Lakme

Mä oon ollut aika niukkasanainen. Eli jos ei kukaan kysy, niin enpä juuri häistä puhu. Syy ei ole se, etteikö häät pyörisi mielessä ja innostaisi mua, vaan se, etten usko suunnitteluvaiheen kiinnostavan kavereita kovinkaan paljon. Tulevat kyllä varmasti mielellään juhliin, toivon niin! Olen kyllä aika pidättyväinen silloinkin, kun jotain kysytään. Yllättävän paljon on kyselty... Meidän budjetti on niin valtava, etten kehtaa sitä edes kavereille myöntää (ollaan opiskelijoita, mutta kustannetaan koko lysti itse - en kuitenkaan usko, että monet ymmärtäisivät, mistä on saatu sellaisia säästöjä). Moniin kysymyksiin vastaan kyllä (mm. pukeutumisesta, vierasmääristä ja juhlapaikasta), mutta kaikkea ei toki pidä heti paljastaa! Kuulemma musta näkee kyllä, et oon tulevista häistä tosi onnellinen - moneen kertaan on kuultu, että ihan säteilen, vaikka vaan niukasti puhunkin. Pari kertaa on joku tuttava sanonut, että kuulostankin ihan vastarakastuneelta! (Köh, ollaan oltu 5,5 vuotta yhdessä.) Jos jonkun oikeasti vieraamman kanssa puhun, niin sen verran aina mainitsen, että kyseessä on mun ja mun tyttöystävän juhla. Kaikki eivät tiedä tai muista asiaa, mutta koen sen "salailuksi", jos puhun häistämme ilman, että mainitsen puolisoni sukupuolta. Tämä usein herättääkin pitkän keskustelun parisuhteen rekisteröimisestä, mistä taas puhun (tai luennoin ) mielelläni. Muutamien läheisimpien ystävien ja oman puolison kanssa hössötän senkin edestä, koska luotan siihen, että se kyllä käskevät mun olla hiljaa, jos kyllästyvät. Ehkä häät vähän latistuisivatkin, jos kaikki jo tullessaan tietäisivät kaiken häihin liittyvän.

Me laitettiin STD:t sähköisesti, kutsut lähtee ihan perinteisellä tavalla. Hyvin toimi, kun vastaanottajat oli ihmisiä, jotka muutenkin käyttää paljon sähköpostia. Haluttiin siis ilmoittaa virallisesti häiden ajankohta ennakkoon, kun sitä tosi paljon kyseltiin. Saatiin paljon kehuja ja kiitosta omannäköisestä STD:stä, joiden eteen oli nähty vaivaa (varmaan osa ei tykännyt, mutta olivat hiljaa). Ainoa yllätys oli, että vaikka viestissäkin luki, että "varsinaiset kutsut saapuvat myöhemmin", niin moni luuli tämän olleen meidän oikea kutsumme (mitään aikataulua, paikkainfoa tms. viestissä ei siis ollut. Mun mielestä ihan hyvin voi laittaa sähköisesti kutsunkin. Me vaan haluttiin ehdottomasti askarrella omat kutsut, mutta siis mikä ettei. Ja tuo luonnon säästäminen on kyllä jo ihan hyvä syy toimia noin

Suurin osa niistä vieraista, joita oon ajatellut, tuntee kyllä toisensa jo aiemmin järkättyjen illanviettojen yms kautta, ja tulevat kyllä hyvin juttuun. Sitä ei onneksi tarvitse huolehtia. Ja muutama, joka ei kaikkia tunne, on puhunut, että kivahan se on, kun pääsee siinä sitten tutustumaan samalla. Sekin tietysti vaikuttaa, että millaiset polttarit on tiedossa ja sitähän on vaikea tietää. Kiva kuulla, camotar, että sulla on positiivinen kokemus isommistakin polttareista!

Hei, tämä on vähän hölmö kysymys, mutta kysynpä kuitenkin kun olen vähän tietämätön. Eli minkä kokoisia polttareita teillä on ollut / missä olette olleet / mitä olette järjestäneet? Kiinnostaisi tietää, kun tuntuu, että omalla listalla on aika paljon sellaisia ihmisiä, jotka mielelläni haluaisin polttareihini, jos he sinne pääsevät ja haluavat tulla. Nämä ihmiset ovat minulle eri yhteyksistä läheisiä enkä tiedä, ketä heistä voisin/haluaisin jättää pois. Löytyykö isoja polttareita? Millainen on keskivertopolttarien vierasmäärä? Tiedän toki, ettei minun tarvitse mennä muiden mallin mukaan, mutta mielen rauhoittamiseksi olisi kiva kuulla jotain vierasmääriä. (Olen siis luvannut toimittaa kaasolle listan polttareihin kutsuttavista ihmisistä, sen vuoksi sitä itse pohdiskelen.)

Mä aion "muuttaa" lähinnä erilaisia pikkuasioita. Meikki tulee, vaikka en arkisin meikkaa laisinkaan. (Tämäkin tulee olemaan neutraali, ns meikitön meikki, lähinnä valokuvia varten ja ihon virheitä korjaamaan. Meikkaajani tietää, että tarkoitus on tehdä minut itseni näköiseksi - ja on onnistunut tässä aikaisemminkin.) Hiuksiin otan raidat, jotka oli suunnitteella jo muutenkin, mutta lykkääntyivät nyt vähän häiden vuoksi (kampaaja suositteli odottamaan vähän ja ottamaan tuoreeltaan häiden alla). Ihon hoitoon yritän kiinnittää enemmän huomiota, koska olen sen suhteen aika huithapeli - ehkä häät auttavat muistamaan ihon hoidon tulevina kuukausina. No, ainakin voi toivoa... Samoin laihdutin reilu 13 kiloa, mutta ei häitä vaan loppuelämää varten. Naureskelin kyllä, että häät olivat sopiva motivaattori, mutta ihan muut tavoitteet siinä oli mielessä. Enemmänkin omalla kohdallani on kyse siitä, etten arkisin näe vaivaa ulkonäön eteen, mutta hääpäivänä tahdon näyttää huolitellulta. Jos en näyttäisi omalta itseltäni, niin se olisi varmaan pahinta, mitä voisin hääpäivänä peilistä nähdä.

Jos itsestä tuntuu, että on menossa naimisiin liian nopeasti, niin silloin kannattaisi varmaan ainakin istahtaa alas ja miettiä, että miksi siltä tuntuu. Jos taas ei tunnu, niin turha se on liikaa muitakaan kuunnella (tai kuunnella voi, mutta märehtimään tuskin kannattaa jäädä). Jokaisella on omanlaisensa tahti ja vaikka alkuhuuma varmaan ajan myötä muuttuu joksikin muuksi, niin onhan siitä aika moni muukin pari selvinnyt. Omassa elämässäni olen sellainen, että mieluummin odotan, että on nähty pahojakin aikoja yhdessä ja että toinen on läpikotaisin tuttu, ennen kuin on häiden aika. (No, ylläreitä tulee ja saakin tulla tämän jälkeenkin, mutta ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan.) Minusta mikään ei siis ole varmaa, ennen kuin se on moneen kertaan ja pitävästi varmaksi havaittu Häiden kohdalla on seurusteltu kuutisen vuotta ja kavereita oltu tuplasti kauemmin. Omalla kohdalla "sopiva hetki" tuli myöhemmin kuin toisilla, mutta kaikkein tärkeintä mielestäni on, että suhteen molemmat osapuolet kokevat, ettei heidän mielestään edetä "liian nopeasti". Edit. Luulen, että tämä on sellainen asia, missä vaikuttaa tosi paljon se, millaisia kohtaloita on ympärillään nähnyt. Eli jos kaikki pikaisesti naimisiin menneet omassa tuttavapiirissä ovat eronneet, voi olla aika skeptinen sen suhteen. Ja toisaalta päinvastaiset kokemukset puhuvat toista. Minusta parisuhteelle on parempiakin mittareita kuin se, montako yhteistä vuotta on takana.

Minullakin on aivan ihana kaaso. Hän jaksaa kuunnella ja olla tukena, mistä olen tosi kiitollinen. Hääsuunnitelmat ovat olleet käynnissä jo vuoden ja edelleen kaaso jaksaa pitää häitämme positiivisena asiana, jota on kiva odottaa. Mahtavaa, kun on tuollainen luottokaaso

Kauniita puheita teillä on ollut. Itsekin tahdon ehdottomasti pitää puheen häissä. Toistaiseksi olen vasta vähän luonnostellut, mutta nyt jo on tosi monta ideaa valmiina kypsymässä. Haluaisin myös kirjoittaa runon. Vähän hirvittää, kun en oikeastaan runojani ole kellekään esitellyt. Toisaalta kukaan tuskin tulee mua lynkkaamaan hääpäivänä huonon runon takia. Eli nyt olisi hyvä tilaisuus... Uskon, että puolisoni osaisi arvostaa persoonallista runoa nimenomaan sen takia, että se on mun kynästä lähtöisin. No niin... Nyt vaan kirjoittelemaan ajatuksia ylös. En millään malta odottaa. (Luultavasti itken myös. Sellaista sattuu. Ketään se tuskin yllättää.)

Sympatia tuntuu hyvältä, kiva kuulla, että muidenkin mielestä tuo tuntuu menevän liian pitkälle. Olen ollut tuosta aika kuohuksissani, mutta nyt alkaa aika tulla väliin ja mieli vähän rauhoittua. Täytyy kyllä sanoa tuon hääparin puolustukseksi, ettei heillä itsellään ole mitään ongelmaa sen kanssa, että olemme naispari (muuten tuskin olisimme häihin menneetkään). Kyseessä oli vaan huoli sukulaisista ja heidän reaktioistaan. En tiedä, oliko tuon "peitetarina"-toiveen takana liian monta amerikkalaista komediaa, veikkaan että voi vaikka ollakin (aika monelle kaverille on tullut se mieleen). Ja Yvory, olen tosi iloinen siitä, että annat omille kavereillesi tilaa tulla häihin omina itsenään. Ihanalta tuntuu kuulla tällaista, vaikka kyllä omista kavereista ehdoton enemmistö ajattelee ihan samalla tavalla. Jotenkin vaan aina tuntuu, että jokainen ihminen, joka niin ajattelee, on yksi ihminen vähemmän, joka ajattelee toisin... ja se lämmittää mieltä.

^ Oho Äkkiseltään voisi ajatella, että aika erilaiset häät on varmaankin olleet... Vaikka eihän se välttämättä ole yhtään niin.

Pakko tulla jakamaan oma kokemukseni, jos siitä jollekin vieraslistaansa pohtivalle olisi jotakin iloa. Olen ollut yksissä häissä vieraana niin, että minut kutsuttiin avovaimoni avecina. No, morsiuspari kielsi meitä sitten kertomasta suhteestamme kenellekään häissä, etteivät muut vieraat vedä asiasta hernettä nenään... Niin minä sitten teeskentelin olevani hetero ja tuntevani morsiusparin entuudestaan. Kaikin puolin ikävää ja kiusallista, enkä toivoisi tätä kenellekään. Itse en myöskään siihen enää suostuisi, tuo kerta meni kun en etukäteen tajunnut, miten kamala kokemus olisi. Jouduin valehtelemaan koko illan, kieltämään suhteeni, sepittämään juttuja siitä miten tunnen morsiusparin ja kuuntelemaan, kun muut naureskelivat (mm. "ettehän te voi nyt tanssia yhdessä, kun tämä on tällainen rakkauslaulu"). Häissähän tulee tunnetusti puheeksi vieraiden kanssa, että mitä kautta tuntee morsiusparin ja aika paljon kyselivät myös rakkauselämästäni. Oma vika varmaan, että jätin kihlasormuksen sormeeni, ja jouduin sitten selittelemään sitäkin muille vieraille. Yksi vaikeimpia asioita oli elämän tavalliset pikkujutut - se, miten paljon yhteisiä tarinoita minulla ja avovaimollani olisi ollut kerrottavana - nyt sitten kiusaantuneena osallistuimme keskuteluun vain joutuaksemme lopettamaan sen, ettemme "jäisi kiinni" parisuhteestamme. Illan kruunasi vielä se, kun avokkiani päiviteltiin tosi ystäväksi, kun lähti "heittämään minua kotiin". Ehkä olen ollut ulkona kaapista jo liian pitkään, että osaisin sopeutua tuohon takaisin. Mielestäni olisi ollut ihan ok, jos olisimme voineet esim. sanoa, että olen tyttöystäväni ystävä ja sitä kautta juhlissa mukana. Tuo peitetarina siitä, miten muka tunnen morsiamen, oli jotenkin ihan hölmö - etenkin kun paikalla oli lauma morsiamen kavereita, joista en tuntenut ketään. Tuli mieleen ne kiusalliset ajat, kun olin vielä kaapissa... Ja pahalta tuntui sekin, että täytyi kuunnella, kun muut naureskelevat, että älä vaan tee noin, vaikutat vaan lesbolta. Että ihanko totta, onko se suurikin synti? Minä kun satun sellainen olemaan... Mielestäni häitä suunnitteleva voi parhaiten hoitaa asian puhumalla ko vieraiden kanssa etukäteen suunnitelmistaan. Kannattaa vain muistaa, että ihmisen tunkeminen kaappiin väkisin voi tuntua aika loukkaavalta. Jos asian jättää oman onnensa nojaan, niin hyvä niin (esim. minun esittelemiseni avokkini ystävänä olisi ollut ihan ok). Eniten kyllä tykkäisin, jos voisin sanoa olevani tyttöystävä/kihlattu/avec. Ei tästä tarvitsisi mitään numeroa tehdä, mutta samalla lailla kuin heteroparitkin avecinsa esittelevät. Jos vieraat ovat keskenään rekisteröidyssä parisuhteessa, niin siihen ei sitten olekaan mielestäni mitään lisättävää: jos he ovat valinneet virallistaa suhteensa, niin varmaankin he ovat jo tulleet ulos kaapista. En esittelisi ketään aviopariakaan "kaveruksina".

Muutama naispari ollaan kutsumassa ja lisäksi ainakin yksi homomies. Hassua on, että näistä itseasiassa juuri kukaan ei taida tuntea toisiaan, ovat niin eri piireistä tuttuja. Lisäksi vieraslistalla on aika monta, jotka eivät joko halua määritellä tarkasti seksuaalista suuntautumistaan tai sitten biseksuaaleja, jotka ovat sinkkuja / seurustelevat vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Vaikka kyllä meidän häissä silti enemmistö taitaa olla heteroita. Piti muuten oikein laskea vieraslistaa katsoen, koska ensimmäinen ajatus oli, että kaikkihan ne on sinkkuja tai heterosuhteessa!

Ekana maksettiin juhlapaikan varausmaksu. Jos ihan konkreettisia asioita mietitään, niin taisi olla sukkanauha - jotain piti päästä ostamaan eikä kuitenkaan vielä ollut sitoutunut tekemään kovin isoja linjavetoja.

Kiitos kaikille vinkeistä!

Hei! Mieli tekisi kovasti reissuun nauttimaan rauhassa toistemme seurasta häiden jälkeen (tosin käytännön syistä siirtyy varmaan useita kuukausia myöhemmäksi, kun ei ole kunnon lomia). Paljon olemme yhdessä jo matkustelleet, lähinnä Euroopassa, eikä lesbous ole missään muodostunut ongelmaksi (eipä sitä kovasti ole tullut korostettuakaan). Mutta nyt häämatkakohteeksi olisi kiva löytää joku paikka, jossa ei katsota kovasti kieroon / ainakaan jouduta oikeuslaitoksen kanssa tekemisiin, jos sattuu tulemaan esiin, että olemme pariskunta. Aika moni Afrikan valtio jää ainakin listan ulkopuolelle kuulemieni juttujen perusteella. Olisiko kenelläkään antaa suosituksia? Missä olette olleet häämatkalla tai mihin olette aikoneet mennä? Jonnekin tropiikin lämpöön olisi ihana päästä. Edit. Laitoinpa tämän nyt tänne enkä tuonne häämatka-palstalle, kun osuu täältä varmaan helpommin silmään. Ja onhan täällä noita pukeutumis- ja sormuskeskustelujakin. Mutta saa siirtää, jos on väärässä paikassa.

^ Myönnän kyllä, että välillä käy mielessä, josko ko. henkilö eksyy tänne ja tunnistaa itsensä. Aika epätodennäköistähän tuo kuitenkin on... Ja suoraan sanottuna - välillä on kyse niin huonosta käytöksestä, että joillekin varmaan tekisi ihan hyvää nähdä, millaisia ajatuksia ja ongelmia heidän ajattelemattomuutensa / piittaamattomuutensa aiheuttaa. (En usko, että kukaan ihan kiusallaan kutsuu ylimääräisiä henkilöitä juhliin, eivät vaan ajattele asioita loppuun. Mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että kyseessä on silti inhottava tilanne.) Toivottavasti saat tuon sukulaisperheen kanssa asiat järjestykseen. Kohteliaisuus ja joustavuus on tärkeitä asioita, mutta mielestäni kyllä molemmin puolin: morsiusparihan tässä viime kädessä on vastuussa juhlan järjestämisestä, tilan riittämisestä ja homman rahoittamisestakin.

^ Kiitos neuvosta!

Onko tuo kaksipuoleinen teippi aina valkoista? Meillä olisi tarkoitus kiinnittää vihreää organzanauhaa punaiselle pohjalle, ja pelkään, että jos teippi on valkoista, se näkyy kyllä läpi ja näyttää tökeröltä. (Myyjä väitti kyllä liikkeessä, että tuo olisi paras vaihtoehto, mutta jos on valkoista, niin en kyllä usko, että sopii meidän kutsuun, etenkin kun ei ole samanpaksuista kuin organzanauha.) Olisikohan tuo mainittu Pritt parempi vaihtoehto? Kokemuksia?

Punakultaa minulle. Vaikka olen monta negatiivista kommenttia siitä kuullut, niin itse tykkään ihan valtavasti. Kelta- tai valkokullasta en puolestaan tykkää ollenkaan (keltakultaa käytän, mutta elämäni tärkeimpään koruun haluan jotain kaunista ja erityistä). Onneksi aina voi todeta, että makuja on monia ja useimmat pääsevät onneksi itse valitsemaan.

Sormukseni kotiutui tänään! Olen tosi tyytyväinen tuohon ja siihen, että uskalsin tilata sen, kun samanlaisia ei ole Suomessa tullut vastaan. Mukana tuli myös aitoustodistus, kuten luvattu oli. Yksi vaihtoehto olisi varmasti käydä arvioittamassa tuota jossain kultasepällä, mutta koska omassani ei tosiaan ole kuin ihan pieniä kiviä, niin en koe sitä tarpeelliseksi. (Lisäksi myönnettäköön, ettei hinta ollut mikään päätä huimaava, eli "arvon" selvittämisellä ei ole itselleni niin väliä. Sormuksen tärkein arvo minulle on tunnearvo.) Nyt enää koko oikeaksi, niin sitten on valmiina häitä odottamassa. (Puntaroin pitkään, että otanko riskin mieluummin liian pieneksi kuin liian isoksi, sillä kihlani on myyty minulle kokona 16,5 mutta eräs kultaseppä totesi mitattuaan sen olevan kokoa 16. En siis tiedä, kumpi oli oikeassa.) Saa nähdä, miten maltan pitää tuon sormuksen laatikossaan odottamassa... Tosi iso helpotus oli saada tuo asia selvitettyä, kun monessa suomalaisessa kultasepänliikkeessä olen saanut aika ikäviäkin katseita osakseni, kun en halua ns. "tyypillistä" vihkisormusta. Diamond Harmonylle antaisin seuraavanlaisia arvosteluja: + nopea toimitus (1,5 viikkoa) + tuote vastasi kuvausta + hinta kohdallaan + ystävällinen asiakaspalvelu - nettitilaus ei onnistu, jos on suomalainen puhelinnumero (liikaa numeroita) - itselläni tämä hoitui niin, että pyysin online helpissä apua tilauksen tekemiseen, ja myyjä soitti minulle hetkeä myöhemmin - riippuu varmaan paljon siitä, mitä tilaa, että kuinka luotettava on (isot timantit, joista Nellen mainitsikin aikaisemmin). Eli voin suositella, mutta kannattaa kyllä käyttää omaa järkeään myös.

---

Okei, kiitos vinkistä

Tämä uutinen ainakin meillä estää tuon siunaamisen. En tiedä, ootteko muut löytäneet niin uhkarohkeita pappeja, että lähtevät tästä päätöksestä huolimatta siunaamaan. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/02/piis...ta_1434926.html

En ymmärrä miksi juuri tässä asiassa pitäisi "korostaa itsenäisyyttä". Jos saisitte rahallista avustusta miehesi vanhemmilta, niin miksi ette voisi ottaa sitä vastaan? Oletettavasti se vaikuttaisi heidän taloudelliseen tilanteeseensa vähemmän, kuin miten häät vaikuttaa teidän rahatilanteeseenne. Eikö itsenäisyyttä osoita jo se, että järjestää häät kokonaan itse? Lisäksi kun muistetaan se, että kyseessä on yleensä koko suvun juhlat, ja että häät maksavat nykyään huomattavasti enemmän kuin omien vanhempiemme ollessa nuoria, niin en ymmärrä miksi vanhemmilta tulevaa avustusta ei voisi ottaa vastaan. Lisäksi vanhemmat ovat varmasti iloisia, jos saavat auttaa jälkikasvuaan järjestämään sellaiset juhlat kuin he haluavatkin. Jos eivät olisi, niin eivät he varmaan rahaa tarjoaisikaan. Ainoa tilanne missä en itse ottaisi rahaa vastaan olisi se, että oma tai mieheni äiti haluaisi päättää asioista sillä verukkeella, että he ovat maksaneet osan hääkuluista. Mutta kukin omalla tavallaan. Jos on itsellään rahaa kaikkeen siihen mitä haluaa omilta häiltään, niin mikäs siinä. Riippuu paljon myös siitä, mitä se rahan tarjoaminen tarkoittaa. Vuosien mittaan olen jo nähnyt, että vanhempien avustukset vingutaan moneen kertaan takaisin. (Tyyliin, jos ottavat lemmikit kerran hoitoon vaikka lomamatkan ajaksi, niin meitä sitten sanotaan viikkokaupalla huonoiksi lemmikin omistajiksi ja mietitään, ettemmekö pysty kantamaan vastuuta.) Lisäksi tuleva appi on joskus mennyt sanomaan, että pyrin sukuun rahan takia, että avioehto pitää tehdä etten vain pääse suvun perintöön käsiksi. Hän ei ole myöskään vielä onnitellut meitä kihlauksen johdosta (josta on useampi vuosi) ja meni pari kuukautta ennen kuin hän suostui edes hyväksymään, että olemme kihloissa. (Siihen saakka vaan hoki, että ei voi olla totta, hän ei ymmärrä tätä ollenkaan.) Eli ei kiitos meille mitään avustuksia siltä suunnalta. Voi olla, että jos tuo avustustarjous tulisi toisenlaisilta ihmisiltä, siihen suhtautuisi erilailla. En vain jotenkin osaa kuvitella sellaista, kun meidän tilanne on tuo, mikä on. Anoppi on kyllä mukava, mutta apelta ne rahat tulevat, joten...

Meillä myös maksetaan sataprosenttisesti itse. Tuohon kysymykseen, että miten se tehdään, niin vastaus on säästöillä. Olemme opiskelijoita, mutta kihlausaika on ollut sen verran pitkä, että säästeliäästi elämällä ja ahkerasti työskentelemällä siinä ajassa on saanut ihan hyvin rahaa kasaan. Laina on mun elämssä tarkoitettu joko sellaisiin asioihin, jotka on pysyvämpiä (esim. asunto) tai sitten tilanteisiin, joissa on ihan pakko vaan jotenkin rahoittaa eläminen (vakavat sairastumiset yms). Mutta näinhän ei tietysti ole kaikilla. Vanhemmista sanottakoon, että emme missään nimessä halunneet pyytää heiltä rahoitusta. Mun vanhempien mielestä on morsiusparin kunnia-asia maksaa häät itse, sen tiedän jo lapsuudesta. Puolison vanhemmat tarjoutuivat maksamaan jonkun osan, mutta kieltäydyimme. Meille on tärkeää korostaa tässä asiassa itsenäisyyttämme. Joo, ja lisättäköön vielä, että suunnilleen kymppitonnin budjetti on kyseessä, vähän ehkä ylittyy, mutta ei pahasti.