Jump to content
Naimisiin.info

Aphi84

Morsian
  • Viestit

    21
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Aphi84 kaikki viestit

  1. Mä pidin puheen, vaikken olekaan mitenkään erityisesti esiintymisestä pitävä ihminen. Puhetta ei oltu merkitty ohjelmaan ja kaasojen ja bestmanin kanssa olin sopinut, että mulle annetaan mahdollisuus puhua mut jos en sitä halua käyttää ni ohjelmassa mennään eteenpäin. Sulhaselle en kertonut mitään, halusin sen olevan yllätys. Halusin puheen valmistella ihan ehdottomasti, koska musta tuntui, että mun piti kertoa kaikkien edessä, miten paljon sulhaseni mulle merkitsee ja samalla kiittää kaikkia. Oon sen verran tunteikas ihminen, että mua pelotti, pystynkö pitämään puhetta ja ihan siitä syystä kirjoitin sen sanasta sanaan paperille ja myös luin sanasta sanaan. Lisäksi olin sopinut toisen kaasoni kanssa, että se lukee puheen loppuun, jos en pystykään. No ensinnäkin mun puheelle oli huonoin mahdollinen paikka eli kaaso oli pitänyt juuri oman puheensa ja kuivailin vielä kyyneleitä, kun bestman sanoikin, että nyt ois morsiamen puheen vuoro, jos morsian tahtoo vuoronsa käyttää. Toki tahdoin mutta nyyhkin vielä edellistäkin tunnekuohua, joten te tunteikkaat morsiamet, sopikaa vähän parempi puheen paikka avustajienne kanssa. Hain puheeni kuitenkin ja selitin, että oon vielä ihan kyyneleiden partaalla kaason kauniista puheesta ja kerroin myös, miksi luen suoraan paperista. Puhuin ensin siitä, miten vaikeahkoa se aviomiehen löytäminen olikaan ja miten vaikeaa sitten lopulta tajuta, että se tuleva aviomies onkin siinä. Puheeni alku oli huumorin sävyttämä. Sit siirryin puhumaan siitä, kuinka hyvän miehen olinkin löytänyt ja kiitin kaikkia vieraita heidän osallistumisestaan päivään. Kiittelin avustajia ja perhettäni ja tässä vaiheessa taisin lukea aika nopeasti ja ääni väristen, olin koonnut itseni alussa hienosti mutta aloin jo olla itkemisvaiheessa. No, pommin räjäytin viimeistään siinä kohtaa, kun yritin, huom. yritin lukea täälläkin esiintynyttä Kaskisen runoa ja siinä vaiheessa kun sulhanen itki, mäkin purskahdin itkuun ja kaaso luki runon loppuun. Mutta niin itki moni muukin. Eipä tainnut montaa kuivaa silmää ollakaan. Sulho totes mulle, että tollasen sitten teit ja siinä huuli väpättäen toisiamme katseltiin. Oli kyllä mahdottoman ihanaa, että puheeni pidin, vaikkakin lukien sen paperista, sillä siinä viimeistään tajusin, kuinka hulluina me ollaan toisiimme. Ja olipa sen tajunnut kaikki muutkin.
  2. Kävin kampaajalla ja meikissä Peicossa ja Lumicissa. Olin tosi tyytyväinen sekä kampaukseen että etenkin meikkiin. Kampaukseksi halusin kiharaa osin kiinni ja kaunis sekä huoliteltu lopputuloksesta tulikin. Meikkiin olin kuitenkin ihan erityisen tyytyväinen ja tunsin itseni erittäin kauniiksi. Suosittelen!
  3. Meidän kukat oli Mestarin kukasta ja voin kyllä suositella. Palvelu oli osaavaa ja lämpöistä ja sain juuri sellaisen kimpun kuin halusinkin. Kimpussani oli tummanpunaisia ruusuja ja germiinejä sekä murattia ympärillä roikkumassa. Vähän mietin etukäteen, että mitä siitä mahtaa tulla mutta valmiin kimpun nähdessäni olin aivan sanaton onnesta. Tilattiin hääkimpun lisäksi kaksi viehettä, kaksi morsiusneidon kimppua ja heittokimppu eikä hinta mielestäni päätä huimannut, tosin eipähän halutut kukatkaan olleet kalleimmasta päästä. Kukat kestivät myös kauan, morsiuskimppukin useamman päivän. Ainoastaan germiinivieheet olivat nuupahtaneet jo seuraavana päivänä mutta hyvin palvelivat siis sen hääpäivän ajan ja näyttivät hauskoilta.
  4. Me juhlittiin juuri Palokan Pelimannitalossa häät ja ainakin meillä meni niin, että pelimannitalon kanssa yhteistyötä tekevän Palokan Juhlatalon pitopalvelun hintaan kuuluivat kuohuviini- ja viinilasit sekä myöskin pöytäliinat. Tosin enhän tiedä, onko systeemit muuttuneet mutta näin meillä. Maksettiin siis pelimannitalolle ainoastaan tilavuokra. Pelimannitalo oli kyllä joka sentin arvoinen, tykättiin ihan hirveästi. Meillä oli vieraita n. 60 ja mahduttiin Pelimannitaloon loistavasti. Hommat myös sujui pitopalvelun kanssa aivan upeasti ja hääpäivä olikin yksi parhaimmista ja onnistuneimmista päivistä ikinä. Pelimannitalon kanssa oli helppo tehdä yhteistyötä, suosittelen paikkaa lämpimästi.
  5. Nyt on häät juhlittu ja täytyy vaan kehua Cowbelliä. Oli ihan todella hyvä bändi, meille oikein sopiva, hiki tuli ja väki tanssi. Meikäläinenkään ei istunut yhtäkään tanssia vaan bailasi kaikki läpi. Suosittelen ihan ehdottomasti, jos tykkää vauhdista ja meiningistä.
  6. Aphi84

    Jyväskylän morsiot II

    Hei kaikille jyväskylän morsiamille! Me ollaan menossa naimisiin 12.9.09 Taulumäen kirkossa ja bileet on sitten Palokan Pelimannitalossa. Päätin ilmoittautua tähän ketjuun, kun ei olla alunperin jyväskyläläisiä ja oon yrittänyt kaivella vinkkejä vähän joka asiasta/liikkeestä/tapahtumasta Jyväskylässä, jotta häistä tulis ne parhaimmat mahdolliset Tällä hetkellä mielen päällä ei mitään kysyttävää, tiedotettavaa vaan. Tanssin taikaa järjestää häätanssikurssin 21.3 eli tulevana lauantaina. Vinkki voi tulla myöhään mutta hokasin vasta, että sen voisi tännekin laitella. Me ollaan menossa, sulholla on kaks vasenta jalkaa eikä munkaan jalat kovin sujuvasti valssia vedä, joten täytyy kokeilla, voidaanko ensinkään tanssia edes häävalssia :DLinkistä löytää tietoa missä ja milloin: Häätanssikurssi-infoa Toinen vinkki: oon kytännyt ihan hulluna, koska kirkoissa on perinteiset häämusiikki-illat ja vihdoin kyttäys tuotti tulosta. Taulumäen kirkossa häämusiikki-ilta on 27.3.09 klo 18-19.30 sekä kaupungin kirkossa 16.5 klo 21. Yritetään päästä tonne Taulumäen kirkon iltaan mutta saas nähdä, kuinka saan työvuorot järjestymään, kun harmittavasti olisin töissä perjantai-illan. Kiva.
  7. Hei tosi hienoa Taiga, että teillekin tulee Cowbell Oisin niin halunnut päästä niiden Annelin keikalle mutta oli yövuoroa just. Mekin ihastuttiin Sannin ääneen.
  8. En ole tekijä, mutta näyttäisi kuvakkeen mukaan olevan käytetty Notepad ++ -ohjelmaa, jolla itsekin kaikki sivuni teen. Hääsivuja en tosin ole vielä tehnyt yksiäkään, mutta ainakin yhdet on tilattuna Ja omat sitten aikanaan tietenkin. Juurikin tuolla ohjelmalla, minkä Haati tiesikin kertoa.
  9. Mä nimenomaan haluaisin, että mun äiti osallistuisi. Haluaa se kai itsekin osallistua. Meillä on tosi hyvät välit, en voi ees kuvitella polttareita ilman äitiäni. Anoppia sen sijaan en oikein osaisi kutsua, ollaan ehkä sen verran vielä ns. virallisissa väleissä. Sulhaseni siskot sen sijaan kyllä tahdon mukaan.
  10. Rohkenen ehkä mainostaa meille tulevaa hääbändiä Cowbelliä, ovat nuoria, joustavia ja huumorintajuisia. Soittavat suunnilleen mitä vaan omien sanojensa mukaan Finlandersista White Snakeen. Käytiin kuuntelemassa heidän soittoa treeneissä ja tykättiin kovasti. Tuli sellainen fiilis, että siinä se on meiän hääbändi. On TODELLA edullinen. Ei oo vielä kotisivut heillä toiminnassa.
  11. Mä oon miettinyt meiän kutsuihin Yön kappaleesta Taikasanat kertosäettä: Kun taikasanat lausutaan, niin seisahtaa maa radallaan ja katsoo kuu lapsiaan, kun kaksi maan kulkijaa tunnustaa rakkauttaan. En vaan oikein tiedä, sopiiko tuo mutta me ollaan sellaisia yön lapsia yleensäkin
  12. Mun rakas sulhaseni on kotisivujen jonkinlainen asiantuntija, joten se teki meille ihan omat sivut ja vielä yllätykseksi mulle. Olin asiasta aika otettu ja onnellinen. Sulho hoitaa ton teknisen puolen aika pitkälle ja mä tuotan sisältöä. Lisäks sulho testailee sinne kaikkia juttuja ja yrittää tehdä sivut sellaisiksi, että tälläinen bimbokin osaisi sitten sitä sisältöä sinne omin päin laitella. Meillä on sivuilla tarinaa meistä, päiväkirja hääsuunnitteluja ja muuta tarinointia varten ja sitten kerrotaan hääpaikasta, kirkosta ym. Meidän avustajillakin on sinne tunnustukset ja siellä on jokaisesta esittely. Myöhemmin sinne tulee karttoja, ohjeita ja ehkä ilmoittautuakin voi sitä kautta. Mahdollisuudet on monet, kun mies on tietsikkanörtti Meiän hääsivu
  13. Me ollaan jotenkin ihan pulassa tän pappiasian kanssa, kun ei olla alunperin Jyväskylästä eikä nyt olla kauheesti käyty kirkossakaan. Ei siis yhtään tiedä, kenet haluaisi ja millaisia papit on. Asutaan Kuokkalassa ja meiät vihitään taulumäen kirkossa. Meneekö toi pappijuttu silleen, että meiät vihkis meiän asuinalueen pappi vai miten? Kirkkoherranvirastosta sanottiin vaan, että soitelkaas sitten paria kuukautta ennen. Soitellaan juu mutta olis silti kiva tietää jostain ees jotain
  14. Kävin Peicossa ja Lumicissa kampaajalla ja vähän haistelemassa tunnelmia. Sain tosi kivat uudet hiukset ja muutenkin tykkäsin paikasta, joten varasin sinne sitten ajan kampaukseen ja meikkiin. Kampaaja sanoi, että heidän kosmetologinsa on hirveen taitava. Toki ehkä vähän mainosti mutta miksipä en uskoisi, kun vaikutti niin mukavalta paikalta. Muuten varmaan arpoisin paikkaa vieläkin
  15. Mä kanssa mietin hääpaikkaa pitkään ja hartaasti, käytiin katsomassakin muutamia. Eräässä juhlapaikassa emäntä sitten sanoi, että älkää huoliko, kyllä sen oikean hääpaikan sitten tietää. Ja se oli aivan oikeassa. Mä luotan hirveästi fiilikseen ja menen sen mukaan. Asian täytyy tuntua oikealta, ennen kuin teen lopullisen päätöksen. Jos susta tuntuu, että hääpaikka on väärä, yritä vielä vaihtaa se, ettei sitten ihana hääpäivä mene pilalle juhlapaikan takia. Mietin vähän joka asian siten, että tähdätään siihen, että tämä on ainutlaatuinen päivä ja tälläiset häät järjestetään vain kerran elämässä, joten joka asian täytyy tuntua just oikealta ja hyvältä.
  16. Beata -81, me ollaan vain käyty Liekkilässä katsomassa sitä mutta ei se meiän mielestä ollu kolkko. Kaikuvuuttakaan en edes ajatellu Mun mielestä sen vois hyvinkin saada kauniiksi ja juhlavaksi koristuksilla, näin siinä mahdollisuuksia. Ja jos sinne 120 ihmistä tulee, tuskin siellä enää kaikuu. Kannattaa varmaan soittaa paikkaan ja kysyä, se esittelijä on hirvittävän mukava. Tässä sen taas näkee, että eri ihmiset näkee eri paikat ihan erilailla. Liekkilä oli hyvinkin potentiaalinen ehdokas meiän juhlapaikaksi mutta hirret voitti sitten Oottekos itse käyneet siellä? Suosittelen sitä.
  17. Toki saa kysyä mitä vaan noista kaikista juhlapaikoista, jäi viime viestiin laittamatta, että kysyä saa lisätietoja Meille on tulossa n. 70 henkeä ja on kuulemma oikein passeli määrä Pelimannitaloon. Satakin ihmistä kuitenkin luulisi mahtuvan ja parvelta tosiaan näkee ihan kivasti alas, joten ei pelkoa, että osa väestä jäis jotenkin paitsioon Kovin paljon yli 100 henkeä en kuitenkaan alkaisi pelimannitaloon sijoittamaan, sitten vois tulla hyvinkin ahdasta. Ja jos parvea ei halua käyttää, juhlatilaan mahtuu kuulemma n. 90 henkeä. Vuokra on tosiaan tuo 600 euroa + alv, yhteensä siis reilu 700 euroa. Pitopalveluna käyttävät paljon Palokan juhlapalvelua (tai joku semmonen), on kuulemma sopimus paikan kanssa ja sopuhinnat En oo vielä ottanut yhteyttä pitopalveluun. Tietty muunkin pitopalvelun käyttäminen on varmaan sallittua, hyvä keittiö siellä kuitenkin on. Omat alkoholijuomat saa viedä. Meidän häät on syyskuussa 2009 ja on kuulemma varattu ainakin jo elokuutakin. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä, Pelimannitalo varmasti kiinnostaa monia, kun on uusi paikka. Ei siis vielä juhlimisen jäljet kauheasti näy Esittelijä sanoi myös, että heidät on ihan yllättänyt se, kuinka paljon ja ajoissa taloa kysytään. Muoks. Niin ja kuten laiskiainenkin jo kertoi, talovuokra on viikonlopulta eli perjantaina saa illasta avaimet ja sunnuntaina puolilta päivin on avainten palautus. Sinänsä en koe vuokraa kovin pahaksi, koska talon tosiaan saa käyttöön kokonaisuudessaan viikonlopuksi ja me niin kovasti ihastuttiin paikkaan
  18. Me käytiin Kuohun kylätalon lisäksi katsomassa vielä Liekkilä Vaajakoskella, Pelimannitalo ja Punainen Pirtti Palokassa. Meiän tunnelmia paikoista, jokuhan voi kokea samat paikat ihan eri tavalla ja korostan, että kannattaa itse mennä katsomaan. No, Liekkilässä meitä miellytti iso sali ja piha. Ympärillä on kaunista luontoa ja koski lähellä. Paikassa oli meiän mielestä hyvinkin paljon potenttiaalia ja mahdollisuuksia. Keittiö oli ehkä vähän pieni eikä muistaakseni siellä ollu omaa astiastoa. Liekkilän esittelijä oli erinomaisen mukava. Paikalla on nykyisin kotisivut: www.liekkila.fi Kuohun kylätalo mietitytti sen koon takia ja käytiinkin katsomassa sitä uudestaan. Tultiin siihen tulokseen, että kyllä mahduttaisiin sinne mutta ehkä kaivattiin enemmän tilaa kuitenkin. Keittiö oli tosi pieni mutta on siellä kuulemma kestitty 130 henkilöäkin. Tykättiin hirsistä ja talon ns. vanhasta tunnelmasta. Punainen Pirtti olisi varmasti pieniin juhliin tosi ihana paikka mutta ei ihan meiän tarkoituksiin kuitenkaan. Sinne olisi jouduttu jakautumaan useampaan tilaan eikä siellä olisi voitu tanssia kuin ulkona. Ja paikka menis kiinni klo 23, se oli ehdoton miinus. Mutta esittelijä täälläkin aivan ihana ja esimerkiks synttärijuhlat vois hyvinkin pitää Punaisessa Pirtissä. Pelimannitalossa miellytti taaskin ne hirret ja talon koko. Siellä on aika iso keittiö, jossa pitopalvelu mahtuu touhuamaan. Myöskin paikan äänentoisto ym. vehkeistö on ensiluokkaa. Lisäks meitä kiehtoi se, että siellä on parvia ja kaikenlaisia sopukoita. Kaikkien ei siis tarvitsisi olla koko aikaa samassa tilassa vaan voisi käydä jossain nurkassa hengähtämässä välillä. Tila on meille tärkeää ja se, että sitten syöntien ym. jälkeen ihmisten ei tarvitse olla koko ajan paikallaan, vaan voi kuljeksia siellä täällä. Näillä näkymin meiän juhlapaikka tulee olemaan toi Pelimannitalo, koska kumpikin ihastui paikkaan. Ja sekin vielä, että eräässä noista paikoista esittelijä sanoi, että sen tietää kyllä, mikä on oikea paikka ja Pelimannitalossa tuli just sellanen olo. Halusin jäädä sinne huokailemaan
  19. Aphi84

    Ihanat kaasot!

    Mä haluan myös kehua kaasojani! Suunnitelmat on vasta aika alussa ja pahin koitos edessä mutta olen silti jo nyt ehdottoman tyytyväinen kaasoihini. Mulla on siis niitä kaksi ja kumpikin hyvin pitkäaikaisia ystäviä. Toisen kanssa on tunnettu viisvuotiaista ja toisen kanssa tokaluokalta. Niin vaan on tytöt matkassa pysyneet. Toinen kaasoista on villimpi, rennompi ja keksii kaikenlaista hullutusta. Toinen taas on rauhallisempi, järkevä ja tietää ehdottomasti mun parhaani. Parasta on se, että kumpikin on täysillä mun tukena ja pitää jalkani tukevasti maassa. Arvostan kaasojani ihan täysillä!
  20. Me juurikin nyt etsitään meille sopivaa hääpaikkaa. Aletaan olla aika hukassa, kun ei tiedä, mitä kävisi katsomassa ja mitä ei ja mikä olis hyvä paikka ja vaikka mitä Kuohun kylätaloa käytiin jo katsomassa, se oli nätti mutta ehkä liian pieni. Tai no, meille tulis häihin 80 henkilöä, onko kokemuksia, mahtuuko sinne tommonen määrä hyvin? Mun mielestä se näytti jotenkin pieneltä, tykkäsin kyllä kovasti hirsiseinistä ja muutenkin se on nätillä paikalla. Innokkaasti luen täältä kaikki mahdolliset kokemukset kaikista paikoista
  21. Loppukesä tai syksy. Meillä on syksy. Ehkä siksi, ettei haluta ihan kesäkuumalla mennä naimisiin ja kummankin mielestä syksy on osittain kiva vuodenaika. Luonto on kaunis silloin. Mahdollinen sateisuus onkin sitten huono puoli
×
×
  • Create New...