Me menemme naimisiin etela-Italiassa Napolin kupeessa merenrannalla. Mieheni on italialainen, joten osa jarjestelyista hoidettiin alkuun jo viime vuonna, kun viela asuimme Italiassa. Nyt hoidamme loput sahkopostitse. Meille tulee siviilivihkiminen ja kasittaakseni meidan pitaa toimitaa 1) esteettomyystutkimus, jossa on apostillen leima, seka 2) minun syntymatodistus, jossa myos tuo ko. apostilla seka 3) kolmas todistus, jonka nimea en nyt muista, mutta tarvitaan ulkomailla sovittavaan avioliittoon(nain minua Suomen maistraatti opasti). Meilla juhlapaikka on ns all inclusive eli hoitavat ruuan lisaksi koristelut, bandit ja valitsemamme ohjelmat etc. Ainoastaan kukat ja kampaajat hommasimme itse haapaivalle. Olisin ensin vuokrannut ns wedding plannerin, joka pitaisi narut kasissa, mutta hinta oli sen verran suolainen siita, mita ne olisivat tehneet ja koska olimme jo puolet asioista ehtineet itse hoitaa, jatimme ajatuksen sikseen. Innolla odotamme minun sukua ja ulkomaalaisia ystaviamme saapuvaksi haihimme. Puitteet ovat ihanat: valimeri valkehtii juhlapaikkamme terassilta ja horisontissa nakyy seka Napolin rantaviiva valoineen etta massiivinen Vesuvius tulivuori