineksia ruokaan on käytetty. Se varmasti helpottaa vainoharhaisimmankin mieltä. Ja jos olette läheisesti hänen kanssaan tekemisissä ennen häitä, voisitte jo etukäteen kertoa, että te ja pitopalvelu olette huomioineet kaiken jo valmisteluissa ja muistatte esim erilliset ottimet, tarjoiluastiat ja muut. Ja edelleen, jos hän on parempi tuttu, niin voittehan kysäistä, kelpaako hänelle sellainen ja sellainen menu, vai tuoko hän kokonaan omat eväät. Täytyy myöntää, että itselläni on melko usein eväsleivät ja muuta purtavaa kassissa piilossa, joten ehkä hänkin on jo tottunut tällaiseen. Itse moniallergisena en loukkaantuisi, jos asia esitellään juuri sillain " tätä on tarjolla, kelpaako? Jos ei, tuo omat"-tyylillä. Koska siinä kuitenkin osoitetaan, että erityisruokavaliotkin on huomattu.

Kiitos Tammihiiri ja muut kehujat! Olemme itsekin oikein tyytyväisiä Meille tulee kahvin kanssa varmaankin soijamaito. En vaan tiedä, kuinka vieraat saisi kaatamaan sen oikein, ettei se jää paakkuroiksi kupin pohjalle. Mietin myös, pitäisikö kahvipöydän päässä olla joku tarjoilemassa ja hoitamassa homman niin, ettei kenelläkään jää häistämme päälimmäiseksi muistoksi maailmankaikkeuden vastenmielisin kahvikupponen.

Voisin sanoa näin moniallergisena lähestulkoon-vegaanina ja keliaakikkona, että isoihin juhliin meneminen on aina jännittävää. Ja on melkein ihan sama, mitä tai miten syötävät tarjolla on. Eli ei varmastikaan tarvitse jännittää, kelpaako vieraalle pienet erityisjärjestelyt. Se on vaan hieno homma, kun joku jaksaa huomioida! Kannattaa kuitenkin varmistaa pitopalvelulta, muistavatko he korvaavat tuotteet ja proteiinin. Eli että vegaaniruoka ei ole sama kuin kasvisgratiini ilman kermaa, näin kärjistetysti ilmaistuna. Tuota nirsoilijaa en nyt ihan ymmärrä. Tai oikeastaan en edes tajua, miten kukaan kehtaa vaatia tuollaista erityiskohtelua ilman mitään hyvää syytä. Meillä erityisruokavaliohommat ratkaistiin niin, että kaikki syövät vegaaniruokaa (eikä me lihaa olisi missään nimessä muutenkaan tarjottukaan) ja kaikki on gluteenitonta seitanpihvejä lukuunottamatta, mutta niiden rinnalla tarjoillaan sitten soijapihvejä. Eli nyt ruoka käy kaikenasteisille kasvissyöjille, laktoosi-intolerantikoille, maidottomille, keliaakikoille ja munattomille.

Jos jalometallit tuntuvat vääriltä, olisivatko ei-jalot metallit helpompia?. Itsekään en halunnut varsinaisia jalometalleja, ehsottamasti en timantteja ja perinteiset sormusmallit eivät sytyttäneet millään tasolla. Päädyttiin titaanisormuksiin, tykkään kestävyyden symboliikasta. Ovat vaan Suomessa niin pirun kalliita, että päädyttiin tilaamaan ulkomailta. Esimerkiksi täällä on hyv valikoima malleja edulliseen hintaan, ja ilman postareita. Tekevät sormuksia myös ruostumattomasta teräksestä ja tungstenista. Olen unohtanut ihan, että kirjoitin tähänkin topikkiin. Joku muukin oli jotain vastannut tuossa aiemmin, ja lohdutellut. Kiitos vain! Mutta niin, meidän sormusongelma ratkesi kuin ratkesikin! Ja juuri tuohon titaaniin päädyttiin. Sormukset tekee (myös uusi kihla) lahtelainen seppä, ja on mukava samalla tukea kotimaista käsityötä. Hinta nousi kyllä tuosta max satasesta, mutta ei liikaa. Ja jotenkin kummasti aloin minäkin innostumaan

Kävin juuri lisäämässä meidän vegaanisen menun menu-gallupiin, käykäähän kattomassa, jos kiinnostaa

Tässä meidän täysvegaaninen menu sadan hengen häihin: Itse ruokailu: uudet perunat yrttimarinoidut- ja bbqmarinoidut seitanpihvit burgundinpata tai kermainen soijasuikalepata (näillä näkymin soijasuikalepata) kasvisgratiini ja uunigrillatut kasvikset limechilimarinoidut herkkusienet pestoperunasalaatti vihersalaatti oliiveilla, kirsikkatomaateilla ja balsamicomarinoidulla punasipulilla focaccia-leipä vesi mehu kotikalja punaviini Kakkuvaihtoehdot: Näistä voi kuulemma valita kolme täytekakut: mansikkakerma suklaa-aprikoosi hedelmäkerma prinsessakakku (marsipaanikuorrute) kinuski muut kakut: suklaamousse tiramisu maapähkinävoi marja/hedelmäjuustokakku kahvi erilaset teet Iltapala falafel hummus lohkoperunat couscoussalaatti Lisäksi tarjolla boolia, siideriä ja kaljaa.

Meillä tehdään kaikki päätökset yhdessä, eikä kummallakaan ole mitään sovittuja vastuualueita. Mies hoitaa tietty omat bestmaninsa, pukunsa ja asusteensa ja minä omani, mutta musiikista, ruuasta, koristeluista, vieraslistasta, vihkimisestä, ohjelmasta ja muista olemme kyllä yhtä kiinnostuneita. Minä tykkään askarrella enemmän, mutta pakotan myös sulhon mukaan näpertelyyn. Yhteiset hääthän ne on, enkä näe mitään syytä, miksi sulho jäisi puuhista pois. Musta varmaan alkaisi sellaisessa tilanteessa tuntua, että olen menossa yksin itteni kanssa naimisiin.

Musta pitkään tuntui, että olen "KUULKAA KAIKKI!" -tyyppiä, mutta sitten huomasin, että yllättävän harva edes tietää meidän naimisiinmenosuunnitelmista. Sukulaiset kyllä tietävät, kun tuo kailottaminen on hyvinkin ominaista meidän äidille, mutta osa kavereista on vieläkin pihalla, vaikka kutsuttujen listalla ovatkin. Opiskelijakavereistamme vain muutamat tietää. Tuntuu tyhmältä mainostaa naimisiinmenoa ihmisille, jotka eivät ole juhliin mitenkään osallisina. Huomaavat siviilisäädyn muutoksen sitten, kun sukunimi menee vaihtoon

Sadan vieraan joukossa on yksi kolmihenkinen perhe, jota en tunne. Mutta jospa sitä ehtisi vielä tapaamaan ennen häitä!

No joo, tuo "täysin" oli turha sana. Mutta kyllä elämänkatsomus koostuu arvoista ja maailmankuvasta, ja minulla (sekä puolisollani) nämä muodostavat pohjan kaikelle mitä teemme. Meidän mielipiteemme ja moraalimme taas poikkeavat suuresti kirkon edustamista. Tämä oma mustavalkoinen ajatteluni tulee varmasti siitä, että en ylipäätään ymmärrä, miksi joku kuuluu kirkkoon ellei allekirjoita kaikkea, mitä se edustaa. Sama toimii myös toisinpäin. Siksi minun on vaikea ymmärtää, että kahdesta ihmisestä, joilla on täysin samanlainen elämänkatsomus, vain toinen kuuluu kirkkoon ja toinen ei. Siksi ehkä yleistin. Nyt tästä saa kuvan, että olen sitä mieltä, että naimisiin menevillä täytyy ehdottomasti olla samanlaiset käsitykset elämästä, kuolemasta, maailmansynnystä ja arvoista, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Itselläni sellainen suhde ei vain toimisi, mutta minä oonkin minä, enkä voi toisten meiningeistä tietää mitään. Joillekin tämä asia ei varmasti ole edes niin vakava, jolloin tällaiset päätökset ei aiheuta niin kovaa ahdistusta. Minusta kun tuntuisi, että myisin sieluni itse saatanalle (tai sille toiselle tässä tapauksessa), jos lähtisin kirkkoon liittymään vain siksi, että jollekin toiselle se on tärkeää. Ja apua, tämä ei sitten ole mitään riidan haastamista! Itse vain suhtaudun niin kriittisesti kirkkoon instituutiona, että joskus tekee tiukkaa ymmärtää, miksi siihen kuulumista/liittymistä/eroamista ei harkita tarkempaan. Täälläkin on kuitenkin noussut niitä "siks kun kirkko on hieno juhlapaikka" -perusteluja.

Komp. Mutta yllättävän paljon täällä on pareja, jotka joutuvat tällaista joustoa tekemään. Jotenkin en voisi itse kuvitellakaan edes seurustelevani, saatika sitten meneväni naimisiin ihmisen kanssa, jolla olisi täysin erilainen elämänkatsomus. Mielenkiintoista keskustelua (ja upeita tunteiden kuumenemisia) kyllä, vaikka aihe ei omaa napaa kosketakaan.

Kiitos avusta! Magie: Ihan totta, kyllä minä ainakin kerran haluaisin kuitenkin käydä paikan päällä, mutta olisi hyvä, jos etukäteen olisi jo edes jotain ideaa. On myös tosi vaikea yrittää selittää kirjallisesti, millaisen sormuksen haluaisi! Nuokku: Aika hauskaa kun puhuit noista tatuoinneista! Viestin kirjoittamisen jälkeen kekkasin nimittäin itsekin saman idean. Ajattelin teetättää nyt samalla uuden kihlankin, kun vanha on liian iso ja hopeinen. Mietin, että jos kahteen sormukseen saisi molempiin old school-kyyhkyset, niin että ne näyttävät lentävän toisiaan päin... Lähetin kuvamalleja Harrille, ja nyt odottelen vastausta! Innostuin tästä ideasta nyt niin kovasti, että kyllä harmittaa, jos ei onnistu. Saa nähdä, miten käy!

Nostanpa tätä samalla... Mekin laitoimme hintakyselyä AitoHelsinkiin Harrille, ja budjettimme tuntuu riittävän näihin sormuksiin. Ainoa ongelma nyt on se, että minulla ei ole oikein ideoita siitä, millaisen sormuksen teettäisin! Kivet ovat iso nou nou, mutta tahtoisin silti näyttävän ja siron sormuksen. Olen koko viikonlopun etsinyt netistä malleja, mutta yhtään miellyttävää ei ole vielä tullut vastaan... Huoh. Jonkinlaisen koristekaiverruksen siihen tahtoisin. Mietin jonkinlaista ruusuaihetta, mutta en tiedä, onnistuuko toteutus. Lisäksi jännittää hoitaa kaikki sähköpostin välityksellä. Asumme siis Jyväskylässä, ja jatkuva Helsinkiin matkustaminen nostaisi sormusten hintaa jo aika lailla.

No mut hei, nyt te vähättelette! Oppihan tuostakin ainakin, että: - Häät syntyy rennolla asenteella, kun antaa muiden tehdä kaiken - Ei kuitenkaan pidä ihan luistaa vastuusta, sillä muuten hääpäivänä saattaa alkaa harmittaa ja sit levii meikit - Jos ottaa häätatskat, niin vois ehkä ottaa ne vähän piilompaan, varsinkin jos kummallakaan ei ole vielä edes uratoiveita (paitsi koulu, josta tulee filosofian maistereita) - Emopoikaa ei kannata laittaa sahaamaan, sillä ei se osaa kuitenkaan - Omissa häissä vois tehä muutakin kun tunkea kieltä puolison suuhun - Kun hääpuvun varaa, niin siitä pitää ihan maksaakin - Hääkimppu kannattaa hankkia suht ajoissa Joten kiitos Satuhäät 7.1.2010 näistä tärkeistä opeista. Ps. Sori oon ilkee. Oikeestihan toivon, että pari dataa onnellisesti yhdessä koko loppuelämän.

Oli kyllä melkoinen huumoripläjäys!

En laittaisi: - v-aukkoista - pitkähelmaista - spagettiolkaimista - kimaltelevaa mekkoa. Mutta vaikka tahdon lyhyen, niin en ehkä ihan heti valitsis tätä:

Mua on alkanut eniten jännittää se, että mitä tehdään, jos toinen meistä sairastuu johonkin karseeseen ja noloon tautiin kuten vaikka ripuliin tai oksennustautiin?! Enää ei ees mitkään ehkä vakavammat tai itse hääjuhlaan liittyvät jutut jännitä ollenkaan.

Niinno. Mitäs tähän nyt sanois, vai uskaltaako sanoa mitään. Monella kasvimenu pohjaa varmasti eettisiin syihin. Esimerkiksi itse en pystyisi juhlimaan häitäni, jos niiden takia olisi tehotuotettu ja/tai tapettu eläin. Liharuuan hommaaminen häihimme olisi meidän molempien moraalia vastaan. Sama tilanne tuskin on häitään pitävällä lihansyöjällä, joka tarjoilee myös kasvisruokaa erityisruokavalioisille vieraille. Eli aika turha rinnastus minusta. Niin, eikä niitä linssejä ja papuja tule näkymään meidänkään häissä. Itse asiassa olen melko varma, että suurin osa vieraista ei tule edes huomaamaan, että pihvit eivät olekaan lihaa tai että oikean kerman sijasta onkin käytetty vegaaniversiota. Edellinen kirjoittaja ei siis ilmeisesti ole tutustunut kunnolla kasvisruokaan? Huh. Sainpas siistittyä tämän ihan asialliseksi.

Kaikissa häissä, joissa itse olen ollut, hääpari on istunut omassa pöydässään. Me tahdomme kuitenkin istua yhdessä vanhempiemme ja sisarustemme kanssa tai vaihtoehtoisesti kaasojen ja bestmanien seurassa, sillä uskon sen rentouttavan tunnelmaa (ja ennen kaikkea omia hermojamme). Kaipa meitä tuijotetaan samalla tavalla, mutta jotenkin sitä tuntisi olevansa enemmän turvassa, kun vieressä olisi muitakin kun sulhanen... Äitini oli suunnitellut homman niin, että minä&mies istumme keskenämme lavalla, eli vielä puolitoista metriä muita korkeammalla! Eipä tule onnistumaan

Näillä näkymin tulee. Siihen olisi ainakin saatava tieto - lahjatoiveista (=rahaa matkaa varten) - teemasta ja sen mukaisesta toivottavasta pukeutumisesta - siviilivihkimisestä - yöpymismahdollisuuksista - selitys avecittomuudesta - kutsu aviopuolisoille ja lapsille iltajuhlaan Muodosta emme vielä tiedä, periaatteessa pykälähomma kuulostaa ihan kivalta, mutta murretta emme lähde vääntämään.

Voih, kuulostaapa kamalalta! Ja ihan sama, ovatko he kaasoja vai eivät, mutta kyllä ystävien pitäisi tukea toisiaan, eikä loukata tahallaan. Todella inhottavaa.

Meillä tämä nimiasia on kyllä aiheuttanut harmaita hiuksia. Minun sukunimeni on hyvin harvinainen ja sukumme on pieni, eikä minulta löydy yhtään kaimaa tästä maailmasta. Olen siis hyvin kiintynyt omaan nimeeni, ja toivoinkin että mies olisi ottanut minun nimen häiden jälkeen. Hänellä taas on -kuinka sanoisin tämän nyt nätisti- hyvin etninen sukunimi, jota minä taas en ole valmis ottamaan. Niin ikävää kuin se onkin, sukunimi on ainakin miehen äidillä vaikeuttanut esimerkiksi töiden saantia, enkä tahtoisi törmätä samanlaisiin ennakkoluuloihin kuin hän. Miehellä sukunimi on taas todella suuri osa identiteettiä. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että olemme päättäneet, että tahdomme ajan koettaessa antaa lapsellemme pappani nimen, joka yhdistettynä miehen sukunimeen olisi pelkkä iso vitsi. Kuitenkin haluamme yhteisen nimen perheellemme. Nyt olemmekin päättäneet ottaa miehen isän sukunimen, joka mielestäni on todella kaunis ja yhdistää hienosti meidän maantieteelliset juuremme. Mitä kauemmin olemme sitä maistelleet, sitä oikeammalta se tuntuu, mutta silti meitä molempia harmittaa luopua omista sukunimistämme. Kaipa se on vain päätettävä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä, kaikkia kun ei voi saada.

Ehdoton maksimi on 400 euroa, mutta toivon selviäväni puolella tuosta.

Joo pitopalvelu valmistaakin sitten muutaman vegaanisen kakun, jotta kaikille riittää! Eniten minua tässä naurattaakin, että äiti ei usko vieraiden elävän yhtä iltaa kasvisruualla, kun me itse olemme eläneet sillä jo yhdeksän vuotta. Olemmekin nyt yrittäneet tarjoilla heille paljon erilaisia ravitsevia ja täyttäviä ruokia, kun olemme syöneet yhdessä, jotta he saavat vähän makua siitä, kuinka hienon menun kasviksiakin käyttämällä saa. Jospa tämä tästä, kiitos tsempeistä