Aahva

Leipoessani ja käsiä rasvatessani otan pois. Pitäisi opetella uudestaan käyttämään tiskihanskoja, kädet kuivuu ja pelkään, että sormus naarmuuntuu tms.

Keltakultainen 2,7mm leveä kivetön sormus 80€. Miehellä yhdistetty kihla-/vihkisormus.

Ihan uskomattomia summia ihmisillä mennyt. Meillä on molempien kanssa ihan minimitulot ja vieraita oli noin 30. Yritimme tehdä kaiken mahdollisen itse, mm. anoppi teki hääkakun, askartelimme itse karkit ja kortit, ei ollut mitään ihmeen häälehteä (mikä se on?), puku oli käytetty, samoin kengät... Häämatkalle emme ole vielä vuoden päästä häistä päässeet. Kaikki oli mielestäni ihanaa, enkä enempää olisi edes osannut toivoa

Meillä tuli kirkkohäät siitä huolimatta, että mies on ateisti. Hänen läheinen ystävänsä on pappi ja vihki meidät. Sillä oli miehelleni suuri merkitys. Itse uskon Jumalaan ja koen kirkon pyhäksi paikaksi, mutta en ole uskovainen perinteisessä mielessä. Uskoni on muuttunut elämänkokemuksien myötä ja on hyvin henkilökohtaista. Sitten on tietenkin lisäbonuksena se, ett saa ne hienot puitteet, urut, musiikin, vihkikaavan ...

Melkein voisi kysyä, mitä tekisin samallatavalla... Valitsisin varmaan erilaisen puvun, siirtäisin hääpäivää niin, että suunnittelulle jäisi riittävästä aikaa, valitsisin toisen kampaajan ja meikkaajan tai tekisin homman itse, toisen kuvaajan... Sanoisin tarjoilijoille, etteivät täyttäisi lasejamme koko ajan, olisi ollut kiva olla selvä, eikä potea hääaamuna krapulaa -tulin huomaamattani juoneeksi liikaa ja alkoholi aiheuttaa minulle herkästi migreenikohtauksen, joka on eri asia kuin krapula. Miehelleni alkoholi ei tee myös hyvää ja hääyö menikin kivasti riidellen!

Olen tyytyväinen Kihla on Kalevala Korun Uskelan kapean korun tapaisesti kuvioitu kivetön, 2-3mm leveä keltakultasormus, vihki samanlevyinen, edestä koholla olevien timanttien kohdalta hieman leveämpi keltakultasormus. Yhteisleveys on sopiva minulle, leveämpi tuntuisi tukalalta. Vihkisormus etenkin on minulle rakas, se on Lontoosta matkallamme hankittu antiikkisormus, eli luonnollisesti uniikki ja "sattumalta" löydetty. Etsimme siis sormusta tarkoituksella, mutta mitään tiettyä mallia ei minulla ollut mielessä ja kun sormus löytyi, se vain tuntui oikealta. Ainoa haitta on se, että kivet välillä tarttuvat tekstiileihin, mutta pyrin välttämään sen, se on pieni hinta

Kerran, ihan tovi sitten, vajaa vuosi häiden jälkeen. Haikeuttani sitä sovitin. Tosin myyn sen kyllä pois, jos joku ostaa Käyttöä sille tuskin tulee, en aio sitä mitenkään muokata.

En käynyt, ei niitä tarjottu tai siihen tarjoukseen "kuulunut". En kehdannut kieltäytyä. Anoppi varmasti oli tyytyväinen, samaa tyyliähän hänkin suosii kun on vanhempi ja käy ko. kampaajalla vuodesta toiseen.

Olisin ehdottomasti vaihtanut kampaajan ja meikkaajan (sama henkilö). Anoppi halusi tarjota minulle ko. palvelut, kun olin suunnitellut itse meikkaavani ja laittavani hiukset (rahaa ei juuri ole ja olen kyllä ihan pätevä noissa hommissa). Otin lahjan kohteliaisuuttani vastaan, mutta kampaaja-meikkaaja oli keski-ikäinen nainen, jolla anoppi oli käynyt varmaan parikymmentä vuotta ja jonka kanssa hän oli ystävystynyt. Naisella ei ollut juuri ammattitaitoa ja näkemystä, hän oli tottunut tekemään samanlaisia, aikansa eläneitä juttuja vuodesta toiseen. Kun yritin selittää hänelle, mitä halusin, hän tyrmäsi ajatukseni, selitti, ettei minulle sovi se ja se ja ettei hän osaa tehdä esim. lettejä. Hän laittoi hiukseni perinteiselle nutturalle, josta en pitänyt ja meikkasi minut vahvoilla väreillä, jotka saivat minut näyttämään ikäistäni vanhemmalta, kun tyylini on kevyt ja raikas ja olin toivonut hentoa, keijumaista tyyliä, esimerkkinä haltiat Taru sormusten herrasta -elokuvassa. En pidä hääkuvistani, osasyynä epäonnistunut stailaus ja toisena - huono valokuvaaja, jolla ei myöskään ollut näkemystä...

Keskityin niin siihen, etten kompastu puvunhelmoihin, että vakavalla naamalla varmaan mentiin... Liikuttava hetki se kyllä oli. Hymyä rupes tulemaan varmaan siinä ulkona, kun puhallettiin saippuakuplia.

Menimme kuuntelemaan ja sulhon vanhemmat tulivat myös, omani asuvat eri kaupungissa eivätkä varmaan muutenkaan olisi tulleet. Silloin sattui olemaan pääsiäissunnuntai ja tilanne oli vielä tavallista juhlavampi ja lopussa oli ehtoollinen. Mieheni tuli kanssani ehtoolliselle, vaikka on agnostikko vähintään, se merkitsi minulle todella paljon, ikään kuin osoitus siitä, että jaamme yhdessä jonkin arvokkaan asian. Siinä sitten kyynelehdin... Ja olihan se sykäyttävää kuulla ne omat nimet, asia tulee silloin vielä todellisemmaksi.

Kyllä kokemukseni perusteella melkein suosittelisin, että kuvat kannattaa ottaa hyvissä ajoin ennen seremoniaa, ehkä jopa koekuvauspäivänä. Minulla myös oli vanhanaikainen ajatus, että sulho ei minua näkisi hääpuvussa ennen alttaria ja yö vietetään erikseen ennen hääpäivää. Näin myös teimme. Tuntuu, että jos kuvauksen ottaa ajoissa etukäteen, on helpompi keskittyä kunnolla kuvaukseen eikä tarvitse jännittää kuvauksen kestämistä ja vieraiden odottelua. Meillä oli myös valtaisa tunnekuohu seremonian jälkeen ja kuvat eivät olleet odottamaani tasoa (useammasta syystä!). Vuorovaikutus kuvaajan kanssa sujuu varmasti paremmin silloin, kun on kunnolla aikaa. Jos nyt voisin valita, mitä tekisin, vaihtaisin kuvaajan ja kävisin kuvissa jo mielellään koekuvauspäivänä. Meillä oli hääpäivänä tiukka aikataulu ennen seremoniaa.

Me oltiin oltu yhdessä 9kk kihloihin mennessämme ja siitä neljän kuukauden päästä oli häät. Vähän kiire oli suunnitella kaikki, mutta etenkin mies halusi avioitua mahdollisimman pian.

Kyllä meilläkin oli pukukoodi, tumma puku. Se mielestäni helpottaa juhlaan valmistautumista, eikä tule juuri niitä yli-tai alipukeutumisia. Juhlamme olivat kauniissa tilassa ja varsin hillityt, vaikka lapsia mukana olikin. Itsestäni on ikävää, jos en tiedä, millaista pukeutumista odotetaan. Veljeni totesi, ettei hän halua ostaa pukua, ei ole hänen tyyliään ja kysyi voiko tulla farkuissa ja nahkatakissa. Sanoin, että hieman juhlavampaa odotetaan, ei mitään frakkia, mutta siisti puku solmion tai mirrin kanssa olisi kiva. Hän loukkaantui ja jätti tulematta. Meille se oli suuri ja merkittävä juhla, jota halusimme vieraidenkin kunnioittavan. Kaverini meinasi laittaa jonkun seksikkään mekon, mutta jätti hänkin tulematta kun ei huumehörhö poikaystävä saanut tulla aveccina.

Meillä paras kaverini ilmoitti ohimennen tuovansa poikaystävänsä. En lähettänyt hänelle avec-kutsua, koska hän on seurustellut vain pari kuukautta, en ole nähnyt ko. miestä, mutta hän on kertonut miehestä, että on huumediileri yms rikollisuutta. En halunnut heppeua häihini, jossa on minulle rakkaita ihmisiä ja pieniä lapsia. Ystävä suuttui ja perui tulonsa, emmekä ole olleet yhteydessä sen jälkeen. Veljeni olisi halunnut tuoda myös alkoholisoituneen serkkumme ja pelkäsin, että he alkaisivat yhdessä juoda. Veljeni närkästyi myös pukukoodista ja jätti tulematta, mutta varmasti katuu nyt asiaa.

Me olimme sairauseläkkeellä, mieheni alkoi häiden jälkeen opiskella ja etsii töitä. Mies 27, minä 34. Rahat tiukilla ja minä edelleen sairauseläkkeellä. Itselläni takana pitempiä suhteita, 6,5 vuoden avoliitto yms. Miehelle ensimmäinen pitkä suhde. Seurusteltu 11kk ennen häitä, niistä 7kk asuttu yhdessä. Ei lapsia, mutta suunnitteilla. Vuokra-asunto, lemmikkejä. Rahat tiukilla. Minulla häissä 4 vierasta, sulhasella 27.

Ja tarkennukseksi sanottakoon, että kuvaaja siis häipyi kirkosta autolleen saman tien huikaten, että "nähdään studiolla". Kirkossakin on seremonian aikana vähän hankala mennä katsomaan kuvaajan otoksia ja sanoa papille, että laitetaankos uudelleen ne sormukset sormeen ja otetaan suudelmat uusiksi, kun kuvat jäivät ottamatta...

Kuvaajan käsitin olevan ammattilainen (koulutus), koska hänellä on oma studio, sieltä löytyy myös esimerkkikuvia, joita kyllä katsoimme. Kuvaaja lupasi ottaa pihalla ryhmäkuvia, oletin, että hän saisi sanaisen arkkunsa auki ilman, että me juhlakalut joudumme häntä etsimään. Kaaso/bestman ei asiaa hoitanut. En edes nähnyt kuvaajaa pihalla, pari kuvaa hän kyllä otti parkkipaikalle päin. Portfoliosta löytyi ihan kelvollisia otoksia joten kuvittelin, ettei homma voi kovin paljoa metsään mennä. Olisin odottanut häneltä aktiivisuutta ja varmaa otetta, mutta hänestä sai varsin epämääräisen kuvan. Itse olen pidättyväisempi luonne, en tajunnut, että pitää hääpäivänä ruveta kaitsemaan kuvaajaakin. Ja tosiaan, olisin itse onnistunut hommassa paremmin, mutta itseä on vaikeampi kuvata.

Kiitos Julianna vastauksesta! Sinä joopajoo, helppo se on tulla toista neuvomaan, mutta kuinka moni oikein hääpäivän kiireessä ja tunnekuohuissa jaksaa/ehtii/tajuaa tarkistaa kuvaajan työn laatua? Kyllä aivan varmasti reklamoin kampaajan yms palveluista samaan tapaan, jos en ole saanut palvelua tai lopputulosta, josta maksoin.

Itse olisin tykännyt vaikka ihan vanhanaikaisesta morsiussaunasta tms, mutta eipä joo ollut minkäänlaisia polttareita tai "bridal showeria" täälläkään... Vähän oli orpo olo, mutta sulhaseni yllätti minut varaamalla minulle hemmottelupäivän kauneushoitolaan, se oli ihanaa...

Kävin kampaajalla ja kosmetologilla hääpäivänä ja näin jälkikäteen sanoisin, että paremman tuloksen olisin saanut itse aikaan. Tietenkin ammattilaisissa on eroja, mutta minulle osui todella tätimäinen ja vanhanaikainen kampaaja, joka ei osannut kuin yhdenlaisen kampauksen, eikä se ollut lainkaan tyyliäni. Sain molemmat lahjaksi anopilta hänen vakkaripaikoissaan enkä tohtinut kieltäytyä. Meikki oli periaatteessa ok, mutta tyyliini liian paksu ja "missimäinen". Olisin itse saanut paremman, itselleni sopivan meikin, kokemustakin on.

Panostaisin parempaan kuvaajaan ja ottaisin taustoista selvää, pitäisin palaverin ennen kuvausta ja näyttäisin esimerkkikuvia toivotunlaisista otoksista ja painottaisin, mitä haluamme. Jättäisin alkoholin vähemmälle, en ollut humalassa, mutta hirveä migreeni iski. Harjoittelisin kävelyä hääpuvussa niin etten kompastelisi siihen. Jättäisin stressaamisen vähemmälle, häästressi kiristi välejämme, paine oli kova molemmilla kun suunnitteluaikaa oli vain 4kk ja rahasta pulaa. Yksityiskohtia tärkeämpää on kuitenkin päivästä ja siihen valmistautumisesta nauttiminen, ei kaiken tarvitse olla "täydellistä". Laittaisin vaikka itse hiukseni mieluummin kuin menisin sille kampaajalle from hell, joka ei osannut asiaansa ja kunnioittanut tahtoani ja laittoi minulle tätimäisen kampauksen. Meikinkin olisin osannut itse laittaa, kosmetologi osasi kyllä asiansa, mutta meikki oli liian paksu ja jäykkä minulle. Varrmistaisin, että kaaso katsoo kelloa kun valmistaudumme seremoniaan, ettei tulisi kiirettä viime tipassa. Menisin vaikka vaahtokylpyyn shampanjalasin kera niin, että rentoutuisin. Varaisin toisen hotellin. Varaisin vaikka siivoojan kotiin, niin että sinne on kiva mennä hääyön jälkeen. Nyt muuton jälkeen oli masentava kaaos.

Kiva kun joillain on varaa panostaa prinsessapäiväänsä, kaikilla ei sitä (rahallista) mahdollisuutta ole. Yritimme etsiä juuri kuvaajaa, jonka taksoihin on varaa, käsitimme kuitenkin hänen olevan ihan ammattilainen.

Kertokaa ihmeessä kokemuksia, jos joku on saanut esim uudet kuvat ilmaiseksi, tuntuvan korvauksen tms. Miten olette toimineet? Onko typerää ottaa uusia hääkuvia 2kk päästä häistä...? Harmittaa, kun ei ole kunnon muistoja tällä tavalla...