Jessica

ripsukka, jaan nuo tuntemuksesi! Me tapasimme alkuvuodesta -07 ja virallinen seurustelu alkoi alkukesästä. Kihlat vaihdoimme elokuussa ja yhteen muutimme lokakuun alussa. Meillä oli myös välimatkaa ja mieheni lainasi autoaan minulle, jotta pääsin hänen luokseen. Kesällä -08 päätimme hääpäivän, sillä naimisiin meno on ollut puheissa jo ensimmäisistä tapaamisista lähtien. Häämme ovat elokuussa -09. Vain tärkeimmät ja luotettavimmat ihmiset tietävät tästä ja tukevat meitä satasella. Loppu porukka saa tietää vasta kesällä kutsujen muodossa tms. Julkisesti tai päin naamaa minä en ole paheksuntaa kuullut, mutta puskaradio soittaa kyllä kaikenlaista ja kiertoteitä olen kuullut paljonkin. Miehelleni on tultu humalassa raivoten tai muuten vaan pahantahtoisesti kertoilemaan päin naamaa kuulopuheita menneisyydestäni ja sanallisestikin melkoisen loukkaavia arvioita minusta ja suhteestamme. Huvittavinta tässä on se, että nuo ihmiset eivät todellakaan tunne minua, vaan kaikki heidän päätelmänsä perustuvat kuulopuheisiin ja oletuksiin. Kaikkihan tiedämme miten jutut muuttuvat matkalla. Lisäksi olen huomannut myös mustasukkaisuutta miehestäni hänen sukulaistensa taholta yms. Meillä ei mieheni kanssa ole salaisuuksia ja hän tietää menneisyydestäni, sellainenhan on meillä kaikilla. Mieheni ei piittaa panetteluista, vaan on nähnyt ihmisten tarkoituksen. Tuntuu kuin mieheni sukulaisista osa ei haluaisi hänen olevan onnellinen omassa suhteessaan, vaan olevan poikamies ja viettävän aikaansa heidän kanssaan. Välillä tämä kaikki tuntuu raskaalta. Olemme kuitenkin mieheni kanssa päättäneet keskittyä meidän elämäämme ja näyttää noille pahantahtoisille ihmisille. Nyt sitten vaan mietin häitä silmällä pitäen ketä kutsua ja miten rankalla kädellä karsia noita inhottavia sukulaisia. En halua hääpäivänäni joutua olemaan koko ajan varpaillani. Haluan nauttia tuosta päivästä minulle tärkeiden ja aidosti välittävien ihmisten kanssa vailla huolta siitä mitä juhlassamme selkäni takana puhutaan...

Itse otan äitini tyttönimen avioituessamme, nyt minulla on kasvatti-isäni nimi. Äitini tyttönimi on minulle tärkeä ja nykyinen nimeni ei merkitse minulle mitään suvun tai minkään muunkaan siteen kannalta. En ole tuon suvun kanssa tekemisissä enää lainkaan. Minulle on tärkeää, että saan omasta suvustani jotakin tulevaisuuteen. Oman sukuni nimi on harvinainen ja kaunis suomalainen nimi. Mahdolliset tulevat lapsemme saavat minun nimeni, se on minun toiveeni ja yhteinen päätöskin tätä nykyä. Sulho joko pitää oman nimensä, tai vaihtaa tuon minun nimeni omakseen. Sitä vielä ehditään miettiä, mutta näillä näkymin meille tulee eri nimet. Kysehän on aina parin omasta päätöksestä, enkä ymmärrä sitä että suvun mielipiteiden annetaan vaikuttaa siihen. Itsekin tiedän, että mieheni suvussa minun päätökseni nimen suhteen aiheuttaa paheksuntaa. Teen kuitenkin jokatapauksessa niin kuin parhaaksi nään ja mieheni kanssa päätämme. Mikäli päädymme yhteiseen, minun sukuni nimeen, voin vaan kuvitella tiettyjen ihmisten reaktiot. Saati jos joskus saamme niitä lapsia ja nimiasia tulee taas esiin. Voi hyvänen aika! Toisinaan pikkupiru istuu olkapäällä hykerrellessäni shokkia jonka aiheutan :oD

Kyllä siippa tietää että täällä surffailen. Alkaa pikkuhiljaa käsittää miksi niitä häitä suunnitellaan vuotta aikaisemmin. Täältä on hyvä niitä perusteluja näyttää