maimai09

En mitään, enkä mitään antanutkaan. Etukäteen sovittu juttu, ei jaksettu kumpikaan miettiä ja etsiä lahjoja... Eikä haluttu laittaa rahaa "turhaan" sillä kumpikaan ei oikein ymmärrä huomenlahja- perinteen päälle. Tehtiin sitten näin, eikä harmita. Lahjotaan toisiamme sitten muissa tilanteissa

Kaikista pelottavista tarinoista huolimatta saimme ihanat hääkuvat hintaan 400€ + matkakulut. Neuvoisinkin siis, että aina ei kannata maksaa turhaan tuhansia euroja jos tarjolla on edullisempiakin vaihtoehtoja! Meillä kyseessä oli 9h dokumentaarinen kuvaus + potrettikuvat miljöössä. Olemme tosi tyytyväisiä kuvaajaan, ammattimaista meininkiä alusta loppuun! Jes!

^ Mulla taas menisi varmaan päinvastoin. Tuntui, että olin ihan relana niin kauan kun sain istua laitettavana ja juoda skumppaa. Luppoaikaa jäi aamuun mukavasti, kun ei tarvinnut kiirehtiä kuvattavaksi, eikä huolehtia ehtiikö ottamaan riittävästi kuvia. Mutta tääkin riippuu niin paljon henkilöistä tietty! Meillä siis kuvaus oli ruokailun aikana, eli kun me 2 olimme syöneet, häivyimme kuvaukseen. Tällä välin vieraat ruokailivat, seurustelivat ja kuuntelivat musiikkia. Puheet pidetiin sitten kahvituksen aikana. Meillä toimi näin oikein hyvin, vieraat eivät joutuneet odottelemaa meitä ollenkaan

Kannattaa muistaa ottaa hääkimpusta varsien ympäriltä folio pois ennenkuin se kädessä marssii alttarille. Näyttää nimittäin hieman hassulta kuvissa. Nimim. Kokemusta on Lisäksi neuvoisin ottamaan kirkkoharjoituksesta kaiken irti, siinä jännityksessä auttaa edes vähän kun muistaa mitä seuraavaksi tapahtuikaan.

^ Meillä oli miesten korissa laastereita, dödöä, hammastikkuja, kurkkupastilleja (hengenraikastamiseksi myös) ja hiuslakkaa. Lisäksi kosteita käsipyyhkeitä ja käsidesia olisi voinut olla, mutta niitä oli tarjolla jo juhlapaikan puolesta.

Meillä on molemmilla juuri samanlaiset ajatukset. Häissämme tervetulopuheen yhteydessä bestman mainitsi valokuvaajan paikalla olosta ym. siihen liittyvisät asioista. Tässä yhteydessä hän myös mainitsi, että hääpari toivoo ettei heistä laitettaisi facebookiin ym. julkiseen levitykseen hääkuvia. Hyvin vieraat ottivat tiedon vastaan, ja osa sanoi jälkeenpäin, että hyvä kun kerrottiin, olisivat varmaan muuten laittaneet. Mä en missään nimessä halua, että kaikenmaailman puolitutut näkevät meidän yksityisen, tärkeän päivän kuvia jossain netissä, nou nou!

Mun piti mennä ekan suunnitelman mukaan vasta pari minuuttia ennen seremonian alkua, mutta... Aikataulu meni kuitenkin niin, että olimme äitini + kaason ym. kanssa kirkon lähellä jo noin 20 vailla tasan. Teimme sitten niin, että kaaso + ystävä kävivät tarkastamassa missä sulhanen on, ja minä tien selvittyä pinkaisin hirveää kyytiä kirkon portaat ylös "turvaan" morsiushuoneeseen. Kuvaaja sanoi, että tuosta tilanteesta sai sairaan hauskoja kuvia, hämmästyneitä vieraita takana, minä helmat liitäen juoksemassa portaita ylös, äiti ja kaaso pitämässä ovia valmiiksi auki Ei siis kannata tehkä orjallisesti nouatettavaa aikataulua, vaan tehdä suunnitelmat A ja B, ja noudattaa sitä mikä paremmalta tuntuu juuri sillä hetkellä.

Me herättiin tosi aikaisin, huoneemme oli niin kuuma. Käytiin aamukävelyllä tsekkaamassa hääjuhlapaikka läpi, naureskeltiin illan sotkuille, löydettiin pari kaveria nukkumasta rantasaunalta jne. Sitten söimme aamupalan ja seurustelimme samassa paikassa majoittuneiden vieraiden kanssa. Loppupäivä meni siivoillessa juhlapaikkaa, autoja pakatessa, hääautoa palauttaessa, vieraiden kanssa jutellessa ja sitten illalla ajoimme toiselle paikkakunnalle hotelliin olemaan ihan kaksistaan ja relaamaan Oli ihana eka päivä vaimoihmisenä!

^ Näin juuri. Me myös molemmat katsoimme pappiamme sanoessamme "tahdon" ja sitten hymyillen toisiamme Minusta se tuntui luontevammalta niin, kun vastasin papin esittämään kysymykseen.

Mä unohdin sen pusun!! en voi uskoa sitä vieläkään... Unohdin!! Sulho joutui kuiskaamaan "pusu, pusu" ja sit annettiin nopea suukko. Hitsi vieköön, miten voi unohtaa..

Minä itkin ja kunnolla Luulin, etten itkisi jännityksen takia, mutta kun näin sulhaseni (mieheni) alttarilla ja hänen leveän hymynsä, tuli itku. Vieraat sanoivat, että siihen saakka hekin osasivat olla itkemättä, mutta kun näkivät minun kyyneleeni, se tarttui... Mutta hei, mitäs sitten jos itkee? Sehän on niin kaunis ja herkkä tilanne, että mun mielestä ihan turhaan huolehtii sitä itkua. Mä otin puvun etumuksen sisään nenäliinan, johon sitten huomaamatta alttarilla pyyhin pahimmat itkun jämät.

Luulen, että laitamme ihan vaan "Tarpeen tullen lainaa tästä, ole hyvä" Olisikos muita lyhyitä ja ytimekkäitä?

Meidän häissä ehdoton NOUNOU on mm: -tiara ja huntu -sulhasen kömpiminen hameen alla etsimässä sukkanauhaa (mun mielestä se on niin nolo tilanne kaikille) -sukkanauhan heitto (luultavasti myös kimpun heitto jää pois) -hääkarkit ja muu pieni tilpehööri -synkistely ja nyrpeä ilme

^ Mä olen kans nähnyt meidän kuvaajan ottamia kuvia kuvaamistaan häistä, ja olivat tosi nättejä! Lisäksi pidimme kuvaajan kanssa jo suunnittelupalaverin ja hän vaikutti erittäin asiantuntevalta, kyseli asioita jotka ei itselle tulleet mieleenkään ja ideoi kanssamme. Pelko vähän hälveni Lisäksi nyt en enää ehtisikään vaihtaa, kun häihin on enää 2 viikkoa aikaa. Koetan olla miettimättä näitä palstalla lukemiani pelotteluja, ja luotan ammattilaiseen. Eiköhän hän tiedä mitä tekee. Oletteko te Maddie pitäneet palaverin kuvaajanne kanssa?

Mulla on ihan valtavan suuri suku, enkä tunne serkkujeni perheitä + puolisoita läheskään kaikkia, minkä vuoksi kutsuimme vain serkut + nämä tutut perheet ja puolisot. Nyt sitten vaikka kuinka moni serkku on ilmoittanut puolisonsa ja perheensä ja kaikki häihimme, vaikka kutsuissa erityisesti sanotaan että "Kutsumme teidät matti, maija ja meeri..." Luulin, että olin liian tarkka kirjoittaessani noin, mutta mitä vielä! Juuri ilmottautui 5-henkinen perhe ihan tyhjästä, josta tunnen vain serkkuni!! Kavereiden uudet puolisot olisivat eri asia, heidän kanssaan tulisi hengailtua enemmänkin varmasti, mutta puolitutut serkut kehtaavat...?? Nyt siis koettanut ilmottautua melkein 10 henkeä kutsujen ulkopuolelta. Nice. Mitä ihmettä mä teen. Kohta on koko suku hermona tämän takia! Mutta me ei haluta yli 40 tuntematonta meidän häihin... Äh!! Tuntuu kun olisin itse ilkeä Ursula, vaikka koitan vaan järkätä kivat juhlat! Olen vedonnut budjettiin, tuttuuteen tai sen puutteeseen, ihan kaikkeen... Ärsyttää.

JES! Mä olen viimein saanut päätökseni tehtyä, ja se tuntuu täysin oikealta: Pidän oman nimeni. POhdin ja pohdin ja kuuntelin niin äärettömän kauan niitä "Tottakai sun TÄYTYY ottaa miehesi nimi"- jorinoita, ja sit kun aloin makustelemaan oman nimeni säilyttämistä, niin se kolahti. Lähes kaikki kauhistuksissaa kyselevät, että "miksi, miksi, miksi" ja oikeastaan ainoa mitä siihen voi vastata on "miksi ei?". Nyt eletään kuitenkin vuotta 2010, eikä mikään laki sano että naisen pitäisi vaihtaa nimeään. Silti muiden tehtävä on päivitellä päätöstäni. Mä olen sen niminen kuin olen, ja mies sen niminen kuin on ja tällaisina me menemme naimisiin. Tunnen, että olemme kaksi enemmän tasa-arvoista henkilöä oman nimisinämme. Ihan yhtä lailla koen, että olemme perhe näin, kuin mitä olisimme samannimisinä. Lueskelin tuosta nimen vaihtamisesta historiaa, ja huomasin, että tämä "perinne" on ajatunut Suomeenkin vasta 1900 luvun alussa, jota ennen miehet ja naiset olivat oman nimisiään. Siinä meni pohja siis siltä perinteisiin vetoamiseltakin. Sen verran huomaan kallistuvani vanhoihin tapoihin, että koen yhä hieman tarvetta selitellä valintaani, vaikka mitään syytä tähän ei ole. Lisäksi en koe siirtyväni miehen sukuun millään lailla, vaan koen ( ja haluan kokea) kuuluvani omaan sukuuni, mies omaansa. Yhdessä olemme sitten oma yksikkömme. Minulle myös kauhisteltiin, että "sitten ihmiset eivät tiedä teidän olevan naimisissa", johon sulhaseni kanssa totesimme yhteen ääneen: "Ei kenenkään muun tiedolla ole väliä kuin meidän kahden." Tässä siis perustelujani. Ah, tämä tuntuu ihanan oikealta päätökseltä, etenkin kun tajusin heittää kaiken velvollisuudentunnon harteiltani!

Ei ole kauaa siitä kun luin tätä ketjua ja koin itseni onnekkaaksi ettei meidän vieraat ole kutsuneet omia vieraita. Noh, nuolaista ei tosiaan kannata ennen kuin tipahtaa. Eilen sitten kuulin tätini jutelleen muille sukulaisille ketä kaikkia heidän perheestään tulee juhlimaan häitämme. Mukana muun muassa serkun tyttöystävää ym. jota en edes tiennyt olevan olemassa. Kyllä pisti vihaksi! Mä en voi ymmärtää tätä.. Itse en ikinä kehtaisi mennä juhliin, ellen olisi ihan varma, että juuri minut on kutsuttu ja laskettu mukaan porukkaan. Tosi inhottava tilanne! Olen joutunut pahoittelemaan muillekin serkuille ettei heidän tyttö-/poikaystäviään ole kutsuttu, tilanpuutteen ym. ym. syiden vuoksi, ja sitten yksi ilmoittaa että tuo koko revohkan. Mitä tässä voi tehdä? Äitipuoleni sanoi muutenkin soittelevansa ko. tädille ja kautta rantain sanovansa asiasta. Jollei tämä toimi joudun varmaan itse soittamaan ja mainitsemaan asiasta.. Kyllä on mälsää! Sulhanenkin oli tästä äkäisenä, kun on itse myös kutsunut kavereitaan ym. ilman avecia. Muokkaan vielä sen verran, ettei muutama henkilö meidänkään budjettia kaada, mutta on tosi epäreilua muita kohtaan, joille on sanottu, ettei kenenkään serkkujen tyttö-/poikaystäviä kutsuja.

Kävin tänään Eurokankaassa ostamassa nyöritysnarut pukuuni. En tiedä miksi, mutta tuo aiemmin mainittu vinonauha oli todella heikon tuntuista verrattuna ihan perus satiininauhaan...? Myyjäkin sanoi, että suosittelee mieluummin satiininauhaa yksinkertaisena. Vinonauha tuntui jopa hieman venyvän?! Ja kyseessä oli juuri sellainen kahdesta kohtaa taitettu nauha. Toivottavasti satiini toimii hyvin

Joo niin on! Ja itse tykkäsin tästä vielä enemmän Johanna Kurkelan esittämä, aivan ihana!

^aivan ihanat musiikkiaiheistet kutsut! Tässä meidän vihdoin ja viimein valmistuneet kutsut. Monen, monen muokkauksen jälkeen valmiina postitettaviksi!

Tämä topic olisi älyttömän hyvä paikka, josta ammentaa ideoita omaan lahjalistaankin. Monilla kun on se "ongelma" ettei keksi asioita omaan listaansa. Miksette siis te, jotka täällä kerrotte, että olette lahjalistan tehneet, jakaisi myös ideoitanne? Onhan topicin aihe kuitenkin myös "mitä toivottu lahjaksi". Itse sain muiden lahjalistoilta tosi hyviä ideoita, joita oikeasti tarvitsemme, mutta en älynnyt lahjalistaan aiemmin laittaa. Esimerkiksi saksisetti, huonekasvi,lautapeli,liput jääkiekkomatsiin ym. ym. Ymmärrän toki myös, jos jollain lahjalista on hyvin henkilökohtainen eikä sitä halua jakaa.

"Alan oikeesti olla samaa mieltä siitä että pitäs panna kutsuttavan nimi suoraan kutsuun. Vaikka että "Meillä on ilo kutsua Sinut, Marjo Matikainen, ja vain ja ainoastaan yksinomaan Sinut juhlimaan kanssamme. Toivomme, että juuri Sinä, Marjo, otat osaa rakkautemme juhlaan. Vain me kolme. Ei muita. Eikä sun koiraas." Just kirjoitin tuohon toiseen ketjuun, että me teimme juuri näin. No okei, ei ihan kirjaimellisesti ,mutta idea on sama Laitettiin siis jokaiseen kutsuun erikseen kutsuttujen nimet tyyliin "Meillä on ilo kutsua teidät Harri, Riitta, Ilkka ja Kirsi juhlimaan häitämme...." Ne, jotka ovat jo kutsun saaneet ihailivat että on nähty niin paljon vaivaa, että on osoitettu suoraan heille. Olivat siis ilahtuneita. Saas nähdä miten käy sit serkkujen poikaystäven ym. kanssa. Apuva. Mitä te olette sanoneet tilanteessa, jossa ei-kutsuttu on ilmoitettu juhlaan? Miten hoisitte tilanteen? MÄ oon varmaan liian kiltti sanomaan, että ei käy..

Me myös ollaan mietitty näitä avec juttuja, ja päätettiin hoitaa homma näin: Jo etukäteen juteltiin kavereiden kanssa, että miten haluisivat tehdä. Entisen asuinpaikan kaveriporukka päätti yhteistuumin sitten jättää miehet ja lapset kotiin ja tulla tyttöporukalla. Sulhaseni jutteli nuoruusaikojen kaveriporukalleen myös jo etukäteen ennen kutsujen lähettämistä tästä avecittomasta tulevasta kutsusta, ja mainosti "vanhalla porukalla bilettämistä", ja kaikki suhtautuivat ymmärtäväisesti. Lisäksi suuuuren sukuni kohdalla teimme niin, että jokaiseen kutsuun kirjoitimme itse kutsutekstiin ketä kutsu koskee, esim. näin: "Meillä on ilo kutsua sinut Jukka..." tai "Meillä on ilo kutsua teidät Leena ja Mikko..." Ajattelimme, että kirjekuoret kuitenkin hukkaantuvat helposti, niin lukeepahan sitten itse kutsussa nuo kutsuttujen nimet vielä selvästi. Serkuilla on siis jo puolisoita ja lapsia ja perheitä tahoillaan, joita emme läheskään kaikkia tunne. Ylläreitä tuskin tulee, sillä häät vietetään peräkorvessa pienellä paikkakunnalla.

Ehdottomasti piilarit! Pärjäisin ilmankin, näkö ei ole niin huono, mutta mieluummin näen niin hyvin kun mahdollista tietysti tärkeänä päivänä. Mä hankin häitä ajatellen piilarit jo noin 8kk alttarille astelua. Ehdin totutella kunnolla niiden käyttöön. Aluksi oli kyllä hankalaa, myönnettäköön, mutta kyllä se siitä

Me meinattiin ettei morsianta ryötetä (ellei sitä suunnitella mun selän takana) vaan ryöstetään anopit. Hankitaan niille jonnekkin pikkumökkiin skumppapullo ja komeet ryöstäjät niin eivät takasin tuukkaan Vitsi vitsi, mutta tästä saa luultavasti hauskan ohjelman!