*Salmiakki

Itse en vain ole tätä(kään) asiaa ikinä ajatellut minään sukupuolten välisenä kiistakapulana. Kuten totesin, mieheni ei halunnut sukunimeään vaihtaa, koska on sitä nimeä tottunut käyttämään. Minulle se oli meidän tapauksessamme pienempi harmi/ei harmi ollenkaan, joten mielelläni otin mieheni nimen. Miehelleni sukunimen vaihtaminen olisi aiheuttanut enemmän negatiivisia kuin positiivisia tuntemuksia. Minun mielestäni olisi ollut surullista, että häntä olisin tässä tilanteessa jotenkin vaatinut nimensä vaihtamaan, kun asialla ei oikeasti ole minulle merkitystä, haluan vain että perheessämme jokaisella jäsenellä on sama sukunimi. Mieheni suhtautumisesta perheeseensä/sukuunsa voin kyllä päätellä, että asialla ei ollut mitään merkitystä sen kanssa etteikö hän voisi luopua lapsuuden perheestään Minusta taas tuntuu naurettavalta tehdä nimiasiasta tai alttarilla luovuttamisesta noin suurta ongelmaa ja kiistan aihetta, mutta jokainen tuntee omalla kohdallaan tärkeiksi eri asiat, ja se kaikille suotakoon. Itse saan tasa-arvon tuntemuksen aivan muista asioista. Minut luovutti kirkossa isäni, eikä se mielestäni tee minusta mitään kauppatavaraa; tunnen itseni, omanarvontuntoni, suhteeni isääni & mieheeni sen verran hyvin, ettei minun tarvitse kokea tulleeni kohdelluksi jotenkin vähäarvoisena tai kauppatavarana vaikka perinteitä halusinkin näissä asioissa noudattaa Itse tykkään noudattaa perinteitä, eikä siinä minun nähdäkseni ole mitään pahaa. Tasa-arvo on tärkeä asia, mutta EDELLEEN minusta se tulee suhteessa jostain aivan muista, kuin näennäisistä asioista. Esim. kotitöiden jakautumisesta, perheen sisäisistä roolituksista, toisen mielipiteiden arvostuksesta jne. Mutta mielipiteensä jokaisella! Ajattelette Muffeli ja Ella asiasta eri tavalla kuin minä, eikä siinä ole edelleenkään mitään pahaa. En ole oikein ikinä ymmärtänyt asioiden "yli-feminisointia", joka mielestäni myös omalta osaltaan syö tasa-arvoa. Jokainen pariskunta löytää varmaan omat keinonsa toteuttaa tasa-arvoa omassa parisuhteessaan, toisaalta taas joitain naisia ilmeisesti painostetaan luopumaan omasta nimestään. Se on tietenkin todella surullista. Halusin vain tulla tänne kertomaan, että näin ei aina ole!! Joillekin naisille tyttönimestä luopuminen ei aiheuta suurta tuskaa, vaan voi tuntua luontevalta = ei tunnu pahalta/alentavalta tms, vaan on samalla tavalla luontevaa kuin esim se, että haluan jäädä hoitamaan lastamme äitiyslomankin jälkeen kotona, vaikka miehelläkin olisi siihen mahdollisuus/oikeus.. Omassa lapsuuden perheessäni olen tottunut, että perheessä kaikilla osapuolilla on oma roolinsa. Meillä roolitukset eivät toistu täysin samoina kuin olen lapsuuden perheessäni nähnyt tapahtuvan, ja mieheni perheessä taas isä ei ole missään vaiheessa ollut kuvioissa, eli lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Etsimme ja löydämme OMAA TIETÄMME, OMAA PERINNETTÄMME, OMAA TAPAAMME. Tasapainotellen, tehden kompromisseja jatkuvasti. Mielestäni nimikiista (tai sen olemattomuus) tuntuu tässä aika pieneltä.

Kyllä meilläkin sukunimestä keskusteltiin, eikä mieheni siitä olisi loukkaantunut jos olisin pitänyt oman nimeni, päinvastoin olisi ymmärtänyt sen oikein hyvin. Minusta vain on luontevaa, että kaikilla samaan perheeseen kuuluvilla on sama sukunimi. Ja kyllä, varmasti olen tuon ajatuksen jo lapsuudessani sisäistänyt, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Minulle on tärkeämpää se, että uuden vaiheen alkaessa elämässäni, liittyessä avioliitossa mieheeni, perustaessamme perheen yhdessä saamme saman nimen, kuin se että saisin pitää oman nimeni, joka liittää minut ennemmin lapsuuden perheeseeni ja sukuuni, ja tällä jotenkin osoittaisin olevani itsenäinen, nykyaikainen nainen. Ei sillä, etteikö lapsuuden perheeni ja sukuni olisi minulle tärkeitää, mutta yksi iso osa avioliiton solmimista on minulle se, että siirryn nyt siitä lapsuuden perheestä elämään elämää yhdessä mieheni kanssa, perustamme perheen, luomme omat perinteemme, jne... En halunnut mitään kaksiosaista nimihirviötä, molemmille uuden sukunimen ottaminen tuntuu aivan turhalta, eikä mieheni halunnut nimeään vaihtaa minun sukunimeeni. Eikä hänenkään sitä mielestäni tarvitse sen kummemmin perustella, hän saa pitää oman nimensä aivan kuten olisin minäkin saanut jos olisin halunnut. En missään vaiheessa sanonut, että nimensä vaihtavat miehet ovat jotenkin vässyköitä, se on aina naimisiin menevän parin oma valinta. Meidän perheessämme valittiin miehen sukunimi. Ja edelleen, siitä huolimatta, koen eläväni täysin tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa molempien osapuolien mielipiteitä kunnioitetaan. Minä joustan nimi-asiassa, koska omasta sukunimestäni luopuminen ei tuota minulle mitään suurta tuskaa tai mielipahaa, samoin kuin joustan monissa muissakin asioissa... Mieheni joustaa myös omalta osaltaan. Sitähän parisuhde suurelta osin on, kompromissien tekemistä! *Muoks. Niin, enkä ymmärrä miten sekään sitten on tasa-arvoa, jos nykään NAISEN pitää perustella, miksi otti miehen nimen... Huoh. Tuntuu aika naurettavalta, että tällaisesta asiasta tehdään tasa-arvokiista, jos on kyse siitä, että nainen nyt vain sattui haluamaan miehensä nimen, eikä se tuntunut hänestä luonnottomalta. Eri asia, jos nainen on jotenkin kiristetty vaihtamaan oma nimensä.

Me kävimme kuuntelemassa, vanhempani, sisarukseni ja toiset isovanhempani tulivat myös, sulhasen puolelta tuli äiti Oli se hienoa käydä, jäi kiva muisto ja kuvat otettiin myös. Jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut olla kiva käydä tuolla kuunteluporukalla syömässä lounasta kuulutusten jälkeen tai edes tarjota kirkkokahvit meillä kotona... Mutta jäipä tekemättä! Tosin niinkin suuressa seurakunnassa kuin Malmi, johon itse kuulumme, nimiä tuli kauhea litanja!! Siis niin kastettuja, avioliiton esteiden tutkintaa pyytäneitä kuin kuolleitakin! Huoh. Meinasin purskahtaa nauruun, kun esirukoilija luetteli jotain 30. kastetun nimeä... Mutta tuli ne meidänkin nimemme sieltä vihdoin! Ja tosiaan, kun hautaan siunattujen nimiä luettiin, yhden vainajan nimen kohdalla omaiset nousivat seisomaan. Ilmeisesti siis kuuluu tapoihin ainakin tuossa tapauksessa, noiden kuulutusten kanssa en yhtään tiedä! Siinä hautaan siunattujen nimien luvun yhteydessähän sytytetään kynttiläkin/vainaja, jotenkin siihen pysähdytään hetkeksi, vaikka muut luetellaan vaan pötkössä. Mekin tyydyimme vaan hymyilemään toisillemme ja puristamaan toistemme käsiä, istuttiin käsi kädessä koko messun ajan

Minusta taas on jotenkin surullista, että nykymaailmassa on naisia, jotka pitää itsestäänselvänä miehen nimen ottamista pohtimatta edes vaihtoehtoja. Ja tarkoitan nyt ylipäätään sitä tilannetta, että välillä tuntuu, että naiset itse pönkittävät kaikkia patriarkaalisia perinteitä ja potkivat tasa-arvoa nilkkaan. No joo... Mitähän pahaa kyseisissä perinteissä on, ja miksi sinun kanssasi toisin ajattelevat ihmiset tekevät sinut surulliseksi? Kuten sanoin, minulle nimeni ei ole mikään minuuden mitta, haluan että meidän perheessämme kaikilla on sama sukunimi. Lisäksi olen "aina" ajatellut, että kun menen naimisiin, otan mieheni sukunimen. En ymmärrä, miksi minun olisi nyt pitänyt muuttaa mieltäni. Siksi, että siten olisin nykyaikainen nainen? Tasa-arvoako on sitten ainoastaan se, jos mies ottaa naisen nimen tai että kumpikin pitää oman nimensä? Meidän suhteessamme tasa-arvoisuus tulee kyllä jostain aivan muista asioista kun nimenvaihdoksen tuomasta arvokiistelystä. Ja kyllä, olen jättänyt kommentit omaan arvoonsa ja sanonut, että niin se vain nyt meni. Sen enempää minun ei mielestäni tarvitse asiaa perustella tuntemattomille. Perheeni tai sukuni ei valintaani kyseenalaistanut missään vaiheessa, kuten en itsekään tehnyt tai tule tekemään. Kunnioitan toki myös niiden päätöstä, jotka haluavat pitää oman sukunimensä, oli se sitten harvinainen tai ei. Kukin tehköön tässäkin asiassa, miten itse parhaaksi ja omakseen kokee.

Itse päädyin ottamaan miehen hyvin tavallisen, suomalaisen sukunimen, jonka kantajia on Suomessa yli 6000. Tyttönimeni on harvinainen, Suomessa sen kantajia on alle 60. Kuitenkin mieheni nimen ottaminen oli minulle täysin luonnollinen asia, jota minun ei tarvinnut kahteen kertaan miettiä. Nyt minua ÄRSYTTÄÄ, kun kaikilla tuntuu olevan oikeus arvostella nimivalintaani: paitsi työtoverini, myös osa kavereistani (eivät tosin ne lähimmät...) myös eilen työterveyslääkärissä käydessäni TERVEYDENHOITAJA kysyi minulta, miksi luovuin "noin hienosta" nimestä?! (henkkarit on vielä vanhan nimen mukaan).. Huoh. Kuuluuko se oikeasti kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni?! Edit. Niin ja siis onhan se aikamoista kun on 23 vuotta tottunut vastaamaan puhelimeen, esittelemään itsensä jne tyttönimellään, ja sitten yhtäkkiä "lennossa" pitäisi vaihtaa Mutta kyllä tämä tästä, kaikkeen tottuu! Itselleni nimi ei ole mikään "minuuden mitta", olen kuka olen vaikka sukunimeni muuttui!!

No kuinkahan iso prosentti morsiamista näille palstoille kirjoittaa? Aika pieni, sanoisin. Itse noudatin aikanaan juuri sinunkin nyt antamaasi vinkkiä; keskustelin kaasojeni kanssa omista odotuksistani, ja sain siten kuulla myös heidän näkökulmaansa ja tiedon siitä, miten paljon olivat valmiita antamaan omaa aikaansa ja energiaansa häidemme eteen. Minulla oli 3 kaasoa, mutta lopputulos oli silti se, että sain tehdä suurimman osan asioista itse. Kaasoni olivat todella kiireisiä, joten vaikka halua auttaa oli, käytännössä se näkyi valitettavan vähän. Onneksi olen itse organisoija-tyyppiä, aloitin häideni valmistelut hyvissä ajoin ja säästyin stressiltä. Kaikki meni hyvin, sain kaiken tehtyä ennen häitä edeltävää päivää ja kaasoistani oli paljon apua häitä edeltävänä koristelu- ja itse hääpäivänä. Häiden suunnittelu ja valmistelu vaatii hurjasti aikaa ja energiaa, eivätkä kaikki jaksa/osaa suunnitella häitään kokonaan itse, eikä ole tarkoituskaan! Joillain sulhanen auttaa suunnitteluissa ja valmisteluissa, äiti voi auttaa, anoppi... Morsiamen kannattaa kertoa kaasolle jo tätä tehtävään kysyessään, mitä käytännössä odottaa: valmistelu- ja suunnitteluapua pitkin matkaa, vai pelkästään juontoa, aikataulutusta ja henkistä tukea hääpäivänä. KESKUSTELKAA Puhumalla asiat useimmiten selviää, ja jos morsiamen kauniisti esitetyistä, kohtuullisista toiveista kaaso loukkaantuu ja ahdistuu, kannattaa ehkä kysyä kaasolta, oliko tehtävään suostuminen aivan loppuun harkittua. Itse annoin yhdelle kaasoistani mahdollisuuden perääntyä, kun hänelle tuntui aiheutuvan enemmän harmaita hiuksia kuin iloa apunani olemisesta. Hän ei kuitenkaan halunnut luopua roolistaan, otti vain aikalisän ja sovimme että hänen tehtäviinsä kuului vain hääpäivänä auttaminen. Näin ei kummankaan tarvinnut kiristellä hampaitaan ja kaikille jäi hyvä maku

Heippa! Meillä oli Tapanilan työväentalolla juhlat ja koristelemassa oli 3 miestä ja 4 naista. Aikaa kului melko tarkkaan 3 tuntia, viimeinen varaamamme tunti sitten vain pyöriteltiin peukaloita kun piti odotella talon avainten haltijaa sulkemaan ovia, eikä hänen numeronsa ollut sattunut mukaan... Meillä oli myös kaikki mahdollinen tehty valmiiksi ja tavarat oli selkeässä järjestyksessä laatikoissa, eli paikan päällä tarvitsi vain järjestää pöydät ja tuolit haluttuun järjestykseen, kantaa ylimääräiset tuolit lavan taa piiloon, laittaa pöytäliinat ja koristelut sekä tehdä kukka-asetelmat (teimme ne siis kokonaan itse). Mukavan rennosti puuhastelimme, ei tullut kiire!! Hyvällä valmistelulla voi säästää paljon hermoja, aikaa ja rahaa

insku, pyttipannuhan on ihan loistava idea!! Mitäs teille tulee kasvisvaihtoehdoksi...?

Tuo on totta Facebookissa, mutta tuolloin kansion luojalla on asetuksena vähintäänkin, että kavereiden kaverit saavat nähdä kuvat, tai jopa että kuka vain saa tulla niitä katselemaan. Kansioon voi myös laittaa asetuksen, että ainoastaan kaverit näkevät, eikä tuolloin ulkopuoliset pääse katselemaan kuvia edes tuolla kyseisellä tavalla

Täältä näyttäisi ainakin löytyvän Laadusta en sitten tiedä... Siis juuri että ovatko ehjiä kun kerran postitse toimitetaan jne.

On kyllä jännä kun joidenkin täytyy tulla arvostelemaan ja kyseenalaistamaan muiden valintoja ja ratkaisuja... Itse en ole koskaan tehnyt vieheitä, mutta tykkään muuten näperrellä kaikkea niin ajattelin että tätähän olisi hauska kokeilla!! Eikä ne vieheet varmaan missään pääosassa siellä juhlassa ole - ainakaan toivottavasti Muutenkin olen sitä mieltä, että tärkeintä hääpäivässämme on se, että me mieheni kanssa aloitamme avioliiton, ja läheisemme ovat sitä kanssamme juhlimassa. Kaikki muu on ekstraa! Nooh, joka tapauksessa kiitos teille ihanaiset vinkeistä, voin tulla sitten tänne kertomaan mihin päädyin ja näyttää kuvia että millaiset tuli Vai jätänkö kokonaan tekemättä

Hei kiitos vinkeistä! Löysin kyllä myös vuokralle noita 4€/kpl/3päivää ja pienempiä (30cm korkeita) pöytiin 3e/kpl/3 päivää! Eli taidan vuokrata kun kerran vain tuohon yhteen juhlaan tarvitsen... Vaikka olishan nuo varmaan kotonakin makeita Noo, täytyy katsoa! Sitten vielä toinen kysymys, eli miten olette ne kukka-asetelmat ajatelleet siirtää kirkolta juhlatilaan?? Meillä matkaa on 300metriä, joten kyllähän se onnistuisi helpostikin, mutta ettekö sitten ole ajattelleet laittaa vettä niihin kuin vasta juhlatilassa? Nehän painavat osinkin täytettyinä varmaan melkoisesti...

Heippa, mistä saitte nuo maljakot?! Olivatko omia vai vuokralla jostain...? En meinaa löytää mistään

Mekään emme ryyppäjäisiä halua, joten karsimme jo alkuperäistä juomamäärää. Nyt kävimme laivalta hakemassa seuraavanlaisen lastin: 32 l viiniä 12 pulloa skumppaa (tästä saa juuri alkumaljat 70 vieraallemme & itsellemme) 5 lavaa olutta 4 lavaa lonkeroa 2 lavaa siideriä. Juomat ovat tarjolla siten, että ruoan kanssa on viiniä, hieman olutta (meille ei tule kotikaljaa) ja alkoholittomat juomat (limua, vichyä, vettä, mehua?). Kahvin kanssa ei ole avecia, ja kahvin jälkeen tulevat tarjolle lonkerot, oluet ja siiderit. Alkoholittomat juomat kapenevat tässä vaiheessa limuun ja vichyyn Lisäksi tulee laimeahkoa boolia (4-5%) iltapalan aikoihin. Itseänikin kyllä pelottaa, että juomat loppuvat kesken.. Mutta kaasoni ja vanhempani olivat sitä mieltä, että tuo on vähintäänkin tarpeeksi. Kutsussa mainittiin, että juhlaan SAA TUODA omia juomia, joten kaikki humalaan pyrkivät luultavasti ottavat mukaansa varmuuden vuoksi taskumatin tms. Kaikki eivät kuitenkaan juo, ja laskujeni mukaan tuosta meidän satsista riittää jo tuolle 72:lle 4 annosta viiniä + 3-4 tölkkiä... Lisäksi vielä booli, jonka ei mielestäni siideriä vahvempaa tarvitse olla... Eiköhän ihmiset ole siinä vaiheessa jo sopivassa huppelissa muutenkin Lisäksi olemme lähdössä halukkaiden kanssa hotellille jatkoille, joten olisi kiva ettei porukka ole jo tuossa vaiheessa kaatokännissä. Baarissa saa sitten jokainen juoda oman kukkaronsa mukaan.

Nyt on juomat haettu, ja voin suositella VikingLinen ennakkotilausta!! Kaikki sujui moitteettomasti, tosin he joka käänteessä painottivat sitä, että niitä voidaan ottaa vastaan vain muutama kullakin risteilyllä!! Eli kannattaa mennä heti TaxFreehen keskustelemaan asia, ettei jää pulaan Mitähänä mekään olisimme voineet tehdä, jos juomavuoren kuljetus terminaaliin ei olisikaan onnistunut....