Mikäli morsian haluaa suunnitella omat polttarinsa vain kontrollifriikkiyttään tai koska kuvittelee, etteivät muut osaa järjestää hänen mieleisiään polttareita, voisi miettiä, että kuinkakohan polttareihin osallistuvat tuntevat morsiamen. Omassa kaveriporukassa olemme jo vuosikaudet jutelleet tulevista polttareistamme ja muutenkin tunnemme toisemme ja arvostamme toistemme ajatuksia, joten luotan, että kun omien polttareideni aika on, ne on suunniteltu juuri minulle, minun (ja kaveriporukan) iloksi ja niistä tulee aivan mahtavat! Mikäli morsian ajattelee, ettei kukaan järjestä polttareita tai muuten vaan halutaan viettää rauhallinen (?) ilta yhdessä, niin mielestäni alkuperäisen viestin tyyliin se on mahdollista.