Nebsu

7 häissä olen ollut ihan vieraana ja sitten paljon useammissa vain esiintymässä.

Meillä vihkiminen klo.16, haluttiin, että kirkosta poistuttaessa ois jo hämärää, kyse helmikuusta.

Äitini on diplomikosmetologi, joten hänen kauttaan saan tilattua edullisesti hyvät pohjat häämeikilleni ja koska rakastan meikkaamista, ajattelin tehdä meikin itse. Saan kokeilla sitä niin monta kertaa kuin haluan ja siitä tulee sitten juuri sellainen kuin haluan. Kampaajalle taas toki aion mennä, sillä hiuksiani en kovin taitavasti osaakaan itse laittaa, vaikken mitään erikoista nutturaa aiokaan teettää. Onhan se kiva rentoutua toisen laitettavana shamppanjalasi kourassa. Siinä on sitä jotain, mitä nainen hääpäivänään tarvitsee. (ja miksei mieskin!)

Minulla on kaksi kaasoa ja sitten 17-vuotias morsiusneito, jolla myös suuri rooli päivässämme ja varsinkin sitä ennen hänen kanssaan tulen todennäköisesti eniten hössöttämään. Hääpäivänä hänellä on hänelle tärkeitä tehtäviä myös, kuten tämä "kukkakimpun pito alttarilla", joka toivottavasti ei kellekään aiheuta myötähäpeää tmv, hän laulaa kirkossa sekä juhlapaikalla sitten häävalssimme jne. Minulle kaasot ovat näitä minun ikäisiäni hyviä ystäviäni ja tämä morsiusneito sitten läheinen nuori "nainen".

Häiden aikaan olemme olleet yhdessä vähän reilu 5 vuotta, kihloissa vähän yli 2 vuotta ja miehellä vakityö, minulla vakinainen tuntityö ja siihen päälle sitten vähän muutakin, että ihan ok, paremminkin vois olla (eli vois olla mulla virka, mutta näillä mennään!). Vuokralla asustellaan eikä yhteisiä lapsia ole, miehellä aiemmasta suhteesta kohta 7v. lapsi. Minä olen tuolloin 28 ja mies 32. Molemmille avioliitto ensimmäinen (ja toivottavasti se viimeinen myös).

Minulla on 2 kaasoa ja yksi morsiusneito. Toinen kaasoista on ollut paras ystäväni jo ala-asteelta lähtien, ehkä lähes 18 vuotta. Hän on melkoisen rauhallinen eikä mikään "supliikki", mutta hänellä on aina hyviä ideoita ja tukea tarvittaessa hän on ystävä paikallaan. Toinen kaason kanssa taas tutustuimme opiskellessamme eli olemme olleet ystäviä n.7 vuotta. Minä olen ollut hänelle sellainen tukipilari elämän vaikeina aikoina ja tarjonnut paljon apuani, mutta on meillä ollut paljon hauskoja hetkiäkin, yhdessä oikeastaan koimme sellaiset opiskelijaelämän huippuhetket, mutta myös paljon keskusteluita ym. Hän on räväkämpi tapaus ja aina innokas. Morsiusneitoni taas on siskoni tytär. Hänen kanssaan minulla on vähemmän ikäeroa, kuin siskoni kanssa, joten hänestä on tullut minulle todella läheinen, pikkusiskoon verrattava ihminen. Hän on ainut, joka näistä kolmesta asuu kanssani samalla paikkakunnalla, joten me sitten hössötetään yhdessä kaikenmaailman juttuja. Valitettavasti hän täyttää 18 vasta pari viikkoa häidemme jälkeen, mutta uskon hänen silti jossain muodossa osallistuvan polttareihini.

Enpä usko, että kutsutaan kummankaan töistä ketään, koska muutenkin kutsuttavia budjettia kohden aivan tarpeeksi eikä työkavereista ole muodostunut ketään niiiin läheistä, että vertaisin heitä mm. ystäviin.

Häiden aikaan ollaan oltu yhdessä 5v. ja kihloissa 2v.3kk. Ihan meille sopiva tahti.

Miehellä on edellisestä avoliitosta lapsi, mutta minulla on oma periaatteeni ollut ihan nuoresta lähtien, että haluan ensin naimisiin ja sitten on lapsien aika, mikäli niitä suodaan. Vauvakuumettakaan ei ole ikinä ollut (olen 26), joten olen ollut aivan sinut asian kanssa noin muutoinkin.

Ja näköjään 9kk meni ja sitten mies kosaisi 4.12. , se tuli kyllä puskista, koska olin jo heittänyt kihlautumistoiveet taka-alalle ja keskityin uuteen työhöni täysin. Ihana yllätys toki.

Koska ollaan kumpainenkin toisella kierroksella (kihlojen suhteen, naimisissa ei kumpikaan ole ollut), niin päätimme, ettemme pidä mitään juhlia kihlauksen vuoksi, häät on kuitenkin sitten "suureellisempi" juttu. Silti onnittelupuheluiden ja -tekstiviestien lisäksi olemme saaneet paljon kihlalahjoja minun sukuni puolelta ja kun vanhempani tulivat jouluksi meille (250km takaa), niin heillä oli kuohuviinipullo ja äiti lausui itse tehdyn runon. Sulkin puolelta ollaa vastaanotettu vain jokunen onnittelu.

Aion mitä todennäköisimmin meikata itse, luotan omaan taitooni ja saan testailla vaikka 50 kertaa erilaisia meikkejä mikäli niin tahdon. Tilaan äitini (kosmetologi) kautta ammattilaispohjustusjutut, sillä pohjustus on kuitenkin se the Juttu, kun haluaa pysyvän meikin.

Tietää toki, mitäs salailtavaa tässä.

Meille omat vanhempani ostivat kihlalahjaksi todella kauniit shamppanjalasit, jotka toivovat näkevänsä sitten häissäkin ja mikäs siinä.

Mua naurattaa se episodi myös, kun morsianta alkoi harmittaa hääpäivänä ja meikit meinas levitä, ni sisko tökkäs äkkiä Suffelin morsiamen käteen ja oli "Äääälä iiitke..." Ja tosiaan sitä jatkuvaa suuteloitsemista katsellessani tunsin itseni aikamoiseksi vanhaksi kukkahattutädiksi vm.83.

Jepjep...näin voi käydä, jos on niin nuori ja ei halua odottaa, mihin elämä vie esim. vuoden, parin päästä. Äkkiä vaan naimisiin, koska "teen ihan mitä vaan" "okei, naimisiin et kyllä uskalla..." ja eiku naimisiin! Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten toivottavasti "lopulta kaikki on hyvin", oon vaan niin pessimisti. Pakko muuten minunkin oli välillä kääntää kanavaa, kun ei vaan pystynyt katsomaan koko ajan sitä touhua.

Tähän mennessä (reilu kk:n on sormus ollut sormessa), olen ottanut sen pois vain leipoessa ja käsiä rasvatessa.

Minä olen kaasojeni (2 kpl) sopinut kaasoudesta nimellisesti jo kauan ennenkuin minulla oli edes miestä, hihiii, mutta nyt kun minua kosittiin, niin toki kysyin kauniin runon muodossa tekstarilla molemmilta, että vieläkö on voimassa lupaus kaasoudesta. Ja oli, molemmat suurella innolla mukana edelleen!

Kihla on 17,5 ja vihki toivottavasti pienempi (ja minä myös, hih!).

Niin ja siis nämä on kummatkin tasaiset, kun ei haluttu kuperanmallisia, vaan kaikin puolin erilaiset, kuin ekoilla kierroksilla aikoinaan.

Meillä on valkokultaiset, minulla ympärseen timanttikoristeleikkauksella, joten kimaltelee hienosti, miehellä vähän mattapintaisemmaksi hiottu, missä kulkee reunoilla suorat timanttileikkaukset. Hinnat ois olleet reilu 400 yhteensä, mutta tingattiin 300 kaiverruksineen.

Haluan yllärin, mutta ahdistaa, että mies taas eilenkin vihjaili kaikkea: Mies:"no mitäs vaimo?" Minä: "enhän mie oo siun vaimo" Mies: "niin et VIELÄ, mut kohta oot" Minä: "Aha????...." Mies: "Mulla on suunnitelma nimittäin..." Ääääh...ja nyt sitten odotan ja odotan, koska ajattelen tuon olevan vihje ja meillä on molemmilla kk sisään synttärit, miehellä jopa pyöreitä vuosia...ja tietysti taas odotan intopiukeena ihan turhaan.

Vaikka on varmasti aikanaan haikeaa luopua omasta sukunimestään, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että otan avomieheni sukunimen avioituessamme. Haluan, kuten moni muukin, koko perheen olevan samalla sukunimellä ja vaikka minun on aavistuksen harvinaisempi, niin molemmat perinteisesti -nen -loppuisia.

No eiiii, en minä oo kateellinen rahasta, siis tokihan sitä saapi käyttää ihan varojensa mukaan kukin häihinsä. Se vaan mua ärsytti, että se raha jotenkin nostettiin esille modernisoidun tuhkimo-tarinan muodossa, se oli vaan kliseistä ja silleen. Ja kyllä, haluan että itsekin olen mieheni mielestä kaunis ja hyvännäköinen, mutta myös paaaaaljon muuta.

Jotenkin liian kliseistä ja muovista juuri tän illan Satuhäät...tulee väkisinkin mieleen, onko tämä sitten se elon kestävä rakkaus, mitä ollaan sinetöimässä... Raha kun ei tuo ikuista rakkautta & onnea, ja kauneuskin on vaan katoavaista.