Kebne

Mä olen joskus aikoja aikoja sitten kirjoitellut tänne jonnekin "elämäntilanteesi" -ketjuun aloitusviestini. Mutta kertaampa missä mennään. Me ollaan tosiaan oltu yhdessä 6,5 vuotta, josta asuttu yhdessä kuusi vuotta. Oma asunto ostettiin neljä vuotta sitten. Tavattiin yhteisen liikuntaharrastuksen parissa, kun todettiin asuvamme lähes naapureina. Minä olen nyt 32v. ja mies 44v. Meillä on vakiduunit ja minäkin olen ollut työelämässä jo vuosia. Haaveilen ja suunnittelen alan vaihtoa ja lähtöä opiskelemaan. Mies tukee tätä haavetta. Lapsia meillä ei ole, eikä varmaan tule, en/emme halua omia lapsia itse. (Haaveilen, että joskus mummo -ikäisenä voisin olla "sijaismummo" lapseille, joilla ei ole omia lähisukulaisia). Mies on ollut kerran aijemmin naimisissa, tästä aikaa noin kymmenen vuotta. Kauheasti en ole asiasta kysellyt, mutta eroon liittyy miehen ex-vaimon silloiset isot mielenterveysongelmat. (Syystä en ole tentannut asiaa, olen halunnut osoittaa miehelle, että hän saa pitä omat niin henk. koht. asiansa itsellä.) Aina puhutaan (tai minä puhun ja mies myhäilee mukana), että "sitten kun ollaan tollasia vanhoja mummoja ja vaareja niin..." ja että "sitten kun ollaan vanhoja niin mä pidän kullasta huolen kotona" jne. Olemme varsinaisia "kotihiiriä" molemmat, kuin vanha eläkeläispari. Meitä ei kiinnosta rillutella kaupungin hulinassa, päinvastoin. Kun on vapaa-aikaa, vietämme sen mielellään rauhan ja hiljaisuuden ypäröimänä kotona tai luonnonhelmassa. Tasan varmasti ollaan yhdessä loppu elämämme, olen sen tehnyt miehelle selväksi. En vaan tiedä pääsenkö naimisiin ikinä. Minulle naimisiin meno olisi "virallinen todistus ja lupaus" siitä, että olemme toistemme vierellä loppuelämämme. Minulle se tarkoittaa sitä, että on lain tunnustama lähiomainen elämänkumppanille. Olen joskus monta vuotta sitten yrittänyt avata keskustelua, mutta en ole saanut miestä tarttumaan siihen. Olenkohan ollut liian epäselvä tai ei-konkreettinen? Toisaalta jännitän hieman, onko miehen edellinen eroon päättynyt avioliitto saanut hänet ajattelemaan avioliiton olevan turhaa...

Juuri tältä tuntuu täälläkin! Kaikki on nyt miehestä kiinni, itse olen jo aikapäiviä sitten valintani tehnyt. Hävettää roikkua täällä, ollaanhan me oltu yhdessä jo 6,5 vuotta ;( Tiesin ekan vuoden kohdalla, että tää on tässä nyt <3 Haluaisn vaan sopia asiasta yhteisen päätöksen nimissä, en missään nimessä halua mitään super-kosintaa. Sen verran haaveilen, että haaveilen asian lähtevän oma-aloitteisesti miehen suusta, koska a) hän /me ollaan muutenkin vain hyvin rennosti tässä ja nyt tyylisiä yhteiselossa, eikä mies juuri suunnittele/haaveile mitään ääneen, Toivoisin kosinnan/ehdotuksen olevan se yksi ja ainoa romanttinen ele/ehdotus. ja b )pelkään muuttuvani joksikin kauheaksi bridezillaksi miehen silmissä, jos rupean "kärttämään" kosintaa. Se tuntuis itsestänikin väärältä. Haluaisin vain sopia yhdessä naimisiin menosta ja karata salaa vihille kahden kesken. Olen joskus yhteisolon vuosina yrittänyt sivuta aihetta, mutta huonolla menestyksellä.

Täällä roikun hyvin vanhana naikkarilaisena.... Alan pikkuhiljaa luopua toivosta, taidan jäädä ikuiseksi odottajaksi...

Kuulostaa ihanalta! Toivon, että minäkin pääsen naimisiin juuri noin: Maistraattiin, kaksi läheistä pakollisiksi todistajiksi - tai sitten ihan salaa ilman heitä, sitten kaksin ulos syömään johonkin hienoon ravintolaan ja yöksi hotelliin. Ei juhlia ja sitä järjestelyhössötystä miettien "mitä vielä pitää olla?" Miksei siihen päälle joku pienen pieni viikonloppureissu heti perään? Kakkosvaihtoehtona lähimmille perheenjäsenille+ystäville YLLÄTYS kahvittelut/brunssi kotona ilman ennakkoon kerrottua syytä.

Hyvä tilanne heillä, joilla on puhuttu suunnitelmista! Meillä mennään täydellisessä tietämättömyydessä siitä, pääsenkö ikinä naimisiin. Yhdessä oltu reilu 6 vuotta. Minä olen sydämessäni tiennyt haluavani sanoa "tahdon" aikalailla 5 vuotta ja mies tietää minun yrittäneen kosia häntä (yritys meni penkin alle, kun mies ei kuunnellut). Mun mies ei juuri keskustele/puhu "vakavista aiheista" tai tulevaisuuden haaveista. Jokunen viikko sitten sivuttiin hääaihetta hyvin kevyesti. Kerroin toivovani vanhan isäni avioituvan uuden naisystävänsä kanssa. Mies siihen livautti: "Miks ihmeessä? Mitä järkeä mennä naimisiin? Eihän se muuta mitään" Olin siinä hetken hiljaa mielessäni ja vedin henkeä. Totesin: "Ei se muutakaan, paitsi että siinä saa valita kuka on lain silmissä lähin lähiomaisensa". Sanoin, että "mä nyt en oo saanu valita lähiomaisiani (=vanhempani) ja oon saanu mitä oon saanu. Olisin kyllä halunnu valita". Keskustelu loppui siihen.

Tämä on mielestäni ehdottomasti loistava asia! Kuten täällä jo sanottiin, muualta kuin hääliikkeestä bligblingiä, prinsessahelmoja ja pitsiä tuskin löytää. Mutta aika laaja tarjonta on juhlavassa pukeutumisessa on saatavilla. Stockmannin muotiosasto, Zara, Mango, Halonen, G-Star. Keveämpiä, veistoksellisempia, kapeita ja lyhyitä linjoja. Tähän aiheeseen voisi liittää lisäkysymyksen, entäpä jos muutamaaa vaihtoehtoa yhdistäisi/tuunaisi, eli ikäänkuin kokoaisi oman asunsa (esim. yläosa+alaosa, helman kerroksellisuus, yksityiskodat). Tai tuunaisi esim. käytettyä pukua jollain tavallisen muotikaupan "valmisosalla". Itseä ainakin kiehtoisi tällainen "egologinen" vaihtoehto, edullisen käytetyn "halpis" hääpuvun pieni päivitys tai muutamien muotivaatekappaleiden koostaminen uudeksi kokonaisuudekseen.

Hiljaista on. Salaa toivoin joulu, uusi vuosi. Enää olisi parin viikon päässä 30-synttärini.... Oi kumpa kumpa. Sitten multa loppuu ideat. Ainoa toivo jotkut yhteiset iltamat/tilaisuus, jossa joku sukulainen/ystävä kysyisi meidän suunnitelmista. Silloin voisin sanoa "julkisesti ääneen" etten ole VIELÄ kosintaa saanut... Kumpa edes tällainen tilaisuus tulisi, joskin se on hyvin harvinaista, koska mies ei tykkää mistään "kutsuista". Tosin näitä kyselyitä on ollut vain minun läsnäollessa.... höh. Mä joskus kun me oltiin vasta tavattu (eka kk), totesin miehelle: Mä haluun sut ihan ikiomaksi. Mies siihen: "saattaahan siinä joskus niin käydä". tosin siinä vaiheessa mä ajattelin "vain" seurustelua. Sitten jo yhteinen koti perustettua tuli kaksi vuotta sitten se mun joulun aikainen kosintayritys (pitkä tilitys täällä foorumilla). Eipä ole mitään ollu sen jälkeen. Ainoa, missä me ollaan menty suhteessamme eteenpäin, on yhteinen omistusasunto. Meilläkään kovin montaa muuta suhteen kehitysaskelvaihtoehtoa ole, koska lastenhankinta ei oikein ole meidän juttu. Yhdessä ollaan oltu tosiaan melkein 4 vuotta (asuttu yhdessä 3,5v). Mä parin viikon päästä 30, mies yli 40. Yhteinen uunituore omistusasunto (ja asuntolaina). ketjussa kyseltiin myös kokemuksia miniänä olemisesta ja hyväksynnästä. itse olen päässyt heti perheen täysvaltaiseksi jäseneksi ja koen olevani erittäin hyväksytty perheeseen. Ihanaa! Oma perheeni on sitten jotain ihan muuta ;(. Siksi olenkin hyvin onnellinen, koen saaneeni miehen lisäksi kokonainen uuden perheen, itseasiassa kaksi ihanaa anoppia ja appiukko, sekä miehen sisko on kuin oma sisko (+hänen mies).

Samaa mieltä muiden kanssa! Jos itse olisin saappaissasi, olisin ehkä hieman nolona/kiusaantunut. Totta kai olisin vilpittömästi onnellinen ystävän puolesta, mutta mielestäni häävieraan ei kuulu varastaa showta "tuolla mittakaavalla". Ymmärtäisin vielä, jos hääjuhlassa olisi kosittu kahdenkesken hieman sivummalla tilaisuuden loppupuolella. Mielestäni ei ole kohteliasta toisen hääjuhlassa kosia kaikkien todistaessa ison huomion saattelemana. Mielestäni tämä on kysymys kohteliaista käytöstavoista ja etiketistä juhlatilaisuudessa. Tilanne voi olla kiusallinen siksi myös muille läsnäolijoille, kuin hääparille.

[media=]

Ja toinen tosi liikuttava kosinta! [media=] Ja lisää romantiikan nälkäisille...

Tämä ei varsinaisesti ole "julkinen kosinta", mutta YouTubeen laitettu. Aika pitkä matkavideo, mutta aikavälillä 00:40-6:20 tapahtuu. Ihana kosintatilanne! http://www.youtube.com/watch?v=J4SsNiiAnH4&feature=fvsr

No, joo kyllä mäkin haaveilen, että jouluna tapahtuisi jotain. Toivottavasti mies muistaa, mitä vuosi sitten joulun aikaa tapahtui...

Fashion Housen ystävämyynneistä (nyt viikonloppuna) nämä beigen kultaiset ballerinat 60€ (140€). Sopii mukavasti myös muuhun juhlakäyttöön, se oli kriteerini.

Oi, nuo Titanringar -sivuston sormukset on kyllä mun makuun. Erityisen ihania nuo, jossa tekstin saa päälle tai sivuun. Itsellä olisi mielessä ajatus tuollaiselle näkyvälle kaiverrukselle... Titaanissa mua on mietityttänyt tuo väri. Jossain kuvissa väri on todella tumma harmaa, joissakin taas lähempänä "väritöntä". Titanringar:nin sivuiltakin löysin useita sormuksia, jotka näyttivät ihan eri värisiltä! Oli harmaata tummaa ja vaaleaa, "väritöntä" ja joku näytti kuvassa jopa hieman kultaan vivahtavalta valkoiselta!!! Onko titaanissa tosiaan sävyvaihtoehtoja? Vai onko sävyn ulkonäkö kiinni pintakäsittelystä? En tarkoita nyt noita värjättyjä/kaksivärisiä maalleja, joissa on tehosteväri, vaan ihan vain titaanin omaa sävyvariaatiota. Itselle tuollainen tumman harmaa ei oikein kolahda, haluaisin sormuksen joka olisi mah. vaalean/"värittömän"/valkean näköinen. Toisaalta tuollainen kevyesti matta vaalea, jota ko. sivuilla on, on myöskin varsin kaunis.

Vanha vastaava ketju näyttää tosiaan kadonneen... Hän.... - Koskaan, kenenkään kanssa/lähellä ollessa ei ole ollut itsellä näin hyvä olla. Se että olen hänen lähellään niin fyysisesti, kuin henkisestikin ja puolisona, saa aikaan aivan valtavan pakahduttavan hyvän olon tunteen. Mikään muu ei ole koskaan aijemin saanut tällaista tunnetta aikaan. (kun tapasimme, en ihan ensin tajunnut/uskaltanut tunnistaa mistä oli kyse) - Hän saa minut aina nauramaan! - Meillä on yhteset kiinnostuksenkohteet ja harrastukset. - Tuntuu, että välisessämme kommunikoinnissa on jotain erityistä. Se pureutuu läpi suojamuurien ja on rehellistä. - Hän on harrastuksissaan/lajinsa parissa erittäin hyvän näköinen ja luontevan&puoleensavetävän oloinen - Vakaa, käytännönjärkinen, rento - Hän ei riitele huutamalla ja riehumalla (joskus äärimmäisen harvoin yksin mököttämällä)

Puku kuulemma Muodin huipulle sarjan voittaja, Katri Niskasen käsialaa.

Mä olen ehdottomasti hitaan kannalla. Pidän mielettömästi tämän tyylisistä sävelistä ja tunnelmista (Lykke Li: I know places). Mutta mietityttää sanasto, muutamien lauseiden sanamuodot, Ymmärsinkö oikein "suoraan käännettynä", vai tarkoittaako vapaassa kielessä fraasit jotain ihan muuta...??? Sopiiko häähitaaksi? I know places: I know places we can go babe. I know places we can go babe. The high wont fade here babe. No, the high wont hurt here babe. I know places we can go babe. I know places we can go babe. Where the highs wont bring you down babe. No, The highs wont hurt you there babe. Don't ask me when, but ask me why. Don't ask me how, but ask me where. There is a road. There is a way. There is a place. There is a place. I know places we can go babe Coming home. Come unfold babe. And, the high wont fade here babe. No, the high wont hurt here babe. So, Come lay... And wait... Now wont you lay... and wait... Wait on me. I know places we can go babe. Coming home. Come unfold babe. I know places we can go babe. Coming home. Come unfold babe. Mutta kun tätä ketjua seurasin, niin löysin kyllä ihan mahtivalinnan: Metallican Nothing Else Matters Itkuhan sitä tulee, kun tuota kuuntelee...

oioioioiiiii... ihana puku.

Noin kymmen vuotta sitten olen kaksissa häissä ollut vieraana. Molemmat olivat exän serkkujen häitä, joissa olin ikäänkuin "pakollinen avecci"... No, ei se mitään molemmat häät olivat ihan mielenkiintoiset, toiset siviilivihkimenen ja toiset suomalais-espanjalaiset ortodoksihäät espanjan kielellä.... Meidän suvussa ei kukaan ole mennyt naimisiin varmaan 30 vuoteen....

Meillä on täsmälleen samanlaiset suunnitelmat! Emme halua pöydissä istumista ja ohjelmanumeroittain etenemistä, vaan enemmän rippi- ja lakkiaisjuhlien tyyllinen "vapaa ohjelma". Eli meillä on ruokailu ja on kakkua ym., mutta seisovasta pöydästä ja jokainen voi istua missä itse parhaaksi katsoo. Silloin ei tarvitse lapsivieraidenkaan istua pakotettuina paikoillaan vaan saavat mennä vapaasti paikan henkilökunnan ja omien vanhempiensa jaksamisen mukaan. Tarkoititko kenties tämän tyylistä? Kiinnostaisi todella kuulla suunnitelmiasi ja vaihtaa ajatuksia eri asioista juhlien tyyliin liittyen Juurikin näin olisi ihanaa! Katselin juuri Nelosen Neljät häät ohjelmia netistä... Saman tien iski pakokauhu: Mä todellakaan mitään tollasta halua, ei ikimä mitään kauheita hääjuhlia missä joko pönötetään tai valitetaan. Omat unelmahäät olisi joko salaa kahden naimisiin ja sitten "vapaat juhlat" kutsuen tai ylläristi, tai sitten kutsutusti juhlat, joissa ylläri-vihkiminen.

Upeat kortit! Ja ihan loistava idea tuo mukana tulevat ilmoittautumis-postikortit!

Mä olen kerran todistanut vastaavan tilanteen. Olin paikalla, kun tuttavani teki lehtijuttua varten haastattelun. Mukana ammattivalokuvaaja. Juttu tehtiin ja kuvattiin. Siinä valokuvaaja rupesi pakkailemaan tavaroitaan kasaan ja totesi nolona: "Ei ollut kamerassa muistikorttia sisällä...". Hänen tapansa oli siis säilyttää kameralaukussa muistikortit erillään kamerasta. Ja tämä siltä varalta, jos kamera varastetaan, jäävät kuvat/muistikortit talteen. No kuvaaja siinä unohti laittaa sitten muistikortin kameraan. Onneksi niukin naukin ehdittiin ottaa juttuun uudet kuvat!

Meidät on yhdistäny yhteinen harrastus, maastopyöräily. Satuttiin vaan jotenkin kummasti fillareiden kera juttusille ja lenkkikokemuksista, reiteistä, klubin ajopaikoista ja tollasta perus jutustelua, että koska viimeksi on käyny rälläämässä metsässä jne. jne. Kun selvis, että asutaan aika lähekkäin, niin muutama tekstiviesti ja meilikin siinä vaihdettiin siinä toivossa, jos vaikka lähdettäis ajelemaan joku kerta yhdessä. Aika nopeasti sitten äänensävy muuttui kellossa, kun muutama lenkki oli ajeltu yhdessä. Mä en ensin osannut edes leikilläni suhtautua siihen, että pitäis "arvioida" tilannetta että "tapahtuuko tässä jotain". En ollu yhtään varautunut, että joku tulee ja vie mennessään! ...vaikka olin kalenteriini kirjoittanut vitsillä viikottaisen yhteislenkin kohdalle "sokkotreffit" Alkuun tuntui siltä, että vautsi kun on vain leppoisaa ja hauskaa yhdessä. Ehkä vähän ihmettelinkin, miten on näin kivaa, miten on mahdollista että ihan uusi ihminen -kaveri- tulee vaan heti jotenkin niin lahelle itseä ja jonka seurassa on tosi hyvä olo olla. Kaiken lisäksi tämä joku oli vieltäihan huikean hauska ja päättömän humoristinen kaveri. Yleensä mä olen joukossa se, joka nauraa mukana siinä sivussa vedet silmissä, enkä se joka on siinä huumorin ja kuittailun keskiössä pitämässä naurua yllä.... Siinä tavattiin toisiamme koko toukokuu. Välillä mietin, että "onko tässä jotain kyseessä nyt..." En oikein osannut sanoa. Välillä mietin juupas, eipäs, juupas, eipäs, mutta en osannut edelleenkään oikein "stressata" asiaa. En oikein osannut kaikkien edeltävien sudepettymysten jälkeen asennoitua, että pitäis olla jotenkin asennoitunut "nappaamaan tuosta miehen". Välillä yritin muistaa tarkkailla tilannetta, kun tavattiin, mutta se unohtui tai sitten herrakin oli niin "vakavan suhtautumaton" että mä ajattelin: "ei tässä mitään taidakkaan olla". Kuten silloin, kun mies huolsi mun fillaria yks ilta pitkän lenkin jälkeen... Siitä muutaman päivän jälkeen lähetin tekstarin, jossa vähän pilke silmäkulmassa kysyin, kuinka voisin taas kiitokseksi korjata kaiken vaivan... Mies pisti takaisin, että voisi tehdä hänelle ruokaa ja kutsua syömään. Sanoin, että kiinni veti. Kyllä vähän jännitti, kun kutsuin miehen syömään En muista olisko ollut peräti ensimmäinen kerta mun luonani. Mietin muutaman kerran illan aikana, että vaikutankohan vähän jännittyneeltä ja myhäilin mielessäni, että sanoisinko näitä jo treffeiksi... Syötiin ja jutusteltiin niitä näitä. Yhtäkkiä kello alko olla jo paljon, ja mies rupes tekemään lähtöä kotiin (hänellä oli seuraavana päivänä todella aikainen lähtö duuniin). Olin vähä, että aijaaa.... Et ei kai tässä sit mitään kummempaa sit... Saattelin eteisessä, sovittiin taas seuraavat lenkit ym. ...Sitten... päätin halata sellaisen kohteliaan "kaverihalauksen" kiitoskseksi mukavasta illasta. Tunsin siinä halatessani, miten se halaus muutti "kaverihalauksesta" syleilyksi, eikä mies päästänytkään irti otteestaan. Taidettiin siinä ihan ensimmäinen suudelmakin vaihtaa :-X Tajusin, että kyllä tämä oli nyt sitten menoa ja se kummallinen, mieletön hyvänolon tunne hänen lähellään olikin "ihan totta". Syleiltiin siinä eteisessä eteilessä kengät jalassa takki päällä (miehellä) varmaan parikymmentä minuuttia ihan hiljaa kiinni toisissamme. Ei tarvinnut sanoa sanaakaan. Mies jäi sitten vielä vähäksi aikaa kunnes oli yön puolella pakko lähteä kotiin seuraavan työpäivän takia. Pari viikoa siinä "tapailtiin" toisiamme totutellen seurusteluun. Parin viikon jälkeen tunsin todella voimakkaasti, että "tämä oli nyt sitten tässä" Elämäni suurin rakkaus. Ikinä en ole tuntenut itseäni niin rakastetuksi, halutuksi ja hvyäksytyksi & tasavertaiseksi, kuin hänen kanssaan. Hän on kaikista tärkeintä mitä minulla on. Pari viikkoa ensitapaamisesta,juhannuksen kieppeillä, oltiin jo ensimmäisellä yhteisellä kesälomareissulla. Duunipaikkaa täytyy kiittää, kun pomo myönsi reilu viikon varoitusajalla ruhtinaalliset kesälomat, vaikka olin aijemmin vannottanut, että ei mulla mitään elämää/suunnitelmia ole, et en mä mitää vapaita tarvii... Syksyn tullessa mies rupes punkaamaan mun kämpillä ja puoli vuotta myöhemmin muutettiin yhteen. Yhteiseloa takana nyt 1v ja 8kk. Ja nyt ku sais vastauksen kosintayritykseeni...

Marsa: Mielestäni puku nro 1. on kivempi. Siinä on enemmän "sisältöä", menee mielestäni paremmin myös myöhemmin muihin tarkoituksiin. Värin puolesta annan ääneni joko fucsialle tai kirkkaan punaiselle. Ne näyttävät jotenkin vaan noissa kuvissa vähän "arvokkaamilta". Mietinkin tuossa myös hiustesi väriä, ja mainitsemasi ihan valkoinen näyttäisi niissä mielestäni vähintäänkin näyttävältä. Puku 2. on mielestäni enemmän tyyliin "pikkujoulumekko". Jos puku 2 olisi yksivärinen, voisi se olla yhtä hyvä. MattiS: puku 2. Se tuntuu epäsymmetrisyydessään vähän "tasapainoisemmalta", sirommalta, kevyemmältä.