sanski_

Jos vielä tässä itsekseni keskustellessa päivitän edellistä sen verran, että päädyttiin kuitenkin ottamaan pelkät lennot Aurinkomatkoilta ja hotelli varattiin netistä. Säästettiin pitkä penni. Hotelli kuitenkin sama kuin olisi ollut matkapaketissa, eli Riu Tequilaan mennään. Matkakuume alkaa olla jo aikamoinen..

Me lähdetään joulukuun 13. Meksikoon kahdeksi viikoksi ja ja silloin häistä on kulunut melkein kolme kuukautta. Haluttiin päästä viettämään kerrankin erilaista joulua.

Mä nukuin ihme kyllä erittäin hyvin. Muutama edellinen yö oli hieman huonommilla unilla alla, joten se mahdollisesti vaikutti asiaan.. Ja siis ihan kotona, mieskin siirtyi jossain vaiheessa sohvalta viereeni sänkyyn nukkumaan.

Ei kaduta pätkääkään. Uusi nimi tuntui heti luonnolliselta ja olin jopa naurettavan haltioissani kun ensimmäisiä kertoja vastasin puhelimeen uudella nimellä. Ja toisaalta, tyttönimeeni minulla ei ole koskaan ollut mitään todella erityistä tunnesidettä, se on hyvin yleinen sukunimi suomessa joten en senkään osalta koe asiaa hankalaksi.

Me päätimme myös odottaa häiden yli. Nyt kun häät on juhlittu, niin todennäköisesti vauvakin saa lähiaikoina luvan tulla.

Mekin päädyttiin Carmeniin ja Aurinkomatkojen kautta, lähdetään joulukuussa. Näyttäisi olevan sama lento, kuin tjäreborgin järjestämillä matkoilla, eli Finskillä mennään. Oli ihana käydä lukemassa kokemuksia täällä, ei millään malttaisi odottaa joulukuuhun asti lähtö!

Kyllä me kanssa varmaan ainakin harkitaan avioehtoa. Eipä meillä kummallakaan mitään suuria omaisuuksia ole, mutta esimerkiksi juuri vanhemmilta kun joskus perintöä perii, niin molemmat varmasti haluamme osiltamme varmistaa, että ne perinnöt jäävät omaan sukuun, ilman riitaisia ositteluja. Missään nimessä en tulkitse avioehtoa epäluottamuslauseeksi.

Kyllä tässä on huomannut, että vaikka ite on melko hissukseen asiasta, niin sana kulkee tehokkaasti. Ei sillä, että meillä edes olisi ollut tarkoitus olla hyshys, mutta muutamalle ihmiselle kun on kertonut niin puolitututkin ovat tulleet onnittelemaan jos on jossain tavattu. Ja kihlauksesta on aikaa hieman vajaa kuukausi, viidakkorumpu on siis hyvinkin nopea!

Tämä on kyllä ajatuksia herättävä ketju, oikein kiehtovaa luettavaa. Itse olen ollut alusta alkaen varma siitä, että naimisiin mennessä otan mieheni sukunimen. Mulle varmaan pukkaisi sen identiteettikriisin päälle, jos avioon astumisen jälkeen olisimme eri sukunimillä. Tähän tosin osaltaan vaikuttaa myös se, että itselläni ei ole omaa sukunimeäni kohtaan mitään erityisen suuria tunnesiteitä, sillä nykyinen sukunimeni on suomessa melko yleinen ja toisaalta en ole sukuni kanssa erityisemmin tekemisissä. (paitsi vanhempien ja sisarusten) Sulhaselle mainitsin eräänä päivänä, että otan hänen sukunimensä avioituessamme ja hän oli yllättynyt ja iloinen asiasta. Hän ei kuulemma itse ollut edes ajatellut asiaa ja oli sitä mieltä, että itse valitsen miten parhaaksi katson. Ja valintaani en lähtisi kenellekään perustelemaan sen enempiä, jos kyseltäisiin..mä-vaan-haluan-asian-olevan-näin.

^sama juttu. Itse kutsumme mekin, joten se on kaikkiaan loogisin vaihtoehto, että otetaan ilmot itse vastaan.

Niissä häissä, missä olen itse vieraillut, on ollut isä saattamassa. Mutta tämäkin on tosiaan varmasti ihan morsiusparista ja mielipiteestä kiinni, miten parhaiten tykkää. Itse en osaa ajatella muuta vaihtoehtoa omalle kohdalle, kuin isän käsipuolessa. Tämä osittain siksi, että olen myös "isin tyttö", ja tiedän sen olevan hänelle myös tärkeää. Ja toisekseen, sulhanen haluaa nähdä minut hääpäivänä vasta kirkossa, ja minusta se on myös ihana ajatus, että hän näkee minut vasta saapuessani alttarille vihkipuvussa jne.