Kartio

Perkeles. https://imgur.com/a/l8JWhpr Miksei kuvien upottaminen onnistu niin millään?

Meillä käy töissä paljon polttariporukoita. Sanoisin, että vähemmistössä on ne, joissa päivänsankarilla on pellevetimet. Ja paras meininki noin keskimäärin on niillä, joista ei ulospäin näe, kenen polttarit on. (Pakko silti antaa pisteet sille sulhaselle, joka tuli meille sukset jalassa. Portaita kolmanteen kerrokseen.)

Me käytettiin raesokeria. Toimi oikein hyvin, mutta sade olisi saattanut tehdä hommasta haastavampaa. Merisuola tietysti liukenee kosteassa siinä missä sokerikin, mutta ei tahmaa.

Veikkaus: Halutaan säästää rahaa ja teetetään tutulla harrastelijalla tai muuten vaan halvalla. Toinen syy voi olla se, että joissain tapauksissa täälläkin puku teetetään vanhan puvun tai vaikka ikkunaverhojen pohjalta, jolloin lopputuloksen ei ole tarkoituskaan näyttää valmispuvulta. Taitavalla ompelijalla ei kuitenkaan pitäisi olla pelkoa siitä, että työnjälki olisi kehnoa. Ainakin omani oli mielestäni todella ammattitaitoisesti toteutettu ja ihan samannäköinen kuin valmispuvut, paitsi että istui päälleni kuin nakutettu ja oli itse suunniteltu: edit. Pahoittelut kummallosesta kuvasta, oli vähän tilanne päällä tuossa kohti, siis kymmenen minuuttia ennen vihkimistä. Tästä kuitenkin näkyy ehkä parhaiten työn laatu, josta ainakaan itse en löytänyt mitään sanomista.

Antaapa sittenkin olla.

Pakko sanoa tähän lakanaversiokeskusteluun vähän... Olen siis vaatetusalan opiskelija ja vaikka vestonomikoulutus ei painotukaan ompeluun, ymmärrän kaavoituksesta perusasiat. Crevassen kuvaileman puvun kaavoutus ei onnistu (tai lähinnä kannata) luultavasti niiden laskoksien takia. Mittatilauspuvut muotoillaan käytännössä aina asiakkaan päälle, varsinkin jos laskoksia tms. on. Itsekin siis seisoin tunnin tai enemmänkin vastaavassa tilanteessa, kun pukuani tehtiin. Se oli siis lähes valmiina tällainen: Lakanaversiota ei minulle tehty kuin yläosasta, koska puku oli A-linjainen eikä lantionseudun istuvuutta siis tarvinnut sen kummemmin tarkistella. On outoa, että ompelijasi ei suostunut tekemään lakanaversiota istuvuuden tarkistamiseksi. Se olisi merenneitomallisessa puvussa ollut ehdottomasti tarpeen, jotta tuo laskoksien muotoilu vuorikankaisen "aluspuvun" päälle olisi onnistunut helposti ja järkevästi ja saumat olisivat kohdillaan. On myös vähintäänkin mielenkiintoista, ettei ompelija ymmärrä, mikä on merenneitolinja. Arvaisin, että näytösompelijan täytyy tehdä näyttäviä pukuja, joiden ei tarvitse kestää lähempää tarkastelua tai olla kovin pitkäikäisiä. Voin tietenkin olla väärässäkin. Suosittelen kuitenkin hääpukujen kohdalla lämpimästi ateljeeompelijoita, joilla on kokemusta juuri tällaisista projekteista. Ikävä kyllä en osaa suositella muita ompelijoita kuin aiemminkin mainittua Iina Naumasta, jonka liike sijaitsee Jyväskylässä, eli tästä hyötyvät kai lähinnä keskisuomalaiset.

Ideoita oli paljon, koska lähdin ihan puhtaalta pöydältä. En ennen kihloja ollut koskaan ajatellut, millaisen hääpuvun tahtoisin, paitsi että olkaimeton oli aina ollut mielessä jollain tasolla. Ideoita tuli piirreltyä ja muokkailtua vaikka kuinka paljon. Pitsipuku houkutti, mutta kustannuksien ym. takia päädyin satiinipukuun, jossa pitsiä oli koristeena ja helman halkiossa.

En tiedä ihan hirveästi korjausompelujen hinnoista, mutta kävin Iinalla vaihdattamassa lakkiaispukuuni luut, jotka oli menneet kieroon. Hintaa tuli 10€, eli ei ihan hirveästi tarvinnut syödä kaurapuuroa.

Kauppasin pääsiäismunaa viikkoa pääsiäisen jälkeen puettuna noidaksi. edit. Ja minulla oli hauskaa.

Aamupaloineen Jyväskylän hotelli Yöpuussa muistaakseni 270€. Kuulostaa ehkä kalliilta, mutta oli sen arvoinen. Ihana hääsviitti ja aamupala, jota syötiin kai kolme tuntia kaiken kaikkiaan. Ja illalla odottamassa kuohuviiniä, hedelmiä ja suklaata. Saatiin paketti häälahjaksi siskoltani.

Niin... Siinähän kävi sitten niin, että huntu tuli naamalle. Huntu oli siis varma juttu koko ajan, mutta minunu ajatukseni oli sellainen lipare niskassa. Miehen mielestä huntu kuitenkin on ihan turha, ellei se tule kasvoille. Pääsin negatiivisista assosiaatioistani yli ja olin oikein tyytyväinen lopputulokseen. Kaunis oli. Ja mitä noihin hääpukuliikkeen tädin kommentteihin tulee, näkemyksiä on ihan yhtä paljon kuin ihmisiäkin, koska perinteet vaihtelevat hirveän paljon kulttuurin ja alueen mukaan. Suomessakin tuntuu olleen ja olevan vaikka kuinka paljon eri käsityksiä hunnusta ja sen merkityksestä. Ylipäätään ällöttää ajatus siitä, että huntua voisi käyttää vain, jos on kuuluttanut koko maailmalle, että menee neitsyenä naimisiin. Kuka sen immenkalvon tarkistaa? Ja mitäs jos sen on vaikka tamponi rikkonut, kelpaako edelleen? Mitäs jos meneekin neitsyenä naimisiin, muttei tee siitä numeroa eikä ne vanhat sukulaistädit siis tiedä siitä? Jos vaikka asuu yhdessäkin miehen kanssa ennen avioliittoa, mutta ei pane? P.S. Huntuni oli luonnonvalkoinen, koska hopeaan taittuvan puvun kanssa kirkkaanvalkoinen näytti sähköisen sinertävältä. Nykyaikana hunnun väriä tai sen symboliikkaa tuskin kannattaa märehtiä tai murehtia, vaan valita ihan sen puvun värin mukaan ja pitää juuri niin pitkään kuin tuntuu hyvältä.

Ostin vihkisormuksen huuto.netistä. Sen historiasta en tiedä mitään. Vaikuttaa käyttämättömältä, ei kaiverruksia eikä naarmuja, mutta en tiedä. Ei häiritse yhtään. Minun vihkisormuksenihan se on. Vaikka olisi joskus ollut jonkun toisen, ei ole enää. En vain osaa ajatella, että esineeseen tallentuisi sellaisia arvoja, muistoja tai latauksia, että häiriintyisin. Ehkä olen vain jotenkin outo, kun meidän sänkykin on kahden pariskunnan ja yhteensä kolmen ihmisen vanha aviovuode. Siis kaverilta ja mieheltään ostettu ja ollut miehellä edellisenkin vaimon kanssa. Minusta on vähän outoa, että useimmat kommentit on täällä luokkaa "Hyi v*ttu, en ikinä!" eikä mitään perusteluja.

En ole tainnut muistaa kertoa kokemuksia täällä, joten: Voin suositella Lehtistä kaikille, jos vain budjetti antaa myöten. Meillä valinta oli appivanhemmille ehdoton, ja koska vanhemmat hoiti maksupuolen ja meille (varsinkin minulle) kuvaaja oli se ja sama, sopi Lehtinen hienosti. Edesmenneen Lehtisen jatkajaksi tullut Susanna Kääntö on erittäin ammattitaiotinen, hauska ja mukava ihminen. Kuvat ovat todella upeita ja kuvaustilanne miellyttävä (lukuun ottamatta kamalaa pahoinvointia, jolle kuvaaja luonnollisesti ei voinut mitään). Pääsimme ikkunaankin. Kallishan Lehtinen on, mutta minusta hintansa arvoinen.

Ai niin tämä... Minun siviilivaatteet unohtui hääpaikalle. Ei ollut mitenkään huolella valitut, mutta harmitti se silti, kun oltaisi haluttu käydä vielä naapuribaarissa drinkeillä yöllä. Anoppi toi vaatteet sitten aamulla hotellille. No, ainakin hääpäiväsunnitelmat on selvillä. Ne drinkit pitää saada.

Ei mitään vakavaa onneksi, mutta pari juttua olisi voinut hoitaa paremminkin. - Puheitten enimmäispituus olisi pitänyt ilmoittaa. Nyt meni vähän pitkäksi. Ei meitä pitkästyttnyt kuunnella, mutta osaa vieraista varmaan kyllä. - Yksi istumajärjestysjuttu olisi kannattanut hoitaa toisin, koska yksi vieras onnistui tyhmyyksissään loukkaamaan toista. Tätä ei kuitenkaan voinut ennakoida mitenkään. - Olisin voinut harjoitella laulamani biisin säestäjän kanssa kunnolla. Nyt jäi puolitiehen, kun säestäjä ei tajunnut kerrata, vaikka luulin sanoneeni asiasta. - Kukat ottaisin nyt eri paikasta. Kukkakaupassa oltiin kyllä todella mukavia, mutta ammattitaito ei ollut samalla tasolla. Osa kukista oli vääriä, ruusut aukesi kunnolla vasta seuraavana päivänä ja tukassani ollet kuihtui kesken päivän.