Kassandra

Meillä ei ollut kutsussa mainintaa lahjoista tai tileistä, mutta puskaradion ja sähköpostien kautta ilmoittelimme, ettemme varsinaisesti halua lahjoja, mutta jos jotain haluaa silti antaa niin raha on ehkä se helpoin kaikille. Vietämme varsin liikkuvaista elämää, eikä muuttokuorman kasvattaminen houkuttele. Kun vanhempien lahjat jätetään pois laskuista, saimme ehkä kolmisensataa, satasen lahjakorttina ja muutamia paketteja, kun vieraita oli noin neljäkymmentä. Rahoja ei ole vielä "sijoitettu", mutta ei niitä todellakaan laiteta laskujen maksamiseen. Ehkäpä jonain päivänä teemme sen häämatkan... Vähän jäi kummeksuttamaan joidenkin sukulaisten lahjat. Silläkin riskillä, että vaikutan kiittämättömältä, en malta olla sanomatta että tuntuu vähän oudolle saada työssäkäyvältä, normaalituloiselta lähisukulaiselta kaksikymppinen häälahjaksi. Olisi silläkin ostanut vaikka shampanjapullon sitten, olisi ollut jonkunlainen ajatus mukana. Kaverini suhteellisen pienituloiset vanhemmat sen sijaan (joita ei edes kutsuttu häihin) laittoivat kaverin mukana meille häälahjaksi tuon satasen lahjakortin. Olin aika sanaton viime mainitusta, tuli todellakin puun takaa. Mutta kukin tyylillään. Kortteja ja pieniä muistamisia saatiin sitten joiltain muiltakin häistämme kuulleilta. Kiitollinen olen kaikille vieraillemme läsnäolosta ja juhlan tunnelmasta!

Sovittiin, ettei huomenlahjoja jaella. Olisin kuitenkin halunnut salaapäin ihan itse ommella miehelle paidan, koska hänellä on vaikeuksia löytää mieleistään, mutten sitten löytänyt edes sopivaa kangasta täältä pikkukaupungista. Harmittaa vähän. Suomessa on morsian perinteisesti (ainakin osassa maata) antanut sulholleen lahjaksi paidan. Paita on puettu morsiamen ylle morsiussaunaan, jotta hänen hikensä tarttuisi siihen (suihkussa kannattaa varmaan käydä ennen saunaan menoa..) Näin morsian antaessaan paidan sulhaselle antaa samalla osan itseään. Minusta tuo on jotenkin kaunis ajatus.

Paras tapa saada "aidot" vanhanaikaiset kuvat pehmeine valaistuksineen on käyttää samoja välineitä kuin isomummin aikaan. Tämä tosin vaatii hiukan vaivannäköä, sillä suurin osa ammattivalokuvaajista taitaa käyttää vain uusia (digi)laitteita. Taidekoulujen valokuvausosastoilta saattaa kuitenkin löytyä nuorta polvea, jotka ovat perillä vanhojen kameroiden ominaisuuksista. Kannattaa myös kysellä, olisiko mummolan komeroissa vanhoja (siis esim. 1950-luvulta), mekaanisia filmikameroita ja testata niitä hyvissä ajoin. Ulkokuvauksessa toimii jopa neulanreikäkamera (pin hole camera), joita saa ostettua muutamalla kympillä esim. e-bay:stä. Photoshopilla voi sitten tarvittaessa käännellä perspektiiviä ja parannella rajauksia. Ilman linssiä valokuvan tarkkuus ei ole kummoinen, joten kovin suurista suurennoksista ei kannata tällä menetelmällä haaveilla. Mitä suurempaa filmiä käyttää, sitä isompia suurennoksia siitä kestää teettää. "Normaali" eli yleisin filmilaatu on 35 mm (tarkan kuvan voi juuri suurentaa vielä A4-kokoon), tehdasvalmisteiseesn neulanreikäkameraan taitaa yleisimmin mennä 6*12, erikoisliikkeistä (Helsingissäkin taitaa olla joku) saa myös suurempia. Taikka harrastelija voi tilata suuremman erän filmiä halvemmalla vaikkapa täältä. Esimerkkejä neulanreikäkameralla otetuista kuvista löytyy vaikkapa täältä tai täältä. Valotusaika on neulanreikäkameralla pitkä, aurinkoisellakin säällä useita sekunteja. Kovin vilkkaiden lasten kuvaus siis ei ehkä onnistu... Erittäin tunnelmallisia kuvia saa myös sisällä ikkunan äärellä, luonnollisesti ilman salamavaloa ja pitkällä valotusajalla. Huom! Älä jätä koko kuvausta näiden välineiden varaan! Valotus ei nimittäin aina onnistu tai lopputulos ei ehkä miellytäkään. On tosin syytä muistaa, että digikuvatkin voivat kadota, esim. kuvien siirron yhteydessä voi tulla ongelmia. Kaksi kameraa on järkevä varmistus välineestä riippumatta. Mustavalkokuvia (valokuvapaperille tehtyjä) voi myös itse värjätä jälkikäteen esim. maalamalla hyvälaatuisilla vesiväreillä huulet, kukat ja solmion, tai uittaa kuvatulostetta muutaman minuutin vaikkapa teessä tai kahvissa (kylmässä) kellastuneen lookin aikaansaamiseksi. Toimii vaikkapa kiitoskorttien kuvissa, jos tyyli sallii. Toki retrokuvia saa myös nykyaikaisilla laitteilla, mutta omaan silmääni ne näyttävät yleensä keinotekoisilta liiallisen kuvantarkkuuden, "sumennuksen" säännöllisyyden ym. juttujen takia. Eli epätarkkoja, kulmista tummia kuvia saa parhaiten vanhoilla/vanhanaikaisilla, huonoilla välineillä.

Pakastealtaasta kannattaa vihannessuikaleiden sijaan vilkuilla falafel-pyöryköitä, eli kikherneisiin pohjautuvia lähi-idän seudulta kotoisin olevia kasvispyöryköitä. Meilläpäin niitä löytyy S-ryhmän marketista. Kilohinta oli joko reilut 6 € tai sitten noin 10 €, myydään muistaakseni 300 g pusseissa. Paistaa voi sitten joko uunissa tai pannulla tai ehkäpä parhaiten uppopaistaa öljyssä. Falafeleja voi tietysti tehdä itsekin, kasvisten raastamisen sijaan joutuu sitten liottamaan ja keittämään nuo herneet. Reseptejä löytyy hakukoneella suomeksi ja englanniksi, myös videolla esim. YouTubesta: .

Istuttiin sulhasen kanssa omassa, erillisessä pöydässä. Pöydän toiselle puolelle sijoitettiin kaksi ylimääräistä jakkaraa, joille "ohikulkijat" saivat istahtaa tarinoimaan. Ainakin ne, jotka rohkenivat juttusille tulla, kiittelivät kovasti ideaa!