Mary

Muista se, että kyseessä ovat teidän häänne. Mielestäni sinulla on lupa tehdä niinkuin parhaaksi näet. Jotkut haaveilevat täydellisesti etikettien mukaan menevästä hääpäivästä, kun taas jollekin muulle (kuten meille) luonnollisempaa on järjestää jotain enemmän itsensä näköistä, ei niin kovin perinteistä. Tuskin uskovaiset vanhempani haluaisivat ainoalle tyttärelleen hevihäitä, mutta minä ahdistuisin valtavasti jos minun pitäisi valita morsiusneidoille vaaleanpunaista tylliunelmaa, askarrella hääkarkkeja sun muuta minulle outoa tai miettiä sitä onko Bestperson ainoastaan oikeaa sukupuolta vai onko hän todellakin paras ystäväni jolta saan tukea? Häästressin siinä saisi.

Mikä ettei? Toinen "kaasoistani" on mies. Ja hiton hyvä ystävä onkin.

Meille on tulossa yhteiset polttarit. (Ellei armaani saa yht´äkkistä innostusta omia polttareita kohtaan. ) Perusteina käytämme seuraavaa: Ajatus on mielekäs meille molemmille. Mies on työreissussa yleensä 6vkoa ja vastaavan ajan lomalla, mutta tuon piiitkän poissaolon vuoksi vietämme mielellämme aikaa ihan kahdestaankin. Nopeasti nuo lomat aina menevät, työreissu ei niinkään. Mistään "luottamuspulasta" ei siis ole kyse. Tämä työkuvio on vaikea myös polttareita ajatellen. Nyt on kaikki lomat buukattu täyteen kaikenlaista reissua ja muuta touhua ennen häitä, etten tiedä edes missä välissä olisi aikaa polttareille. Johonkin väliin yritämme saada polttareiden mentävän aukon, että saa kaverit tyytyväisiksi. Kaveriporukkamme on jonkinverran samaa, etten haluaisi kavereideni joutuvan valitsemaan, kumman polttareihin osallistuvat, jos ne samana päivänä järjestettäisiin. Kahdet erilliset polttarit nielevät vastaavasti kohtuuttomasti rahaa kummankin polttareihin osallistujilta. Lisäksi olemme muuttamassa ulkomaille kevään aikana, joten sekin sotkee pikkaisen aikatauluja. Meille riittäisi oikein mainiosti se, että näkisimme kavereitamme, juttelisimme, nauraisimme ja joisimme muutaman oluen. Muuta emme todellakaan tarvitsisi. Meille tämä ei ole "viimeinen ilta sinkkuna", vaan se ilta on ollut ennen tapaamistamme.

Mieheni käveli elämääni 01.05.2008. Heti kävi kummallekin selväksi, että tämä on ikuista. Puhuimme siitä, että tahdomme olla toistemme kanssa elämämme loppuun asti. Kesän aikana katselimme sormuksia ja syksyllä ostimme ne kosintaa odottamaan. 15.11.2008 mies kosi ja sai myöntävän vastauksen. Tiesin kosinnan olevan tulossa, mutta paikka ja tilanne (Casino Tallinnassa) pääsivät silti yllättämään. Maistraattiin menemme 06.05.2009, sitten häämatkalle Thaimaaseen neljäksi viikoksi. Siellä teetetään hääpuvut ja otetaan hääkuvat valmiiksi elokuun hääjuhlaa varten. 08.08.2009 avioliittomme siunataan Tallinnassa ystäviemme ja perheemme läsnäollessa. En todellakaan koe, että menisimme liian nopeasti naimisiin. Olemme kuitenkin hivenen päälle kolmikymppisiä ja kummallakin on ollut omat karikkonsa vuosien saatossa. Olen tavatessamme jo sitoutunut mieheeni ja luonnollista mielestäni on todistaa se sanomalla tahdon.

Hyvät naurut tässä on saanut. Itse olin mietiskellyt hiljaa mielessäni kaikkea häihin liittyvää ja pohdiskelin polttareita. Äijäni on keikkatöissä, joten on paljon poissa kotoa, mutta myös vastaavasti pitkiä aikoja lomilla. Mietin käytännön polttari järjestelyitä, että minun täytyy varmaankin vihjata bestmanille koska äijä olisi saatavilla polttareita varten. Aikani pähkäiltyäni kysyin äijältä suoraan polttareista ja kysyin millaiset polttarit hän haluaisi. Ajattelin siis sitä kuinka monta päivää täytyisi varata juhlintaan. No, mieheni katsoi minua ihmeissään ja sanoi "Mä olen ennen sun tapaamista viettänyt monta vuotta yhtä polttaria, joten ei mua kiinnostaisi ollenkaan" Oli suorastaan aika suloista. Häämusiikkia valittessamme tuli myös hyviä kommentteja. "Aivan liian tivolia" "Mitä? Onko tämä musiikkia?" "Aavistuksen liian kukkaketomaista"... Ja osaan minäkin. Tuossa kun musiikkia mietimme kirkkoon, rupesimme pohtimaan carmina buranaa vakavasti otettavana vaihtoehtona. Oli hetken hiljaista, kumpikin mietti asioita tahollaan, kunnes äijä sitten kysäisee "No? Mites se burana?" mä olin hetken hämilläni ja kysyin "Voi kulta, särkeekö sun päätäs?"

Itselläni on kaksi kaasoa. Toinen on veljeni vaimo, joka on harvoja naispuolisia ystäviäni ja toinen on miespuolinen ystäväni. Tästä "mieskaasosta" käytiin pientä nahistelua sulhon kanssa, sattuu nimittäin olemaan kummankin hyvä ystävä. Kaasoja en tarvitse askarteluun tai mihinkään muuhun näpertelyyn, koska mitään sellaista ei ole tulossa. Kaasoni toimivat lähinnä järjen ääninä...