Justiina77

Tätä komppaan! Jos on viettänyt elämänsä (8-vuotiaasta asti) rillipäänä, minkä hiiskatin takia pitäisi olla jotain muuta kuin on? Vähän tekisi mieli kuumaliimalla tuunata silmälasinpokiin ekstratimantteja mutta saapa nähdä, kehtaako.

Ikävä lukea teidän murheistanne. Itse lähtisin siitä, että mikäli hermo menee, se on huono alku kaikelle tekemiselle. Ei ole kenenkään etu, jos juhlien järjesteleminen vie epätoivon partaalle. Kyse on kuitenkin KÄYTÄNNÖN asioista, jotka voi tehdä niin monella eri tavalla. Koska en tunne taustojanne tarkemmin, tuntuu vain oudolta jos kaasoina on ystäviäsi, jotka eivät tunne makuasi tai puolisosi harrastuksia. Kuulostaa hassulta, että kaasoillesi vähemmän perinteinen puku ei "kelpaa". En tiedä, kannattaisiko kaasoja samantien ajaa ulos koko projektista. Tietysti, jos kaasovaihtoehtoja on pilvin pimein, voi vaihtaminen olla järkevää - jos sen tekee tarpeeksi aikaisin. Lienee selvää, että välinne saattavat vaarantua, jos päädyt "kenkimään" kaason tai molemmat tehtävistään pois. Itselläni on vain yksi kaaso. Hän on minua viisi vuotta nuorempi, mutta aivan loistava ystävä. Olen antanut hänelle vain yhden, mutta erittäin tärkeän tehtävän. Jos hän haluaa, ehtii ja jaksaa, on kaaso tervetullut osallistumaan muihinkin aktiviteetteihin. Mutta vasta, kun se tärkein juttu on taatusti hoidettu. Jos minulla olisi kaasoni kanssa ongelma, keskustelisin hänen kanssaan kasvotusten aikuinen aikuiselle, mistä kenkä puristaa.

Perinteistä: Meillä on morsian ja sulhanen. Ei-perinteistä: Morsian pukeutuu johonkin mustaan tai viininpunaiseen tai vaikkapa murretun oranssiin kolttuun, ehkäpä housuasuun, ei missään nimessä valkoiseen. Sulhanen haluaa valkoisen tms. vaalean puvun. Hääkimppua ei tule. Vihkiminen tapahtuu maistraatissa keskiviikkona. Perinteistä: Hääjuhlat ovat vihkimisen jälkeen. Hääjuhlat ovat ensin sukulaisille ja sitten ystäville, saman illan aikana, eri tiloissa on tarjolla pientä purtavaa. Kakkua pitää olla sukulaisten näykittäväksi, muttei ketään poljeta. Vähemmän perinteistä: Häätanssin korvaa hääbiisi, laulamme duona. Ohjelmassa on kolme rokkibändiä ja hyvä DJ sekä alkoholituotteiden nauttimista. Meillä ei ole kuljetuksia varten autoja vaan käytämme Helsingin julkista liikennettä tai kävelemme, kun maistraatti ja juhlapaikat ovat lyhyen välimatkan päässä. Hääyöksi on otettu hotellihuone läheltä illan juhlapaikkaa, jottei tarvitse lähteä taksilla kotiin. Luultavasti nukutaan (sammutaan) kahdestaan, mutta voi meille jatkotkin tulla hotellihuoneeseen - ei tiedä ennakkoon. Tavoitteena on aloittaa yhteisen avioelämän ensimmäinen aamu mukavassa pikku krapulassa. Ja ehkäpä vähiten perinteistä on se, ettei avioliittomme motiivina ole perheenlisäyksen aloittaminen vaan perintöveroprosentin laskeminen :-D

Onneksi suvaitsevaisuus kehittyy ja olemme päivä päivältä lähempänä tilannetta, jolloin seksuaalivähemmistöille taataan kaikki palvelut myös kirkon taholta. Mielestäni se on aika iso myönnytys kirkolta, jonka piirissä kuitenkin myös paheksutaan tällaista edistystä. Eipä silti, me menemme naimisiin maistraatissa aivan luontevasti, kun emme usko jumalaan emmekä kuulu kirkkoon.

Kuka haluaa naimisiin tuollaisen ihmisen kanssa? Ihmetyttää! Prostituutio perustuu melkein aina ihmiskauppaan, mua kuvottaa ja surettaa maksullisissa käyvät... Ällös ihmettele. Moni mies ja nainen käy vieraissa, vaikkakin miehet useammin maksullisissa, eikä kerro siitä kotona. Eli tuleva puoliso valehtelee. Tai elää aivan vaivattomasti kaksoiselämää. Niitä on nähty. Naimisiin mennessä vaimo ei tiedä mitään tai luulee tietävänsä kaiken, mutta tietää vain murto-osan. Sitten ne asiat joskus paljastuvat. Ehkä siinä vaiheessa, kun lapset on jo teini-iässä. Ehkä ei koskaan. Kaikki on kiinni siitä, mihin haluaa uskoa. Jos merkit viittaavat pettämiseen, mutta ei uskalla tehdä asialle mitään sitä selvittääkseen, voi syyttää omaa sinisilmäisyyttään...

Hassua kyllä, olen ollut neljissä häissä aikuisiällä, ja kolmet niistä vietettiin tämän 2009 syksyn aikana! Aika tuoreessa muistissa ovat seuraavat plussat ja miinukset (joita olen arvioinut lähinnä asteikolla "meille kans" tai "meille ei todellakaan"): 1. VPK-häät. Sukulaiset sisällä, kun kaverit (joihin kuuluin) saapuvat. Odoteltiin pihalla hääparia saapuvaksi. Odotteluohjelmana oli valokuvausta vieraista. Hyvä idea. Oli vielä lämmin sää, ei valittamista, mutta sisään mentäessä joutui ahtaassa eteisessä jonottamaan alkumaljaa. Ei toiminut. Plaseeraukset eivät päteneet kaverijuhlijoitten saapuessa, eikä kaikille ollut tuoleja, joten hieman outo tilanne. Koristelut kivoja tuikkuja, ruuat ja tarjoilu heppoisia, ohjelma jotenkin epäjärjestäytynyttä, musiikki soitettiin netistä -yyh. Oli myös laulava yhtye, mutta biisivalinnat kultainennuoruus -tyyliä, melko vanhanaikaista. Vieraat kuitenkin tuttuja keskenään, eli meno parani kun papat ja mummot lähetettiin pikkulasten kanssa kotiin. Nämä häät oli tehty noin kuuden viikon varoitusajalla. Tuore rouva oli maha pystyssä, joten sulhasellekaan ei suotu kuin alkoholitonta olutta. Mielestäni se oli aika hämmentävää. Onneksi pojilla oli takakontissa viskiä. 2. Kerhotilahäät. Ystäväporukalle järjestetty juhla, pariskunta oli ollut yhdessä jo kymmenen vuotta ja heillä on jälkikasvua, jotka oli jätetty mummojen huomaan. Tylsä kerhotila oli muutettu himmeällä valaistuksella aivan hurmaavaksi. Tärkeintä oli yhdessäolo ja ruoka. Mies on kokki, joka luonnollisesti vähätteli aikaansaannoksiaan. Buffet-pöydässä oli riittämiin kystä kyllä taatusti enemmän ja parempaa kuin Linnan juhlissa Janoakaan ei tarvinnut kärsiä. Ohjelmaa ei ollut, mistä plussaa. Juhlaväki oli pyydetty pukeutumaan teeman mukaisesti, ja kukin noudatti pyyntöä omien kykyjensä mukaan. Paljon vanhoja (=15-10 vuoden takaisia) tuttavia, aidosti mukava tilaisuus. Jonkin verran tuli kuppikuntaistumista, mutta sillehän ei mitään voi. Musiikit soivat mp3:sta ja valikoima oli laidasta laitaan. Minusta oli hyvä, että sukulaiset juhlitetaan erikseen ja huomioidaan lapset, sillä he eivät kuulu paikkaan, jossa otetaan alkoholia enemmän kuin lasillinen. En tiedä, kauanko näitä kemuja oli suunniteltu, mutta hyvin ne onnistuivat! 3. Baarihäät. Hurmaava tila kellarissa, mutta siihen päättyivätkin hyvät asiat. Väki oli toisilleen tuntemattomia. Pariskunnan sukulaiset olivat sisällä pöytiin plaseerattuina, kun kaverit tulivat paikalle. Istumapaikkoja ei ollut puolellekaan väestä, joten ihmiset seisoivat ja nojailivat eri huoneissa baaritiskeillä ja ramppasivat tupakalla. Kesti tunti sisääntulosta (joka oli kutsussa mainittu aloitusaika), ennen kuin varsinainen ohjelma alkoi - kaason puhe oli hauska ja liikuttava. Yleisö oli kolmekielistä, joka asetti tiettyjä haasteita puheen pitämiselle ja myös kuuntelemiselle. Itse ohjasin ihmisiä, jotka kyselivät järjestelyistä, vaikkei olisi tarvinnutkaan. Joku jopa kysyi, olenko kaaso. Illemmalla tuli muutama livebändi, mutta siihen mennessä olimme jo häipyneet. Pahinta kaikessa oli, että morsian vaikutti todella stressaantuneelta. Missään näistä juhlista en ole kiinnittänyt huomiota väreihin ja koristeluihin. Kynttilöitä on ollut, syyshäät kun kyseessä. Morsiamet omannäköisiään ja sulhaset aina välillä tuntuvat olevan "hukassa" koko paraatin keskellä. Saapa nähdä, millaista kritiikkiä meidän häistä saadaan

Ei mitään hinkua tavata vihkijää ennakkoon. Mitä vähemmän joutuu asioimaan virallisten tahojen kanssa, sen parempi. Äkkiä vain sisään ja ulos, sitten on juhlan aika. Äidit tulevat toivottavasti maistraattiin todistamaan, ja ehkä sisarukset, jos sattuvat haluamaan...

Itse ajattelin jättää polttaridilemman kaasoni pohdittavaksi Hän on kertaalleen jo vihjaissut, että minulla ei ole mitään sanavaltaa niiden suhteen. Tämä siis kaikki syvässä rakkaudessa! Katselin tuossa juuri omaa ja mieheni FeisBuuk-ystävälistoja, ja meillä on siellä yhteensä 450 "ystävää", joista vain 30 on yhteisiä tuttuja! Jos tuosta laumasta pitäisi repäistä sekä polttarikutsu (omista ystävistäni noin puolet on miehiä ja puolet naisia, joten polttareihini voisi saada kutsun noin 175 naisihmistä ;o)) että häihin kutsuttavat, homma menisi aika hankalaksi. Tämä nyt oli vain teoriaa. Käytännössä kutsututtanen kaason kanssa yhdessä palaveeraten kaikki rakkaimmat naisihmiset polttaroimaan, ilman muuta ainakin ne skipataan, joiden häihin tai polttareihin en itsekään ole saanut kutsua

Jepsan. Kyllä näitä juttuja kauhulla lukee, ja toivoo ettei kukaan joudu häitään perumaan pelkästään polttareiden vuoksi. Omalta kohdaltani yritän vain olla ottamatta asiasta stressiä etukäteen. Onneksi meillä BM tietää kyllä, miten pahoja mustasukkaisuuskohtauksia saan pienestäkin aiheesta. Ja sama pätee kaasoon; ei sulhanenkaan hyvällä katsele epäilyttäviä tilanteita. Liian villi mielikuvitus ja liian kova kiihtyvyys Eniten ehkä pelkään, että juhlakalu juo itsensä tärviölle eikä pääse kotiin kuin putkan kautta... mutta mitä siitäkään ennakkoon stressaamaan?

...ja ajattelit kertoa tämän siviilivihkimis-osastossa syystä että..?

Teillä on suorastaan veden kielelle herauttavat menut. Meilläpä onkin pikkuinen tenkkapoo, kun olemme lakto-ovo-vegejä. Monessa menussa tuntuu salaatti olevan toisarvoinen ruoka. Meillä se noussee lähes päärooliin. Hahmotelma tosin olisi jo mielessä seisovalle pöydälle: Alkumalja - shampanjat Salaatit -kurkku-rucola-artisokansydän-feta-savumanteli -pasta-pesto-kirsikkatomaatti Kylmät lisukkeet -marinoitu punasipuli -marinoidut valkosipulinkynnet -suolakurkut, smetana ja hunaja -leipää ja levitettä Lämpimänä - savustettua tofua valkosipuliperunoin - halloum-juustoa ja yrttejä uunipaprikoissa - lettuja, räiskäleitä eli plättyjä kera tomusokerin ja siirapin Ruokajuomat vichy, olut, siideri Jälkiruoka SE kakku, joka luultavasti on suklaata ja marjoja ja kahvia sekä teetä. Sitten otetaan votkapullo esiin, astutaan korkin päälle ja tanssitaan läpi yön.

Ehdottomasti ammattilaiselle! Käytän lähes päivittäin meikkiä, nudesta runsaaseen "goottilookiin", riippuen päivän tapahtumista. Olen hääpäivänäni aikeissa panostaa rahallisesti siihen, että joku toinen katsoo, että varmasti näytän hyvältä muiden ihmisten silmissä! Toki hyvän meikkaajan löytäminen voi viedä tovin (muutamia tullut kokeiltua muita juhlia varten ja saattaa hyvä olla jo löytynytkin), mutta yleensä kai on helppo hyväksyä toisen tekemä lopputuotos, jos on tottunut erilaisia meikkityylejä käyttämään muutenkin. Ts. en näytä omasta mielestäni oudolta, vaikka olisi uudenlainen meikki. Mieskin yleensä ilahtuu, kun kotiin pelmahtaa yllättävän erinäköinen nainen. Sitä paitsi ammattilaisilta löytyy juuri ne oikeat pelit ja pensselit, ei tarvitse itse sijoittaa esim. irtoripsiin, kun niitä en jaksa käyttää arkielämässä. Ikää on häiden aikoihin kuitenkin jo 32v, joten rypytkin näkyvät ja huonolla meikillä ne vain korostuvat ;o)

En haluaisi oikeastaan lainkaan polttareita, koska tykkään mieluummin tarjota itse juhlat ihmisille kuin olla juhlinnan keskipisteenä. Mutta olen varma että kaasoni ne tulee järjestämään ja koska hän on normaalilla älyllä varustettu ihminen, uskoisin että pirskeistä tulee paremmat kuin luulenkaan. Hän saattaa jopa konsultoida minua, mitä haluaisin duunailla ja erityisesti keitä haluaisin paikalle. Omiin korviin on kantautunut siskon ystävän polttareista, että sielläkin kaaso päällepäsmäröi, eikä kuunnellut muiden toiveita eikä huomioinut budjettirajoitteisia. Näin ollen osallistujia oli vähemmän kuin olisi ollut mahdollista, ja morsian oli sitten itse häissä ollut siitä pahoillaan. Lisäksi polttarit oli häiden aatonaattona, siis nykykäsityksen mukaan hiukka liian lähellä itse juhlaa - morsian ei ollut viitsinyt juoda eikä syödä niin paljon kuin teki mieli, ettei turvotus olisi näkynyt juhlapäivänä. Lisäksi kaveripiirissä oli joku vuosi haasteena alkoholittomien polttareiden järjestäminen alko-ongelmaiselle... oli vaan kuitenkin järjestävä taho tehnyt parhaansa ja adrenaliinihumala tuli hankittua benjillä ja ampumaradalla, joten kaikki on mahdollista - myös hauskanpito ilman viinaa! Voitteko uskoa!?

Pitkästä aikaa ehdin kirjautua tänne. Syksy on tullut ja mieli halajaa jälleen häiden suunnitteluun. Erityisesti ruokapuolen suunnittelu on vauhdissa. Järjestimme ystäville illanistujaiset, joiden yhteydessä kokeilin muutaman oman reseptin suosiota. Ex tempore kaupassa päätetyt salaattiainekset saivat yllättävän suosion, siksipä kirjaan ne tänne ylös, kun en muualle ole saanut aikaiseksi. Justiinan parempi salaattipeti Laakeaan astiaan (uuninpeltikin käy) kootaan kerroksittain - rucolaa, ja toista maukasta ja näyttävää salaattia, lehdet sellaisenaan - sopivaksi viipaloitua kurkkua - öljyssä säilöttyä artisokan sydäntä, pilkottuna hiukan pienemmäksi - fetajuustoa murusteltuna (ehdottomasti täysrasvaista ja -suolaista) - savumanteleita murskattuna (jokin muukin pähkinä toiminee) - parmesaanilastuja - päälle norona hyvää oliiviöljyä ja tarjolle sivuun balsamicoa Nautitaan hyvässä seurassa runsaan viinin kera. Työmatkalla Tallinnassa istuin illalliset jos toisetkin tunnelmallisissa kellariravintoloissa. Tämä vei ajatukseni isompien ryhmien ruokkimiseen. Erityisesti venäläinen zakuskapöytä sai mietteliääksi; miksi tehdä ruuasta liian hienoa, kun maut ovat kaiken ydin? Venäläisen menun ytimessä olivat: - alkupöydässä salaattia, erittäin loistavaa hapankaalia (ei todellakaan liian hapanta), silliä, lihoja, viiden erilaisen soosin, dipin ja kastikkeen kera, juustokuorrutettuja munakoisosiivuja, luonnollisesti suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa, lisäksi tuli blinejä sienisoossin kera, sekä perinteinen leivän sisään leivottu lihapata! Jo alkuruuista olisi saanut napansa täyteen! - alkudrinkkinä ehta votka, umpijäisestä lasista, maistuu kaikille - pääruokana oli muutamia porsaansiivuja ja kokonaisena kokattu lohi sekä mausteisia perunoita keitettynä, erittäin pelkistettyä. Ruokajuomana viini - tässä vaiheessa seura onkin tärkeämpää kuin eväät... - jälkkärinä äklömakeita konvehteja, hedelmiä ja tsaikat samovaarista Oleellista olikin näyttävä tarjoilu, simppelit eväät, kaikkea riittävästi eikä nälkä jäänyt kellekään. Siis, otetaan onkeen veli venäläisen cuisine! Myös alitajunta suunnittelee kepposiaan. Olen nähnyt muutaman viikon sisällä ensimmäiset hääuneni. Koska häihin on vielä yli puolitoista vuotta, tämä on kerta kaikkiaan huvittavaa. Mieleenpainuvin oli uni, jossa matkalla maistraattiin näin kuvajaiseni liikehuoneiston ikkunasta ja totesin että olen niin läski kotelomekossani, että pakko hakea torimuijalta hallaharsoa läskien peitoksi. Samassa unessa pikaisesti Tiimarin alelaarista löydetyistä askartelusuikaleista itsetehty hääkimppu oli vahingossa muotoutunut falloksen malliseksi ja kimpun sisällä oli yllättäen jäätelöä, jota sitten unessa lusikalla kauhoin nassuuni. Olimme ukkokultani kanssa ystävien pirskeissä jokunen aika sitten, ja hän oli kovin romanttisella tuulella - oli buukkaamassa ystäviensä bilebändiä juhliimme soittamaan, aivan oma-aloitteisesti! Tämä oli hienoa toimintaa, mutta hieman hymyilytti kun jouduin korjaamaan, ettemme mene naimisiin vielä keväällä 2009. Hän vain tokaisi: "No ei sitä kaikkea voi muistaa!" Kyllä minä häntä niin kovasti rakastan että ihan sydämestä nipistää...

Hö. Tänään on huono päivä. Ei mitään pms:iä. Vain aidosti surkea mieli. Harmittaa hankalat työjutut, niiden lisäksi kotona ja elämässä tekemättömät asiat. Mitäköhän niistä häiden järjestämisistä tulee, kun perusarjen pyörittäminen kuukausi kesäloman jälkeen tuntuu liian rankalta! Eikö voisi olla kylmän viileä ja rauhallisesti mennä eteenpäin asia kerrallaan, sen sijaan että jää murehtimaan arkipäivän tylsyyksiä... Jos ei vaikkapa jaksa imuroida, ja sitä ajatellessa olo on ikävä, onko se kenties merkki siitä, että ottaa pikkuasiat liian vakavasti? Eikö elämässäni ole tärkeämpääkin kuin murehtia pikkuasioista, kysyisi pappavainaa. On toki. Joskus vain nuo pienenpienet ohikiitävät harminaiheet jäävät nahkaan kiinni tiukemmin kuin ne elämän suuret kysymykset. Ehkä siksi, että ne ovat niin pieniä, että mahtuvat ujuttautumaan ihohuokosiinkin. Ovelat pikku kakkiaiset. Ne sumentavat mielestä kirkkaat ajatukset ja suunnitelmat. Pohjimmiltaan minua harmittaa eniten suunnaton saamattomuuteni minkään asian suhteen. Kun ei ole tekemisiinsä tyytyväinen, ei ole itseensä tyytyväinen. Harmituskierre on valmis. Jos tekemättömän työn tekeminen ei kaikesta huolimatta kiinnosta, voi kokeilla itsensäharhautuskeinoja. Saattaa olla, että täytyy saada rentoutua; ottaa muutama siideri. Voi myös pyrkiä lykkäämään asioita; voisi järjestää aikataulunsa täyteen tärkeitä tapaamisia, ainakin tuntien puhelinkeskusteluja ystävien kanssa. Uskoisin, että tänään itselleni sopisi kuitenkin parhaiten etsiä kadonnutta energiaa; siis urheilemaan ja kunnon yöunille. Ja ehkä sitä virtaa riittää vielä suukottaa ukkokultaakin treenien jälkeen; onhan hän kuitenkin tärkeimpäni Huomenna onneksi jo perjantain riemut edessä.

Mä voisin ottaa sekä äitini että anoppini polttareihin. Muutenkin luultavasti järjestän ko. kemut itse ystävilleni, enkä anna heidän källittää yllätyspolttareilla mua. Sitten tulee ainakin mukaan kuvioihin juuri ne minulle tärkeimmät naisihmiset. Voi että olen kamala.

Menee hiukan OT, sorry... Heh, on se hienoa että on haaveet jo selvillä, ennen kuin miestäkään löytynyt! Itse olen haaveillut joskus nuorempana nudistihenkisistä hippihäistä, mutta nyt kun ikää ja massaa on kertynyt, taitaa tuollainen naturalismi jäädä automaattisesti pois laskuista Mun mies on kastamaton äpärä, itse olen kastettu, saanut kristillisen kotikasvatuksen, käynyt ripillä, jonka yhteydessä tajusin olevani ateisti, sitten lopulta 18-vuotiaana eronnut kirkosta tajuttuani etten viitsi kumartaa mitään auktoriteetteja. Siis, mielestäni tässä tilanteessa voi nimenomaan hyödyntää kaikkien uskontokuntien rituaalien osasia, ihan miten esteettinen ja moraalinen käsitys antaa myöten! Ihanaa, ettei tarvitse kangistua kaavoihin! Joskin me kyllä mennään virka-aikaan virastossa naimisiin, koska ei haluta mistään virallisesta palvelusta maksaa mitään ylimääräistä. Saa nähdä, jos viitsitään virittää jokin naittamisrituaali juhliin. Se voi toisaalta olla puhe ja maljan nosto, ei sen kummempaa kai tarvi.

Sisaret kauniit! Voiko tosiaan olla totta, että olen kirjoittamassa (lähinnä omaksi huvikseni) hääblogia?! Ajatus on hämmentävä, ihastuttava - ja kauhistuttava. Olen ollut sulhaseni kanssa yhdessä juhannuksesta 2006. Rakastuimme salamana. Se oli silkkaa lihallista himoa ja kiihkoa suloisessa suviyössä. Samalla kuitenkin niin maailmojajärisyttävää tajunnanvirtaa ja sielunkumppanien kohtaamista, että nalkkiin jäin. Ihaninta, mitä minulle on aikuisiällä tapahtunut. Kihloihin menimme 26.10.2007. Minä kosin. En malttanut odottaa, että hän ymmärtäisi tehdä niin. Naimisiin mennään 12.5.2010. Kuukauden ja päivän päättämistä on vetkuteltu, koska kiirettä ei ole. Lopulta tein valinnan hänen puolestaan. Vuoden hän oli luvannut jo aiemmin. Siihen on vielä niin järjettömän pitkä aika. Toisaalta, kun katsoo taaksepäin, tuntuu että tapasimme äskettäin. Viime viikon lauantain pikkutunneilla, rankan yötyörupeaman jälkeen, pyysin ystävätärtäni kaasokseni. Hän ei jaksanut vielä riemusta revetä, mutta oli otettu kunniasta - ja heti perään huudahti:"Voi ei, sitähän pitää ryhtyä suunnittelemaan!" Maanantaina paljastin miehelleni, mitä olin tehnyt. Hän ulahti kuvaavasti:"Voi ei, nytkö se hössötys alkaa?" Mikä hössötys? Suunnittelutyö, juu. Ei hössätä. Ollaan kuitenkin kaason kanssa kykeneväisiä tapahtumanjärjestäjiä. Saapa nähdä, millainen koetinkivi omista hääjuhlista muodostuu.

Meillä on sulhon kanssa pohdittu seuraava "lista": - ei teennäistä - ei tylsää - ei stressiä - ei ventovieraita sukulaisia Jo aiemmin kirjottaneiden listoista löytyvät "ei"-yksityiskohdat tulee kai noilla periaatteilla katettua. Itselle kai "erikoisin" ei on se, etten halua polttareita. Sulholle ne toki on suotava.

Sisaret, etukäteen jo pelottaa, miten tulen suhtautumaan sulhon tuleviin polttareihin. Meidän tyhmä-ryhmä rämä kun lähtee liikkeelle, jo normiviikonloppuna tulee useinkin sanomista kännin määrästä ja siitä aiheutuneista sivujuonteista. En tiedä, onko tuleva bestman ehkä tajunnut mustasukkaisuuteni muista naisista, ja jättää ainakin privat väliin. Olen kerran ollut ukon mukana strippibaarissa. Halusin nähdä, miten ukkoni reagoi vosuihin. Kyllähän ukolla taisi tulla seksi mieleen. Sitä suuremmalla syyllä ahistaa ajatus, mutta ne on kuitenkin miehen ekat ja toivottavasti ainoat polttarit. Hirveän ahistavaa, ei kai auta kuin keskustella ja pyytää, ettei lähde mukaan ihan oikeasti minua loukkaaviin juttuihin, ja luottaa että mies osaa käyttäytyä. Siis, sympatiani Johannalle ja kaikille muille. Paha lähteä "samalla mitalla" polttareihinsa, kun ei ko. biletys kiinnosta eikä miesstrippaaja nyt varsinkaan (hyi, tulee Reetu mieleen)...

Naantali on mukava aikuismaisuudellaan, hienoisella elitismillään, ja etenkin talviaikaan (itse kävin ekan kerran tämän vuoden helmikuussa) hiljaisuudellaan. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että mikään kokonaisvaltainen terveyskylpylä se ei ole -kasvissyöjän oli vaikea saada muuta ruokaa kuin friteerattuja rasvapommeja, hyh. Sen sijaan hoidot olivat mahtavat, joskaan mies ei uskaltautunut (miehisyyden menettämisen pelossako?) niihin. Moni ukko näytti kyllä käyvän hoidoissa. Ah, menisin heti takaisin, jos joku maksaisi ;o)

Välttääksemme tämän probleeman, ja koska tykkäämme juhlia, teemme lie siten, että sukulaisille ja lähimmille ystäville omat, ehkäpä ruokapainotteiset juhlat päivällä, ja ystäville vastaanotto, ehkäpä juomapainotteisempi, illalla. Jos sukulaiset haluavat jäädä kuokkimaan ystäväjuhliin, ymmärtänevät he lie poistua siinä vaiheessa, kun hääparin päihtymystila ylittää heidän siveyskynnyksensä.

Sorisori, OT... Jestas, että repesin tästä painajaiskuvauksesta - kuvittelin omalle kohdalle, että mitä jos tämä tapahtuisikin oikeasti.

Hehe. Totista sakkia ovat suomipojat. Itse en ole haaveillut miehen suorittamasta romanttisesta polvillaan kosimisesta. Minä kysyin häntä miehekseni. Se tapahtui kotioloissa, juuri sillä tyylillä kuin halusin sen tapahtuvan -yllätyksenä. Toivottavasti hän muistaa sen lopun ikänsä. Minä en sitä voi unohtaa, hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi asiaan niin riipaisevan kauniisti, että vieläkin tulee tippa linssiin. Onkohan meillä nyt sitten tehty asiat väärin, kun ei ollut edes karkauspäivä.

Ei ole kivaa lukea viestejänne, joiden perusteella ihmiset ympäri Suomen ovat paitsi vanhoillisia, myös ahdasmielisiä. Eivät tietenkään kaikki! Ihmeellisten freudilaislipsahdusten kautta kuitenkin selkeästi huomaa, että mummot ja mammat - ja joskus jopa itseä nuoremmat - pitävät siviilivihkimisen valitsemista jotenkin kummallisena. Huh, onneksi omalla suvulla ei ole nokan koputtamista - vaikka on isä ja äiti aikanaan kirkossa vihitty, ei tainnut 70-luvulla paljon vaihtoehtoa Pohjois-Suomessa olla. Kirkkoon kuuluminen omilla vanhemmilla lie perinnekysymys, ja mielestäni se on vähän tekopyhää - olla jäsen srk:ssa vain siksi, että saa sitten hautajaiset, kastajaiset, häät kirkossa. Vaikka kehitystä on tapahtunut, turhan usein törmää tapauksiin, jotka väkisin kirkkoon haluavat, vaikkeivät uskoisi Jumalaan. Se on mulle aina ollut suuri kysymysmerkki, miten paljon ihmisen täytyy valehdella itselleen ja suvulleen tuollaisissa tilanteissa, mutta miksi ihmeessä?