rouvajo8

Minulle nimenvaihto oli hyvin vaikea prosessi, tuntui hetken jo siltä, että aivakuin joku olisi vienyt identiteettini . Tosin.. näin myöhemin ajateltuna, onhan tämä uusikin jo ihan oma.

Meillä ensin valkattiin kirkko; jotenkin luonteva ja tuntui, että häät oli lähempänä ja todellisempi juttu:)

Minulle järjestettiin kahdet polttarit (porukoiden asuessa eripaikkakunnilla) ystäväni asuinpaikkakunnalla järjestivät omat ja sukulaiset ja ystävät toisaalla... Ensimmäiset näistä olivat laimeat ja ehkä jotenkin pakkopullaa niin juhlakaluille kuin muillekkin. Kaasoni järjesti tilaisuuden yksin ja tilaisuus meni kutakuinkin näin: Tiesin kyseisen päivän etukäteen, minut tultiin hakemaan ilta 5 aikaan vietiin ystäväni luokse jossa olimme kahden, koska muut ystäväni eivät päässeet/ kerenneet tulemaan paikalle. Olimme siellä ja hoidimme hänen lastaan. leivoimme mokkapaloja joita emme ehtineet syömään,kun porukka saapui paikalle ja oli kiire lähteä ravintolaan syömään, ravintolan jälkeen yksi ystävistäni häipyi paikalta, koska hänen kaverillaan oli syntymäpäivä juhlat, piti niihin keretä. sieltä menimme lopulla porukalla keilaamaan ja ilta loppui siihen, että menimme 10 aikaan illalla juomaan yhdet baariin ja sieltä kotiin. Eräs ystävistäni mökötti koko keilauksen ajan ja ravintolassa käydessämme hän soitti miehensä hakemaan hänet, koska mies kuulemma mökötti kun ei olisi naisensa halunnut lähteä mihinkään. Hienoa. Olo oli todella mahtava tämän illan jälkeen. Ainoat kiitokset reissusta sai Kaasoni ja eräs hyvä hyvä ystäväni jotka olivat kahden yrittänyt keksiä edes jotain. Toiset olivatkin ikimuistoiset. Ja aivan mahtavat <3

kyllä, n.4kk häiden jälkeen, näytin sen "ystävälleni" joka ei päässyt(tai tahtonut) tulla häihin.. halusi nähdä kuitenkin puvun ja hääkuvat. reagoimatta mihinkään mitenkään...

Hymyilin ja itkin, koko piiitkän käytävän yritin pitää hurjaa tunne kuohua poissa, ei onnistunut. itkin onnesta.