Sahrami79

Ihmettelen suuresti näitä 2kk yhdessä ja kihloihin- ihmisiä, ei siinä mitään, mutta itse en ainakaan 2 kuukauden perusteella uskaltaisi vielä lupautua naimisiin. Mutta kukin taplaa tavallaan

No, sehän riippuu ihan suhteen laadusta ja kumppanista . Me päätettiin naimisiin menosta n. 3,5kk serustelun jälkeen ja 1,5v seurustelun jälkeen mentiin naimisiin. Eli hääpäivä päätettiin heti. Tai siis siitä se naimisiinmenopäätös tavallaan lähti, kun löydettiin sopiva päivä .

Olen täysin samaa mieltä kaahon kanssa.. Itse kyllä kuulun siihen luikuri-joukkoon, etten usko, mutta kuulun kirkkoon. Syitä siihen minulla ei ole muita kuin että lapseni saavat samat mahdollisuudet, kuin itse sain. Lapsena on rankkaa erottua joukosta..

Ööö, mä en ole koskaan kuulunut kirkkoon, mutta en nyt tiedä mistä mahdollisuuksista olen jäänyt paitsi tai miten olen erottunut joukosta? Jos lapsena tai nuorena oli rankkaa, niin ainakaan se ei johtunut tästä kirkkoon kuulumattomuudesta.

Ei mulla nyt muuta. Ihmeellisiä kuvitelmia ihmisillä kyllä välillä on...

Veit jalat suustani, Sahrami.... Hitsi mitä me ollaan missattu? *reps*

(muoks: tää oli kyllä vähän OT, nyt kun luin ton ketjun ensimmäisen viestin joten kommentoitakoon tässä nyt vielä etten ole todistanut pakanallisia menoja häissä ainakaan so far)

No jaa, ettehän te voi tietää kun ette ole kokenut, mutta itse pidän monista "kristillisistä menoista", kuten ripille pääsy... Tosin en pidä niitä kristillisinä vaan suomalaisina. Pidän suomalaisista perinteistä, mutta en pidä niissä mitään uskonnollista latausta. Luokitelkaa minut mihin loukkoon haluatte, mutta minun mielestäni ihminen on keksinyt jumalat alun alkujaan selittämään asioita, mitä ei ole voitu selittää.. Itse luokittelisin itseni agnostikoksi, joka rakastaa suomalaisia perinteistä, mutta ihan sama

No kyllähän se lapsi voi sinne rippikouluun mennä sitten jos itsestä siltä tuntuu, siellä voi sitten myös ottaa kasteen ja sitä myötä liittyä kirkkoon, jos se omalta asialta tuntuu. Mulle annettiin tämä mahdollisuus, mutta pohdittuani näitä uskonasioita itsekseni, tulin siihen tulokseen, ettei maksa vaivaa, en halua olla osa moista instituutiota. Rippikoulu on nimenomaan kristillinen juttu, eihän se ole edes perinteenä kovin vanha. Jos siellä kuitenkin ulkoa opetellaan uskontunnustukset ja isä meidän -rukoukset, niin mitä muuta se voi olla, kuin uskonnollinen, kristillinen juttu.

Sesilia: Ihan mielenkiinnosta, mitä lapsesi saavat sellaista, mistä jäisivät paitsi, jos eivät kuuluisi kirkkoon? Ihan sillä kiinnostaa, kun ilmeisesti mäkin olen sitten jäänyt jostain merkittävästä paitsi...

^ Mä tiesin ton, mutta musta se runo on silti niin kaunis, että halusin sen meidän vihkimisen loppuun. Vihkiohjelmaa varten olin kaivanut myös tuon leffan ja sen käsikirjoittajan nimen, niin meni kreditit oikein

- Siviilivihkiminen

- Luonnon keskellä

- oma kuoro laulamassa

- läheisimmät ihmiset paikalla

- hyvää ruokaa

Nämä kaikki toteutuivat, meillä olikin ihan täydelliset häät

Kun olet löytänyt sen ihmisen, jonka kansa voit elämäsi jakaa, on lapsetkin todennäköisesti tervetulleita joukkoon.

Todennäköisesti, mutta vain todennäköisesti .

Muuten kyllä ihan asiaa, liian pitkään ei kannata lasten hankintaa pantata, jos niitä siis haluaa, eikä sitä täydellistä hetkeä välttämättä koskaan tule.

[OT]

Elfie: mun on pakko sanoa, että me saatiin meidän maailmankatsomuksen mukainen siviilivihkiminen, virka-ajan ulkopuolella juhlapaikalla. Kirkossa mua ei olisi mikään saanut menemään naimisiin, mutta siitä huolimatta saimme kauniin ja tunnelmallisen tilaisuuden. Kyllä se siis on mahdollista, vaatii vaan vähän enemmän omaa panosta

[/OT]

Ei kaduta yhtään. Musta oli kiva vaihtaa nimeä ja nyt kun mua on muutaman kerran puhuteltu tyttönimellä, niin se on tuntunut tosi omituiselta. Ihan kuin se olisi joku eri persoona . Musta on ihanaa, että meillä on miehen kanssa sama nimi

^ Paitsi että se ei kyllä mennyt ihan noin. Ei tarvinnut anella, sillä sieltä otti sitten tuomari yhteyttä, että tulen teidät vihkimään. Ongelma oli lähinnä se, että tämä virka-ajan ulkopuolella tapahtuva siviilivihkiminen on vielä sen verran marginaalista, että mitään vakiintuneita käytäntöjä asian suhteen ei ole. Helsingin käräjäoikeuden kanssa sitten homma lähti aika sujuvasti menemään, kun sinne annoin yhteystiedot ja vihkiaikatoiveen, minkä jälkeen he laittoivat kyselyjä tuomarille. Loppujen lopuksi homma meni melko kivuttomasti, vaikka aluksi se vähän tökkikin.

Mutta sen vaan sanon, että meidän vihkitilaisuus oli niiiin kertakaikkisen ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, että lämpimästi suosittelen vihkijän pyytämistä paikan päälle. Saatiin ihan omannäköisemme seremonia

Me oltiin varattu juhlapaikka kesällä (vuosi ennen häitä) ja vihkijä saatiin varmistettua muistaakseni joulukuussa, parin kuukauden maistraatti&käräjäoikeus-soittelurumban jälkeen. Hermohan siinä toki meinasi mennä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, vihkiminen ja häät onnistuivat täydellisesti

Aika pienen loven se siviilivihkimen todennäköisesti tekee siihen hääbudjettiin, ainakin mitä nyt olen todennut keskimäärin ihmisten häihinsä käyttävän. Tosiaan 30 vuotta maksamatta kirkollisveroja, kyllähän siinä jo säästöönkin jää vaikka vihkimisestä maksaisikin

^ No suoraan sanottuna, mun on vaikeaa kuvitella kauniimpaa ja lämminhenkisempää vihkimistä kuin meidän siviilimenoin tapahtunut. Kun on itse suunnitellut siihen jokaisen osan ja voi allekirjoittaa täysin kaikki siellä puhutut asiat, niin mikä voisi olla enää hienompaa tai juhlavampaa?

On tosi vaikea mainita vain yhtä asiaa, sillä päivä oli täynnä unohtumattomia hetkiä:

-Kun näimme sulhasen kanssa ensimmäisen kerran juhlapaikalla. En osaa kuvailla, se oli herkkä hetki.

-Muistan miten liikkunut olin, kun kuuntelimme vihkijän puhetta ja kuoron laulua. Puristimme Sulhon kanssa toisiamme lujasti kädestä koko vihkimisen ajan.

- kaiken kaikkiaan se tunne mikä koko juhlan ajan oli. Vieraat viihtyivät, kehuivat ruokaa ja selvästi olivat onnellisia meidän puolesta. Sellainen suuri rakkauden tunne oli koko päivän meidän ympärillä.

- Isäni puhe. Isä kirjoittaa työkseen, joten puhe oli TODELLA hyvä. Ja koskettava, siinä kohtaa tuli mullekin sitten ne kyyneleet silmiin.

- Morsiamen ryöstö tuli täysin puun takaa (kirjaimellisesti ), sillä en odottanut sitä tapahtuvan ollenkaan. Toteutus oli todella onnistunut ja lahjuksiksi vieraiden kirjoittamat runot olivat mielettömiä!

hmmm. Miksi morsian/tuore vaimo lupaa paljon pidemmän litanian kuin sulhanen/tuore aviomies?

Mut joo, ehkä mulla on jotenkin omituinen huumorintaju, kun musta tällaiset ei ole hauskoja ja luojan kiitos kaaso ja pm oli niin fiksuja, etteivät mitään tällaisia laittaneet meitä lukemaan...

Mun täytyy kyllä sanoa, että mä en pahemmin ole vielä päässyt käyttämään uutta sukunimeä, muuta kuin kirjoitettuna. Mulle ei oikeastaan koskaan soita kukaan vieras niin, että joutuisin sanomaan koko nimeni ja aika harvoin sitä itseään koko nimellä kuitenkaan esittelee.Sähköpostin vaihdoin uudelle nimelle jo hyvissä ajoin kesällä, joten olen kuitenkin tottunut katselemaan uutta nimeäni .

Lis.: Ja koko sen ajan, kun ollaan asuttu yhdessä, on ovessa ja postilaatikossa ollut vain miehen nimi (aikaansaamaton isännöitsijä), joten olen tosiaan tottunut tuohon nimeen hyvissä ajoin.

Kiitoskortteja lukuunottamatta on. Säästimme etukäteen, joten pitopalvelun laskuunkin oli rahat jo pitkään valmiina.

Musta on ollut kiva vaihtaa sukunimeä, tuntuu kuin aloittaisin puhtaalta pöydältä ja siirryn selkeästi uuteen ajanjaksoon elämässäni. Sekä uusi että vanha nimi on melko tavallinen -nen -päätteinen nimi, vaikka tyttönimeni olikin kyllä vähälukuisempi ja varsinkin tämä meidän suku melko pieni. Mutta missään vaiheessa en edes harkinnut oman nimen pitämistä (nuorena suunnittelin kyllä kovasti äidin harvinaisen tyttönimen ottamista, mutta en oman tyttönimeni pitämistä). Haluan, että olemme samannimisiä miehen kanssa ja meidät mieltää perheeksi.

Lisäksi nimenvaihto on sujunut huomattavasti helpommin, kuin mitä itsekään kuvittelin: Häistä on alle 3 viikkoa ja passia ja opiskelijakorttia lukuunottamatta uusi nimi on vaihtunut joka paikkaan. Passi tulee ensi viikolla, joten sen jälkeen nimi on sitten lopullisesti virallinen

Meillä oli juhlassa vain yksi vuoden ikäinen lapsi, jonka äiti onneksi osasi pitää aisoissa ja hiljaisena

En tosin ollut matkalla alttarille, mutta kun sulhasen kanssa käveltiin vihkipaikalle, hymyilin koko matkan

Meidän paras persoonallinen juttu häissä oli ehdottomasti paikka!

Meidät vihittiin Nuuksion kansallispuistossa niityllä vanhan koivun alla. Paikka oli todella kaunis ja kaikki vieraat ovat kehuneet, että häät eivät olisi voineet olla enempää meidän näköiset. Muutenkin teimme asiat niin kuin itse halusimme, miettimättä mitä tehdään tai ei tehdä yleensä, normaalisti tai perinteisissä häissä.

Me ei saatu lahjoja, kun pyydettiin vain rahaa. Mutta kortit luettiin hääyönä hotellissa ja ihania onnitteluja saatiin kaikilta

Yksi vieras joutui jäämään pois vakavan sairauden takia, kaikki muut kutsutut tulivat paikalle

No ei menty kirkossa naimisiin, mutta sormusten vaihdon jälkeen pussattiin kyllä

Isän pitäessä puhetta tirautin pari kyyneltä, puhe oli tosi hieno.

Me ei töppäilty mitään . Sulho tallasi kerran helman päälle niin, että nyörityksen rusetti aukesi, mutta sitä ei varmasti kukaan muu huomannut ennen kuin kaaso kävi korjaamassa. Ja sormus ei meinannut mennä mun sormeen, kun sulho ei uskaltanut käyttää riittävästi voimaa. Mutta eihän tällaisia nyt lasketa. Eikä meillä olisi mitään muisteltavaa, jos noita ei olisi tapahtunut .