Heippa! Hyvä viestiketju, asia on tärkeä Mulle tuli lueskellessa mieleen tuosta kertakäyttö/keraamiset astiat asiasta yksi pointti, jota ei ehkä kukaan ole vielä miettinyt.. Ja korjatkaa toki, jos olen väärässä: eikö keraamisten astioiden valmistus ole melkoisen energiaa vievää, kun ajattelee prosessia ihan alusta loppuun? Ja kun ko astiat tiskaa, kuluu paljon vettä - ja pesuaineista eivät kaikki ole kovin ekologisia (varsinkaan tiskikoneaineet, nehän on ihan kamalaa myrkkyä). Joten siinä mielessä kertakäyttöastiat esimerkiksi iltapalalla voisivat olla ihan hyväksyttävä juttu. Ne voi laittaa pahvin kierrätykseen tai polttaa (josta tietysti syntyy päästöjä...). Harva kunta kuitenkaan kierrättää muovia, joten kertakäyttö haarukat yms on sitten toinen juttu.. Harmillista. Harvempi asia näissä ekologisuus-jutuissa on absoluuttisen totta, useimmiten asioilla on kääntöpuolensa. Itse käytän autoa tosi harvoin, apostolin kyyti lienee se käytetyin mun elämässä Pyrin käyttämään mahdollisimman paljon ympäristöystävällisiä tuotteita, luomua, kierrätettävää, vähän pakattua jne. Joten jos sitä elämäni ainutta hääpäivää varten haluan koristella hääauton, se tuskin on suuri rikos. Tämäkin tosin on hyvin epätodennäköistä, sillä vihki- ja juhlapaikka ovat samat. Meille tulee koristeeksi vihkitilaisuuteen koivunoksia. Riisiä ei heitetä sääntöjen takia, mutta ehkäpä kukkien terälehtiä. Olen miettinyt kovasti häiden korttiviidakkoa: kutsukortit, paikkakortit, hääohjelma, kiitoskortit...ja kuoret osaan näistä.. Kortit ovat tietysti aivan ihania, mutta harvemmin niitä kukaan katsoo jälkikäteen, tai säästää... Joten ajatuksissa tällä hetkellä on tehdä mahdollisimman paljon sähköisesti. Plaseerauksen voi tehdä myös pohjakuvana yhdelle suurelle paperille, jolloin yksittäisiä kortteja ei tarvita. Hääohjelman voi heijastaa sähköisesti juhlatilan seinälle, tai paperia kortteja voi olla 1/pöytä. Kiitoskortit ja kuvatkin voi laittaa sähköisessä muodossa. Ne jotka haluavat, voivat käydä sähköisestä teettämässä itselleen paperiversion. Cateringin kanssa pitää neuvotella ruoan alkuperästä, toiveena olisi mahdollisimman paljon suomalaista ja luomua - tosin budjettiakin pitää hieman miettiä. Meille tulee suuret häät, joten ei voisi ajatellakkaan laittaa mummuja tekemään ruuat 130 hengelle. Meidän toiveena on, että kaikki vieraat saavat nauttia juhlista, joten esim ruoka ja valokuvaus suoritetaan ulkopuolisin voimin. Häälahjoja tuskin toivomme materiaalina, meillä on jo kaikkea mitä tarvitsemme. Olisipa hienoa, jos kaikki vieraat lahjoittaisivat summan tilille, ja niillä perustettaisiin vaikkapa koulu afrikkaan tms. Häämatkalle aiomme lähteä, suunnitelmissa on Islanti. Hieman eräretkeilyhenkisesti Ylipäätään pyrimme välttämään liiallista ja tarpeetonta krääsää. Kukista en vielä tiedä, mutta kohtuudella niidenkin kanssa. Eilen sattumalta kävin www.yalo.fi nettisivulla, siellä on luomupuuvillasta yms valmistettuja kivan näköisiä vaatteita ja myös HÄÄPUKUja. Tekevät uniikkikappaleita esim vanhoista pitsiverhoista huovuttamalla. Voisin itse hyvinkin harkita tällaista vaihtoehtoa! Hieno juttu, että näin moni oikeasti miettii juhliensa ekologisuutta! Tsemppiä suunnitteluun!